Ihmetyttää...

...vain täällä useissa keskusteluissa toistuva
mielipide. Eli minkä takia etenkin naiset ovat
ensimmäisenä syyttämässä ja haukkumassa
kolmiodraamassa kolmatta pyörää, ns.
rakastajatarta? Eihän hän ketään petä. Millä
tavoin voidaan hänet syyllistää? Itse en ole
koskaan parisuhteessa eläessäni pettänyt, mutta
sinkkuna ollessani harrastanut useasti seksiä
varattujen naisten kanssa. En koe itseäni millän
tavalla syylliseksi, vielä vähemmän petturiksi.
2210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on mielestäni se joka todellakin tekee väärin.
Eihän aina se kolmas osapuoli välttämättä edes
tiedä roolistaan.
Jokaisen parisuhteessa elävän pitäisi tietää että
uskollisuus on yksi suhteen kulmakiviä.
EI ehkä puolustus, mutta selitys sille miksi
kolmatta syytetään, saattaa olla se että se oma
puoliso on kuitenkin kaikesta huolimatta rakas
eikä osaa uskoa hänestä pahaa. Kuvittelee että
hänet on valheella ja viekkaudella houkutettu
siihen, ettei ole omasta tahdostaan niin tehnyt.
Vaan jokainen on vastuussa siitä mitä tekee, ei
uskottomuudesta voi syyttää ketään muuta.
Nyky yhteiskunnassa kun on tullut tavaksi katsoa
vain omaa napaansa, ei se kolmas osapuolikaan
varmasti ajattele muuta kuin omaa etuaan. Ja
mistä sen tietää mitä tämä petturi on esim.
suhteesta puolisoonsa kertonut.
Ei kahden ihmisen hyvällä pohjalla olevaa
suhdetta riko kukaan kolmas osapuoli. Kyllä
sillon pitää petturin osalta jo jotain vialla
suhteessa.

Äänestä

ihmismielestä. on huomattavasti helpompi syyttää
tätä sivullista, kuin omaa rakasta. mieli kun
tahtoo uskoa asian niin parhain päin, että toinen
nainen on varta vasten vienyt ja vietellyt.
onhan se niin, ettei mies olisi pettänyt, jos ei
olisi ollut mahdollisuutta, minkä tämä toinen
nainen on tuonut.
mut oikeessa oot, pääsyyllinen on syrjähypyn
tehnyt osapuoli

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalastaja kirjoitti:

...vain täällä useissa keskusteluissa toistuva
mielipide. Eli minkä takia etenkin naiset ovat
ensimmäisenä syyttämässä ja haukkumassa
kolmiodraamassa kolmatta pyörää, ns.
rakastajatarta? Eihän hän ketään petä. Millä
tavoin voidaan hänet syyllistää? Itse en ole
koskaan parisuhteessa eläessäni pettänyt, mutta
sinkkuna ollessani harrastanut useasti seksiä
varattujen naisten kanssa. En koe itseäni millän
tavalla syylliseksi, vielä vähemmän petturiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu