Eli olisin ensimmäistä tatuointia ottamassa täytyis vaan hyvä tatuoija löytää Uudenmaan alueelta. Kertokaa ihmiset mistä sais hyvää leimaa
Tatuointipaikka
Etsin...
8260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvää leimaa saa jokapuolelta. Kannattais kertoa et minkätyylistä haluat, sit vois neuvoa tatuoitsijaa paremmin.
Kannattaa jättää ottamatta, säästyy rahat ja saa työpaikankin. Eilen juuri oli murhaajapariskunta televisiodokumentissa ja naisella murhaajan nimi nilkassa. Minä kartan paikkoja joissa on tatuoitua henkilökuntaa. Helsingin lentoaseman ruokalassa lopetin käynnin, kun huomasimme tatuointeja jaloissa ja henkilökunta oli muutenkin poissaolevan tuntuista, vahinko, sillä ruoka olisi ollut ok, vaikkakin yläkanttiin hinnoiteltu. Kiinalaisissa ravintoloissa en ole vielä huomannut tatuoituja. Eivätkä nuo monet valtiot päästä tatuoituja edes hotelleihinsa asumaan. Hyvä tuntomerkki tuo tatuointi on, poliisille hyvä apu.
Hienoa. Itse jätin eilen kassalla hihnalle ostokseni, kun kassarouvalla oli niin pöyristyttävä hiusten väri.
En myöskään voi käyttää paikallista bussilinjaa, kun kuskeilla on kauhistuttavat siniset univormut. Jotkut kivat pinkit ois niin söpöt.
Miksköhän kaikki ei tee niin, kuin mä tahtosin. Ois vaan nii paremmin asiat.
Itsekkin lopetin kuntosalilla käynnin kun siellä oli aina joku tatuoitu. Jouduin kävelemään kotiin kun raitiovaununkuljettajakin oli tatuoitu, silikonirinnatkin vielä sillä sinitukkaisella oli. Joudun varmaan muuttamaan omakotitaloon kun tässä kerrostalossakin on useammalla asukkaalla tatuointi. Mitenköhän muutto onnistuu kun niillä muuttofirman tyypeilläkin on todennäköisesti tatuointeja. En kestä!
Ajattelin jotain tekstiä ja en jätä ottamatta... Oisin vaan kokeneemmilta halunnut kuulla missä tehdään hyvin ja mihin ei kannata mennä
Käy kiertelemässä tatskapaikkoja ja katsele niitä kuvia siellä. Jokaisella asiansa osaavalla tatskaajalla on aina kuvia töistään esillä. Sieltä voit sitten vertailla, että kenen kädenjälki miellyttää silmääsi eniten.
Porukka haukkuu monesti tatskaajia joihin joku muu on täysin tyytyväinen, koska tämä nyt ei ole saanut mainettaan jostain telkkarin typerästä ohjelmasta tai menestynyt jossain kansainvälisesti. Tai jos paikkaan ei ole vähintään kahden vuoden jonoa. Hyviä tatskaajia löytyy kyllä muualtakin. Toki kovasti haukkuja saaneeseen paikkaan ei kannata mennä.
Itsekin käyn ihan "nimettömässä" liikkeessä johon on "vaan" kahden viikon jonot. Jälki on silti hyvää eikä mitään valittamista ole koskaan ollut. Sen hyvän tatskapaikan löytäminen vaatii vähän vaivaa, mutta kannattaa. Toiset arvostavat elävälle iholle viivotintarkasti piirrettyä kuvaa, toiset taas haluavat että kädenjälki vähän näkyy. Joku vaatii ehdottomasti itse piirtämänsä kuvan tatuoiduksi nahkaansa, vaikka parempia kuvia piirtäisi 3 vuotias lapsikin. Sellaisesta kuvasta on turha syyttää tatskaajaa...
backstage tattoo järvenpäässä!
Gustav Fröberg on tekstitatuointi kuningas!