Valvonta?

Onko täällä mitään valvontaa. Kysymys ylläpitäjälle. Kauheita viestejä tullut
19251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei ole

Äänestä

Naisia taas ahdistaa kun kerrankin on paikka jossa voi rehellisesti kertoa totuuden miesten ja naisten ja heidän maailmojensa eroista.

Äänestä

Mitään valvontaa nyt ole näkynyt, mutta itseasiassa nähnyt nyt muutaman palstan, joilla tilanne hetkittäin aika katastrofaalinen. Täällä melkein ok tilanne.

Äänestä

Luulen, että valvojat ovat luovuttaneet tämän palstan suhteen. Kun on assburger, jolla on liikaa aikaa ja intoa pommittaa ja spämmätä palsta täyteen paskaa, niin ei siinä mitään mahda. Tai mahtaisi sen verran, että muut jättäisivät tarttumatta paskaviesteihin, mutta kuten jo monta kertaa todettu, se on helpommin sanottu kuin tehty.

Äänestä
  • Eh, normaali keskustelu ihmisten kanssa ei ole yleensä kovin kiinnostavaa. Pidemmän päälle siinä kertautuvat samat asiat. Sen sijaan osa paskaviesteistä on sellaisia, että niihin on hauska tarttua ja vääntää asia jotensakin solmuun tai muuten vain aukoa kitusiaan.

    Osa viesteistä on mielestäni kuitenkin sitä luokkaa, että poistaminen olisi suotavaa. Virtuaalinen haudoille kuseskelu, väkivaltaan kehottaminen ja totaalinen spämmäys kuuluvat esimerkiksi näihin.

    Se että jollain on typeriä, ärsyttäviä tai omituisia näkemyksiä ei ole mikään syy poistaa niita. Vaikka kuinka muita kuinka suututtaisi.

    Äänestä

Kyllä tää on hyvä palsta. Aika paljon pas.kaa tarvii kirjoittaa että viestit poistetaan

Äänestä
  • keskustelupalstaa ei sensuroida.Siellä saa puhua vapaasti vitusta

    Äänestä

  • Vauva-lehden kirjoitti:

    keskustelupalstaa ei sensuroida.Siellä saa puhua vapaasti vitusta

    Ymmärrän, koko palstaa ei olisi olemassa ilman kyseistä elintä. Jos nyt mitään olisi olemassa ilman sitä.

    Äänestä

Monesti kyllä tuntuu siltä että s24:n valvojilla on ne lääkitykset kaikkein pahiten pielessä. Välillä kaikki törky saa jäädä, mutta toisinaan taas iskee maanisuusvaihe, jolloin lähes kaikki poistetaan, täysin riippumatta siitä onko viestit asiallisia vai ei.

Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että mielummin ei valvontaa ollenkaan kuin tyrannivalvonta. Jokainen aikuinen ihminen osaa jättää lukematta ne ketjut jotka eivät itseä kiinnosta. ja jos joku vanhempi on huolissaan siitä että lapsensa roikkuu tällä palstalla, eikä kieltäminen auta, niin voin lohduttaa sillä, että kunhan tenava löytää netistä hc-pornosaitteja, niin saattaa tämä palsta jopa unohtua hetkeksi.

Äänestä
  • Rakastettava epäempaattinen asenne noin naiseksi sinulla. Et olisi kiinnostunut seurustelemaan?

    Äänestä

Niin ongelmahan on juuri tenavat, jotka pääsee lukeen kaikki viestit ilman ongelmia. He eivät välttämättä pysty eroittamaan faktaa ja fiktiota. Tälläkään palstalle ei ole minkäälaista ikäsuositusta ja se tulisi myös ylläpitäjän pitää mielessä.

Äänestä
  • Se on perkele niitten vanhempien tehtävä sensuroida pentujensa lukemisia, jos niin haluavat. Saatanan laiskat paskat yrittävät ulkoistaa kasvatustehtävänsä jollekin jota ei koskaan edes päästetä panemaan, niin että voisi kakaroita siittää, jo nyt on vittu naurettavaa! Eiköhän se riitä että verorahoillani maksan niitten nussijoitten pillukakkojen koulutuksen ja terveydenhuollon ja ties mitä. Sananvapaudesta en luovu kenenkään älykääpiönussijan vähäjärkisen penikan takia.

    Äänestä

  • Nyt maksaja ärähtää! kirjoitti:

    Se on perkele niitten vanhempien tehtävä sensuroida pentujensa lukemisia, jos niin haluavat. Saatanan laiskat paskat yrittävät ulkoistaa kasvatustehtävänsä jollekin jota ei koskaan edes päästetä panemaan, niin että voisi kakaroita siittää, jo nyt on vittu naurettavaa! Eiköhän se riitä että verorahoillani maksan niitten nussijoitten pillukakkojen koulutuksen ja terveydenhuollon ja ties mitä. Sananvapaudesta en luovu kenenkään älykääpiönussijan vähäjärkisen penikan takia.

    Osuit juuri asian ytimeen!!! Ongelmana on juuri kaltaisesi keskenkasvuiset nassikat, jotka pystyy pilaan palstan kuin palstan.
    Tuohon muuten pompsahti juuri mainos: terapiaikkuna.net, suosittelen lämpimästi, tuskin siitä mitään haittaakaan olisi jos edes hiukan noita patoutumia pystyisi purkaan.

    Äänestä

  • Ikävää, ettei henkinen kehityksesi ole tuon pidemmällä.

    Naiset jotka pitää lapsista, niilä yleensä on omia lapsia eikä niitä kiinnosta lasten tasolle jääneiden miesten tarpeet jos nää miehet ei pysty mitään naisille antamaan.

    Äänestä

  • Totuuden sana kirjoitti:

    Ikävää, ettei henkinen kehityksesi ole tuon pidemmällä.

    Naiset jotka pitää lapsista, niilä yleensä on omia lapsia eikä niitä kiinnosta lasten tasolle jääneiden miesten tarpeet jos nää miehet ei pysty mitään naisille antamaan.

    Työnnä henkinen kehitys pilluun tai pyllyyn, ihan vaan mitä reikiä alapäästä löytyy ja mistä paras orggu irtoaa. ORG ORG ORGGU ORGGU ORG! Minä olen kuulkaa MIÄÄÄÄS ja annan naisille munaa!

    Äänestä

  • Totuuden sana kirjoitti:

    Ikävää, ettei henkinen kehityksesi ole tuon pidemmällä.

    Naiset jotka pitää lapsista, niilä yleensä on omia lapsia eikä niitä kiinnosta lasten tasolle jääneiden miesten tarpeet jos nää miehet ei pysty mitään naisille antamaan.

    Tietysti naiset ovat niin empaattisia, että käyvät kauppaa elimestään. Eihän tuo ollut uutinen, että nainen on kiinnostunut vain omista tarpeistaan ja niiden tyydyttämisestä ja mies on tässä vain esine, jota voi käyttää hyväksi.

    Äänestä

  • Nyt maksaja ärähtää! kirjoitti:

    Se on perkele niitten vanhempien tehtävä sensuroida pentujensa lukemisia, jos niin haluavat. Saatanan laiskat paskat yrittävät ulkoistaa kasvatustehtävänsä jollekin jota ei koskaan edes päästetä panemaan, niin että voisi kakaroita siittää, jo nyt on vittu naurettavaa! Eiköhän se riitä että verorahoillani maksan niitten nussijoitten pillukakkojen koulutuksen ja terveydenhuollon ja ties mitä. Sananvapaudesta en luovu kenenkään älykääpiönussijan vähäjärkisen penikan takia.

    Heh, noin loisteliaaseen runouteen ei oma lahjakkuuteni riittänyt, mutta juuri tuota tuossa ylemmässä viestissäni pohjimmiltaan tarkoitin. On se käsittämätöntä joidenkin lasten vanhemmilta vaatia sensuuria palstalle sen takia, etteivät saa omaa lastaan pidettyä kurissa ja täältä poissa. Olisi siinä kyllä vanhemmilla pohdinnan paikka, että ovatko ne omat kasvatustaidot aivan riittävällä tasolla.

    Eikö olisi ylipäätään järkevämpää ohjata sen lapsen kiinnostus johonkin muualle kuin tällaisia palstoja seuraamaan? Vaikka täältä kaikki rumat sanat poistettaisiinkin, niin ei tämä silti minusta muuttuisi sellaiseksi palstaksi, josta juuri lukemaan oppineen pennun pitäisi olla niin kauhean kiinnostunut, tai jos on kiinnostunut, niin olisikohan syytä käyttää ipanaa päätohtorilla vielä hyvän sään aikana..

    Ja jos juuri tämä palsta sensuroitaisiinkin nalle puh –tasolle, niin eiköhän pentu aika nopeasti löytäisi netistä jotain muuta mielenkiintoisempaa tutkittavaa.

    Äänestä

  • Oijoi, miten kävi. Menikö näppis vallan pilalle, vai voisiko sen vielä pelastaa talouspaperilla?:D

    Äänestä

  • stellaria81 kirjoitti:

    Heh, noin loisteliaaseen runouteen ei oma lahjakkuuteni riittänyt, mutta juuri tuota tuossa ylemmässä viestissäni pohjimmiltaan tarkoitin. On se käsittämätöntä joidenkin lasten vanhemmilta vaatia sensuuria palstalle sen takia, etteivät saa omaa lastaan pidettyä kurissa ja täältä poissa. Olisi siinä kyllä vanhemmilla pohdinnan paikka, että ovatko ne omat kasvatustaidot aivan riittävällä tasolla.

    Eikö olisi ylipäätään järkevämpää ohjata sen lapsen kiinnostus johonkin muualle kuin tällaisia palstoja seuraamaan? Vaikka täältä kaikki rumat sanat poistettaisiinkin, niin ei tämä silti minusta muuttuisi sellaiseksi palstaksi, josta juuri lukemaan oppineen pennun pitäisi olla niin kauhean kiinnostunut, tai jos on kiinnostunut, niin olisikohan syytä käyttää ipanaa päätohtorilla vielä hyvän sään aikana..

    Ja jos juuri tämä palsta sensuroitaisiinkin nalle puh –tasolle, niin eiköhän pentu aika nopeasti löytäisi netistä jotain muuta mielenkiintoisempaa tutkittavaa.

    Niin, johan on älytön ajatus, että koko netti pitäisi sensuroida k-8 tasolle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Järkyttynyt kirjoitti:

Onko täällä mitään valvontaa. Kysymys ylläpitäjälle. Kauheita viestejä tullut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu