Alaikäisen raiskaus aina törkeä
Lakiesitys myös kiristää raiskausrikosten rangaistuksia. Raiskauksen rangaistusasteikko olisi edelleen yhdestä vuodesta kuuteen vuoteen. Lievemmäksi katsotun raiskauksen rangaistukset kiristyisivät siten, että minimirangaistus olisi neljä kuukautta ja maksimi neljä vuotta vankeutta.
Tähän asti rangaistusasteikon katto on ollut kolme vuotta vankeutta. Lievemmiksi teoiksi voitaisiin määritellä lähinnä sellaiset raiskaukset, joissa on vain uhattu väkivallalla.
Alaikäiseen kohdistunut raiskaus määritellään vastaisuudessa aina törkeäksi raiskaukseksi. Muutoksen myötä vähimmäisrangaistus teosta nousee kahteen vuoteen vankeutta.
Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan viimeistään ensi vuoden alusta.
STT

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei varmaan koske insinöörejä. Siellähän pumpataan jo 8 vuotiaita. Yleensä kuolevat äidit synnytykseen. Rättipää ostaa uuden lelun.