Hätäkeskukset 65 miljoonaa - maahanmuutto 68 miljoonaa

Arvatkaa kummasta säästetään?

Katso määrärähat 26. sisäasianminieriö:

http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2014&lang=fi&maindoc=/2014/aky/aky.xml&opennode=0:1:5:9:Pelastuslaitosuudistuksella kova kiire – tulossa ei juuri muutoksia eikä säästöjäkään

Sisäministeriö alkaa valmistella pelastuslaitoksien vähentämistä puolella vuoden 2016 alusta. Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan kuuluvan uudistuksen ei pitäisi ulospäin näkyä mitenkään. Pelastusylijohtaja Esko Koskisen mukaan tällaisella aikataululla ei suurempaa muutosta edes ehdittäisi valmistella.

Pelastusylijohtaja Esko Koskinen kommentoi aloitettavaa pelastuslaitosuudistusta. Pelastustoimialueiden nimenmuutokset ja alueiden isompi koko ovat näillä näkymin ainoat huomattavat erot, kun pelastustoimi kahden vuoden kuluttua uudistuu. Tavalliselle kansalaiselle muutoksella ei pitäisi olla mitään merkitystä, sillä apu tulee tarvittaessa aivan niin kuin tähänkin saakka.

Pelastuslaitoksia on nyt 22. Edellinen muutos kymmenen vuotta sitten oli jättihanke, kun yli 400 kuntaa menetti oman pelastuslaitoksensa ja palopäällikkönsä. Siihen verrattuna nyt valmisteltava muutos on kosmeettinen.

Edes suurta säästötavoitetta uudistukselle ei ole annettu. Torstaina kuitenkin säästötavoitteeksi tarkentui 7,5 miljoonaa euroa vuodessa vuoden 2012 tasoon verrattuna.

Pelastusylijohtaja Esko Koskisen mukaan rakenneuudistusta ei voi perustella pelkillä säästöillä.

– Se tuottaa myös muita etuja. Yhteisiä toimintamalleja syntyy ja 11 pelastuslaitosta ovat taloudellisesti huomattavasti vakavaraisempia yksiköitä, Koskinen sanoo.

Pois ei potkita ketään

Suomessa pelastustoimi työllistää päätoimisesti 4 700 ihmistä. Kenenkään paikka ei uudistuksessa ole uhattuna. Päällystöviranhaltijoita on kuitenkin Suomessa tarpeeseen ja miehistöön suhteutettuna liikaa.

Henkilöstösäästöjä uudistuksella saavutettaisiin 3,3 miljoonaa euroa vuodessa. Päällystön poistuman uskotaan hoituvan eläkkeelle jäämisen kautta.

Rakenneuudistuksen säästölistalla ovat myös tilanne- ja johtokeskuksien vähenemisestä saavutettavat 3,3 miljoonaa euroa vuodessa. Sen sijaan kalustehankintojen yhtenäistämisestä saavutettavat säästöt olisivat koko maan tasolla selvästi alle miljoonan vuodessa eli parin paloauton verran.

Pelastuslaitosten siirtymisestä valtion hoidettaviksi puhuttu vuosia

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sanoo, että nyt käynnistyvä rakenneuudistus on välttämätön, jotta säästöt eivät uhkaisi pelastustoimintaa.

Räsänen pitää kuitenkin siitä kiinni, että pelastustoimi pysyy kuntien hallinnassa, eikä sitä valtiollistettaisi poliisin ja hätäkeskuslaitoksen rinnalle.

– Se ei ole missään nimessä sellainen uudistus, mitä pystyttäisiin hyvin nopeasti tekemään, Räsänen sanoo.

Suomen kunnista suuremmat kaupungit haluaisivat säilyttää pelastustoimen kunnallisena, mutta pienemmät ja vähemmissä varoissa olevat kunnat uskoisivat pelastuslaitosten pärjäävän paremmin valtion hoitamana. Pelastustoimen kustannusten jakautumisesta kunnilla on perinteisesti usein ollut riitaa.

Sisäministeri Räsäsen mukaan nykyhallitus ei esitä valtiollistamista, mutta tulevaisuudessa sitä voidaan jälleen pohtia. Tällä muutoksella on nyt kiire ja säästö se on kunnan kassassa pienikin säästö.

Myös pelastusylijohtaja Esko Koskinen sanoo, että keskustelu valtiolle siirtämisestä on ollut esillä useita vuosia, mutta tällä aikataululla muutos olisi liian suuri päätettäväksi.

– Sanotaan näin, että tässä aikataulussa tämä on suurin mahdollinen muutos.

Kysymykseen, olisiko pelastusylijohtaja toivonut nyt suurempaa uudistusta, Koskinen vastaa vasta pitkän miettimisen jälkeen.

– En välttämättä.

Lue myös

Pelastuslaitoksen rahankäyttö suututtaa Keski-Suomessa
klo 15:11

Maahanmuuttokustannukset eivät alene vaan ylenevät: 1050 uuttaa kiintiöpakolaista velaksemme.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

häkeiltä pois kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu