auttakaa!!!!

Kaverini aloitti seurustelunsa sun ikäsenä ja he
on olleet yhdessä jo yli 10 vuotta ja suhde näkyy
koko aika vaan paranevan vanhetessaan. Mutta olen
myös sivusta nähnyt monta nuorena alotettua
poikki mennyttä suhdetta noin 7-10
seurusteluvuoden jälkeen. Riippuu niin paljon
tapauksesta mutta onnea teille!

Kaverini vanhemmat ovat nyt lähellä
viittäkymmentä, ja kummatkin ovat toisensa
ensimmäiset seurustelukumppanit. Ja myös heidän
ensimmäiset kertansa he ovat kokeneet hääyönä.
Tunnen myös toisen vanhemmat, jotka ovat
seurustelleet kuusitoistavuotiaista asti, ja ovat
nykypäivänäkin hyvin onnellisia. Toivotan onnea
ja pitkää ikää suhteellenne. Itse olen sillä
kannalla että haluan "kokemuksia", enkä voisi
kuvitellakkaan olevani nykyiseni kanssa loppuun
asti.

olleet yhdessä jo yli 40v ja hyvin menee,
kaiken suhteen.

juttuunne. nähkää toisenne vielä kolmikymppisinä
nousemassa ylös samasta sängystä. epäusko on
teidän pahin vihollinen. joten kaikki on
itsestänne ja uskostanne kiinni. kaikki on
mahdollista, onnea

...tunne hävis ajan mittaa. Olin 14 ku aloin
seurustelemaa ekan kerran. Kultani oli saman
ikäinen kun minä. Meistä tuntu ihan samalta.
Oltas haluttu elää koko loppuelämä yhessä.
Loppujen lopuks oltii yhessä melkee 2 ja puol
vuotta. Joku vaan kaatu siinä jutussa. Molemmista
tuntu siltä ettei siitä tullu enää mitää. Nyt
seurustelen 22-vuotiaan kanssa. Hän auttoi minut
yli exästäni. Mulla on tunteita viäläkin mun
exään. Me molemmat kyllä seurustelaan jo. Viikko
sitte näin sen ekan kerran jonku toisen muijan
kanssa. Ja se sattu. Mut en kyllä enää haluis sen
kanssa mitää. Uusi kulta ja uudet kuviot =)
Mutta en väitä etteikö näin nuorena vois jo
löytää sellasen jonka kans haluis elää koko
loppuelämäsä. Se voi olla ihan mahollista =)
Onnea vaan teille erittäin paljon! Rakastakaa ja
tukekaa toisianne niin ylä ku alamäissäkii!!

Itse aloin seurustella 19-vuotiaana (vasta oikein
tosissani) 20-vuotiaan "miehen" kanssa. Luulimme,
että olemme toisillemme ne oikeat ja
suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta,
kihlajaisia ja häitä yms. Nyt kuitenkin viime
viikolla tämä niin ihana mies sanoi haluavansa
vielä mennä. Hän ei ollut valmis sitoutumaan
minuun edes nyt vaikka on kohta 22-vuotias. Häntä
alkoi ahdistaa ajatus, että eläisimme
loppuelämämme yhdessä ja niimpä päätimme erota.
Ja jos nyt rehellisiä ollaan uskon, että teidän
juttu loppuu viimeistään silloin kun rupeatte
suunnittelemaan jatko-opiskelua ja muutatte
mahdollisesti kauas toisistanne. Opiskeluaikana
sinkkuelämä voi olla antoisaa ja ehtiihän sitä
myöhemminkin vielä sitoutua. Minä 21-vuotias,
jätetty, opiskelija nainen aion ainakin
selviytyä, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. On
pelattava niillä korteilla, jotka minulle on
jaettu.

Älä nyt kuitenkaan poikki laita sen takia, että
olette nuoria. Vasta sitten kun sinusta tuntuu,
että joudut luopumaan unelmistasi ja haaveistasi
toisen takia, on sen aika. Se, että on halu
viettää loppuelämä toisen kanssa ei vielä riitä,
molempien on oltava valmis toimimaan sen
mukaisesti.

Tseppiä syksyyn :)

Tiedän ainakin kaksi pariskuntaa, jotka ovat
seurustelleet ja eläneet yhdessä teini-iästä aina
kolmikymppisiksi asti. Näiden parien suhde
näyttää vuosien myötä vain kypsyneen ja
kehittyneen: toinen pariskunnista rakensi sen
perinteisen punaisen tuvan, ja he menivät vuosi
sitten naimisiin, toiset saivat kesällä
jälkikasvua.

Vaikuttaa siltä, että nämä parit ovat vuosien
saatossa hitsautuneet toisiinsa, parien kumpikin
osapuoli ovat kasvaneet yhdessä samaan suuntaan.
Enpä usko, että nämä kasvun vuotensa ja
opiskeluaikansakin yhdessä kokeneet osaisivat
oikestaan edes kuvitella elämää ilman sitä toista.

Kuten joku aiemmissa viesteissä viisaasti
sanoikin, epäluulo on suhteenne pahin vihollinen.
Nauttikaa yhteisistä hetkistänne ja arvostakaa
toinen toistanne ilman huolta huomisesta! Kaikkea
hyvää teille!