http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2014/01/19/ap-poliisi-epailee--kaksi-lasta-hengilta-manauksessa
AP: Poliisi epäilee – kaksi lasta hengiltä manauksessa
Ulkomaat 03:07. Päivitetty 09:21
Yhdysvalloissa poliisi tutkii kahden pikkulapsen puukotusmurhia, joiden taustalla se epäilee olevan taikauskoa. Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi epäilee, että tekijät uskoivat ajavansa lapsista pahoja henkiä.
Murhista epäillyt ovat 28-vuotias ja 21-vuotias nainen. Yksi- ja kaksivuotiaat uhrit olivat 28-vuotiaan lapsia.
Poliisi sai hälytyksen Marylandissa sijaitsevaan taloon perjantaina. Uutiskanava CBS:n mukaan hälytyksen teki naapuri, joka oli nähnyt verisen veitsen.
Viranomaiset löysivät sisältä kuolleen tytön ja pojan. Heidän vanhemmat sisaruksensa olivat saaneet vakavia vammoja. Naisten epäillään yrittäneen murhata heidätkin.
Molemmat naiset pidätettiin lauantaina.
-Kristinuskoiset idiootit uskoivat demoneihin ja muihin satuihin, seuraus oli tämä. Kristinusko pitäisi kieltää lailla kaikkialla maailmassa ja kriminalisoida kristinuskon harjoittaminen elinkautisella vankeudella rangaistavaksi rikokseksi.
AP: Poliisi epäilee – kaksi lasta hengiltä manauksessa
Ulkomaat 03:07. Päivitetty 09:21
Yhdysvalloissa poliisi tutkii kahden pikkulapsen puukotusmurhia, joiden taustalla se epäilee olevan taikauskoa. Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi epäilee, että tekijät uskoivat ajavansa lapsista pahoja henkiä.
Murhista epäillyt ovat 28-vuotias ja 21-vuotias nainen. Yksi- ja kaksivuotiaat uhrit olivat 28-vuotiaan lapsia.
Poliisi sai hälytyksen Marylandissa sijaitsevaan taloon perjantaina. Uutiskanava CBS:n mukaan hälytyksen teki naapuri, joka oli nähnyt verisen veitsen.
Viranomaiset löysivät sisältä kuolleen tytön ja pojan. Heidän vanhemmat sisaruksensa olivat saaneet vakavia vammoja. Naisten epäillään yrittäneen murhata heidätkin.
Molemmat naiset pidätettiin lauantaina.
-Kristinuskoiset idiootit uskoivat demoneihin ja muihin satuihin, seuraus oli tämä. Kristinusko pitäisi kieltää lailla kaikkialla maailmassa ja kriminalisoida kristinuskon harjoittaminen elinkautisella vankeudella rangaistavaksi rikokseksi.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jos vähääkään käyttäisit niitä ateismin karaisemia aivonystyröitä, voisit tajuta, ettei Raamatussa kerrota missään puukoilla tai muillakaan fyysisillä aseilla ajettavan pahoja henkiä kenestäkään ja mistään. Toisekseen Jeesus varoitti kaikkia lapsia vahingoittavia kaulaan ripustettavalla myllynkivi vertauksella. Joten jos vähänkin käyttäisit sitä sinulle suotua älyä niin tajuaisit, että kyseessä oli okkultistinen teko jolla ei ole mitään tekemistä kristillisen uskon kanssa.
Ihan oikeasti, kuka sekopää käyttää demonia vastaan fyysistä teräasetta ja miksi? Demonin ulosajaminen on papin ja demonin välinen hengellinen taistelu, joka käydään Raamatun, sanan ja pyhän veden keinoin eikä millään teräaseella mistään syystä.
Demoni ei katoa tappamalla ihminen jonka se on ottanut hallintaansa, demoni kykenee toimimaan ilmankin ihmisruumista ihan yhtä tehokkaasti. Aineeton demoni on vaarallisempi kuin ihmiseen mennyt, koska ihmisen vartalo asettaa demonin toiminnalle luonnolliset rajat.
Kuulostaa roomalaiskatolistelta katekismukselta tuo sinunkin puheesi.
Taikauskoiset naiset tappoivat lapsia. Se on sairasta. Se ei ole kristinuskoa.
Täysin väärä tapa yrittää ajaa demoneja ulos. Puukko ei todella ole tapa puuttua demonin toimintaan kotona.
Kyseessähän oli kaksi hullua naista. Lapsissa ei varmastikaan ollut demoneita, mutta valokuvasta päätellen, ainakin lasten äiti vaikuttaa seinähullulta. Hänessä epäilemättä oli ja on.
Eli demoni olisikin ottanut lasten äidin valtaansa ja syöttänyt tämän pään sisään valheita demoneista lapsissa. Mielenkiintoinen teoria.
Mainitaanko uutisessa, että manaajat olivat kristittyjä?
Afrikkalaiselta woodoolta tuo kuullostaa, ei katolilaiselta manaukselta, sillä Katolisessa kirkossa vain tietyt papit saavat manata.
Uutinen jättää sopivasti kertomatta asian täsmällisen puolen, luottaen ihmisten tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin.
Noin toimii suomalainen kommunisti-media ja sen toimittajat.
Uutisessa mainitaankin "taikauskon", ei kristinuskon, eli kyse oli kaiketi mustien woodoon-harjoittajista.
"AP: Poliisi epäilee – kaksi lasta hengiltä manauksessa
Ulkomaat 03:07. Päivitetty 09:21
Yhdysvalloissa poliisi tutkii kahden pikkulapsen puukotusmurhia, joiden taustalla se epäilee olevan taikauskoa. Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi epäilee, että tekijät uskoivat ajavansa lapsista pahoja henkiä.
Murhista epäillyt ovat 28-vuotias ja 21-vuotias nainen. Yksi- ja kaksivuotiaat uhrit olivat 28-vuotiaan lapsia.
Poliisi sai hälytyksen Marylandissa sijaitsevaan taloon perjantaina. Uutiskanava CBS:n mukaan hälytyksen teki naapuri, joka oli nähnyt verisen veitsen.
Viranomaiset löysivät sisältä kuolleen tytön ja pojan. Heidän vanhemmat sisaruksensa olivat saaneet vakavia vammoja. Naisten epäillään yrittäneen murhata heidätkin.
Molemmat naiset pidätettiin lauantaina."
Olihan se kristinuskoinen teko. Tässä tapauksessa jenkki uskovaiset ovat yrittäneet taistella demonia vastaan käyttämällä puukkoa. Eli on käyty tappamaan ihminen sen sijaan, että ajettaisiin ihmisen sisältä demoni ulos.
Teräase on ollut aivan saatanan väärä ratkaisu ja amatöörimäistä idiotismia. Näiden naisten olisi pitänyt tuoda pappi toteamaan demonin läsnäolo ja pyytää pappia suorittamaan roomalainen rituaali.
Ateistit ja room.katoliset tappelemassa keskenään = kauhea soppa!
MISSÄ ON JÄRJEN ÄÄNI?
Olette puolueen tiloissa keksineet tuon väitteen "kristityistä".
Manausta suoritetaan pääasiassa nk. luonnonuskonnoissa, kristinuskossa se on harvinaisempaa.
Manaushan on hyvin vaarallinen toimenpide, johon yksikään pappi ei ryhdy mitenkään kevein perustein. Ensin täytyy todistaa demonin läsnäolo ja siksi toiseksi manaus asettaa silti aina ihmisen hengenvaaraan, koska demoni voi tapapa uhrinsa mieluummin kuin antaa papin voittaa ottelu.
Eikä joka papilla ole edes pätevyyttä ruveta taistelun demonin kanssa.
Niinkuin arvasin: tässä tämä hyvä äiti kuvan kera:
http://baltimore.cbslocal.com/2014/01/18/md-woman-charged-with-murder-of-2-of-her-children/
"Molemmat naiset on syytetty murhasta ja murhan yrityksestä.
Poliisi sanoa tutkinta jatkuu epäiltyä manausta ja motiivi.
Kuka tahansa tietoa tässä tapauksessa pyydetään soittamaan Major Crime Unit at 240-773-5070."
Suomen kommunisteilla on jo vastaus ja tieto motiivista valmiina! Senkun soitatte Baltimoreen.
Näin taas kommarimedia julisti, että murhaajat olivat "kristittyjä manaajia".
Kristinuskossa kun ei tuollaisia tapahdu. Afrikkalaisten keskuudessa kyllä sitäkin enemmän. Kyseessä on murhat.
Katolisessa kirkossakin ovat "manaajat" harvassa ja ainakaan yksityiset ihmiset eivät saa sellaisiin ryhtyä. Veitsien kanssa eivät "pahat henget" lähde, kuin afrikkalaisten woodoo-uskonnossa, kaikkien räppäreiden ja rastatukkien alkukehdossa.
Kristityt eivät koskaan manaa kuin rukouksen ja Jumalan sanan voimalla.
Veitsi on mahdollisimman typerä ratkaisu kun kyseessä on aineeton entiteetti, jota ei voi tappaa koska se ei ole koskaan elävä ollutkaan. Demoni on henkiolento, joka koostuu energiasta, käytännössä ektoplasmasta.
Sama kuin yrittäisi ampua demonia. Luoti menee läpi ja demoni ei vahingoitu.
Demonin kanssa ottelemiseen veitsi on täysin väärin valittu työkalu. Toimii kyllä ihmistä tai petoeläintä vastaan, mutta demoniin ei puukko tehoa.
Mikään ase ei auta demonia vastaan, vain asiansa osaava pappi kykenee karkoittamaan demonin.
Mistäs sinä sen tiedät? Voihan jollekin kristitylle juolahtaa mieleen yrittää vahingoittaa demonia puukolla, ikään kuin kyseessä olisi vastustaja, jota voisi muka satuttaa puukolla tai jopa tappaa se.
Kellekään kristitylle ei juolahda tuollainen mieleen.
Vain afrikkalaisille, Karibian alueen ja sieltä lähtöisin oleville mustaihoisille woodoo-noidille, noille Arhinmäen kavereille, voi tuollainen juolahtaa mieleen.
Tuollaisen tekijä on mielisairas. Woodoossa tuo on jokapäiväistä. Suomalainen media päätti julkaista raflaavan uutisen (koska joka tapauksessa tieto ulkomaiden kautta leviäisi Suomeen), mutta jättää kertomatta tarkemmat tiedot, naisen nimen ja kuvan. Sana "taikausko" viittaa yleiskielessä luonnonuskontoihin, joten mamu-ja islamuskollinen hyysärimedia jousti heti hiukan, sillä asiaa ei voi kauan salata.
Mutta aina mamu-uskolliset kommarit juoksivat välittömästi levittämään mielikuvan (stalinistinen mielikuvamuokkaus) "kristittyjen TAAS murhanneen manausrituaalissaan!" Eihän tuollaisia rituaaleja kristinuskossa edes ole. Haluaisinpa tietää, mistä tuo "taas"-sana ilmaantui. Woodoo-noidathan tappavat ja uhraavat ihmsiä päivittäin, niin Afrikassa, Karibialla kuin muuallakin maailmassa. Joka päivä, lukuisia ihmisiä.
Jos kysessä olisi ollut kristitty, siitä kerrottaisiin isoin, kauhistelevin kuvin, joka hyysäri-mediassa.
Kommunistien mielikuvamuokkaus toimii. Kun myöhemmin mainitaan pienellä kirjaimilla kyseessä olleen afrikkalaisperäisen woodoon, ihmiset eivät enää muuta mielikuviaan. Valhe istutettiin heti tuoreeltaan ja se juurtuu pahansuopaan maahan.
Kristityt tappoivat manaukseen Annaliese Michaelin, joka kuoli epäonnistuneen manauksen seurauksena nääntyneenä ja anorektisena.
Koko manaus oli silkkaa kidutusta ja hidas kuolemantuomio. Pappi teki kaiken mahdollisen väärin.
"Kristityt" eivät tappaneet häntä, vaan sen tekivät kyseiset, nimeltämainitut papit ja murhaajat.
Tottakai "kristityt" tuomitsevat tuollaiset toimet. Mutta hulluja löytyy valitettavasti myös kristityistä, eikä niin vähänkään.
Mitä sinä sössötät? Anneliese Michael kuoli kahden katolisen papin käsissä julman kidutuskuoleman nääntymällä janoon, nälkään ja anoreksiaan. Anneliese kuoli nimenomaan kristittyjen käsissä karmean kuoleman ja turhaan.
Kyllä ootte yksinkertaisia, manaaja ei ole sama, kuin kristinusko.
Kristityt ei manaa ketään.
Nimenomaan kristityt manaavat:
http://en.wikipedia.org/wiki/Anneliese_Michel
Tapaus Anneliese Michael päättyi nuoren naisen kuolemaan kun manaus meni päin persettä.
Anneliese Michel (21 September 1952 – 1 July 1976) was a German Catholic woman who underwent an exorcism and died in the same year because of stopping medical and psychiatric intervention; the investigation and court case which followed attracted public attention, and the film The Exorcism of Emily Rose is loosely based on her. When Michel was sixteen, she had her first epileptic attack and was diagnosed with temporal lobe epilepsy. She was soon in depression and was treated at a psychiatric hospital.
By 1973, she became intolerant of various religious objects and began to hear voices. Her condition worsened, despite taking various medications, and she became suicidal. Her family was soon convinced she was possessed and appealed to a Catholic priest for an exorcism, which was rejected at first. In 1975, after much hesitation, two priests got permission from the local bishop and performed exorcism rites on her secretively.
She died on 1 July, an investigation revealed that she was malnourished and dehydrated; her parents and the priests responsible were charged with negligence. It was stated that her death was due to the strain of the rites and the investigation concluded that she could have been saved if medical help was given to her even a day before. This case attracted media and public attention since the Catholic church allowed such an old rite to be performed. After a guilty verdict, the defendants were sentenced to six months in jail but given three years of probation and a fine. The case has been labelled as a misidentification of a mental illness, negligence, abuse and religious hysteria.
Exorcism and death
The priest Ernst Alt, whom they met, on seeing her declared that she didn't "look like an epileptic" and that he didn't see her having seizures.[5] Alt believed she was suffering from demonic possession and urged the local bishop to allow an exorcism. In a letter to him in 1975, Michel wrote, "I am nothing, everything about me is vanity, what should I do, I have to improve, you pray for me" and also once told him, "I want to suffer for other people...but this is so cruel".[3] In September of the same year, Bishop Josef Stangl granted the priest Arnold Renz permission to exorcise according to the Rituale Romanum of 1614, but ordered total secrecy.[7] Renz performed the first session on 24 September.[4] Her parents stopped seeking medical treatment and relied solely on the exorcism rites. 67 exorcism sessions, one or two each week, lasting up to four hours, were performed over about ten months in 1975–1976.[3] Michel began talking increasingly about "dying to atone for the wayward youth of the day and the apostate priests of the modern church", and she refused to eat towards the end.[4]
On 1 July 1976, Michel died in her home. The autopsy report stated the cause was malnutrition and dehydration because of being in a semi-starvation state for almost a year while the rites of exorcism were performed.[8] She weighed 30 kilograms (68 pounds) and the previous day, she had broken knees due to the continuous genuflections and was unable to move without assistance, and was reported to have been suffering from pneumonia.
Käytönnössä Annaliese näännytettii hengiltä. Manaus meni mahdollisimman pahasti pieleen ja siitä tuli julmaa kidutusta.
Tässä olen samaa mieltä alemman kirjoittajan (kristityt manaavat) kanssa: kyllä kristitytkin manaavat.
Mutta kristinuskoisissa kirkoissa nämä toimitukset ovat erilaisia. Protestantit lähinnä rukoilevat kyseisen sairauden tai riivauksen uhrin puolesta. Ortodoksikristityt ovat tarkkoja siitä, että vain tietty pappi on oikeutettu tähän rukoustoimintaan.
Room.kat.kirkossa esiintyy nk. manausta ja tämä toiminta heillä on saattanut nk. manauksen huonoon valoon. Joskus harvoin paljastuu näitä karmeita puoskarointeja, kuten ed. mainituissa teksteissäkin ilmenee.
Myöskin nk. vapaissasuunnissa harjoitetaan manausta ja näissäkin tilanteissa on paljon epäraamatullisuutta, esim. Benny Hinnin toiminta.
Kristinuskoistenkin keskuudessa esiintyy toisinaan joitakin julmiakin yksittäistapauksia, mutta tuo kyseinen uutinen osoitti jo alusta asti, että nyt mainitussa tapauksessa ei ollut kyse kristityistä, vaan selkeästi woodoo-rituaalista.
Raamatun UT:n opettama oikea "manaus" tapahtuu ainoastaan Jumalan sanaa käyttäen, eikä siinä kiduteta ketään. Fyysisillä aseilla ei ajeta pois demoneita, vaan ainoastaan Jumalan valtuuttamana ja Hänen sanaansa käyttäen. Tällainen rukoustapahtuma on usein hiljainen, vailla dramatiikkaa.
Pahiten menee pieleen kun joku uskovainen ottaa ohjat käsiinsä ja ryhtyy manaamaan ilman asiaankuuluvaa ammattitaitoa. Myös papilta voi mennä silti överiksi, kuten kävi Anneliese Michaelin tapauksessa. Maanaava pappi tappoi nuoren naisen janoon, nälkään ja anoreksiaan.
Puoskarointi on vaarallista aina, siinä on kyseessä ihmishenki, kun ruvetaan ammattitaidottomasti tekemään jotakin, mistä uskovaisilla ei ole useimmilla mitään kokemusta tai hajuakaan siitä miten homma pitäisi hoitaa.
Anneliese Michaelin tapauksessa paljastui, että kyseessä ei edes ollut demoni vaan vain mielenvikainen nuori nainen joka olisi tarvinnut sairauteensa sairaalahoitoa.
http://www.huffingtonpost.com/2013/10/08/teenage-girl-crucified-in-france_n_4064821.html
Kristityt manaajat sitoivat teinitytön ristille manatakseen demonin ulos. Tyttö lähes kuoli ristille ennen kuin hänet otettiin alas onnekkaasti.
A teenage girl in France narrowly survived a violent week-long crucifixion-style exorcism.
Police discovered the emaciated 19-year-old at a housing estate in Grigny, a southern Paris suburb, where she was allegedly bound to a mattress for a week in the position of Christ. AFP reports the girl was found dehydrated, in a state of shock and showed signs of having been beaten.
Four former members of the Seventh-Day Adventist Church, including the victim’s boyfriend, are accused of carrying out the week-long crucifixion of the Cameroonian teenager to expel ‘her demons’.
The church said it expelled the four accused members in 2010 and stressed that exorcism of this kind cannot be justified by any of its teachings, according to the International Business Times. The Seventh-Day Adventist Church is a U.S.-based millennialist Protestant church with more than 17 million members worldwide, according to its website.
-Onko tämä jotekin ammattitaitoista manaamista? Kidutusta tuo on eikä manaamista nähnytkään. Demonia ei varmasti kiinnosta tytön olotila pätkän vertaa, demoni olisi vain tappanut tytön lopuksi ja nauranut paskaisen naurun päälle.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288335171025.html
Yhdysvalloissa on noussut kohu YouTubeen laitetusta videosta, jossa kristitityn seurakunnan vanhimmat manaavat "homoseksuaalisuuden demonia" ulos 16-vuotiaasta pojasta. Homojärjestöt vaativat nyt asiasta poliisitutkintaa.
- Revi se ulos hänen kurkustaan, huutaa naishenkilö Connecticutin osavaltiossa kuvatulla videolla.
- Tule ulos, homouden demoni! Homoseksuaalisuuden henki, kutsumme sinut ulos nyt heti! Irrota otteesi, Lucifer!
Manauskohtaukset ovat kuin suoraaan kuuluisasta Manaaja-elokuvasta.
YouTube-videossa poika makaa lattialla ja hänen ruumiinsa kouristelee.
Manifested Glory Ministries -yhteisön edustajat vakuuttavat, ettei poika vahingoittunut manaamisesta.
-Että näin. Manataan demonia ulos ihmisestä, jonka sisällä ei ole demonia ollenkaan. Tervettä meininkiä.
Silloin menee pahasti pieleen kun uskontoon yhdistetään teräaseiden kanssa leikkiminen, oli kyseessä mikä tahansa uskonto. Mikään ei oikeuta minkäänlaista verenvuodatusta.
Roman ritual ei sisällä käsittääkseni riviäkään tekstiä, jossa kehotettaisiin käyttämään demonia vastaan teräaseita. Koko rituaali on ketju rukouksia ja demonin nimeltä kutsumisia ja pyhän veden pirskottelua demonin riivaaman ihmisen päälle.
Kun kyse on USA:ssa tapahtuneesta toiminnasta niin en ihmettele yhtään lopputulosta. USA on maa, jossa ihmisten keskimääräinen ÄO on kengän numeron tasolla ja sivistystaso loppuu siihen, että oman osavaltion ulkopuolelta ei tiedetä mistään mitään. Demonien ulosajaminen puukolla voisi pälkähtää jenkki perseenreijälle päähän hyvinkin.
USA on punaniskaisuuden ja joukkotyhmyyden luvattu maa. Onneksi ei tarvitse elää ja asua moisessa valtiossa, niillähän on Presidenttinäkin joku eläintarhasta karannut apina.