..joka päätti suhteen olen minä. Eikä ole miellyttävä olo, voin kertoa. Kaipaan yhteydenpitoa, sitä, että joku välittää ja on kiinnostunut ja jonka mielipiteitä arvostan. Oli mukavaa, kun oli ihminen, jota oli ihan kiva nähdä, jolta sai hellyyttä ja huomiota. Ihminen vain ei ollut se oikea, joten oli pakko tehdä päätös, vaikka tiesin, että toiseenkin sattuu. Ehkä enemmän vielä kuin itseen ja se tuntuu tosi kurjalta Pelkkä ihan kiva ei vain riitä.
Tekisi mieli ottaa yhteyttä ja kysyä miten voit, kun sovittiin, että kavereina pysytään. Oikeastaan ikäväkin on, muttei niin paljon, että olisin valmis ottamaan hänet taas elämääni pysyvästi puolisona takaisin. Pelkään, että yhteydenotto repii haavaa auki tai antaa toiveita, joihin en voi vastata. Kumpi on reilumpaa, ottaa yhteyttä ensin itse vai ei? Seurustelumme kesti alle vuoden.
Miten muut jättäneet ovat päässeet tuskasta eroon? Itsekin kuitenkin luopuu ihmisestä, josta on välittänyt ja siihen päälle syyllisyys. Koska tämä helpottaa?
Tekisi mieli ottaa yhteyttä ja kysyä miten voit, kun sovittiin, että kavereina pysytään. Oikeastaan ikäväkin on, muttei niin paljon, että olisin valmis ottamaan hänet taas elämääni pysyvästi puolisona takaisin. Pelkään, että yhteydenotto repii haavaa auki tai antaa toiveita, joihin en voi vastata. Kumpi on reilumpaa, ottaa yhteyttä ensin itse vai ei? Seurustelumme kesti alle vuoden.
Miten muut jättäneet ovat päässeet tuskasta eroon? Itsekin kuitenkin luopuu ihmisestä, josta on välittänyt ja siihen päälle syyllisyys. Koska tämä helpottaa?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Anna sen toisen olla rauhassa ja jatkakaa molemmat omaa elämää.
KOMP, kirjoitus on ap:n itsesääliä ja hetken ahdistusta, kyllä se siitä.
Näin jätettynä voin kertoa, että kyllä se sattuu sydämeen, kun toinen ottaa yhteyttä. Tai se antaa hetkittäistä toivoa, mutta samantien alkaa alusta se eron läpikäyminen. "Miksi se otti yhteyttä, jos sitä ei enää muuten kiinnosta?".
Jos haluatte olla ystäviä, niin antakaa toisillenne aikaa. Jossain vaiheessa se kaverisuhde voi olla toimiva, mutta heti eron jälkeen se saa toisen roikkumaan ja elättämään turhia toiveita.
Ystävyys entisen kanssa vaikka olisi seurustellut vuosia ei toimi koskaan kun vain kauniin ajatuksen tasolla, joten päästäkää irti ja kasvakaa aikuisiksi, mikä siinä on niin vaikeaa?Ei väärissä ihmisissä kannata roikkua, uusia löytyy kulman takaa, vai onko toiveena yhteenpaluu sitten kumminkin, kummallista leikkiä sanoisin...
Vietesi perusteella voisin kysyä , että oletko nyt ihan varma, että kyse on siitä, että hän ei riitä sinulle vai voisiko olla myös kyse joistain omista peloistasi. Siis tuli mieleen viestin luettuani, en hän toki voi tietää.
Vaikea kuvitella, että häntä mietit ja ikävöit, jos hänessä ei olisi potentiaalia. Mieti tarkkaan mistä hänestä pidät ja mitä sinä haluat parisuhteelta, entä mitkä ovat ne seikat, jotka hänestä tekevät kelpaamattoman parisuhdetta ajatellen.
ihminen on yksinäisyydessään ja heikkoudessaan sen verran ainutlaatuinen että se jää helposti myös vääriin ihmisiin kieriskelemään.
kyllä se joka saa aikaiseksi lähteä ja jättää toisen on valintansa tehnyt riittävin tunneperäisin päätöksin eikä siinä järkeily enää auta, parisuhde on niin moniulotteinen asia johon kuuluu myös fyysinen vetovoima, eikä kaikkia palasia saa yhteen vaikka joku osa-alue toimisikin
kyllä oikean tunnistaa ja sellaisen viereen sitä vaan jää ja siinä on helppo, ei paha olla joten jatkakaa etsimistä
Miksi hän kaipaa ihmistä, joka on ollut "väärä". Onko tunteet heikkous?! Aina löytyy järkisyitä omille peloille, turha niistä on muita syyttää!
-Onko kyse siitä, että et vain ole koskaan kuvitellut parisuhdetta hänenlaisensa henkilön kanssa...
-Onko kyse siitä, että mietit mitä muut mahd. ajattelisivat, jos olisit parisuhteessa hänenlaisensa henkilön kanssa...
-Onko kyse siitä, että että sinua ahdistaa, kun tunteet syvenevät tms. ...
no jos se sai jätettyä jo sen toisen niin eiköhän se ollut ihan selvä peli
ihan idioottimaisia mietiskelyn aiheita, kuin ap olis joku aivoton typerys, eiköhäns e jättäminen ole tapahtunut tunteiden ja järjen yhdistemänä ja nyt on vain yksinäinen ja heikko hetki
Kiitos asiallisista vastauksista. Taidan siis odotella vähän aikaa ennen kuin otan yhteyttä. Jotenkin vaan tuntuu niin tylyltä lopettaa yhteydenpito kuin seinään.
Tein päätöksen monestakin syystä, joita en voi tässä kaikkia eritellä. Yksi painava syy oli se, ettemme oikein saaneet kunnollista puheyhteyttä koko aikana. Sen mielestäni pitää olla kunnossa, jotta mistään tulisi mitään pidemmän päälle. Yksi oli se, että huomasin, että oli niin kovin mukavaa, kun on jollekin tärkeä. Hän ei kuitenkaan ollut minulle riittävän tärkeä, niin kamalalta kuin se kuulostaakin.
Jos itsellä on koko ajan sellainen olo, että tämä on tilapäistä, ei ole reilua jatkaa, vaan pitää päästää toinen etsimään sellaista ihmistä, joka ei halua elää ilman juuri häntä. Varmaan jotain sitoutumiskammoakin on mukana, mutta uskon ratkaisun olleen oikea. Ikävä on sitä tunnetta, että joku soittelee, kyselee kuulumisia, on läheisyyttä, hyvänäpitoa ja tehdään yhteisiä vapaa-ajan suunnitelmia. Nyt pitää miettiä ajankäyttö taas uusiksi.
Edelleenkin vähän ristiriitaisen vaikutelman saa tekstistä, mutta en väitä tietäväni paremmin, kuin sinä ja tuo puheyhteys on kyllä sellainen syy, josta ei mielestäni kannata tinkiä. Rauhassa kannattaa miettiä mitä haluaa ja miksi, ehkä vielä sitä haluamistakin tärkeämpää on se mitä tarvitsee. Liika järkeistäminenkin tietty toisaalta tappaa suhteen, kuin suhteen. Elämä on joskus monimutkaista. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan parisuhteen, jos se on sitä mitä elämältäsi haluat.
Minulle taas tulee kuva että haluaisit olla yhteydessä ja ihan kuin tietäisit että se olisi jopa mukavaakin, mutta pelkäät jotain. Mielestäni näissä asioissa ei pitäisi kovin kysellä neuvoja muilta, koska ei kukaan osaa oikeasti asettua teidän asemaanne, tuntemaan samat tunteet ja niiden loppumisen ja mahdollisen uudelleenheräämisen. Jos aseella uhaten pakotettaisiin sanomaan jompi kumpi, sanoisin että olkaa ystäviä, olkaa yhdeydessä. Kuinka monta hyvää ihmistä sitä elämänsä aikana kohtaa? Ei paljoa. Yhdenkin menettäminen on joskus liikaa.
niin... jos odottelee ja odottelee sitä oikeaa huomaa pian odotelleensa koko ikänsä ja joskus huomaa että se oikea olikin se jonka jätti. mulle kävi niin ja olen sitä katunut vuosikausia.
Suhteessahan on joskus kyse sietämisestä..... Ystävyys suhteessakin.... Hyvät ja pahat puolet pitäisi osata asettaa riviin ja laskea kummat jäävät voitolle...... Jotenkin kirjoituksestasi tulee läpi vaikutelma että sinusta itsestäsikin hyvät puolet ovat voitolla mutta et uskalla antaa niiden olla esillä vaan hakeudut mieluummin huonojen puolien mukaan. Ihan kuin haluaisitkin ajatella ettei mistään tule kuitenkaan mitään vaikka hyvältä tuntuukin........
Pelkään sitä, että toinen odottaa minulta enemmän kuin hänelle pystyn antamaan enkä halua johtaa harhaan. Pelkään yhteydenoton antavan väärää signaalia. Parisuhdemielessä tuli jotenkin jopa ärsytys tätä ihmistä kohtaan naurettavista pikkujutuista, mutta jos ajattelen häntä "vain" ystävänä, asenne muuttuu positiivisemmaksi.
Mukava kuulla, että joku kannattaa ystävänä pysymistä. Olen samaa mieltä, että hyvistä ihmisistä tekisi mieli pitää kiinni, vaikkei parisuhdetta olisi tullutkaan. Välittäminen tätä ihmistä kohtaan ei lopu kuin napista painamalla, vaikka romanttiset ajatukset ja toiveet tulevaisuudesta karisivatkin pois.
Joskus pitää sietää, se on ihan totta, mutta se ei saa olla jatkuvaa. Muissa vastauksissa kommentoinkin jo tuota puhumisasiaa, eli se nousi lopulta yhdeksi isoksi tekijäksi ja alkoi olla mielessä jo koko ajan. Miksi se toinen ei saa sanottua asioista? Miksi itselleni on niin vaikeaa puhua asioista tämän ihmisen kanssa, kun jokun toisen (esim. ystävä tai työkaveri) kanssa se on paljon helpompaa?
Kyse ei ollut siis jostain pikkujutusta. Mielestäni kokonaisuutena ne "huonot puolet" suhdetta ajatellen olivat painavammat pitkällä tähtäyksellä, vaikka siinä ihmisessä on paljon hyvääkin. Parisuhteessa toisen pitäisi saada niitä hyviä puolia itsestä esiin, eikä niin, että joutuu taistelemaan itsensä kanssa, jotta saa pysyttyä suhteessa.
Jospa se puhumisasia parisuhteessa on juuri se ongelman ydin eli siitä johtuu se, että useita parisuhteita kariutuu, takana useita avo- tai avioliittoja jne. Oikeastaan hyvä, että huomasit ajoissa ja vältyit suuremmilta murheilta. Ihmettelen itsekin ihan samaa eli jos pystyy helposti puhumaan vaikeistakin asioista jopa hieman vieraampien kanssa, mutta ei oman puolison/ seurustelukaverin, niin joku ongelma siellä taustalla täytyy olla. Tuo ongelma mahdollisesti vielä mustasukkaisuuden kanssa alkaakin olemaan jo aika haastavaa parisuhteessa.
Jos pystyt puhumaan asioista vieraitten kanssa, mutta et seurustelukumppanisi, niin kyllä siinä kohdassa kehottaisin myös hieman itse ottamaan vastuuta tilanteesta, enkä pelkästään kumppanin sopimattomuuden piikkiin kaikkea laittaisi. Tietysti jokainen vuorovaikutussuhde on omanlaisensa ja voihan olla, että toiselle ei vaan pysty avautumaan jostain syystä itsestään riippumattomasta syystä.
"Hän ei kuitenkaan ollut minulle riittävän tärkeä, niin kamalalta kuin se kuulostaakin." Noniin, eli ÄLÄ OTA ENÄÄ YHTEYTTÄ :) Etkö jo tajua että tuosta ei olisi tullut yhtään mitään. Myös puheyhteyden puuttuminen on isoimpia esteitä mitä kahden suullisesti kommunikoivan ihmislajin edustajan välillä voi vaan olla!!!!!!!! Ole iloinen että asia on selvä ja siirry eteenpäin.MItä muita puutteita pitäisi vielä ollakaan..
About vuoden se otti.
Viestisi täsmää kaikilta osin siihen, mitä itse koin noin vuosi sitten. Suhteen alku vaikutti todella lupaavalta, mutta loppuajasta tajusin, että olinkin vain ihan kiva :/. Sovittiin, että pysytään kavereina ja voitaisiin nähdä aina silloin tällöin. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Itse en ole ottanut yhteyttä häneen, kun tiedän että mun tunteet häntä kohtaan on enemmän kuin kaverilliset. Mietin oikeastaan melkein joka päivä, mitä hänelle kuuluu ja miten hän jakselee. Ja toiseksi en halua roikkua hänen perässään, koska se tekisi minusta säälittävän. Tai ehkäpä vähän olenkin.
Suren minäkin edelleen, kun en häntä enää pysty näkemään, mutta päivä kerrallaan.
uutta putkeen vaan. sillä se tuska lähtee millä on tullukin. kyllä ne jätetyt pärjää vaikka vähän aikaa muka ruikuttavatkin. eihän niitä ois jätetty jos olisivat olleet hyviä.
No kaikki ihmissuhteet, eivät meille toisille ole korvattavissa uudella tyypille, vaikka sulle oiskin sama ketä köyrisit, kunhan köyriä saat.
tTaitaa nnna olla kovin nuori ja lapsellinen vielä, kun ei ole tajunnut vielä, että toisen roska on toisen aarre. Erossa ei tarvitse olla ollenkaan kyse siitä, että jommassa kummassa olisi jotain vikaa. Harva löytää itselleen ensimmäisestä seurustelukumppanistaan puolisoa loppuelämäkseen, joten niitä eroamisia väistämättäkin tulee.
Puolison valinnassa mielestäni saa ja pitääkin olla riittävän kranttu, ettei katkeroidu ja myrkytä molempien elämää tyytymällä vain johonkin suhteeseen, jottei jäisi kokonaan yksin. Toki vaatimusten pitää olla realistisia; tohtoriksi väitellyttä huipputuloista, hyväntekeväisyyttä sekä uima-asumallin töitä harrastavaa yksilöä, tuskin kovin moni nainen tai mies voi realistisesti odottaa saavansa.
Todella "hyvä" voidaan jättää, koska ei vain ole toiselle "hyvälle" se oikea.
miks sä kirjotit tän just tälle palstalle? ei sun sydämes vaikuta särkyneeltä. mitä sä mieheltä toivot, siis oletan että oot nainen? kuvailemas mies kelpais mulle koska tahansa! se puhuminenkin on kahden kauppa!
Tuskinpa tuollainen juttu koskaan on ihan noin mustavalkoinen, kuten sinä tunnut olettavan. Saman läpikäyneenä voin kertoa ettei ainakaan minun, tai meidän tapauksessame ollut. Syyllisiä on ihan turha kaivaa, kun kyse on tunteista. Ne ovat mitä niiden kuuluukin olla, vaikka poikkeaisivatkin toisistaan. Tunteita tai niiden puuttumista on hyvin vaikeata, jollei mahdotonta selittää ulkopuoliselle, joskus jopa itselleen. Kirjoittelemalla niistä mennään joskus ihan lepikkoon. Siitä on kokemusta ja paljon.
Siksi kirjoitin tänne, että sydäntäni särkee tämä tilanne ja sen mahdottomuus. En halunnut loukata toista ja kuitenkin tulin niin tehneeksi, kun en kyennytkään vastaamaan odotuksiin, joita hänellä meistä ilmeisesti oli.
En oikeastaan kuvaillut henkilöä kovinkaan tarkasti, vaan yleisesti ottaen jokseenkin mukiin menevän suhteen asioita: sitä, että saa huomiota ja hellyyttä osakseen. En kertonut oliko edellä mainittuja riittävästi ja minkä laatuista huomiointi ja hellyys oli.
Tässäkin taas huomataan, että ihmiset ovat erilaisia. Toisille riittää, että on joku, joka asuu samassa asunnossa, ja että puoliso silloin tällöin huomaa, että toinen on eri sukupuolta mikä johtaa miesten ja naisten väliseen kanssakäymiseen. Toista ei niin kovin syvällisesti halutakaan tuntea.
Itse odotan paljon enemmän. Haluan ennen kaikkea sitä, että toisen kanssa voi puhua kaikesta ja nimenomaan niistä asioista, joista ei puhuta kenellekään muulle. Se tekee puolisosta sen kaikista tärkeimmän ihmisen, koska hän tuntee minut paremmin kuin kukaan muu. Puhuminen on todellakin kahden kauppa, eli vastavuoroisuutta ja omaa aloitekykyä tarvitaan molemmilta. Kai se on sitten sitä kemiaa, että juttu luistaa vaivattomasti ja luontevasti jonkun kanssa ja jonkun toisen kanssa ei niinkään, vaikka kuinka olisi ihan kiva.
Minut jätettiin loppukesästä yhtäkkiä noin puolen vuoden suhteen jälkeen. Mietin monta kuukautta eron jälkeen, miksei exäni ota minuun minkäänlaista yhteyttä. Itkin illat yksin kotona miettien, enkö merkinnyt hänelle yhtään mitään, että unohtiko hän minut samantien sormia napsauttamalla. Silloin olisin kaivannut enemmän kuin mitään edes yhtä "mitä kuuluu, miten menee?" tms tyhjänpäiväistä viestiä, vain että olisin saanut tietää, etten ole pelkkää ilmaa hänelle.
Lopulta se viesti tuli parin kuukauden jälkeen, viideltä aamuyöllä baari-illan jälkeen kun kirjauduin facebookkiin sisään. "Pitäisi olla jo nukkumassa, on myöhä." Yllätyin suuresti, mutta pienestä humalatilastani huolimatta vain hetken juttelimme niitä näitä kunnes menin nukkumaan. Itselläni olo ja eron aiheuttama ahdistus jotenkin helpottui tuosta, koska tiesin, etten sentään täysin ollut unohtunut hänen päästään. Olin jo itse ehtinyt päästä jossain määrin erostamme yli, joten en alkanut elätellä toivoa siitä, että hän haluaisi minut takaisin. Mutta tämä on tietysti aivan henkilöstä ja suhteesta kiinni, miten vaikeaa on päästä asioiden yli.
Tietysti pakko lisätä tähän loppuun, että ehkä pieni katkeruuden ja vihan pisto päässäni saa minut välillä toivomaan että hän sydän syrjällään ikävöisi minua illat yksin itkien, koska hän jätti minut niin munattomalla tavalla :'D
Tutun kuuloista. Itsekin toivoin parin kuuukauden ajan eron jälkeen että sanoisi edes jotain. Se hiljaisuus oli kyllä ihan kauheata. Siinä tuli mietittyä kaikenlaista, lähinnä sitä että olenko minä jotakin epänormaali kun en osaa ottaa tällaista kuin "mies". Tunsin itseni todella huonoksi ihmiseksi, epäonnistujaksi ja joksikin, jonka voi vain siirtää syrjään kun se ei enää kiinnosta ja olettaa että se pysyy siellä syrjässä kiltisti ja hiljaa eikä ruikuta. Nuo siis omia tunteitani ja nyt jälkikäteen ajateltuna ehdottoman liioiteltuja, mutta silloin tuntui tuolta, se oli silloin ihan todellista. Nukkuminen ei onnistunut, ruokahalu meni. Töissä tuli tehtyä virheitä.
Lopulta hän sitten otti yhteyttä itse ja omasta halustaan. Olin tätä ennen kirjoitellut jotain, joka varmasti oli vaivaannuttavaa luettavaa. Ison miehen itsesäälinsekaista avautumista. Hetken ajan yhteytemme oli kunnossa taas, juttu luisti ja vaikkei nähtykään, oli hauskaa ja jotenkin paljon levollisempi olo kun sai tietää etten ihan täysin yhdentekevä ollutkaan hänelle. Sitten taisin innostua hiukan liikaa ja menin liian pitkälle, tietenkin toiveena se että meistä vielä voisi tullakin jotain. Ehkä toivoin sitä pääosin tiedostamattani, mutta silti. No ei tullut... Hän pakitti taas. Silloinkaan en ymmärtänyt, hetken ajattelin että miksi ihmeessä ei antanut minun kitua rauhassa. En ymmärtänyt muuta kuin oman tilanteeni, oman ahdistukseni. Tiesin kyllä että siellä päässä on todella vaikeata, monessakin mielessä, mutta kun oma pää on täysin jumissa sen oman tunnekuohun kanssa, ei voi kunnolla ajatellakaan muuta.
Nyt koetamme taas olla ystäviä ja uskon, että alan pikkuhiljaa ymmärtää mitä se vaatii ja nimenomaan mitä se EI vaadi. Ei ole ollut helppoa saada kaikkia tunteita taka-alalle mutta aion siinä kyllä onnistua. Osittain jo onnistunutkin, koska nyt ainakin tiedän paremmin hänen mielenliikkeitään ja tunnen paremmin elämäntilannettaan. En kiellä ettenkö haluaisi häntä vielä joskus nähdä, mutta ainakin osaan tätä nykyä olla alentamatta itseäni siksi matelevaksi surkimukseksi joka olin hetkittäin syksyllä ja alkutalvesta. Sääliä kerjäämällä, vaikkakin tiedostamattaan, ei mistään mitään tule.
Mitäkö koetan tällä sanoa? En minä tiedä... Ehkä sen, ettei kai ole olemassa mitään valmista yleispätevää aikarajaa sille, kannattaako ottaa yhteyttä ja koska kannattaa, jos kannattaa. On niin henkilökohtainen juttu. Olen iloinen siitä että hänen mielestään olen ystävyden arvoinen, koska arvostan häntä ihmisenä todella paljon, kaikesta huolimatta.
miks sä yrität puoliväkisin olla ystävä eksälle joka pakittaa suhteestanne, rikot tyttöhyvä vain itseäsi, ei eksien kanssa olla ystäviä kuin korkeintaan kauniissa ajatuksissa, elämä on lyhyt, ohikiitävä matka, ei siinä sallita vapaamatkustajia!
En ole tyttö. Viiskymppinen mies. Sinä voit ajatella noin, minä en.
Mitä helvettiä sä selität?Sanot et oli ihan kiva ja mietit oletko valmis ottaa takaisin?Kuuntele nyt omia tunteitas äläkä syytä toista, kerro toi silti suoraan miksi mielestänne suhde ei toiminut niin helpottaa itseäs ja toista!
Ei vaan ollut se oikea? Jotain jäi puuttumaan, mutta toisaalta pelkäät, että itse et pysty hänelle tarjoamaan mitä hän tarvitsee/haluaa. Sellaisen kuvan saa, että annat nyt vaan turhaan epäilyksille ja peloille vallan ja yrität järkeillä syitä miksi suhde ei toimi. Koskaan ei voi etukäteen tietää toimiiko suhde ja jos toimii, niin miten pitkään. Ainoa tapa ottaa selvää on kokeilla ja katsoa, riski täytyy ottaa ja uskaltaa heittäytyä, muuten et tule koskaan tietämään. Anna elämän kuljettaa ja kantaa, eläkä epäile elämääsi ohi.
www.weddingdressesmore.com Fiestasta olen ite muutaman kerran tilannu, sekä tytölleni että itselleni, ihan suht edullisia on ja tosi kauniita, kauniimpia vielä luonnossa kuin kuvissa. Tässä niiden nettisivut: www.weddingdressesmore.com
Mistä tunnet syyllisyyttä? Petitkö häntä? Ei jättämisestä tarvitse tuntea syyllisyyttä vaikka se pahalta tuntuukin.
Tuskinpa syyllisyyttä tuntisikaan jos jättäminen EI tuntuisi pahalta. Eihän aina kaikkea voi järkeillä.