jo omaa kansaa varten? Vai mihin ne suunnataan? Venäjän suuntaan ne ei riitä. Onko oma kansa se tuleva vihollinen johon ne tarvitaan.
Näinköhän nuo käytetyt panssarivaunut on ostettu
everstin poika
27198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
saivat turpaan eikä vastustajalla ollut edes panssareita vaan raaka meininki riitti siihen että venäläiset lähtivät äkkiä kotiin eivätkä ole varmaankaan ihan heti uudestaan sinne menossa.
Meillä emälehmä ajoi tienvarsimiinojen poiston
läpi, toivotaan että herrat on ostaneet tienvarsip'mmeja.
Väitän että vaikka poliisi faijasi onkin reservi Upseerin arvoltaan Eversti, niin olet kuitenkin saanut täysin virheellistä informaatiota suomen puolustuspolitiikasta, sillä täysvaltainen NATO jäsenyys tarkoittaa kansainvälisen rauhanturva toiminan osallistumisen lisäksi oman kansallisen armeijakunnan miesvahvuuden kuin myös varustetason ylläpitoa ja ajoittaista uusimista.
Charly Salonius-Pasternak sanoi Ylen aamu-tv:ssä, että Suomi tarvitsee panssareita, koska Suomi valmistautuu erilaiseen konfliktiin kuin muut Euroopan maat, jotka ovat vähentämässä panssareita tai luopumassa panssareista.
Eli Suomi siis tämän Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan on valmistautumassa parhaillaan johonkin konfliktiin? Enpäs ole ollut tietoinen tästä ollenkaan. Kumman vähään on ollut julkisuudessa puhetta tällaisesta.
Ja eikös Venäjän olisi aika helppo lämpohakuisilla ohjuksilla nuo panssarit tuhota esim. hävittäjistä käsin.
Suomen Kansallistietäjä kykenee kyllä Auringon ikuisuudesta annetun tiedon perusteella kertomaan kansalaisillemme että Leopard panssarivaunujen hankinta on osaltaan ainoastaan täysin normaalin asiaan kuuluvan Suomen kansallisten puolustusvoimien ylläpidon osoitus. Ja voin kertoa että Länsimaiden Puolustusliitto NATO tulee olemaan myös aivan normaalin ylläpidon ja varuste kehittelyn alaisuudessa kuten aikaisemminkin. Vaikkakin on hyvä tietää että Suomen kansallisten Puolustusvoimien, sekä muidenkin valtiollisten puolustusvoimien NWO henkilökunta, sekä tietenkin Länsimaiden Puolustusliitto NATO:n henkilökunta tulee yhä suuremmassa määrin suorittamaan valmiutensa ylläpitoa ainoastaan säännöllisesti reserviharjoituksiin kutsuttuna.
pentti hilkuri ja sinä olet simo hovari
Robert McKeancy
13.1.2014 12:46
Johan voidaan todeta että on todellakin melkoista kehityksen edistystä tapahtunutkin. Ja tämä tarkoittaa viime aikainen huippu kehitys tulee soon Läntisen Puolustusliitto Natonkin käyttöön otettavassa rynnäkkökivääri mallissa.
Vai mitä. Kun palvelukseen pyrkivät muijatkin tulee omaan tappavan tehokkaita.
https://tracking-point.com/labs/
"Yhtiön mukaan sen rynnäkkökiväärillä on melkein mahdoton ampua ohi. Tracking Point on jo pidempään kehitellyt itsestään tähtääviä aseita, mutta Las Vegasissa julkistettu kivääri on yhtiön ensimmäinen puoliautomaattiase.
”Ase on niin tarkka, että kuka tahansa ampuja osuu sillä viisi kertaa tarkemmin kuin kokenut ampuja tavallisella aseella”, yhtiön markkinointijohtaja Oren Schauble hehkuttaa."
http://www.talouselama.fi/uutiset/mullistaako tama sodankaynnin jenkkiyhtio esitteli alyrynnakkokivaarin/a2225544
Niinhän kävi amerikallekin pelkät tienvieripommit näyttävät vaikuttaneen. Eli häntä koipin välissä kiireesti takaisin.
Terroristien torjuntan,
halonen manasi jo aikaa sitten terrori iskuja Suomeen!
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2010/12/13/halonen-ylelle-terrori-isku-suomessa-vain-ajan-kysymys/201017329/12
'
Toistaiseksi vain vasuri-punikit ovat järjestäneet terrori iskun, viimeksi Itsenäisyyspäivänä Tampereella1
terroristejä syntyy ainoastan jos jonkun ryhmän aletan kiihota että se siitä, ei tänne tarvitse jenkin kaltaista meininkiä.
Romuksi olisivat menneet, onhan ne leikki-kaluja nyky-sodissa, vaikka leikki on kaukana jos sinne laitetaan vielä sotilaitakin kuolemaan.
Uhkahan voi tosiaan myös sisältä päin. Hallituksen toimet ovat olleet sen suuntaisia jo 90-luvulta asti. Liianllinen ja radikalisoitunut maahanmuutto on uhka niin kuin vääränlainen hallituskin.
Toinen uhka voikin tulla vaikka lännestä. Ruotsihan on jo ihan ksessa liiallisen humanitäärisen maahanmuuton takia. Tämäänkin Hesarissa syyrialaiset vaativat, että esim. Suomen täytyy tämän takia ottaa heitä enemmän:
http://www.hs.fi/ulkomaat/Ruotsin pikku-Syyria haluaa maahanmuuttoon malttia/a1390108209501
Otteita edellisestä linkistä:
"Ruotsin pikku-Syyria haluaa maahanmuuttoon malttia
Södertäljeen tuli viime vuonna liki kuusinkertainen määrä syyrialaisia turvapaikanhakijoita koko Suomeen verrattuna. Nyt kunnan voimat ovat koetuksella."
"Kunnantalolla Syyriasta muuttaneiden huolet ovat tuttuja. Kunnanhallituksen puheenjohtaja, sosiaalidemokraatti Boel Godner sanoo, että Södertälje ei enää kestä tulijoiden virtaa."
"Monena maanantaiaamuna peräkkäin saattaa koulun pihalla seisoa 20 tai 30 uutta lasta. Kyllä me tiedämme, miten heistä pidetään huolta. Meillä on kokemusta, mutta se vaatii erityisiä resursseja", hän sanoo.
"Hänen mielestään kukaan ei välitä, koska moni muu kunta Ruotsissa otti vastaan viimekin vuonna vain muutamia syyrialaisia. Södertäljen lukema oli Ruotsin kunnista suurin."
"Maahanmuuttoministerimme sanoo, että koko Euroopan on autettava, mutta minä sanon hänelle, että myös koko Ruotsin on autettava. Silloin hän sanoo, että ei täydy. Olemme olleet tästä napit vastakkain."
"Godner puolustaa Ruotsin avointa maahanmuuttopolitiikkaa, muttei täysin nykyisin säännöin. Ne säännöt sanovat – pitkälti kuten Suomessakin – että turvapaikanhakijat saavat valita asuinpaikkansa, jos heillä on ilmoittaa vakituinen osoite."
"Syyriasta tulevat haluavat hyvin usein Södertäljeen, vaikka asuntoja ei ole, koska siellä on ennestään viljalti sukua ja tuttuja. Käytännössä moni ilmoittaa osoitteekseen jonkun läheisensä sohvan."
"Tavallista on, että kaksi tai kolme perhettä asuu samassa kerrostaloasunnossa."
SUOMEEN LÄHETYT TERVEISET:
"Myös Suomeen lähtee Södertäljestä terveisiä. Suomi ja muut Euroopan maat voisivat jakaa Ruotsin taakkaa, Godner sanoo."
"Jokainen ovi, joka suljetaan sotaa pakenevilta ihmisiltä, tekee maailmasta hiukan kylmemmän ja kovemman."
Päättäjämme ovat sisäinen uhkamme:
Syyrian pakolaiset kuumensi Helsingin valtuuston
14.11.2013 2:000 Helsingin Sanomat
Helsingin valtuusto kävi vilkkaan keskustelun Syyrian pakolaisista. Rkp:n ryhmänjohtaja Björn Månsson kysyi, montako syyrialaista Helsinki on valmis ottamaan kiintiöpakolaisena.
Työministeri Lauri Ihalainen (sd) keskustelee ensi viikolla suurten kaupunkien kanssa Syyrian pakolaisten sijoittamisesta. Hallitus on päättänyt kasvattaa pakolaiskiintiötä 300:lla Syyrian kriisin takia.
Helsinki ei ole toistaiseksi ottanut kiintiöpakolaisia vastaan kuin erityistapauksissa. Ensi viikon jälkeen selviää, muuttaako Helsinki käytäntöään.
Perussuomalaiset vannoivat tiukan pakolaislinjan nimiin. Muut puolueet olivat avoimempia pakolaismäärän kasvattamiselle.
Vastustusta kuultiin myös sillä perusteella, että pakolaisten ottaminen olisi suomalaisten köyhien edun vastaista. "En ole ikinä kuullut, että puhuisimme näin kauan helsinkiläisten vähäosaisten asioista", René Hursti (ps) sanoi.
Helsinki on ottanut tänä vuonna noin 540 turvapaikanhakijaa. Heistä 17 on syyrialaisia.
Tyypillistä Helsingin valtuustolle. Punavihervasemmistoenemmistöinen valtuusto hoitaa hakasti vain muukalaisten asioita kuten viime esimerkkinä paperittomien terveyspalvelut kuntoon. (Paperittomat: laittomasti maassa oleskelijat romanikerjäläiset) .
Mahdollisesti. Sodankäyntiin panssarivaunut ovat auttamatta vanhentunutta tekniikkaa, eivät muutkaan valtiot enää panssarivaunuja ostele. Nykyään on paljon järkeämpää ja tehokkaampaakin sotatekniikkaa.
Jep, totta kai omaa kansaa varten, niillä puolustaudutaan hyökkäävää vihollista vastaan, ettei tarvitse pysäyttää vihollista pelkin polttopulloin ja myöhemmin rynnäkkötykein kuten ennen vanhaan. Panssarivaunulla parempi.
http://www.hs.fi/artikkeli/Panssarivaunut ja rynnäkkötykit lähitaisteluissa Kuuterselässä/1076153136347
Kysy "isiltä"!
On siellä sitten muutakin "arsenaalia", että varmasti "riittää"..... vaikka se Pää-PÖSILÖ/TH ja kellokkaat vaativatkin jalkaväkimiinoista luopumaan.
Omassa kansassa on kyllä vihollisen kätyreitä, joille Roisto-valtion menestys on aina etusijalla. ... kuten ennen vanhaan.... mutta ei niitä panssarivaunuilla .... opeteta.
Toivottavasti niitä jalkaväkimiinoja ei tuhottu niin kuin se entinen sotapäällikkö Halonen vaati.
Paljokohan me hävittiin rahassa Halosen geississä?
Laguksen kun taisteli voitokkaasti kuten historia kertoo, ei olut naapurilla ohjuksia niin kuin nyt, lentokoneissa oli ylivoima silloinkin heillä suuri, mutta onhan se nyt ihan toista-luokaa.
Ja sitten jos ihminen on ollut 20 vuotta työttömänä sitä ei saa minkäänlainen panssarivaunu työhön, ja niitä vastaavia työttömiä on todella paljon suomessa.
Voisikohan koneinsinööreistämme kouluttaa sellaisen liikkuvan korjausosaston?
Heillähän piti olla huippukoulutus kunnossa, mutta paperit unohtuneet.
On todennäköisesti tarpeettomasti vero-ja velkavaroja kuluttava investointi? Päättäjiksi tekeytyneiltä pitäisi kysyä ketä vastaan niillä meinataan rynnäköidä?
Venäläistenkin annetaan kyllin kypsin ja mielin määrin ostaa Suomea haltuunsa, taktiikka on edellissodista muuttunut= nk. "rauhanomaista valloitusta", ainakin alkuun.
Mihin siis Leopardin raatoja käytetään? Onko "ostopöhinässä" mukana hankkeesta nettoavia bulvaaneja?
Romukauppiaille ne lopulta menevät, mutta saavatpa päättäjät ja jotenkin asiaan sekaantuvat sievoiset voitelurahat. Veromarkoilla omalle tilille kaupantekijäisiä.
Ahneinhan on ollut härski-häkä, kymen lahja suomalaisille veronmaksajille.
Kyllä ne on omaa kansaa vastaan pelokkeena ettei kävisi kuin nyt ukrainassa, sehän on selvä. Ei tarvi olla mikään kirjanoppinut joka tuon tajuaa.
Ne ei ole yhtäherkkiä kuin kiltit hevoset aseina.
Ne on ostettu Suomen jalkaväen motorisoimiseksi. Niinistö lähtee maasotaan Venäjää vastaan Usan ja Naton joukoissa.
Vastassa on sitten ei enempää eikä vähempää kuin maailman vahvin ja tehokkain panssarivoima.
30-luvulla SDP ja nykyinen Keskusta eivät antaneet rahoja
pulustusmenoihin, malli K. riitti silloin.
Emälehmän puolue kielsi maamiinat, panssareihin rahat
riitti, tulevaisuus kertoo ...
Kuvainnollisesti kyllä. Jos tältä kansalta rokotetaan leikkikaluihin sellainen summa rahaa tällaisina aikoina, niin herrankekkuloilla ja narrinnappuloilla on järkeä paaaljon vähemmän kuin on kuvitellut sitä olevan. Kaikessa muussa, todellisessa ja tärkeässä, säästetään jotta ns. viisaat aikuiset ihmiset saavat leikkikalunsa sotaleikkeihinsä. Kuulostaako se viisaalta ja aikuiselta?