Monilla naisilla, eritoten feministeillä, on tapana älähtää jos miehille annetaan mitään manipuloivia ohjeita naisten hurmaamiseen. Erilaisissa naisten medioissa paheksutaan usein sitäkin, jos mies lähestyy naisia pelkkä yhdenyön seura mielessään, vaikka mies olisi täysin rehellinen. Kuitenkaan naisten toisilleen antamat vinkit miesten hurmaamisesta ovat perinteisesti olleet kaikkea muuta kuin rehelliseen ja avoimeen kommunikaatioon perustuvaa. Esim. tämä linkki (http://www.stara.fi/2014/01/20/selvia-erosta-nauttimalla/) puhuu siitä, miten ex-poikaystävää saadaan näpäytettyä ja miten exä voidaan saada takaisin tekemällä tämä mustasukkaiseksi toisen miehen avulla.
Olen lukenut lukemattomia artikkeleita, foorumiavautumisia ym. joissa tuomitaan heti miesten, esim. pick-up artistien, harjoittama manipulaatio ja ilkeys naisia kohtaan. Fakta kuitenkin on, että miehet ovat heränneet vasta viime aikoina siihen, että naisia voi yrittää manipuloida. Aiemmin tällaisia ohjeita oli vain naistenlehdissä. Siellä ne eivät häirinneet feministejä tai muita loukkaantujia. Kun miehet alkavat toimia samalla tyylillä, he ovatkin sikoja.
Olen lukenut lukemattomia artikkeleita, foorumiavautumisia ym. joissa tuomitaan heti miesten, esim. pick-up artistien, harjoittama manipulaatio ja ilkeys naisia kohtaan. Fakta kuitenkin on, että miehet ovat heränneet vasta viime aikoina siihen, että naisia voi yrittää manipuloida. Aiemmin tällaisia ohjeita oli vain naistenlehdissä. Siellä ne eivät häirinneet feministejä tai muita loukkaantujia. Kun miehet alkavat toimia samalla tyylillä, he ovatkin sikoja.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kai siitä on osa sitä, että miehen oletetaan tietävän omat metkunsa ja taitonsa. Mies hakee yhdenyönseuraa siinä missä nainenkin. Jokainen tekee sen tyylillään - suosittelen rehellisyyttä, eikä edes uskottele muuta. Siitähän se poru nousee, kun on kusetettu ja uskoteltu muuta.
Siinä touhussa aloitteen tekevää naista huoritellaan ja miehille se on ollut normitoimintaa....jota naiset paheksuu.
Ero-ohjeista: tuossa kehoitetaan laittamaan pää pystyyn, pukeutumaan paremmin, nauttimaan elämästä ja ottamaan ex:än numerot pois luurista, ettei satu vahinkoja. JA PITÄMÄÄN ETÄISYYTTÄ, EIKÄ RIPUSTAUTUA. Sopii varmaan miehellekin. Siinä ei pahemmin osoiteltu sukupuolilla? Vai mitä?
Miehethän eivät yleensä pillitä suhteittensa perään, näitä ohjeita on yleensä naisille. Kirjoita lehteen jos tahdot vastaavan miehille.
Miehille myyntityö on sujuvampaa koska he ovat jo nuoresta miehestä pitäen opetelleet ruinaamaan, sumplimaan ja manipuloimaan. Naisia on kasvatettu USKOMAAN mitä mies sanoo (kirkkain sinisin silmin). Tää kuvio alkaa murtua.
Lopeta toi feministi- sanan viljely. Se ei sovi tähänkään yhteyteen kovin hyvin.
Kyllä, täällä on näköjään eri säännöt miehille ja naisille. Johtuen historiasta ja käynnissä olevasta muutoksesta. Lue läksysi historiasta...ja se mikä koskee sinua....ei koske kaikkia. Valitse vähän näitä sotiasi.
"Ero-ohjeista: tuossa kehoitetaan laittamaan pää pystyyn, pukeutumaan paremmin, nauttimaan elämästä ja ottamaan ex:än numerot pois luurista, ettei satu vahinkoja. JA PITÄMÄÄN ETÄISYYTTÄ, EIKÄ RIPUSTAUTUA. Sopii varmaan miehellekin. Siinä ei pahemmin osoiteltu sukupuolilla? Vai mitä?"
En sanonutkaan että noissa olisi mitään vikaa.
"Miehethän eivät yleensä pillitä suhteittensa perään, näitä ohjeita on yleensä naisille. Kirjoita lehteen jos tahdot vastaavan miehille."
No todellakin pillittävät suhteidensa perään. Mihin väitteesi perustuu? Toisekseen, en väittänyt ettei tällaisia ohjeita saisi antaa naisille. Mainitsin pelkästään sen, että pyritään näpäyttämään exää ja saamaan tämä takaisin tekemällä tämä mustasukkaiseksi (=manipulaatiota). Puhut nyt ihan asian vierestä.
"Kyllä, täällä on näköjään eri säännöt miehille ja naisille. Johtuen historiasta ja käynnissä olevasta muutoksesta. Lue läksysi historiasta...ja se mikä koskee sinua....ei koske kaikkia. Valitse vähän näitä sotiasi."
Yritätkö tällä nyt oikeuttaa sen, että naismedia arvostelee miehiä manipulaatiosta sun muusta, mutta suosittelee itse samanlaisia metodeja naisille. Oikeastihan sillä ei ole väliä, kieroileeko saadakseen naisen sänkyyn, vai saadakseen exän takaisin.
"Fakta kuitenkin on, että miehet ovat heränneet vasta viime aikoina siihen, että naisia voi yrittää manipuloida."
Voiko enää naurettavampaa lausetta kirjoittaa???!
Miehethän ovat kautta historian manipuloineet naisia valheillaan, ja tekevät sitä koko ajan nykyäänkin.
Puhuin siitä, että miehille tehdään kirjoja ja muita julkaisuja, joissa opetetaan manipuloimaan. Aiemmin näitä oli vain naisille, eivätkä silloin feministit sun muut olleet asiasta huolissaan. Eivätkä ole vieläkään, ellei kirjoittaja ole mies.
Pyh! Ei se nykymuotoinen Cosmopolitan-lehti yhtään sen vanhempi keksintö ole, kuin pelimies-sivustotkaan.
Mitä taas noihin feministeihin tulee, niin he näyttävät suhtautuvan tasan samalla tavalla miehiin, kuin sinä itse naisiin.
Cosmopolitan ei taida olla ensimmäinen naistenlehti. Toisekseen, Cosmot sun muut ovat valtavirtaa ja yleisesti hyväksyttyjä. Vastaavia asioita kirjoittelevat miehet ovat esillä enintään jossain Dr. Philissä tai Tyra Banksissa, jossa heitä moralisoidaan ja kritisoidaan koko ohjelman ajan. Feministit taas kirjoittelevat siitä, miten tällainen epärehellinen toiminta on naisten raiskaamista.
"Mitä taas noihin feministeihin tulee, niin he näyttävät suhtautuvan tasan samalla tavalla miehiin, kuin sinä itse naisiin."
Niin, kerrotko miten minä suhtaudun naisiin?
AP:n ei kannata hätkähtää, normaalia naisen logiikkaa yllä, joka odottaisi samaa kohtelua ja samoja sääntöjä kummallekin sukupuolelle niin eikös jo rivien välissä ole vihjailuja naisten heikosta kohtelusta.
Moni mies voi olla manipuloiva p*aska, mutta järkyttävän iso osa naisista tuntuu kannattavan rusinat pullasta -tyylistä tasa-arvoa.
Olen sitämieltä, että kaikenlainen viha ja manipulointi toista sukupuolta kohtaan on halveksittavaa käytöstä. Olipa tekijänä sitten mies tai nainen. Se joka sellaista tekee on luultavasti joko hyvin nuori tai jotenkin tunne tasoltaan vajaa. Ihminen, joka kunnioittaa muita osaa irrottaa itsensä tällaisista typeristä lehtien ja pleieri sivustojen ohjeista. Hän on oma itsensä, tuntee itsensä hyvin ja osaa olla rehti.
Oikeamielisen ihmisen ei tarvitse turvautua mihinkään vippaskonsteihin saadakseen ja löytääkseen itselleen kumppaneita. Aidon keskustelun avulla pystyy selvittämään molempien osapuolten tarpeet ja odotukset. Rakkaus jne. asiat eivät tietenkään koskaan ole ihan niin yksinkertaisia kun suurimmalla osalla meistä ihmisistä on tunteita. Elämä on tasapainoilua tunteiden ja järjen kanssa. Jos ei itse rakasta ja toinen rakastaa tulee minusta kyseeseen puhdas toisen ihmisen hyväksi käyttäminen.
Ilkeydelle ja vihamielisyydelle ei ole oikeutusta vain siksi, koska toinen sukupuoli teki niin taikka näin. Jos ihmiset vain kasvaisisvat itsekkyydestä pois ja alkaisivat käyttäytyä toisiaan kohtaan aidommin ja kunnioittavammin tässä pinnallisessa suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme niin kaikilla olisi hetikin paljon mukavempi ja parempi olla. Esität asioita faktoina, mutta ne ovat vain faktoja omassa päässäsi eikä niillä tunnu olevan oikein loogista totuuspohjaa. Et ehkä ole kuitenkaan miettinyt tätä asiaa ihan loppuun asti.