Katainen itkee negatiivista ilmapiiriämme.

Katainen taas tänään itki televisiossa negatiivista ilmapiiriämme josta ihan uutisoidaan. Ohjelmaan oli roudattu joku keltahampainen konsultti lobbaamaan ja myötäelämään Kaitaisen tarinoita. Millä hemmetillä näillä työttömyystilastoilla ihmiset voisivat olla onnellisia ja pitäisi varmaan kiljua ilosta kun saa kenkään kun työt loppuvat.

Kokkarit ovat hädissään kun mediakin jo kertoo totuuden köyhien ahdingosta Suomessa.
22191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No onhan se oikeassa, että on kielteinen ja negatiivinen ilmapiiri. Ei haluta maksaa kunnon palkaa Suomalaisille. Eikä haluta antaa töitä Suomalaisille. Eikä haluta hoitaa vanhuksia kunnolla. Eikä anneta nuorille töitä. Ja mitä vielä kielteistä on Suomessa. Että silleen.

Äänestä
  • No, itkihän se jo ennen joitakin vaaleja Saulin kanssa Puntossa istuen, kun työläiset ajeli mersuilla.

    Äänestä

  • punto-sauli kirjoitti:

    No, itkihän se jo ennen joitakin vaaleja Saulin kanssa Puntossa istuen, kun työläiset ajeli mersuilla.

    Vaan siitähän ne kauhian katteellisen mekkalan nostivat, kun Oiva Lothander pisti jätkän pöydän tosi koreaksi. Voi sitä kyynelten määrää, melkein enempi kuin Kanervalle potkuja antaessa ulkoministerin pallilta.

    Äänestä

Negatiivisuus on aivan eri asia,kuin olla eri mieltä,

Tuntuu,että Katainen luulee kokoomuksineen,että suomessa
on vain rikkaita ja hyvätuloisia,koska nykyään "päätökset" suosivat
nimen omaan tätä "vähemmistöryhmää"

Keskituloinen kansa on unohdettu,tai ei,heistähän tehdään kovaa
vauhtia työttömiä,johon sitten ujutellaan työvoimantarjontaa.

Kuten sanottu,Fantastista

Äänestä
  • Ei sitten vielä ketään tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivalle, pimeyden puolen ruhtinasta , kaiken valeellisuuden, pahuuden ja vääryyden isää, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi koituneesti ja koituvasti palvelevasti toimivalle, maailman / ihmiskunnan, kaikille hyväksi Jumalan Sanan ja tahdon VASTAISESTI, kiroukseksi puolesta elämiselle, touhuille ja politiikalle vaihtoehdosta, siitä kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti, vasta Oikeasti Laillisesti, kaikille Itse kaiken Luoja ja Omistaja Jumalan Luvallisesti toimivasta VAIHTOEHDOSTA, ja sen, turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavan ja takaavan, kaikille tarjolla olevan vaihtoehdon rakentamiseen yhtymisestä kiinnostunutta?

    Alkaa nuo SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi ja VALTAVIKSI turhiksi menetyksiksi seuraamukset olla jo sen verran hirveitä ja raskaita, ja paljon ennenaikaisia kuolemia eri tavoin ja SYISTÄ (laittomuuden synneistä) = Kaikki Jumalan Sananvastaisuus. = Totuuden / Oikeuden mukaisuuden Lain alaisuuksien vastaisuuksista seuraamuksina aiheutuvat, ja valtavan kalliiksi monin eri tavoin koituneet ja koituvat. Että jo vähän odottaisi että nuo lukuisat jokapäiväiset herätykseksi puhuttelut, hirvittävyyksistä uutisoinnit eri puolilta maailmaa alkaisi jo riittämään, siitä VÄÄRIN, Totuuden / Oikeuden mukaisuuden vastaisesta tuomioksi / onnettomuuksiksi elämisestä heräämiseksi.

    Ja siihen turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta vaihtoehdosta, ja sen rakentamiseen yhtymiseen / yhteistyöhön, niillä kaikille hyväksi, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pajaksi, = Lain / Laillisuuden, kaikille Luvallisuuden täyttymyksen ehdoilla yhtymiseen kiinnostusta.

    Kristuksen Jeesuksen nimessä valkeudeksi / herätykseksi ja toivoksi tarkoituksella, tästä kaikille hyväksi. ”maailmalle valkeudeksi ja kunkin maalle (kansakunnalle) suolaksi riittävästä vaihtoehto mahdollisuudesta muistuttaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanomansa tuojaksi ja tämän kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevan / koituvan vaihtoehdon puolesta toimivaksi kutsutun armoitetun palvelijansa.

    Äänestä

  • vaihtoehtokin... kirjoitti:

    Ei sitten vielä ketään tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivalle, pimeyden puolen ruhtinasta , kaiken valeellisuuden, pahuuden ja vääryyden isää, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi koituneesti ja koituvasti palvelevasti toimivalle, maailman / ihmiskunnan, kaikille hyväksi Jumalan Sanan ja tahdon VASTAISESTI, kiroukseksi puolesta elämiselle, touhuille ja politiikalle vaihtoehdosta, siitä kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti, vasta Oikeasti Laillisesti, kaikille Itse kaiken Luoja ja Omistaja Jumalan Luvallisesti toimivasta VAIHTOEHDOSTA, ja sen, turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavan ja takaavan, kaikille tarjolla olevan vaihtoehdon rakentamiseen yhtymisestä kiinnostunutta?

    Alkaa nuo SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi ja VALTAVIKSI turhiksi menetyksiksi seuraamukset olla jo sen verran hirveitä ja raskaita, ja paljon ennenaikaisia kuolemia eri tavoin ja SYISTÄ (laittomuuden synneistä) = Kaikki Jumalan Sananvastaisuus. = Totuuden / Oikeuden mukaisuuden Lain alaisuuksien vastaisuuksista seuraamuksina aiheutuvat, ja valtavan kalliiksi monin eri tavoin koituneet ja koituvat. Että jo vähän odottaisi että nuo lukuisat jokapäiväiset herätykseksi puhuttelut, hirvittävyyksistä uutisoinnit eri puolilta maailmaa alkaisi jo riittämään, siitä VÄÄRIN, Totuuden / Oikeuden mukaisuuden vastaisesta tuomioksi / onnettomuuksiksi elämisestä heräämiseksi.

    Ja siihen turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta vaihtoehdosta, ja sen rakentamiseen yhtymiseen / yhteistyöhön, niillä kaikille hyväksi, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pajaksi, = Lain / Laillisuuden, kaikille Luvallisuuden täyttymyksen ehdoilla yhtymiseen kiinnostusta.

    Kristuksen Jeesuksen nimessä valkeudeksi / herätykseksi ja toivoksi tarkoituksella, tästä kaikille hyväksi. ”maailmalle valkeudeksi ja kunkin maalle (kansakunnalle) suolaksi riittävästä vaihtoehto mahdollisuudesta muistuttaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanomansa tuojaksi ja tämän kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevan / koituvan vaihtoehdon puolesta toimivaksi kutsutun armoitetun palvelijansa.

    Mene jesuustelemaan omalle palstallesi.

    Äänestä

  • 20+20 kirjoitti:

    Mene jesuustelemaan omalle palstallesi.

    Tuleehan tosta kieltämättä mieleen,että lääkitys ei nyt ole oikein kohallaan.

    Mutta tuskin on ainut kokoomuslainen,joka sekoaa viimeistään
    kevään vaaleissa

    Äänestä

  • Voisin kuvitella, että katainen nimenomaan luulee, että suurin osa suomalaisista on hänen kanssaan asioista samaa mieltä.

    Taitaa olla tuolla kokoomuksen suunnassa aika heikko sietokyky eriäville mielipiteille, eli toisinsanottuna totuudelle.

    Voisivat katsoa itseään peilistä nuo päättäjät.

    Äänestä

Onko vika sormessa jos se osoittaa epäkohtia?

Äänestä

Ei kait suomalaiset aivan niin tolloja ja masokisteja ole, että tapauttaisivat silkasta ilosta, kun pe-lle potkitaan. On normaalia reagoida kielteisesti, jos näkee ja kokee vääryyttä ja epäonnea.Suomalaiset ovat rehellistä kansaa, joka saa tuntea niitä tunteita, joita tuntee. Kenenkään ei tarvitse kysyä hallitukselta lupaa tunteisiinsa.

Äänestä
  • Varsinkin kun nämä poliittiset sätkynukkemme pitävät veroparatiisien ovia varakkaille kriminaaleille edelleen estotta avoimina!!!

    Ei ole jäänyt epäselväksi keiden asioilla nuo ahkeroivat, korruptoitunutta selkärangatonta sakkia reilusti yli tarpeen.

    Sata ukkoa ja akkaa piisaisi kiitellen edustamaan suomalaisia, joukossa näkyy vain tyhmyys tiivistyvän, eikä tämä pääministeriksi kiipeillyt tee poikkeusta!

    Mitä kestävää ja kunnioitettavaa muistatte näiden saaneen aikaan?
    Itse en huomaa yhtään parannusta entisiin, jos jotain parempaa on häilähtänyt, on se hetkessä pyyhkäisty mitättömiin jollain toisella "nahkapäätöksellä".

    Luotappa sitten noihin! Kannattaisikohan Kataisen& kumppanien miettiä saattoiko oikeudenmukaisuus jäädä täysin unholaan liian monen kantasuomalaisen kohdalla?

    Äänestä

Suomalaiset ovat rehellistä kansaa,mutta minkä maalainen
mahtaa olla Katainen?
Olisi fantastista jos joku kertoisi?

Äänestä
  • itärajalta kotoisin että ei sitä kovinkaan suurta mielikuvitusta tarvitse ymmärtääkseen mistä sen geenit on lähtöisin.

    Äänestä

  • Sieltähän se on kirjoitti:

    itärajalta kotoisin että ei sitä kovinkaan suurta mielikuvitusta tarvitse ymmärtääkseen mistä sen geenit on lähtöisin.

    Savolaisten puhuessa sanotaan vastuun siirtyvän kuuntelijalle ;)

    Äänestä

Eikö omakuva mikä kansasta takaisin heijastuu miellytä Kataista?
Minkä kylvää sen myös niittää.
Bilderbergit ovat tähän saakka pelkästään tehneet kylvöjä. Kohta joutuvat niittämään satoaan. Saa nähdä miten kestävät.

Äänestä
  • Bilterbergit ja vapaamuurarit, luottakaapa nyt sitten! Parasta olisi perata koko systeemi uuteen kuosiin, mutta kaitpa konnat on suunnitelleet jotain senkin varalle?

    Ei pidä myöskään koskaan unohtaman vaalirahakohua, josta tuomiot jäi lukematta liki järkijään!

    Siitäkin huolimatta, että esim.Kakkonen,Sukari & kumppanit ilmoittivat haastatteluissa, jotta olivat "ostamassa" rahoillaan bisnesmyönteistä eduskuntaa ja hallitusta.

    Miksiköhän kansamme muisti on vain vajaan vaalikauden mittainen, jos sitäkään?

    Äänestä

Kyllä uskoisin,että ne monet ,jotka on jäänyt työttömäksi tämän
hallituksen aikana,ei halua enempää Kokoomuslandiaa.

Minua todellakin kiinnostaa,miten sorsittujen vanhuksiemme
äänestys on"järjestetty"

Heitähän kuulemma on,ihan hallitusongelmaksi saakka.

Äänestä

Missä ohjelmassa se katainen itki ilmapiiriä? Vois itseki kahtoa sen mitä se lässyttää löytyykö pätkä yle areenasta?

Äänestä

Hallituksen viimeinen toivo on saada nettiin lisää sensuuria ja manipulointia mielipiteisiin. Tältä palstaltakin jo huomaan että sensuuri on vauhdissa kun peukutukset nollataan pois. Lisäksi palkatut trollaajat on yleistyneet sotkemaan asiapitoisia keskusteluja ja tuovat dis-informaatiota ajaen palkkaajiensa etuja. En enää luota eläväni vapaassa maassa!

Äänestä

Oikeasti suomalaiset ovat vain kirotun typeriä.

Äänestä

Ja pisniksetkin pissii kintuille!

Äänestä

jenkeissäkin sanotaan aina nekatiif.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fakta juttu kirjoitti:

Katainen taas tänään itki televisiossa negatiivista ilmapiiriämme josta ihan uutisoidaan. Ohjelmaan oli roudattu joku keltahampainen konsultti lobbaamaan ja myötäelämään Kaitaisen tarinoita. Millä hemmetillä näillä työttömyystilastoilla ihmiset voisivat olla onnellisia ja pitäisi varmaan kiljua ilosta kun saa kenkään kun työt loppuvat.

Kokkarit ovat hädissään kun mediakin jo kertoo totuuden köyhien ahdingosta Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu