Katselin Iltapulusta, että tänään (puolenyön jälkeen tosin) tulisi "Luuseri"-niminen elokuva. Nimi toki viehätti, mutta sitten huomasin, että pääosissa on ärsyttävä Jason Biggs, ja pääni valtasi omituinen, pakottava tunne. Olen joskus kirjoittanut siitä elokuvasta. Pengoin iciwanahoja blogiarkistojani ja tosiaan, olen joskus lytännyt tekeleen epäautenttisena luuserikuvauksena maaliskuussa 2004. Analyysi oli muutaman rivin "Minäkin olen luuserimpi kuin tuo tyyppi jolla on hassu hattu"-toteamus.
Tämä kuitenkin johdatti toisen havainnon äärelle. Tammikuussa 2004, noin 10 vuotta ja 1 viikko sitten, tekaisin itselleni uuden nimimerkin, "Lord Boredom", ja aloitin bloggaamaan. Olin sitä ennen pitänyt kyllä nettipäiväkirjoja, mutta ne olivat eri nimimerkeillä, suljetuilla (ja nyttemmin varmasti maan kamaralta hävinneillä) foorumeilla. Lueskelin sitten ensimmäisiä merkintöjäni myötähäpeässä kieriskellen. Olen ollut 21-vuotiaana fuksina lapsellinen ja tyhmä, ja jo silloin piehtaroin jonkinlaisessa häviäjän roolissa. Ensimmäisessä oikeassa merkinnässä (ihan ensimmäinen on parin rivin toteamus siitä, että aloitan blogin, joten sitä ei lasketa) kerron päivästäni, ja nyt minulle tulee mieleen vähän palstan oma mies1985.
Jonkin verran on muuttunut. Mainitsen, etten juo kahviani koskaan mustana. Nykyisin juon kahvini vain mustana, ellen ole jossain kahvilassa kokeilemassa jotain erikoisempaa. Luulen olevani onnellisempi, ja ainakin voin luottaa toimeentulemiseeni. Naisrintamalla on edelleen hiljaista, enkä tiedä, miten paljon siitä on nuorena omaksutun häviäjän roolin sanelemaa valheellista pakkoa, josta voisin periaatteessa vain irroittautua. Tuntuu huuhaalta ja hömpältä ajatella niin, mutta toisaalta idea tuntuu jotenkin uskottavalta, ja ihan rehellisesti koen palstailuni painavan minua alas, niin paljon kuin nautinkin täällä kirjoittelusta.
Ehkä on tosiaan aika siirtyä elämässä eteenpäin. Vaihtaa nimimerkki ja rooli siksi tavallisen nuoren miehen... parhaita aikuisvuosiaan elävän normaalin miehen rooliin, ja ihan todella jättää masentujan rooli teineille, jotka siitä vielä uskottavuuspisteitä saavat. Sitä ennen, viimeisenä narsistisena purskahduksenani, ensimmäinen oikea kirjoitukseni Lord Boredomina kahdessa osassa, olkaa hyvät.
Tämä kuitenkin johdatti toisen havainnon äärelle. Tammikuussa 2004, noin 10 vuotta ja 1 viikko sitten, tekaisin itselleni uuden nimimerkin, "Lord Boredom", ja aloitin bloggaamaan. Olin sitä ennen pitänyt kyllä nettipäiväkirjoja, mutta ne olivat eri nimimerkeillä, suljetuilla (ja nyttemmin varmasti maan kamaralta hävinneillä) foorumeilla. Lueskelin sitten ensimmäisiä merkintöjäni myötähäpeässä kieriskellen. Olen ollut 21-vuotiaana fuksina lapsellinen ja tyhmä, ja jo silloin piehtaroin jonkinlaisessa häviäjän roolissa. Ensimmäisessä oikeassa merkinnässä (ihan ensimmäinen on parin rivin toteamus siitä, että aloitan blogin, joten sitä ei lasketa) kerron päivästäni, ja nyt minulle tulee mieleen vähän palstan oma mies1985.
Jonkin verran on muuttunut. Mainitsen, etten juo kahviani koskaan mustana. Nykyisin juon kahvini vain mustana, ellen ole jossain kahvilassa kokeilemassa jotain erikoisempaa. Luulen olevani onnellisempi, ja ainakin voin luottaa toimeentulemiseeni. Naisrintamalla on edelleen hiljaista, enkä tiedä, miten paljon siitä on nuorena omaksutun häviäjän roolin sanelemaa valheellista pakkoa, josta voisin periaatteessa vain irroittautua. Tuntuu huuhaalta ja hömpältä ajatella niin, mutta toisaalta idea tuntuu jotenkin uskottavalta, ja ihan rehellisesti koen palstailuni painavan minua alas, niin paljon kuin nautinkin täällä kirjoittelusta.
Ehkä on tosiaan aika siirtyä elämässä eteenpäin. Vaihtaa nimimerkki ja rooli siksi tavallisen nuoren miehen... parhaita aikuisvuosiaan elävän normaalin miehen rooliin, ja ihan todella jättää masentujan rooli teineille, jotka siitä vielä uskottavuuspisteitä saavat. Sitä ennen, viimeisenä narsistisena purskahduksenani, ensimmäinen oikea kirjoitukseni Lord Boredomina kahdessa osassa, olkaa hyvät.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kello 8.00. Aamu odottaa vielä valkenemistaan pilvisen Oulun ylle. Lord Boredomin (minun) radiokello pärähtää päälle ja mylvii ilmoille aamun uutiset, jotka kuitenkin menevät ohi korvieni. 5 tunnin yöunien jälkeen en oikein jaksa edes kirota, vaikka tänään alkaa taas koko kevään kestävä opiskeluputki. Silmät puoliksi kiinni vaapun suihkuun, pudottaen alushousuni vessan lattialle, jossa ne saavat odottaa päiväkausia kunnes jaksan ne heittää likapyykkikoriin. Suihku tuntuu mukavalta, mutta suihkusta poistuminen on aina yhtä epämukava elämys. No. Pienen palelun jälkeen lämmin suihkutakki tuntuu mukavan lämpimältä yllä.
Radiosta tulee mainio Petri Kejosen pakina - Siinä yksi radioääni, jota on Klaus Flamingin ja Alivaltiosihteerien lisäksi mukava kuunnella. Tänään (tai tällä viikolla?) siinä kerrottiin Ruotsista ja suomalaisten haukkujasta :D Pakinasta pinnalle tulvahtanut hyvä tuuleni kaikkosi kuitenkin hyvin nopeaa. Yritin laittaa itselleni vähän aamiaista (kauraryynimössöä), mutta kuinka ollakkaan, maito loppui kesken. Pitihän se tietty arvata. Ei siinä sitten kahviakaan paljoa laitettu, minähän en sitä mustana juo.
Sen jälkeen loput aamupäivän vapaat tunnit (molemmat) sujuvat koneen äärellä istuen, tehden ei-mitään. Lopulta jaksan vaivautua ajamaan partani ja roiskuttamaan kasvoilleni yliannostuksen partavettä siinä toivossa, etten haisisi niin pahalle kuin kuvittelen. Lopulta tuleekin jo kiire päästä odottelemaan bussipysäkille; Kiire pakata reppu, pukea ylle ja kerätä rahat bussikorttia ja kauppaa varten. Kaikki on valmista, monitori kiinni, kengät jalkaan, takki niskaan ja menoksi.
Meidän rappukäytävässä on aina miellyttävä tuoksu silloinkin, kun se ei tuoksu miltään. Kerran se tuoksui pullalta, ja olisi tehnyt mieli jäädä sinne seisomaan. Yksi vika meidän rapussa on tällä hetkellä; Hissi on rikki, ja joudun kävelemään neljä kerrosta alaspäin. Pullamössösukupolven edustajana tekisi mieli valittaa tästäkin, vaikka ei se oikeasti ole kova vaiva niitä portaita rampata. Pitäisi vain olla kiitollinen, saapa ylimääräistä liikuntaa, ehkä se tehoaa ylimääräisiin kiloihini. Lopulta ulko-ovi näkyy etuvasemmallani, ja sujautan hanskat käteen; Pipoahan minä en pidä, ellei ole ihan pakko. Mukava 10 asteen pakkanen ei ole vielä piposää paitsi tuulessa ja tuiskussa.
Matkalla bussipysäkille olen itsekkään tyytyväinen, sillä tiedän bussin olevan luultavasti puolityhjänä tähän aikaan vuorokaudesta; Täynnä se on vain aamuvarhain ja iltapäivällä ihmisten päästessä töistä ja kouluista kotiin. Bussi tosiaan on puolityhjä. Bussikorttiin pitää ladata 30 päivää lisää aikaa, ja huonoa suomea puhuva kuski tekee sen ilomielin ryövättyään rahani. Istuuduin ikkunapaikalle 20 minuutiksi ihailemaan silmieni ohi vilistävää kaupunkimaisemaa aina yliopistolle asti.
Yliopistolle päästyäni suuntaan pääkirjastoon palauttamaan ennen joulua lainaamia kirjojani, ja katsomaan josko sieltä irtoaisi kevään kurssikirjoja lainaan. Pitkällisen (ainakin 5 minuuttia kestäneen) etsinnän tuloksena en saanut käsiini kuin Serge Langin 'Complex Analysis'-teoksen. Saa luvan kelvata, ehkäpä vaivaudun myöhemmin etsimään lisää. Kirjaston lainajonossa oli paljon tyttöjä. En kyllä tuntenut heistä yhtään, paitsi yksi oli Säästökuopan kassalta kyynisennäköinen tyttö. Tuskin hän minua kuitenkaan tunsi, enpä ole kyseisessä kaupassa sitten lokakuisen muuttoni jälkeen käynyt. Ei sillä väliä. Jotenkin pelottava tyttö.
Sen jälkeen suunnistin pian alkaneelle luennolle matemaattisten tieteiden laitoksen kautta. Matkalla ohitin tervehtimättä yhden tutun "kaverin", tosin en huomannutkaan häntä kuin viime hetkellä enkä sitten viitsinyt alkaa heilumaan siinä. Laitoksellakin näkyi tuttuja kasvoja, joita en kyllä tunne ja jotka eivät tunne minua. Joku tyttö, jonka kanssa olen joskus vaihtanut oudosti katseita, ja sitten vielä inhokkini, Hyppyritukan! (tai ei sillä enää hyppyriä ole, mutta siitä stigmasta se tyyppi ei pääse minun silmissäni koskaan eroon). Hetken tuskailin ajatuksella, että hän tulisi samalle kurssille kuin minä, mutta ei sitten käynyt niin. Luento sujui ihan hyvin, luennoitsija sattui olemaan mukava mies, eikä minua ahdistanut mikään. Melkein viereeni uskalsi joku tyttökin istua, kas kummaa. Ilmeisesti partavesi auttoi, tai sitten ei.
[Jatkuu...]
Lopultakin luento loppui, ja suuntasin tieni oitis bussipysäkille, jossa ei sitten kauaa tarvinutkaan odotella bussia (yleensä joudun seisomaan vähintään sen 15 minuuttia). Bussin paikkavalinnassa Onnetar taas löi minua kasvoille; Sain yli puolet matkasta kuunnella lirkuttelevaa nuorta paria. Tyttö tihersi jatkuvasti pojan kehnoille vitseille. Mikäs siinä, kiva jos on kivaa, mutta minusta vain on kiusallista kuunnella toisen juttuja siinä vaiheessa kun ne alkavat tuntumaan väkisinväännetyillä, vain yksi tarkoitus mielessä keksityiltä jutuilta. Vajaan 20 piinallisen minuutin jälkeen sain rauhan. Matkalla kohti Raksilan marketteja katselin tyytyväisenä rautateillä vaunuja kuljettavaa Sr2:ta, joka lähtisi pian Helsinkiä kohti.
Vihdoin pääsen pois bussista, ja suuntaan askeleeni Citymarkettiin. Luntakin oli alkanut sataa jossain vaiheessa; Pah. Kaupasta selviän suhteellisen nopeasti; Virtahepo-hordet olivat aika vähäiset tänään. Kolme kiloa perunoita, maitoa ja broilerpyöryköitä huomiseksi. Niin ja mikrolättyjä. Runsaat viisi euroa upposi, mutta hei! 5 plussa-pistettä, ei enää montaa kuukautta kun tuhat koossa ja saan ehkä jonkun kahvipaketin ilmaiseksi. Pitäisi vissiin olla tyytyväinen, en vaan jaksa ilakoida tuollaisesta. Sitten runsaan kilometrin vaellus kotio - tyylikkäästi ilman pipoa, vaikka olisi se taskussa ollut.
Kotirapussa huomaan, että joku on vihdoin ja viimein päättänyt luoda katsauksen hissiin; Hissi pimeänä, mutta ovi oli auki. Olisi nyt edes hissikoppi ollut jossain toisessa kerroksessa, pimeät hissikuilut olisivat niin mielenkiintoisia. Mutta ei auta. Postissa oli taas joku ideakuvasto, mutta ei edes mitään kiinnostavia mainoksia. Tekisi mieli teipata postilokerooni "Mainoksia kiitos!", niin tietäisi hypätä tarjousten perässä kaupoissa. Rampatessani rappusia mieleeni tulvii ajatuksia ansaanjäämisestä hissiin. Toisaalta pelottava, mutta toisaalta oudon viehättävä ajatus. Rappukäytävän miellyttävän hajuton tuoksu toivottaa minut tervetulleeksi taas kotiin. Kämpässäni (voisi kai sanoa että huoneessani) taas on jotenkin... pöh, tylsä tuoksu. Pitäisi keittää enemmän kahvia, niin tuoksuisi myös kivalta.
Melkein uskomatonta, miten nopeasti kämppä pääsee sotkeentumaan. Siitä on runsas viikko, kun imuroin lattiat ja siivosin pöydät, ja jo nyt ne ovat täynnä kaikenlaista roskaa ja likaa. Pitäisi vaivautua imuroimaan uudestaan, mutta kun ei jaksa. Imuri olisi kyllä valmiiksi jo tuossa levällään mutta silti.
Päivän valopilkuksi osoittautuu iltapäivällä puhelu eräältä opiskelijatoverilta, jonka kanssa ei silti tullut kauaa kälätettyä.
Mainoksessa sanottiin juuri, että "hyvä ruoka on päivän kohokohta". Ei ollut kyllä minulla; Tarkoitus oli syödä ihan kohtuuhyvää makaronia jauhelihalla, mutta jauhelihaa tuli vissiin paistettua vähän liikaa, ja lopputulos oli juuri ja juuri syötävää pakkopullaa. Sen jälkeen on vain istuttu koneella, ja ilta huipentui Salattuihin Elämiin. Tarkoitus oli lähteä vielä kävelylle tänään, mutta en taidakaan jaksaa. Huomenna aloitan lenkkeilyn. Lupaan itselleni noin joka päivä.
TARINOI LORD BOREDOM @ 1/12/2004 06:18:58 PM
"Ehkä on tosiaan aika siirtyä elämässä eteenpäin. Vaihtaa nimimerkki ja rooli siksi tavallisen nuoren miehen... parhaita aikuisvuosiaan elävän normaalin miehen rooliin, ja ihan todella jättää masentujan rooli teineille, jotka siitä vielä uskottavuuspisteitä saavat."
Voidaanko siis sanoa että vaihdoit autismin audismiin ja nyt kipuat menestyksen portaita taaksesi vilkuilematta?
Repesin plussakorttijutulle. Suoraan kuin omasta elämästäni, niinkuin moni muukin kohta kolmiosaisesta Boredom-trilogiasta.
Hyvä olet kirjoittamaan, sinusta saisi vaikka kirjailijan.
Pillua ei ole lordi saanut koko tänä kymmenenä vuotena ja tuskin saa tulevaisuudessakaan. Silti jaksaa mies uskotella jotain onnellista elämää muka elävänsä puurtaessaan työmuurahaisena verorahoja nussijamiesten a lutkien lasten elatukseen.
En sano muuta kuin että pillu.
"Sain yli puolet matkasta kuunnella lirkuttelevaa nuorta paria. Tyttö tihersi jatkuvasti pojan kehnoille vitseille. Mikäs siinä, kiva jos on kivaa, mutta minusta vain on kiusallista kuunnella toisen juttuja siinä vaiheessa kun ne alkavat tuntumaan väkisinväännetyillä, vain yksi tarkoitus mielessä keksityiltä jutuilta. Vajaan 20 piinallisen minuutin jälkeen sain rauhan. "
Linja-auto jutusta tulee mieleen, kuinka joku kuukausi sitten linja-autossa oli nuori kolli tyttöystävänsä kanssa, ja poika ärsytti tyttöä tahallaan jankuttamalla yhtä sanaa ääntään muuttamalla. Eipä siinä muuta, mutta hän teki sen niin kovaa, että tästä jankutuksesta sai kärsiä puoli linja-autoa, ja sitä kesti koko matkan ajan, että teki mieli lataista tyyppiä turpaan. Samalla pohdiskelin, mikä saa tytön seurustelemaan selvästi vajaaälyisen idiootin kanssa, joka ei ole edes hauska vaan pelkkä rasittava vajakki. Jos itse olisin naiseksi syntynyt, bänät olisi syntynyt tuolla bussireissulla. Mutta päädyin siihen, että tyttö ei lopulta voinut olla poikaa lainkaan älykkäämpi, mikä selittikin kaiken.
'minusta vain on kiusallista kuunnella toisen juttuja siinä vaiheessa kun ne alkavat tuntumaan väkisinväännetyillä'
Minun saunakauha ja Tero-juttuni ovat hyviä! Minä olen paras kirjoittaja tällä foorumilla ja kaikilla muillakin.
"Vaihtaa nimimerkki ja rooli siksi tavallisen nuoren miehen... parhaita aikuisvuosiaan elävän normaalin miehen rooliin,"
Nyt on sun tsänssi kun DarkFear jättänee palstan!
Tyylissä jotain samaa myös Periksen kanssa.
Kirjoittajana olet kehittynyt 10 vuodessa. Tuo oli töksähtelevämpää kuin nykytyylisi.
Olipa jaarittelua. En jaksanut lukea loppuun. Olet nimesi ansainnut.
Kerrankin on jollain realistinen minä-kuva
Lordi lähdit palstalta. Palstan taso laski heti.