Kaukorakkaus

Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksianne
kaukorakkaudesta. Siis tilanteesta, jossa
parisuhteen toinen osapuoli on jossain
vähintään... seitsemänsadan kilometrin päässä.
Voiko rakkaus kestää? Mikä olisi paras keino
liennyttää ikävää? Rakkaani lähti juuri
seitsemäksi kuukaudeksi pois luotani, eikä tänä
aikana ole mahdollisuutta nähdä kuin pari kertaa.
Miten suhtautua mustasukkaisuuden tunteisiin?
Onko siinä mitään järkeä, että on koko ajan
ikävä? Rakastamme toisiamme, ja pyrimme näkemään
tämän tilanteen yhteisenä koettelemuksena, joka
mahdollisesti vain kasvattaa kiintymystämme,
mutta silti välillä iskee epätoivo ja ahdistus.
Monet tuntuvat pitävän rakkautta vain
jonkinlaisena ympäristön tarjoamana bonuksena,
jonka on mahdotonta kestää tällaista
vastoinkäymistä, itse tahtoisin kovasti uskoa
muuta...
6679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Poikaystäväni oli vuoden armeijassa ja
yhteydenpito oli aika hankalaa silloin, nähtiin
pääsääntöisesti joka toinen viikonloppu.
Raskastahan se oli, mutta se oli vain hyväksi!
Erossa olo vahvisti selvästi meidän välistä
sidettä!

Uskon, että sinun kohdallasi erossa olosta ei ole
kuin hyötyä... Se todellakin vahvistaa rakkautta!
Muistakaa AINA VAIN LUOTTAA TOISIINNE, niin
kaikki sujuu ongelmitta!!!

Äänestä

Minulla on ystävä, jolla on amerikkalainen
tyttöystävä. He olivat juuri yli puoli vuotta
erossa, näkemättä toisiaan KERTAAKAAN. Tyttö
opiskeli jenkeissä ja kundi oli suomessa intissä.
Kuten arvaat, yhteydenpitokaan ei kundin armeijan
takia ollut kovin vilkasta, mutta kun kesä
koitti, palasi tyttö suomeen ja he olivat kolme
kuukautta yhdessä. Nyt he joutuvat taas
eroamaan "hetkeksi", mutta muutaman kuukauden
päästä tapaavat taas. Ja hyvin on kestänyt heidän
juttunsa.
Olkoon tämä vaikkapa rohkaiseva esimerkki siitä,
miten pitkälle päästään, kun oikeasti rakastetaan
ja luotetaan! :)

Äänestä

On toiminut ainakin meillä.... tosin olemme vasta
asuneet 300km päässä vasta kuukauden päivät,
mutta meillä etäisyys on vain lujittanut
suhdetta. Kumpikin on valmis tekemään
viikonlopusta unelmien viikonlopun, kun takana on
kouluviikko ilman rakkainta ihmistä...
Olemme olleet kolme kuukautta yhdessä ja
ehdottomasti ikimuistoisimmat hetkemme olemme
kokoneet nyt viimeisen kuukauden aikana...

Toki joskus tulee mieleen kaikenlaisia epäilyjä,
mutta ne ovat vain ohi menevää.

Meillä pyrkimys on muuttaa yhteen heti kun
opiskelut on saatu järjesteltyä samaan
kaupunkiin...

Ei muuta kuin Menoksi vain ja onnea!!

Äänestä

itse seurustelin vähän vanhemman miähen kans kun
olis 14. hän asui turussa ja minä oulussa, mutta
enpä voi sanoa että seurustelin koska olemme
edelleen yhdessä ja hyvin pyyhkii...

Äänestä

Teidän täytyy luottaa toisiinne ja kertoa
suoraan, mistä asioista tunnette
mustasukkaisuutta..sitä tunnetta ei oikein voi
vältää, kun on niin kaukana toisesta. Olen
seurustellut poikaystäväni kanssa n. vuoden ja
kolme kuukautta. välillä tuntuu milettömän
vaikealta, mutta yhdessä ollessamme tuntuu aina
vain läheisemmältä. Välimatkaa meillä on noin
400km ja molemmat opiskelemme vielä.
Tulevaisuudessa häämöttää haaveet yhteisestä
elämästä. Täytyy yrittää päivä kerrallaan. Yksi
vinkki vielä.. kirjoittakaa toisillenne kirjeitä,
niihin saa sisällytettyä paljon rakkautta ja
niitä luetaan varmasti useammin kuin kerran!

Äänestä

ei se todellakaan kaikkien suhteiden kohdalla
toimi. itse seurustelin muutama kuukausi sitten,
meillä tuota välimatkaa oli (vain) n. 350km
ja se ei toiminut, vaikka sitä kuinka yritettiin.
oltiin yhdessä 4kk, nähtiin viikonloppusin. ei
silti ihan joka viikonloppu. yhtenä iltana sitten
mietiskelin asioita ja tulin siihen tulokseen,
että ei tällästä välimatkaa yksinkertaisesti
kestä, ei vaikka kuinka rakastaisin. juteltiin
miehen kanssa ja tultiin siihen päätökseen, että
kavereina on paljon parempi.

itse kaipasin ainakin sitä toisen ihmisen
läheisyyttä, viikonloppu kun on kuitenkin lyhyt
aika.

seurustelun alussa olin aivan varma ettei tuo
välimatka mitään haittaa, mutta kuinka kävikään.
kannattaa miettiä pariin otteeseen ennenkuin alka
kaukosuhteeseen, ennemmin tai myöhemmin se
päättyy.

ja olen varma, että se oma kulta löytyy kyllä
lähempääkin!

=) mutta en toki väitä sitä, että se olisi täysin
mahdotonta... mulle tää kaukosuhde ei ainakaan
ollu hyvä juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarmo Hirvi kirjoitti:

Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksianne
kaukorakkaudesta. Siis tilanteesta, jossa
parisuhteen toinen osapuoli on jossain
vähintään... seitsemänsadan kilometrin päässä.
Voiko rakkaus kestää? Mikä olisi paras keino
liennyttää ikävää? Rakkaani lähti juuri
seitsemäksi kuukaudeksi pois luotani, eikä tänä
aikana ole mahdollisuutta nähdä kuin pari kertaa.
Miten suhtautua mustasukkaisuuden tunteisiin?
Onko siinä mitään järkeä, että on koko ajan
ikävä? Rakastamme toisiamme, ja pyrimme näkemään
tämän tilanteen yhteisenä koettelemuksena, joka
mahdollisesti vain kasvattaa kiintymystämme,
mutta silti välillä iskee epätoivo ja ahdistus.
Monet tuntuvat pitävän rakkautta vain
jonkinlaisena ympäristön tarjoamana bonuksena,
jonka on mahdotonta kestää tällaista
vastoinkäymistä, itse tahtoisin kovasti uskoa
muuta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu