Myyn auton, loppuuko vakuutus

oona.

Olen myymässä autoni, vakuutus on turvalla. Mutta olen ostamassa pian toisen auton. Miten käy vakuutuksen? Loppuuko se kun myyn nykyisen auton ja joudun ottamaan sitten uuden vakuutuksen toiseen autoon?

Luottotietoja ei ole minulla, vaikuttaako se jotenkin?

3

1134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otto1

      Ei se mihinköön lopu, siirrät sen uuteen autoon.

    • oona.

      Mutta kun ei ole vielä uutta autoa ja siinä voi mennä aikaa ennen kun saan uuden. uusi laskukin tuli, eräpäivä on ensi kuussa..

    • dksda

      Auton vakuutukset päättyvät automaattisesti uuden omistajan rekisteröidessä sen omiin nimiinsä. Erillistä ilmoitusta vakuutusyhtiöön ei tarvita. Uudella omistajalla on 7 vuorokautta aikaa rekisteröidä auto itselleen. Suositeltavaa kuitenkin on täyttää autosta luovutuskirja ja säilyttää se itsellä, mikäli uusi omistaja laiminlöisi reksiteröintivelvollisuutensa. Luovutuskirjan perusteella saadaan esimerkiksi vakuutukset katkeamaan sinulta.

      Vakuutuksia ei voi suoraa siirtää uuteen autoon, liikennevakuutukseen kertyneet bonukset kylläkin. Vakuutus on aina laskettava uudelleen uudelle ajoneuvolle, koska sen tekniset tiedot muuttuvat.

      Mikäli luottotietoja ei ole, voi se vaikuttaa vakuutusmaksun eräisyyteen. Useimmiten vakuutuksen joutuu maksamaan yhdessä erässä tai vuodeksi ennakkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe