Mitä tehdä, kun on niin palavasti rakastunut,
ettei malta odottaa iltaa, kun taas pääsee oman
kultansa kainaloon?! Kun on jo muutaman tunnin
erossa olon jälkeen niin ikävä, että tekee mieli
lintsata töistä ja mennä vain rakkaansa luo?! Kun
rinnassa on pakahduttava tunne, jonka voi
aiheuttaa ainoastaan se, että rakastaa niin
paljon? Mitä tehdä, kun pelkää rakastavansa
enemmän kuin toinen ja menettävänsä hänet.. Niin
kuin on aiemmin muiden kanssa käynyt?!
Mitä tehdä, kun on satuttanut itsensä aiemmin
pahasti, eikä haluaisi niiden kokemusten antaa
vaikuttaa itseensä, mutta ne vaikuttavat silti?!
Kun haluaisi luottaa ja uskoa omaan kultaansa,
mutta menneisyyden haamut herättävät epäilykset
kaikissa mahdollisissa mutkissa?!
Mitä tehdä kun tuntuu siltä, että tunne on ihan
liian voimakas?!?!?!?!?!?!?!?!
ettei malta odottaa iltaa, kun taas pääsee oman
kultansa kainaloon?! Kun on jo muutaman tunnin
erossa olon jälkeen niin ikävä, että tekee mieli
lintsata töistä ja mennä vain rakkaansa luo?! Kun
rinnassa on pakahduttava tunne, jonka voi
aiheuttaa ainoastaan se, että rakastaa niin
paljon? Mitä tehdä, kun pelkää rakastavansa
enemmän kuin toinen ja menettävänsä hänet.. Niin
kuin on aiemmin muiden kanssa käynyt?!
Mitä tehdä, kun on satuttanut itsensä aiemmin
pahasti, eikä haluaisi niiden kokemusten antaa
vaikuttaa itseensä, mutta ne vaikuttavat silti?!
Kun haluaisi luottaa ja uskoa omaan kultaansa,
mutta menneisyyden haamut herättävät epäilykset
kaikissa mahdollisissa mutkissa?!
Mitä tehdä kun tuntuu siltä, että tunne on ihan
liian voimakas?!?!?!?!?!?!?!?!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä, kärsin nimittäin
itsekin samasta "vaivasta".
Töissä on tuskaa, kesällä soittelin kihlatulleni
aina pitkän puhelun joka päivä työpaikan
laskuun...Nyt ei voi kuin vaihtaa pari textaria
ja nekin viiveellä, sillä kulti on luennoilla.
Koko päivän odotan vain sitä hetkeä, että saan
käpertyä hänen syliinsä....
Niin..
Entä sinä, pelkäätkö, että kaikki saattaa loppua
yhtäkkiä kuin seinään? Että yhtäkkiä päällesi
tippuu pommi, ja kaikki se hyvä loppuu..?!
Minulle on käynyt niin, ja siksi en osaa olla
onnellinen.
Yksi tuttu sanoi vähän aikaa sitten minulle näin:
"Voi raasua, pieni pää on niin sekaisin, ettei se
osaa olla onnellinen". Onko mun kohtalona pelätä
rakkaiden ihmisten menettämistä aina niin paljon,
etten osaa nauttia siitä hetkestä joka on
käsillä?!
Ja kun tää tunne on kaiken lisäks niin voimakas.
Eikö olisi helpompaa, jos tämän pakahduttavan
tunteen rinnassa voisi sammuttaa ja suhtautua
kaikkeen viileänrauhallisesti?!
Älä todellakaan toivo mitään laimeampaa tunnetta!
Sellanen on niin näivettävää ja tylsää, tiedän
mistä puhun. Laimeaa tunnetta tuntiessa on
tavallaan "turvassa", koska oma rakkaus on niin
lievää, ettei voi sattua samalla tavalla, kuin
jos rakastaisi täysillä. Mutta ei se jo valmiiksi
haalistunut suhde & tunne ole sen arvoista, vaan
väärää itsesuojelua...
Jatkuvassa pelossa elän minäkin, sillä kerran
aikaisemmin olen ollut yhtä rakastunut kuin nyt
ja tulin todella pahasti petetyksi ja selkään
puukotetuksi. Nyt pelottaa, että tämäkin suhde
päätyy täydelliseen katastrofiin. Tiedän, etten
kestäisi toista kertaa sellaista eroa. Sormukset
on merkkinä poikakaverinkin tunteista minua
kohtaan, mutta silti mieltä kalvaa epäilys...Mitä
jos tapahtuu jotain kamalaa, onnettomuus vaikkapa
tai hän lakkaa rakastamasta minua, rakastuu
toiseen, pettää, muuttuu välinpitämättömäksi...
Ollaan seurusteltu vasta 7 kk eli odotan jotenkin
kauhulla alkavatko hänen tunteensa pikku hiljaa
hiipua tai muuttua arkisemmaksi, oma rakkauteni
vaan pahenee päivä päivältä.
Vaikea olla onnellinen, kun pelkää sen loppuvan
kuin seinään!
Tiedän niin tasan tarkkaan mistä puhut!! Ja
ymmärrän toki, että se "laimeampi tunne" olisi
alusta saakka täysin väärin, mutta se tuntuu vaan
niin paljon turvallisemmalta!
Me olemme myöskin seurustelleet vasta puolisen
vuotta, ja kohta on edessä se aika, jolloin
punnitaan, kestääkö tämä juttu "arjen harmauden".
Uskon, että kestää, mutta samalla pelkään, että
hän huomaa, etten riitä hänelle... :(
ihan liian tuttu.
mut voitko sä kuvitella miltä tuntuu kun mun
päässä liikkuu suht.samat asiat kun sun
päässä,mutta mä tapaan mun miestä vain
viikonloppuisin?
hän opiskelee turussa ja mä asun stadis...ole
onnellinen et saat tavata kultaas sentään aina
duunin jälkeen!
Kyllä mä tiedän tuon tunteen.
Mutta usko pois, kun rauhotut, ja tajuat, että
kaikki on hyvin, se helpottaa. Sun pitää oppia
nauttimaan pienistäkin asioista, kun elämässä ei
kovinkaan usein isoja iloisia juttuja tapahdu.
Tosin palava rakkaus ei oo pieni juttu :)
Nyt kannattais käväistä maistamassa vierasta ja
vertailla...
Tyypillinen mies! Vieraisiin vaan ja suhde
pilalle, näinhän se toimii! Hoh hoijaa. Antakaa
mielennekin aikuistua!