Olen miettinyt pääni puhki enkä ole löytänyt
vastausta kysymykseen: Mikä saa naisen
lähtemään "hyvästä" ja turvallisesta
parisuhteesta paniikinomaisesti pakoon?
Tiedän oman tarinani lisäksi useita lähes
identtisiä tapauksia. Yleensä se menee näin...
Avioliittoa takana 15 - 20 vuotta. Lapset
hankittuna ja heidän kanssaan ei ongelmia. Koti
hankittuna, ei talousvaikeuksia. Työtä ja
toimeentuoloa riittävästi kummallakin. Ei riitoja
väkivallasta puhumattakaan. Ei alkoholiongelmia.
Sitä paljon kaivattua hellyyttä ja läheisyyttäkin
ihan riittämiin. Yhteisiä harrastuksiakin löytyy.
Kumpikaan puolisoista ei ole pettänyt jne jne...
Siis kaikki elämän perusasiat kunnossa.
Sitten eräänä päivänä... NAPS... Vaimo saa
päähänsä, että ei tästä mitään tule... Mitään
ennakkovaroitusta ei tule. Pahimmillaan vain
puhelinsoitto, että suhde loppuu tähän. Mikään ei
ole hyvin eikä mikään auta. Eroon on vaan
päästävä hinnalla millä hyvänsä...
Siis, mikä tai missä napsahtaa???
Oman liiton päättyessä tämä kysymys jäi vaille
vastausta. Jospa joku minua viisaampi osaisi
tämän ratkaista.
vastausta kysymykseen: Mikä saa naisen
lähtemään "hyvästä" ja turvallisesta
parisuhteesta paniikinomaisesti pakoon?
Tiedän oman tarinani lisäksi useita lähes
identtisiä tapauksia. Yleensä se menee näin...
Avioliittoa takana 15 - 20 vuotta. Lapset
hankittuna ja heidän kanssaan ei ongelmia. Koti
hankittuna, ei talousvaikeuksia. Työtä ja
toimeentuoloa riittävästi kummallakin. Ei riitoja
väkivallasta puhumattakaan. Ei alkoholiongelmia.
Sitä paljon kaivattua hellyyttä ja läheisyyttäkin
ihan riittämiin. Yhteisiä harrastuksiakin löytyy.
Kumpikaan puolisoista ei ole pettänyt jne jne...
Siis kaikki elämän perusasiat kunnossa.
Sitten eräänä päivänä... NAPS... Vaimo saa
päähänsä, että ei tästä mitään tule... Mitään
ennakkovaroitusta ei tule. Pahimmillaan vain
puhelinsoitto, että suhde loppuu tähän. Mikään ei
ole hyvin eikä mikään auta. Eroon on vaan
päästävä hinnalla millä hyvänsä...
Siis, mikä tai missä napsahtaa???
Oman liiton päättyessä tämä kysymys jäi vaille
vastausta. Jospa joku minua viisaampi osaisi
tämän ratkaista.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Asetun päällesi noin otan lantioista kiinni
tukevasti kivikova kyrpäni tunkeutuu vittuusi
noin pusken edes takaisin kohta tulee kyrpä ulos
tähtään ja noin tulee rasvat rinnoillesi.
Minua on kalvanut epäilys jo pitkään siitä, että
meistä ihmisistä on tullut aivan käsittämättömiä
säpinän ja räväkkyyden himoajia. Ei ole hyvä olla
tasaisessa arjessa ja nauttia pienistä asioista,
vaan koko ajan on oltava hurja meno ja vauhti
päällä. Pysähtyä ei voi, koska silloin saattaisi
joutua kuuntelemaan itseään ja apua, sehän voisi
johtaa vaikka kasvavaan itsetuntemukseen, josta
voisi seurata jopa viihtyvyyttä itsen kanssa,
eikä se sellainen käy, koska silloinhan
dramatiikka elosta kaikkoaisi!
Mutta esittämäsi ongelma on mielestäni tuttu
molemmille sukupuolille, joten turha siitä on
vain naisia syyllistää. Mutta mun mielestä tuo
käytösmalli, eli että puhelimitse suhde poikki,
on uskomattoman kypsymätön. Sopiva ehkä joillekin
14-15 -vuotiaille, mutta ei aikuisille. Ero on
aina kriisi, ja se pitäisi selvittää. Molemmilla
osapuolilla on oikeus saada selville, miksi suhde
päättyi eroon.
Eli valitettavasti en minä ainakaan tiedä
vastausta esittämääsi ongelmaan.
Toivottavasti seuraava ihminen, jonka
suhteellisesti suhteen merkeissä tapaat, on
kypsempi.
Pärjäilyjä.
Juu, kiitosta vaan. Uusi suhde on jo ja toimii
ihan hyvin. Pärjäilty on.
Harmittaa vaan niin vietävästi, kun jää avoimia
kysymyksiä...
Heti alkuun suuren suuri halaus ja onnittelut,
että olet saanut uuden suhteen rakennettua vaikka
edellinen satuttikin.
Kukapa sitä oikein tajuaa, miksi ihminen tekee
noin? Kyllä sitä ratkaisua on varmaan kypsytelty
tovi? Tai sitten tämä vauhdikas, vaativa elämä on
imaissut mukaansa? Naisista saattaa jossain
vaiheessa tuntua siltä, että he tarvitsevat
jotain omaa. Naisilla YLEENSÄ on päävastuu
lapsista ja kodista (tapaustasi tuntematta). Se
on todella uuvuttavaa hommaa jos mikä. Lisäksi
täytyy olla vaimo ja töissä jossain... En väitä
etteikö joillain miehilläkin olisi samoja pulmia,
mutta näin yleisesti ottaen ne ovat aika paljon
naisten juttuja.
No teoriani on tämä; siis naiset luhistuvat
taakkansa alle vähitellen kunnes jonain päivänä
tietävät haluavansa jotain ihan muuta ja uutta.
Naisten ollessa ylitunteellisia olentoja, he
eivät voi jättää miehiään pitkällisten
keskusteluiden tuloksena -silloin luultavasti
luopuisivat aikeestaan.
Tämä ei nyt ole mikään maailmaa mullistava
teoria, mutta olen sitä mieltä, että naiset eivät
ehkä kuitenkaan saa siinä arjessa apua, jota
kaipaisivat. Naiset hellivät lapsiaan, miestään,
kotiaan, töitä... ja kuka naista hellii -välillä
tekee kotityöt ja antaa vaimolle vapaaillan?
En halua millään lailla syyllistää miehiä tai
muuta, mutta omien kokemusteni ja ystävieni
kanssa käymien keskusteluiden pohjalta olen
havainnut tämän olevan suurin pulma...
...mutta "siis naiset luhistuvat taakkansa alle
vähitellen kunnes jonain päivänä tietävät
haluavansa jotain ihan muuta ja uutta. Naisten
ollessa ylitunteellisia olentoja, he eivät voi
jättää miehiään pitkällisten keskusteluiden
tuloksena -silloin luultavasti luopuisivat
aikeestaan" on aikamoista yleistystä ja antaa
naisista yleensä turhan heikon ja epätoivoisen
kuvan.
Olemme kaikki yksilöitä ja mielestäni kirjoittajan
ex-vaimon tapa lopettaa suhde puhelinsoitolla
osoittaa ko. yksilön täydellistä epäkypsyyttä ja
kykenemättömyyttä käsitellä ongelmia, ei suinkaan
koko naissukukunnan heikkoutta ja
ylitunteellisuutta.
Tai sitten edustan erittäin harvinaista naislajia,
joka on mm. tehnyt eroa keskutelemalla
aktiivisesti miehensä kanssa 3 kk ajan - ja
pysynyt tähänastisen elämänsä vaikeimmassa
päätöksessään.
Ehkäpä se joskus menee noin.
Meillä työt kyllä jaettiin ja homma toimi ihan
mukavasti. Lapsistakin huolehdittiin yhdessä.
Olipahan kaikki asiat kai aika mallikelpoisesti.
Olisiko sitten ollut liian helppoa tämä eläminen.
Lapset, talo ja KAIKKI velat jäivät erossa
minulle ja asustellaan nyt keskenämme vielä
toistaiseksi. Uusi suhde on vielä
kypsymisvaiheessa eikä yhteenmuuttaminen ole
ajankohtaista vielä aikoihin. Hitaasti hyvä
tulee...
Ex on muuttanut paikkakuntaa ja on nyt työttömänä
ja asioi säännöllisesti sossussa.
Ihmettelen vieläkin... Olisiko tullut kurjuuden
tarve tai jotain? Voiko elämä olla joskus liian
hyvää?
Kuten tuo aikaisempikin vastaaja totesi, naisten
"syyllistäminen" on turhaa, koska moisia tapauksia
löytyy toki molemmissa sukupuolissa.
Vaikea sanoa mitään kaikenkattavaa ja lohduttavaa,
mutta omia ajatuksiani voin kai "ääneen" lausua.
Epäilen, että monet juuri näin "yllättäen" ja
ilman mitään "kunnon syytä" katkenneet suhteet on
solmittu nuorella iällä, silloin kun molemmat ovat
olleet jollain lailla raakileita. En tarkoita
välttämättä 15-vuotiaita, vaan vaikka 20
-vuotiaitakin. Olen törmännyt viime aikoina moneen
n.35-vuotiaaseen pariskuntaan, joista ainakin
jompikumpi on yhtäkkiä pysähtynyt, katsonut
vierelleen ja hämmästynyt havainnosta, ettei ehkä
tunnekaan puolisoaan enää...ettei puoliso olekaan
enää se sama henkilö, johon rakastui 15 vuotta
sitten - ja ettei itsekään ole enää se sama
henkilö, joka ko. suhteeseen aikoinaan astui ja
perheen perusti.
Ihminen muuttuu ja kehittyy koko ajan - surullista
olisi jos toisin olisi - mutta uskallanpa väittää,
että suurimmat ja perustavinta laatua olevat
muutokset tapahtuvat 20-30 vuoden iässä ja joskus
voi käydä niin, että 20-vuotiaana solmitut suhteet
kaatuvat 10-15 vuoden päästä siihen, että puolisot
toteavat klisheisesti "kasvaneensa erilleen" - ja
se saattaa olla aivan totta!
Kaikki olikin suhteessanne ehkä ihan "hyvin",
mutta ehkä ex-vaimosi tunsi, että hänen elämänsä
voisi olla onnellisempaa ja henkisesti
yltäkylläisempää joko yksin tai jonkun muun
kanssa. Ehkä teistä olikin huomaamatta kehittynyt
toisillenne "sopimattomat" ihmiset - tai ainakin
vähemmän sopivat kuin silloin 15 vuotta sitten.
Ehkä vaimosi ei vain enää tuntenut mitään. "Mikään
ei tunnu enää miltään". Mitä silloin tulisi tehdä?
Mikä silloin on "oikein"?
Kunpa tietäisin...En siis halua tässä puolustella
ex-vaimoasi...korkeintaan antaa vihiä siitä, mitä
vaimosi päässä on ehkä liikkunut.
Mutta sen voin sanoa, että puhelinsoitolla ei
aikuisten ihmisten välistä suhdetta katkaista!
Erittäin, erittäin epäkypsää...
Toivottavasti pääset ajan mittaan eroon mieltä
kalvavista kysymyksistäsi. Ehkä ex-vaimollasikaan
ei olisi vastausta niihin. Joskus tunteet ja
niiden "kuoleminen" on selittämätöntä. Niin vain
käy. Ei teidän suhteessanne ollut välttämättä
mitään VIKAA...
Onnea uudelle suhteellesi! Muista, että tällä
kertaa kyseessä on taas uusi ihminen ja yksilö -
hän ei välttämättä (toivottavasti) ajattele ja
käyttäydy samalla tavalla kuin ex-vaimosi. Anna
hänelle mahdollisuus!
Tähän asiaan omakohtainen kokemus. Arki ja
rutiiniasiat tappavat kaiken !
Siis olet sitä mieltä, että arki ja rutiinit
tappavat parisuhteen.
Mielestäni ihan jokaisessa parisuhteessa arki
tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan. Se on
mielestäni ihan normaalia. Se taas, että
jompikumpi tai kumpikaan parisuhteen osapuolista
ei kestä arkea, on epänormaalia.
Sellaiset ihmiset, jotka eivät kestä parisuhteen
arkista puolta eivät todennäköisesti pysy
suhteessa kenenkään kanssa.
Huorat vain sattuvat olemaan petollisia olentoja,
se on luonnonlaki vähän niinkuin painovoimakin.
Siihen kannattaa varautua, koska ennemmin tai
myöhemmin sen uhriksi joutuu.