Ovatko tasoluokitukset vain omaksuttuja rooleja?

Joopjsoo, kaikki on lukeneet varmaan jo että atm = atm = atm mutta pitääkö tuokaan paikkaansa muuta kuin omaksuttuna osana tässä maailmassa? Ätminkäiseksi itsensä tunnustanut mies ei muuksi muutu vaikka mitä tekisi itselleen koska pitää itseään edelleen sellaisena.

Tulipa vaan mieleen kun ytminkäisen määritelmäkin on vähän sellainen, että mies voi itse valita sen tai sitten elää ihan ketmin elämää. Itselläkin sellainen olo, että voisin olla ytm ajoittaisten sinkkukausieni perusteella mutta koska kovasti arvostan parisuhdetta tai edes vakaata seksisuhdetta, muutun määritelmän mukaan ktm:ksi ihan oman arvovalintani pohjalta. En koe siis mitään tarvetta toteuttaa mitään mihin pystyn tai jos en pystyisi, en kokisi kärsiväni jotenkin "vain" ktm:n osastani.

Monesti näkee rumia ja lyhyitä äijiä joilla on ihan kivan näköinen nainen. Tietty nää tyypit on hyviä puhumaan ja sosiaalisesti itsevarmoja ja lahjakkaita. Silti jokainen näistä muuttuisi atm:ksi jos epäilys taidoistaan hiipisi perseeseen ja lopettaisivat naisten kanssa itsevarmasti toimimisen. Eikö siis ätmikin voisi harjoitella sosiaalisia taitojaan ja nousta ktm:ksi jos vain suostuisi sen itselleen sallimaan?

Vai onko ytm aina ytm vaikka ei panisi ketään, vain siksi, että voisi niin halutessaan tehdä?
16131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tiäkkö, tää atm:ien sosiaalisten taitojen oppiminen on niin ikuisuusahe tällä palstalla, ettet uskokaan.

Kohta suakin epäillään naiseksi, kun eihän kukaan mies voi oikeesti tuollaista mennä ehdottamaan.

Ja iso kasa ätämejä tulee selittämään miksei se muuttuminen ole mahdollista.

Äänestä

Onhan naisillakin ihan selvät tasot vai väitättekö, että alle 25v sinkkunainen ja yli 35v yh-äiti olisivat samalla viivalla. MAT on ihan validia faktaa mutta tämän palstan vajakit ovat antaneet sille huonon kaiun jauhamalla jostain teinineitsyistä ja aisureista yms roskaa millä ei ole mitään tekemistä MAT:n kanssa.

Äänestä

Niin oma asennehan ei mitenkään vaikuta mihinkään. täällä ruikuttavien kundien mielestä kaikki on ennalta annettua ja olosuhteita ei voi muutta. Silti maailmassa on paljon lyhyitä, rumia, pienimunaisia miehiä, jotka eivät ole rikkaita joilla on se kaunis vaimo. Koska he ovat uskoneet että ovat rakastamisen arvoisia ja uskoneet että heillä on jotain annettavaa kauniille naiselle.

Äänestä

Montakohan kertaa tämäkin keskustelu on tällä palstalla käyty?

No, väännetään taas kerran uudestaan. Se suuri kysymyshän on, että puhutaanko selaisista miehistä, jotka eivät oikeasti yhtään kenellekään naiselle kelpaa, ja on aivan turhaa yrittää väittää että sellaisia miehiä ei olisi olemassa, vai puhutaanko selaisista miehistä, jotka hamuavat jotain kaikkien ihailemia kauneimpia naisia ja kun eivät heitä saa niin sitten julistetaan että ollaan atm:iä.

Kuten toisessa puheenvuorossa tässä ketjussa joku sanoi, että rumilla miehilläkin on kaunis nainen. Voi olla mutta erittäin epätodennäköistä. Siks toisekseen, minkä takia rumalla miehellä pitäisi ollakaan kaunis nainen kun suurin osa naisista ei ole mitään kauniita vaan ihan tavallisia ja monella tavalla näkymättömiä.

Siis tuo jälkimmäisen tyylinen ätmiys on omituinen yhdistelmä itsesääliä ja liian suuria luuloja omasta itsestä.

Äänestä

Mun mielestä tasoluokitukset on ihan perseestä. Mikäli käsitän oikein niin henkilön taso parisuhdemarkkinoilla määritellää ulkonäön, koulutuksen ja työtilanteen mukaan.

Tässä tasoteoriassa on vaan yks pikku virhe: Miten noi määrittää sen että kyseinen ihminen osaa huomioida toisen ja sen että osaa elää parisuhteessa? Vastaus on simppeli: Ei mitenkään.

Äänestä
  • Eihän taso sitä tarkoitakaan. Maailman herttaisin, uskollisin ja rakastavin mies saattaa jäädä yksin, koska on naiselle liian ruma ja köyhä. Taso ei tarkoita ihmisarvoa, vaan miten haluttavana naiset tilastollisesti miestä pitävät. Valitettavasti henkiset arvot merkitsevät ihmisille uuteen ihmiseen tutustuessä vähemmän kuin materialistiset kuten varakkuus ja ulkonäkö.

    Äänestä

  • no eivät ole kirjoitti:

    Eihän taso sitä tarkoitakaan. Maailman herttaisin, uskollisin ja rakastavin mies saattaa jäädä yksin, koska on naiselle liian ruma ja köyhä. Taso ei tarkoita ihmisarvoa, vaan miten haluttavana naiset tilastollisesti miestä pitävät. Valitettavasti henkiset arvot merkitsevät ihmisille uuteen ihmiseen tutustuessä vähemmän kuin materialistiset kuten varakkuus ja ulkonäkö.

    Mikä tässä on niin valitettavaa? Joku asia tulee aina kuitenkin ensin ja sitä jotain toisilla on ja toisilla ei. Se on vaan jotenkin muodikasta haukkua pinnallisuutta mutta niin kauan kun pariutuminen ei ole sattumanvaraista, on jotkut aina paremmissa lähtökuopissa kuin toiset.

    Äänestä

  • hetaehte kirjoitti:

    Tasothan ovat silloin olemassa.

    Mikä älyllinen epärehellisyys saa ensin kiistämään tasot, ja sitten kun niiden olemmassaolo todistetaan, niin kyse ei olekaan tasojen olemassaolosta vaan siitä ettei pyhää pariutumista saisi analysoida ja siten mahdollisesti kritisoida pariutumiskriteerejä?

    Miksi pitää olla niin per*eleen älyllisesti epärehellinen, ettei heti voi sanoa, että vika ei ole tasojen olemassaolosta, vaan siinä että pariutumista ei saa analysoida.

    Äänestä

  • no eivät ole kirjoitti:

    Eihän taso sitä tarkoitakaan. Maailman herttaisin, uskollisin ja rakastavin mies saattaa jäädä yksin, koska on naiselle liian ruma ja köyhä. Taso ei tarkoita ihmisarvoa, vaan miten haluttavana naiset tilastollisesti miestä pitävät. Valitettavasti henkiset arvot merkitsevät ihmisille uuteen ihmiseen tutustuessä vähemmän kuin materialistiset kuten varakkuus ja ulkonäkö.

    "Maailman herttaisin, uskollisin ja rakastavin mies " - miten ne ominaisuudet näkyy jos ei ole parisuhteessa.

    Taas joku omissa silmissään kiiltokuvapoika ihailee itseään tietämättä miillainen on suhteessa.

    Sadut on satuja. Totuus toinen. Ihmissuhteissa varsinkin.

    Äänestä

  • joojoojjooojo kirjoitti:

    Missä puhuin itsestäni? Sinulla on täysin perversoitunut käsitys, että vain parisuhteessa olemalla ihminen voi oppia itsestään.

    Ilmeisesti jokin narsismi parisuhteessa olevilla ruokkii tässäajassa tällaisia käsityksiä, että parisuhde valmentaa parisuhteisiin, vaikka parisuhde olisi pelkkää pettämistä. Pettäminen esimerkiksi opettaa pettämistä, ei se valmenna seuraavaa parisuhdetta varten. Ihmisen ensimmäinen parisuhde voi kestää koko loppuelämän, eikä se vaadi harjoittelua, mitä kaltaisesi typerykset luulevat.

    Äänestä

  • älä vaihda aihetta kirjoitti:

    Tasothan ovat silloin olemassa.

    Mikä älyllinen epärehellisyys saa ensin kiistämään tasot, ja sitten kun niiden olemmassaolo todistetaan, niin kyse ei olekaan tasojen olemassaolosta vaan siitä ettei pyhää pariutumista saisi analysoida ja siten mahdollisesti kritisoida pariutumiskriteerejä?

    Miksi pitää olla niin per*eleen älyllisesti epärehellinen, ettei heti voi sanoa, että vika ei ole tasojen olemassaolosta, vaan siinä että pariutumista ei saa analysoida.

    Kuka kiistää, kuka ei. Me antilaasaslaiset ei olla sen enempää mikään yhtenäinen hive mind kuin te ätminkäisetkään.

    Henkilökohtaisesti myönnän toki, että jotkut miehet saavat enemmän kuin toiset, jotkut saavat kauniimpaa kuin toiset, jotkut jäävät ilman kokonaan jne. En kuitenkaan todellakaan allekirjoita mitään sellaista väitettä, että jokaisella ihmisellä olisi joku oma taso johon hän on loppuiäksi tuomittu kiinteään nokkimisjärjestykseen kuten tällä palstalla moni tuntuisi väittävän.

    Siksi aloituksen pohdiskelut. Tästä palsta-ätmiydestä voi irtaantua monella tavalla joten voiko sanoa, että joku mies on "tasoa" atm? Jos taas mies näyttää, käyttäytyy ja menestyy naisten kesuudessa kuin ytm mutta toimii kuin ktm, onko hänkään millään tietyllä "tasolla"?

    Äänestä

  • asdf7654 kirjoitti:

    Mitä vitttua tällainen skeida kuin "jos mies näyttää, käyttäytyy ja menestyy naisten keskuudessa kuin ytm mutta toimii kuin ktm" on tarkoittavinaan? Sitä joko on YTM tai ei ole! Miksi yrität vääristää hyvin määriteltyjä termejä?

    Sama juttu ätmien suhteen; jos nainen ei kiinnostu niin ätmi on ätmi. Ja joku jää väistämättä AINA ätmiksi, ei sellaista skenaariota tosimaailmassa olekaan että jokainen (mies) tulisi hyväksytyksi.

    Ätmiyden voi voittaa käytännössä vain jollain tosi dramaattisella muutoksella, kuten lottovoitolla - ja silloinkin saattaa joutua hakemaan Thaimaasta vaimon.

    Äänestä

Siinä mielessähän toi on täysin totta, että kukaan ei synny atm:ksi. Jossain vaiheessa leikki-iässä tai ehkä vasta yläasteella, poika joutuu alistettuun asemaan ja omaksuu jonkinlaisen luuseripersoonan. Hän uskoo siihen, koska näkee oman asemansa yhteisössä. Nää roolithan ei ole koskaan täysin kiveenhakattuja, vaan sama tyyppi voi käyttäytyä hyvinkin eri tavalla esim. koulu- ja harrastusporukoissa, riippuen siitä mitä hänestä eri paikoissa ajatellaan ja mitä hän itse uskoo että hänestä siellä ajatellaan.

Äänestä
  • Kyllä
    Ja työnhaussa asenne voi olla täysin päinvastainen kuin naistenhaussa:
    - tarjoan firmalle mahdollisuuden palkata loistava työntekijä
    vs.
    - pliis ala juttelemaan mun kanssa. Haluan sinua enemmän kuin sinä minua.

    Äänestä

  • Minä ymmärsin kelpaamattomuuteni vasta 27 vuotiaana.

    Sitä ennen olin kyllä elänyt melko normaalin lapsuuden ja nuoruuden. Kukaan ei ihmeemmin ollut kiusannut. Olin tanssinut tyttöjen kanssa koulun diskossa, pitänyt kädestä ja pussannut. Sitten löysin lukion viimeisellä ihan oikean tyttöystävän. Mutta hän löysi sittten todellisen miehen ja muutti tämän mukana jonnekin lähi-itään miehen kotikonnuille.

    Murehdin sitä jonkin aikaa ja aivan uskomattoman naivisti ajattelin, että onhan sitä muitakin naisia. Olihan niitä, mutta ei minulle.

    Kehityskulku on jälkeenpäin ajatellen melko huvittava. Aloitukseksi sai lähinnä "mee nyt vittuun siitä" reaktioita. Hetken päästä oltiin luokassa "sä oot tosi hieno ihminen, mutta...". Lopulta eräänä iltana: "mä en lähde pleijereiden matkaan, sä isket koko ajan naisia". Tämä viimein töräys yhdistettynä seuraavana päivänä tapahtuneeseen yhteenottoon raivotautisten yliopistofeministien kanssa , aiheutti sen että päätin antaa naisten olla rauhassa. Mitä minä itseäni ja naisia kiusaan, eiköhän viisi vuotta riitä.

    Silloin ei kukaan puhunut mistään ATM:stä tai MAT:sta mitään. Mutta kyllä sitä paikkansa oppi silloinkin.

    Äänestä

Tottakai YTM on YTM vaikka ei ketään panisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asdf7654 kirjoitti:

Joopjsoo, kaikki on lukeneet varmaan jo että atm = atm = atm mutta pitääkö tuokaan paikkaansa muuta kuin omaksuttuna osana tässä maailmassa? Ätminkäiseksi itsensä tunnustanut mies ei muuksi muutu vaikka mitä tekisi itselleen koska pitää itseään edelleen sellaisena.

Tulipa vaan mieleen kun ytminkäisen määritelmäkin on vähän sellainen, että mies voi itse valita sen tai sitten elää ihan ketmin elämää. Itselläkin sellainen olo, että voisin olla ytm ajoittaisten sinkkukausieni perusteella mutta koska kovasti arvostan parisuhdetta tai edes vakaata seksisuhdetta, muutun määritelmän mukaan ktm:ksi ihan oman arvovalintani pohjalta. En koe siis mitään tarvetta toteuttaa mitään mihin pystyn tai jos en pystyisi, en kokisi kärsiväni jotenkin "vain" ktm:n osastani.

Monesti näkee rumia ja lyhyitä äijiä joilla on ihan kivan näköinen nainen. Tietty nää tyypit on hyviä puhumaan ja sosiaalisesti itsevarmoja ja lahjakkaita. Silti jokainen näistä muuttuisi atm:ksi jos epäilys taidoistaan hiipisi perseeseen ja lopettaisivat naisten kanssa itsevarmasti toimimisen. Eikö siis ätmikin voisi harjoitella sosiaalisia taitojaan ja nousta ktm:ksi jos vain suostuisi sen itselleen sallimaan?

Vai onko ytm aina ytm vaikka ei panisi ketään, vain siksi, että voisi niin halutessaan tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu