Joka käyttäytyy huonosti ja on masentunut. Isäni mukaan käyttäyhdyn huonosti. Tuntuu et oon yksin. Ja . vanhempani vihaavat mua. Menetin 2012 loppu vuodesta tätini.
29v mies
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
6210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sanoppa isällesi että mikä hän on taysi-ikäistään lastaan haukkumaan ja jos ei lopú niin laitappa turpiin kerran niin loppuu tai lopeta yhteuden pito niin hyvä tulee. Haukuppa samalla mitalla takisin niin oppivat ja vähän lisääkin pökköä pesään niin hyvä tulee.
Vanhempiin välit poikki ja oma elämä kehiin. Kuka sä oot, mistä unelmoit? Mene sellaiseen opiskelupaikkaan tai oppisopimuskoulutukseen mikä inspiroi sua itseäs. Mitä sitä murehtimaan saatko sen alan töitä tai mitä mieltä vanhemmat siitä sitten on. Ensin nyt se juttu ja työala mistä itte tuut onnellisks, saat vähän muita asioita kuin vanhemmilta tuleva pas... ajateltavaksi. Muuta asumaan vähän kauemmas vanhemmista niin eivät oo vaikuttamassa elämään niin paljon. Rohkeasti vaan mukaan kaikenlaisille kursseille ja harrastuksiin, vaikka työväenopistossa tms. sieltä niitä saman henkisiä alkaa sitten löytyä. Muista ettet ole ainoa jolla on latistavat vanhemmat tässä maailmassa, meitä on muitaki. Joskus on pakko - ja on mahdollista - pärjätä ihan omillaan. Tsempit!
Jos aloittaja on masentunut, voi neuvosi olla kaikkea muuta kuin hyväksi. Oletko itse koskaan kokenut syvää surua tai vaikeaa masennusta?
Kyl se siitä ja ota itseäsi niskasta on tässä tilassa vastaavaa kuin joku sylkisi päällesi. Ihan ensimmäisenä täytyy löytää voima mennä lääkäriin, hoitoon. Tuo sinun vaiheesi on sitten kun hoito auttaa.
Vähän samanlainen tilanne mullakin... Koitan herätellä tässä pientä yritystä eloon joka olisi sitä mitä haluaisin tehdä vaan suku aiheuttaa psykoottisia oireita minussa... Alun alkaen kasvatetiin sillä ajatuksella että tekisin läjän lapsia ja alkaisin viettää kotirouvan elämään. Nyt kun tämä ei toteudu niin aluksi etäytetiin, aliarvioitiin ja lopulta jätetiin kokonaan ulkopuolelle. Suvun tuki olisi ihanaa vaan joudun hakemaan tuen ystävien kautta mitkä ovatkin nouseet kultaakin arvokaimmiksi. Suoraan sanotuna kaipaan äitiä jota ei ole... :(
Kaikki ei välttämättä osaa samaistua suruun tai masennukseen, se on jokaiselle henkilökohtainen. Olen itse aloittanut juuri mielialalääkkeet vaikean masennuksen takia ja tuntuu että kukaan ei tajua tätä mustaa usvaa päässäni, joka valtaa ajoittain koko kehon. En vieläkään voi uskoa, että menin lääkärille tästä syystä -mutta kai me jokainen joudutaan kokemaan tämä tila jossain vaiheessa ja jonkinasteisena.
Mikään ei ole niin kauheaa kuin se, että tuntee itsensä yksinäiseksi. Minulla tuo tunne on myös todella vahvana, vaikka tiedän etten ihan yksin tässä olekaan. Se on vaan se tunne että kukaan ei käsitä ja se, että kukaan ei voi myöskään auttaa. On todella musertavaa kun ei voi nähdä aina edes huomiseen, kun uskoo ettei selviä tätä päivääkään hengissä surun kanssa.
Toivottavasti saat tukea siitä, että meitä on monia, jotka on masentuneita ja yksinäisiä -miten meidät sitten saataisiin tukiryhmäksi toisillemme. Siinäpä kysymys.
Jos haluat vertaistukea kokeile ainakin: www.tukinet.fi
Niin ja unohtui mainita tuossa edellisessä jos kiinnostaa niin mielelläni saisin blogilleni lukijoitakin: http://sincerlysad.blogaaja.fi/
Rankkaa tekstiä vaan koitan ilon palasiakin löytää välillä jutuksi.