http://www.yle.fi/tekstitv/html/P162_01.html
Yksi uusi tapaus, jossa määräysvalta siirtyy Ruotsiin. Olemmeko me Suomalaiset vain niin hemmetin tyhmiä?
Yksi uusi tapaus, jossa määräysvalta siirtyy Ruotsiin. Olemmeko me Suomalaiset vain niin hemmetin tyhmiä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
No emme ole, vaan päättäjät on. Osoitetaan syyte oikeaan osoitteeseen. Ei kansa mitään pysty päättämään. Ainut mahdollisuus vaikuttaa laillisesti, on äänestää oikein seuraavissa vaaleissa.
Ei ne tyhmiä ole vaan hemmetin ahneita. Ne haluaa hamuta kaikki mahdolliset korruptiorahat ennen seuraavia vaaleja, silloin voi olla toiset päättäjät.
Mutta perikunnilla riittää hauskaa
Mitäs kaikkea Suomesta onkaan myyty ulkomaalaisille?
Kemira grow how ja Sonera tulee mieleen.
Ruotsalaiset on aina ollut Suomea edellä, joka suhteessa.
Toimitusjohtajalle bonuksia.
Granin mukaan Tamminen ei saa kultaista kädenpuristusta. Tammisen sopimuksessa erokorvauksen suuruus olisi ollut 24 kuukauden palkkaa vastaava summa. Vuonna 2012 Tammisen palkka luontaisetuineen oli 654 406 euroa.
”Hän saa normaalisti palkkaa ja suoritukseen liittyviä bonuksia”, Gran kuvailee tammisen ”lisävuoden” ansioita.
Suoritukseen liittyviä bonuksia Tammiselle on maksettu aiempinakin vuosina, vaikka Rautaruukin alamäki on ollut todella liukas. Esimerkiksi toissa vuonna Tammiselle maksettiin suorituspalkkiota 78 750 euroa, vaikka vuonna 2011 yhtiön tappio repesi 90 miljoonaan euroon ja oman pääoman tuotto oli 7,7 prosenttia miinuksella.
Gran ei halua ottaa kantaa siihen, miksi suoritusbonuksia maksettiin, vaikka yhtiö teki kovaa tappiota. Gran vetoaa siihen, että hänet nimitettiin Rautaruukin hallituksen puheenjohtajaksi vasta vuonna 2012, eikä hän siis ollut päättämässä Tammisen suorituspalkkioiden määritysperusteista.
Osakepalkkiota Tammiselle maksettiin vuonna 2012 37 228 euroa.
Tammisen eläkejärjestelyjä voi luonnehtia erinomaisiksi. Hänellä on oikeus etuusperusteiseen lisäeläkkeeseen, jonka taso on 60 prosenttia laskettuna kolmen viimeisen vuoden palkan keskiarvosta.
Tammisen lisäeläkekustannukset maksoivat Rautaruukille vuonna 2012 342 250 euroa. Edellisvuonna toimitusjohtajan lisäeläkekustannus oli 475 548 euroa. Kahdelta vuodelta lisäeläkettä on siis maksettu 817 000 euroa.