sattuu, syvälle sydämeen sattuu..
Tapasin exäni ensikertaa ja sulin hänen silmiinsä ja hymyyn.. pitkän yrittämisen jälkeen sain hänet kiinnostumaan minusta, juteltiin,ihastuttiin ja lopulta rakastuttiin.. Suoritin armeija palvelukseni ja kaikki sujui hyvin. Olin onnellisempi kuin koskaan.. Hänellä oli tyttövauva jota hoidin pienestä asti ja se tuntui ihan luontevalta olla hänen "isänsä" kun biologinen isä oli lapsen hylännyt. Olimme kuin perhe ja nautin joka hetkestä jonka sain heidän kanssaan olla. Olin niin onnellinen kun sain kuulla hänen (exäni) olevan raskaana, olin aina halunut tulla isäksi ja uskoin että olisin hyvä isä koska pärjäsin hyvin hänen tyttärensäkin kasvatuksessa.. Mutta kohtalo päätti toisin, exäni sai keskenmenon ja suuri suru valtasi suhteemme ja alkoi kaivaa sitä.. yritin olla tukena mutten osannut lohduttaa niinkuin olisi pitänyt.. jotenkin tästä selvittiin ja muutettiin yhteiseen kotiimme.. Opiskelin ja illat hoidin "tytärtämme", tein ruokaa ja siivosin. Exällä päivä meni yleensä töitä ehtiessä (harvoin kotitöitä tehdessä) joskus iltaisin kävimme puistoissa,uimassa tms. Hetken menikin hyvin, sitten hän (ex) alkoi viihtymään yhä enemmän kavereittensa kanssa ja baareissa kierrellen.. aloin huolestumaan mutta hän vakuutti ettei ole aihetta.. Eräänä iltana hän kertoi että hänen kaverinsa olisi tulossa ja hän halusi että lähtisin viettämään iltaa kaupungille.. no lähdinkin sitten leffaan ja viel menin muutamalle baariin jonka jälkeen tuumasin että menisin oman kullan kainaloon nukkumaan.. Vaan kun tulin kotiin löysin hänet toisen miehen kanssa sängystä ja silloin menetin hermoni.. huitaisin pari ketaa miestä ja löin käteni ikkunaruudusta läpi, jolloin menetin tajuntani.. heräsin aamulla sairaalasta. Viikon sairaalassa olon jälkeen palasin ja annoin ex:n etsiä itselleen ja lapselle uuden asunnon, itse en tuohon taloon voinut enää palata.. Näin oli muutaman vuoden yhteinen elämä päättynyt ja haaveeni murskautuneet.. Pari kk sattuneesta ex todisteli rakkauttaan ja sanoi tämän lapsen menetyksen olleen syynä eroon.. Uskoin hetken että hän voisi todella rakastaa ja meinasin antaa toisen mahdollisuuden, mutta huomasin ettei hän muuttunut. Tämä aiheutti syvän haavan sydämeeni ja vieläkin itken toisinaan kun ei tää tuska hellitä millään.. sattuneesta on jo toista vuotta, olen yrittänyt eteenpäin mutta suhteet eivät tunnu toimivan. En ehkä osaa enää luottaa, rakastaa ja mielummin suljen sydämeni kovan kuoren taakse kun viillän vanhat arvet auki. Vaikeaa tää on, ehkä joskus osaan avautua ja olla onnellinen ja toivon että jossain se oikea minullekkin on :) jos menetän toivoni en tahdo enää elää..

Vastaukset 1
Vanhimmat
surusi helpottuu,anna itsellesi aikaa,mutta elä samalla,mennyt on mennyttä ja joskus on aika suunnata katseensa tulevaan,vaikka se vaikeaa onkin,älä sure eilistä,sillä se on mennyttä.Älä ajattele tätä päivää vaan elä se.Älä mieti mitä huomenna tapahtuu,sillä tietomme ei siihen riitä.Anna itsellesi lupa jo hellittää menneestä.Onnea ja elämäiloa elämmäsi eteenpäin=))