Olen seurustellut jo kohta kolme vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa. Meillä on samankaltaiset arvot, harrastukset ja tavat. Viihdymme hyvin yhdessä emmekä riitele juuri koskaan. Mies on huomaavainen, hellä ja hyvä kuuntelija ja kaikin puolin sellainen mies, josta olen haaveillutkin.
Kuitenkin jostain syystä epäilen, että onko mies kuitenkaan minulle se "oikea". Tiedän että tällaisia "oikeita" henkilöitä ei välttämättä ole olemassakaan ja joillekin voi olla monta "oikeaa". Asia kuitenkin mietityttää.
Omat tunteeni miestä kohtaan eivät ehkä ole niin vahvat kuin joskus nuorempana jotain toista miestä kohtaan on ollut. Nuorena sitä jotenkin "tarvitsi" miestä ja tukipilaria eri tavalla kun nyt kolmekymppisenä.
Tiedän kuitenkin, että tämä nykyinen mies on näistä kaikista miehistäni paras saalis. Ainakin järjellä ajateltuna.
Kuitenkin jostain syystä epäilen, että onko mies kuitenkaan minulle se "oikea". Tiedän että tällaisia "oikeita" henkilöitä ei välttämättä ole olemassakaan ja joillekin voi olla monta "oikeaa". Asia kuitenkin mietityttää.
Omat tunteeni miestä kohtaan eivät ehkä ole niin vahvat kuin joskus nuorempana jotain toista miestä kohtaan on ollut. Nuorena sitä jotenkin "tarvitsi" miestä ja tukipilaria eri tavalla kun nyt kolmekymppisenä.
Tiedän kuitenkin, että tämä nykyinen mies on näistä kaikista miehistäni paras saalis. Ainakin järjellä ajateltuna.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Anna kun arvaan. Mies on lähempänä ystävää kuin rakastajaa sinulle? Miehethän näissä hommissa yleensä kärsivät ennemmin tai myöhemmin. Tee mitä teet, mutta ole miehelle täysin rehellinen siitä, mitä tunnet häntä kohtaan, kuinka paljon haluat häntä seksuaalisesti, herättivätkö edelliset miehet sinussa voimakkaampia tunteita jne.
Liian usein näkee sitä, että mies kuvittelee parisuhteessa kaiken olevan hyvin, vaikka nainen on ottanut miehen perheenisäksi eikä rakastajaksi.
Juuri tähän tähtäsin alla.
Luulen, että parhaat mahdollisuudet pysyvään onneen on, jos tyttökaverisi kadehtivat onneasi.
Sanoit lopussa oleellisen, eli pidät miestäsi saaliina. Tämä on naisilla varsin yleistä, mutta tällä lähtökohdalla ei hyvin toimivaa parisuhdetta luoda.
Vastaavasti miehet puhuvat yhden illan panoista, nekään ei johda hyviin parisuhteisiin kovin usein.
Vaikka nämä ovat aivan eri asioita, niin niitä kuitenkin yhdistää se, että molemmissa ihmisen sisin ei kuulu merkittäviin valintakriteereihin.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014010317894455_lz.shtml
En usko "siihen oikeaan", tai oikeammin siihen, että oikeita olisi vain yksi. Suhteen alkuvaiheessa on adrenaliinia pelissä: kaikki on uutta, jännittävää, epävarmaa. Itse ajattelisin niin, että suhdekin muuttuu. Jotain häviää, jotain tulee tilalle. Sulla on mies, jonka kanssa viihdyt. Mitä puuttuu? Mikä huolestuttaa? Se, että elämästä tulee tasaisempaa, ei ole huono juttu eikä tunteiden puutetta. Toiseen voi "tottua", mutta ei sen tarvitse tarkoittaa intohimon tai seksuaalisen halun menetystä.
Jospa se, etteivät tunteesi ole niin vahvat kuin ennen, ei johdukaan miehestä? Jos se johtuukin siitä, että olet kasvanut, itsenäistynyt? Jospa tunnetkin itsesi paremmin kuin ennen etkä tarvitse miestä tueksesi? Et tarvitse vaan haluat? Jospa ne aiemmat vahvat tunteet juontuivat siitä, ettet tuntenut itseäsi kokonaiseksi ilman miestä, suhdetta?
Voiko koskaan saada varmuutta, onko joku "se oikea"? Vai tuleeko varmuus siitä, että päättää pistää kaikki paukut nykyiseen suhteeseen, kävi miten kävi?
"Tiedän kuitenkin, että tämä nykyinen mies on näistä kaikista miehistäni paras saalis. Ainakin järjellä ajateltuna."
Kumppani saaliina... Toivottavasti myös rakastat tätä saalista.
"Tiedän kuitenkin, että tämä nykyinen mies on näistä kaikista miehistäni paras saalis. Ainakin järjellä ajateltuna."
Voisitko kertoa tämän miehellesi tai näyttää hänelle koko aloitusviestisi? Jos vastaus on "ei", niin päästä mies menemään.
Vai onko kyse siitä, ettet arvosta itseäsi tarpeeksi ja tunne, että olet ansainnut oikeasti hyvän suhteen? Millaisena ajattelet sen ideaalin oikean? Miten miehesi mahdollisesti eroaa siitä?
Hyviä kysymyksiä kaikki. Minun ja mieheni suhde on hyvä, mutta mietin, että pitäisikö sen olla jotain vielä parempaa. Vaikka meillä on hyvä olla yhdessä, niin emme kuitenkaan esimerkiksi naura kovinkaan paljoa yhdessä. Mies ei tuoksu niin hyvälle kuin joku mies aikaisemmin on tuoksunut. Miehen kosketus ei tunnu yhtä hyvälle kuin jonkun muun aiemmin.
"Minun ja mieheni suhde on hyvä, mutta mietin, että pitäisikö sen olla jotain vielä parempaa."
Vain sinä sen tiedät. Mikä olisi parempaa? Mikä riittää? Kaikkea hyvää et samassa paketissa saa. Mikä on tärkeintä? Jos elät suhteessa miettien, olisiko vielä jossain jotain parempaa, silloin et ole täysillä läsnä nykyisessä suhteessa. Et anna sille kaikkia mahdollisuuksia.
Vaikea neuvoa, kun me ihmiset ollaan niin erilaisia, mutta itselleni kyse oli tietoisesta päätöksestä. Muita vaihtoehtoja olisi ollut ja aina niitä tulee. Mutta olin tehnyt valintani. En katso muualle, katson tähän hetkeen tämän miehen kanssa.
Vähään ei pidä tyytyä, mutta kannattaa haluta sitä, mitä saa.
Kannattaa tehdä siis lapsi nyt, koska et tule enää hyvöö miestä löytään, usko pois. Ja jos eroatte, miehestäsi ei tule ongelmaa vaan ilmeisesti hyvä isä lapselle siitä huolimatta. Älä enää odota ja lopeta se turha suhteen vatvominen. Ajattele miten kiva keskittyä rauhassa odotukseen ja vauvaan tasaisen ja hyvän miehen kanssa.
Vai vielä vauvakin parisuhteeseen, jossa ainakin toinen osapuoli pohtii, onko kaikki kohdillaan?! Eihän aloittaja edes maininnut, että asia olisi mitenkään "vireillä". Lapsen saaminen on todella suuri muutos sellaisillekin ihmisille, joiden parisuhteessa on kaikki kunnossa, joten älä nyt hulluja puhu!