HyvinvointiSuomen tilanne:
Asiantuntijat: Uusia veronkorotuksia lähes mahdotonta löytää
Asiantuntijat korottaisivat kehysriihessä enintään kulutusveroja
http://www.hs.fi/kotimaa/Asiantuntijat Uusia veronkorotuksia lähes mahdotonta löytää/a1390288893016
Ote uutisesta
Helsingin Sanomien haastattelemat verotuksen asiantuntijat ovat melko yksimielisiä siitä, että uusia veronkorotuksia olisi vaikea tehdä.
Jos hallitus kuitenkin päätyy keväällä korottamaan veroja, suositukset ovat lausujan taustasta riippumatta varsin samankaltaisia: tuloverotuksen kiristykset olisivat erityisen vahingollisia, ja kulutusverot ovat pienempi paha.
Maaliskuun kehysriihessä hallitus joutunee jälleen kerran tekemään niin sanottuja sopeutustoimia eli korottamaan veroja tai leikkaamaan julkisia menoja.
Sopeutustarve ei ole vielä tiedossa, vaan hallitus saa kehysriihtä varten käyttöönsä tuolloin vielä julkistamattomia valtiovarainministeriön laskelmia Suomen taloustilanteesta. Nyt arviot laskennallisesta sopeutustarpeesta liikkuvat noin kolmessa miljardissa eurossa.
Aiempia vuosia enemmän kuuluu kuitenkin puhetta siitä, että liian iso sopeutus tappaisi talouskasvun mahdollisuudet ja kääntyisi itseään vastaan. Jonkinlaisia sopeutustoimia tulee luultavasti silti, koska valtio velkaantuu tänäkin vuonna yli seitsemän miljardia euroa, kun verotulot eivät liitä menoihin.
Varsinkin elinkeinoelämän piiristä vaaditaan yhä äänekkäämmin, että veronkorotusten sijasta pitäisi keskittyä pelkkiin menojen leikkauksiin. Kun hallitusohjelmassa on kuitenkin sovittu, että molempia on sopeutustoimissa yhtä paljon, myös veronkorotuksia tulee lähes varmasti tänäkin vuonna.
Valtion menojen moninaisuudesta huolimatta ei lopulta ole kovin monia yksittäisiä leikkauskohteita, joista olisi mahdollista saada suuria säästöjä. Rahallisesti merkittäviä veroja on kuitenkin vielä huomattavasti vähemmän, ja kehysriihen ennakointi on luontevaa aloittaa tältä puolelta.
Yksi suuri verokokonaisuus ovat kulutusverot, toinen tuloverot. Tällä vaalikaudella on jo korotettu ennen kaikkea kulutusveroja. Valmisteverot ovat nousseet tuntuvasti, ja vasemmisto myöntyi lopulta arvonlisäveron korotukseen.
Tuloverotusta ei ole kiristetty samalla tavoin, ja täksi vuodeksi hallitus itse asiassa kevensi merkittävästi yhteisöveroa.
Yritysten voitoistaan maksamaa yhteisöveroa alennettiin 4,5 prosenttiyksikköä, minkä toivotaan houkuttelevan investointeja ja siten myös lisäverotuloja eri tavoin.
Esimerkiksi suurituloisten ansiotuloverotuksen "solidaarisuusvero" taas on euromääräisiltä vaikutuksiltaan arvioitu niin pieneksi, ettei sitä voida pitää merkittävänä veromuutoksena.
Hallituksen tekemät veromuutokset havainnekuvina uutislinkissä

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin sitten loppui kaupankäynti kun kenelläkään ei ole enää varaa käydä ruokakaupassakaan.