Palestiinalaiset, maahanmuuttokriittisimmät ihmiset?

Onko palestiinalaiset (alueen arabit) maahanmuuttokriittisimpia, vai löytyykö jostain vielä kriittisemmin maahanmuuttoon suhtautuvia?

Entä tulisiko Suomeen ottaa lisää maahanmuuttokriitikoita?
12110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sionismi ainakin julistettiin 70-luvulla YK:n toimesta rasismiksi.

Äänestä

No jos nyt ihan rehellisia ollaan niin onhan Israel rasistinen valtio...vai mita voi sanoa siita etta vain yhden uskontokunnan / etnisen ryhman jasenet saavat vapaasti muuttaa maahan ja kansalaisuus tulee valittomasti. Onnistuu kaikilta joiden isovanhemmista edes yksi on todistetusti Juutalainen, tai henkilo on kaantynyt Juutalaisuuteen Ortodoksijuutalaisen prosessin mukaan. Sama ei onnistu esim. Ranskassa asuvalta Arabilta, vaikka voisi todistaa etta sukunsa on asunut Jaffassa 500 vuotta, ja suvun jasenia on edelleen Israelin kansalaisina...

Kysymys onkin siina onko tuo Juutalaisten suosiminen Juutalaisvaltiossa sitten paha asia? Olisihan se hienoa jos Suomessakin suosittaisiin suomalaisia...eika kansalaisuutta annettaisi niin helposti eri uskontokuntiin/etnisiin ryhmiin kuuluville. Suomalaisten jalkelaisille, Inkerilaisille ja vastaaville kylla, Somalialaisille, Afrikkalaisille, Arabeille ja vastaaville ei...kuten myos Israelissa, kansalaisuus/oleskelulupa tulisi myontaa myos niille jotka naivat valtavaeston edustajan...Suomessa siis kantasuomalaisen, ja myos niille jotka voivat osoittaa, vaikka olisivat asuneet jo 100 vuotta vaikka jenkeissa, etta sukujuuret ovat vaikkapa Toijalassa tai jossain Parkanossa...Suosi (kanta)suomalista!

Äänestä
  • Höpsis taas. Suomessa vihataan myös kantasuomalaisia jotka ovat muuttaneet takaisin Suomeen. Jos lukisit näitä palstoja, huomaisit miten vihattuja maahanmuuttajat ovat.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Höpsis taas. Suomessa vihataan myös kantasuomalaisia jotka ovat muuttaneet takaisin Suomeen. Jos lukisit näitä palstoja, huomaisit miten vihattuja maahanmuuttajat ovat.

    Vieläkö jatkat tuotakin satua.

    Äänestä

  • ei todeksi muutu kirjoitti:

    Vieläkö jatkat tuotakin satua.

    Kysyinkin persuilta syytä tuohon vihaan, ja sain vastaukseksi että suomalaiset paluumuuttajat vievät kaikki työpaikat paremman koulutuksen ja kokemuksensa vuoksi, sosiaaliturvan ja naiset.

    Äänestä

Kyllä se on niin, että israeliin sataa vuosittain satoja jussuf-palestiinalaisohjuksia. Niitä vain ei täällä uutisoida. Uutisoidaankohan yhtäkään?

Äänestä
  • Kyllä uutisoidaan. Tosin ei kovin isolla, koska ne harvoin osuvat mihinkään.

    Israel pommittaa öisin Gazaa ja osuu myös. Sitä uutisoidaan perin vähän - vain joku "Israelin viimeöinen hyökkäys surmasi 15 palestiinalaista" ja sitten hohhoijaa.

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Kyllä uutisoidaan. Tosin ei kovin isolla, koska ne harvoin osuvat mihinkään.

    Israel pommittaa öisin Gazaa ja osuu myös. Sitä uutisoidaan perin vähän - vain joku "Israelin viimeöinen hyökkäys surmasi 15 palestiinalaista" ja sitten hohhoijaa.

    Kerropa missä Suomen mediassa ja milloin on uutisoitu musujen ampumista raketeista! Uutisointi tapahtuu vain jos I. tekee jotakin väkivaltaista, kuten ampuu räjähdevyön kanssa hiippailevan narkkarin.
    Päivittäin sataa isr.niskaan jussufohjuksia. Monet on itsetehtyjä ja menevät minne menevät mutta kuitenkin. Kilokin trotyylia tekee jo pahaa jälkeä. Siinä ihmisliha on tosi kypsänmureaa jos lähelle osuu.
    Muurin rakentaminen oli välttämättömyys. Ajattele asiaa tänne Suomeen; Espoolaiset vastaa stadilaiset. Muuri vartijoineen väliin niin asukkaat saavat olla jonninmoisessa rauhassa. Mutta ne raketit..
    Se miksi Israel iskee, johtuu pelkästään itsepuolustuksesta. Ja se, miksi rauhaa ei olla saatu aikaan, johtuu siitä, että muslimien kanssa on turha neuvotella. Musuilla on sellainen asenne, että heidän sanansa on se laki johon muut joutuvat sopeutumaan. Sopimukseen pääsy on mahdoton, jos musun pitää joustaa. Muslimi ei jousta piiruakaan.
    Saman muslimien joustamattomuuden huomaa täällä Suomessa ihan tavallisissa jokapäiväisissä pikkusissa arkiasioissa.
    Poikkeukset vahvistavat tässäkin säännön.

    Äänestä

Ei Palestiinalaisia ainakaan yrityksen puutteesta voi syyttaa...Israel nyt on vaan teknologisesti niin paljon edella etta "Iron Dome" rakettientorjuntajarjestelma pudottaa taivaalta lahes kaikki Palestiinalaisten ampumat raketit ennenkuin ne osuvat mihinkaan, ja sita paitsi kaikissa vahankin uudemmissa asuintaloissa on ns."suojahuone" joka on noin periaatteessa pommisuoja vahvoilla terasbetoniseinilla ja terasluukkulla ikkunassa varustettuina. Siihen viela tutkat jotka antavat halytyksen n. 30-60 sekkaa ennen raketin putoamista, niin ei Palestiinalaiset ainakaan noilla raketeilla monia Israelilaisia pnnistu tappamaan...
Ja muuten, Israel toteuttaa hyvin ns. isomman pommin taktiikkaa...kun Libanonin sodan aikana 1980-luvulla kysyttiin Israelilaiselta kenraalilta televisiossa miksi Israel kayttaa "kohtuutonta voimaa" niin kenraali vastasi - "Palestiinalaistaitelijat ampuvat tarkkuuskivaarilla kuoska se on ase mita heilla on, me vastaamme 2 tonnin pommilla kun se on mita meilla on..."
Lahi-Idassa on aina ollut vallalla vahvemman oikeus, ja jos Israel ei ole vahvempi kuin Arabinaapurinsa, se haipyy akkia kartalta...ei se sen kummempaa politiikkaa ole.

Äänestä
Aloittaja

Tässähän sitten tulikin paljon maahanmuuttokriitikoiden puolustelua heidän arvostelijoiltaan. Samoja perustelujahan voinee soveltaa Suomessakin kuin Palestiinassa?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja lisättäköön, että kysehän on vain osasta palestiinalaisia, siitä maahanmuuttokriittisestä osasta. Varmaan siellä on runsaasti myös juutalaisten ystäviä.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Ja lisättäköön, että kysehän on vain osasta palestiinalaisia, siitä maahanmuuttokriittisestä osasta. Varmaan siellä on runsaasti myös juutalaisten ystäviä.

    Olen senverta kiertänyt työssä maailmaa ja nähnyt sotaa että tiedän mistä puhun. Olen sen verta vetänyt lihani suojaan Afrikassa, Lähi-Idässä ja Afgoissa.
    Sota on kamala asia ja pakolaisten osa ei ole helppo. Heitä on autettava omassa maassansa tarvikkeiden muodossa. Suomeen EI PIDÄ tuoda ensimmäistäkään. Se yksi Suomeen tullut itsekäs hassaa tuhannen maanmiehensä avun.

    Nuo itsetekoiset jussufin raketit satavat kyllä päivittäin summittaisesti. Suomen media vaikenee...Palestiinalaislapset oikein opetetaan vihaamaan iippoja jo äidinmaidossa. Tarhoissa jo ammutaan puukivääreillä sotilaita ja miehuuskokeena sitten isompana kivitetään. Radikaalimmat itsemurhapommittavat, väsäävät rakettejaan ja ampuvat snipereillään.
    Tee sitten sellaisista kansalaisista rauhaarakastavia koska uskontokin on joustamaton vääräuskoisia kohtaan.

    Kyllä monet musut elävät sovussa juutalaisten kanssa naapureina. Ei pidä yleistää, että kaikki ovat pahoja. Hyviä löytyy etsimättäkin. Itsellänikin on monia muslimiystäviä jotka olen saanut maailmalta ja työn seurauksena. Tosin he ovat joustavia ja sopeutuvaisia. Samoin on monen muunkin uskonnon edustajia, kuten juutalaisia ja eri kansalaisuuksiakin.
    Afrikasta olen saanut hyviä mustaihoisia ystäviä. Kairoon olen aina tervetullut nauttimaan erään perheen vieraanvaraisuudesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Onko palestiinalaiset (alueen arabit) maahanmuuttokriittisimpia, vai löytyykö jostain vielä kriittisemmin maahanmuuttoon suhtautuvia?

Entä tulisiko Suomeen ottaa lisää maahanmuuttokriitikoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu