Olen eronnut nelisen vuotta sitten kun vaimoni jätti minut. Rakastin häntä enemmän kuin ketään naista koskaan ennen. Hänen jälkeensä minulla oli useita laastarisuhteita, joissa sain läheisyyttä, kävin myös useilla avioerokurseilla ja yritin työstää päättynyttä suhdettani.
Olen ihastunutkin muutamaan naiseen naiseen, mutta "tällä iällä" on aika vaikeata sovittaa kahden aikuisen ihmisen elämiä yhteen. Nyt olen 8 kk sitten tavannut naisen, johon aluksi ihastuin ja toivoin, että ihastuminen muuttuisi pikkuhiljaa rakkaudeksi. Kahdeksan kuukautta olemme siis seurustelleet ja tapailleet ja periaatteessa kaikki on kunnossa: ulkosesti naiystäväni on viehättävä, sisäisesti suorastaan kaunotar, mielenkiinnon kohteet ja harrastukset menevät yhteen ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Ongelmani on, että en kuitenkaan voi sanoa rakastavani naisystävääni ja tämän tunteen puuttuminen on alkanut vaivata minua.
Onko jollakulla vastaavanlaisia tuntemuksia? Onko toisesta ihmisestä pitäminen muuttunut rakastamiseksi? Onko väärin jatkaa suhdetta, jos jossain vaiheessa huimaa, että ei pysty sanomaan toiselle rakastavansa tätä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ero voi jättää syvän jäljen ihmiseen. Tulit hylätyksi ja se oli kova juttu sinulle. Ehkä sisäisesti yhä pelkäät kokevasi uudelleen saman kohtalon ja tämän vuoksi suljet osan itsestäsi, etkä uskalla antautua tähän uuteen suhteeseen.
Olet tuntenut naisesi vasta 8 kk:tta. Se on lyhyt aika, kun on kyse ihmissuhteesta. Olkaa kumpikin täysin rehellisiä toisillenne, niin tiedätte missä mennään. Kerro näistä epävarmoista ja aivan kaikista tunteista naisellesi. Hän antsaitsee sen. On sinulle itsellesikin helpompaa, kun ei tarvitse salailla mitään ja yrittää tuntea jotain mitä et tunne.
Jos pidät tästä naisesta, niin älä lopeta suhdetta. Teidän suhteenne voi syvetä rakastumiseen ajan kanssa. Ehkä sinulle on tarpeellista, että suhde on alkanut rauhallisesti ilman täyttä roihua. Rakastaminen on niin syvä tunne, että läheskään kaikki eivät tunne sitä heti.
"Onko väärin jatkaa suhdetta, jos jossain vaiheessa huimaa, että ei pysty sanomaan toiselle rakastavansa tätä?"
On väärin, jos hän rakastaa sinua. Jollei hänkään voi sanoa rakastavansa sinua, niin silloinhan voitte olla yhdessä kunnes löydätte itsellenne ne oikeat tai lopettaa koko juttunne. Pahalta minusta tuntuisi jos mies olisi vain ihastunut, mutta itse rakastunut.
"Onko toisesta ihmisestä pitäminen muuttunut rakastamiseksi?"
Olette olleet jo yhdessä ihan jonkin aikaa, luulisi tuossa ajassa jo syntyneen palavammat tunteet jos niitä olisi syntyäkseen. Toki rakkaus voi syntyä pikku hiljaakin, tämä oli nyt vain omien kokemusten ääni. itsehän parhaiten tiedät miltä tuntuu. Voit kysyä itseltäsi tahdotko olla kyseisen naisen kanssa vielä 5vuoden päästä. Mitä vastaat? Jos vastaat, että et tai et tiedä, niin ei kovin lupaavalta vaikuta.
On vastaavia kokemuksia. Ei se kenestäkään ole mukavaa kun hokaa ettei vaan tunne rakkautta toista kohtaan riittävästi. Mutta olen repinyt itseni niistä suhteista irti hyvissä ajoin eli silloin kun tajuan ettei tunteet riitä. Koska ihan yhtä väärin on uskotella itselleen ja toiselle että tunteita on, jos niitä kerran ei oo.
Tuskallista, väärin mutta silti, jos et tunne mitään niin yritä korrektisti se naiselle sanoa ja revi ittes irti. Valheella kun ei saavuta mitään.
Eikä se oikeasti ole kenenkään VIKA.. joskus vaan ei homma toimi tunteiden tasolla, ei se ole kenenkään syy tai vika. Vaikka toisella olisikin tunteita niin parisuhteessa se ei riitä, molempien täytyy tuntea samoin.
Toki sun kannattaa miettiä miten edellinen suhde edelleen vaikuttaa suhun, ilmeisestikin vaikuttaa mutta olis jo aika päästää irti ja jatkaa elämää ja lopettaa muiden satuttaminen. Onhan se joskus äärimmäisen hankalaa mutta sitä varten ihmisellä on aivot että kykenee ratkomaan ongelmiansa.
Tsemppiä kamu!