Ajatus sinkkuuden lopullisuudesta on ruvennut tuntumaan voimakkaampana tässä 28-vuotiaana. Ahdistavin yksinäisyyden tunne tuntuu aina aamuisin tai milloin ikinä herääkin sängyssä. Vasta minulla oli myös sellainen tunne, etten kehittyisi enää ihmisenä tai näkisi elämässä enää mitään uutta; myöhäiskeski-iässäkin miettisin ja muistelisin samoja asioita kuin ennen. Hamstereita, vanhoja videopelejä, nuoruuden kesiä ja aina välillä mieleen tupsahtaisi joku hyvin tarkka mutta samalla vähäpätöinen yksityiskohta liittyen johonkin tietokoneella vietettyyn iltaan ikävuosien 19-29 välillä. Voisi kuvitella itsensä katsovan oman juonteisen naamansa heijastusta TV::stä, muistellen samoja asioita kuin 20 vuotta sitten ja purskahtaa itseironiseen hullun nauruun aamuyön tunteina naapurien häiriöksi.
Parin kuukauden päästä pitäisi viettää uudet synttärit ja vaikka tätä ikävuosikymmentä vielä jäljellä on, niin ei siitä niin hirveästi ole jäänyt mieleen. Oikeastaan se on jollakin tavalla samaa jatkumoa teini-iän varhaisvaiheisiin saakka. Varhaisteini-iän alkuvaiheessa menetin yhden läheisen kaverin, johon minulla oli sellainen emotionaalisesti läheinen suhde, joka vastaisi nykyaikana rakkaussuhdetta naiseen mutta sen jälkeen mitään tuollaista intiimiyttä ei ole elämässä ollut.
24-vuotiaana jätin erään pitkäaikaisen kaukoystävän aloittaakseni uuden elämän ja sen jälkeen minulla on ollut ja on edelleen yksi toinen läheinen kaukokaveri, jota en ole vielä tavannut. Jollakin tavalla tuon kaukoystävän henkinen läsnäolo on varmaan täyttänyt tietyn aukon elämässäni, mitä tulee tarpeellisiin kaverisuhteisiin. Sen lisäksi kävin yhden kerran ulkomailla joitakin vuosia sitten ja siitä alkoi avartava harrastus, joka on korvannut matkustelun puutetta. Kun näitä muistoja nyt ajattelee ja muistelee, niin mielessä vahvistuu ajatus siitä, että romansseihin liittyvät tunnemuistot olisivat niitä väkevimpiä ja kantavimpia. Mitään varsinaista todistettahan minulla ei siitä henkilökohtaisella tasolla ole, koska niitä muistoja ei ole, mutta on kai ymmärrettävää ajatella ihan biologisistakin elämänkaareen liittyvistä syistä niiden olevan tärkeitä. Niitä ei voi sinne aivoihin enää keinotekoisesti istuttaa valemuistoiksi. Niiden muistojen tilalla on lähinnä satunnaisia välähdyksiä tietokoneen kanssa vietetyistä tunneista ja kauempana telkkarin kimalluksia ja esisukupuolisen elämän rikkaammista vaiheista. Toki siellä on myös joitakin hetkiä, joissa olisi ollut ainesta vaikka mihin, jos niitä ei olisi tarvinnut kokea kokonaan yksin.
Parin kuukauden päästä pitäisi viettää uudet synttärit ja vaikka tätä ikävuosikymmentä vielä jäljellä on, niin ei siitä niin hirveästi ole jäänyt mieleen. Oikeastaan se on jollakin tavalla samaa jatkumoa teini-iän varhaisvaiheisiin saakka. Varhaisteini-iän alkuvaiheessa menetin yhden läheisen kaverin, johon minulla oli sellainen emotionaalisesti läheinen suhde, joka vastaisi nykyaikana rakkaussuhdetta naiseen mutta sen jälkeen mitään tuollaista intiimiyttä ei ole elämässä ollut.
24-vuotiaana jätin erään pitkäaikaisen kaukoystävän aloittaakseni uuden elämän ja sen jälkeen minulla on ollut ja on edelleen yksi toinen läheinen kaukokaveri, jota en ole vielä tavannut. Jollakin tavalla tuon kaukoystävän henkinen läsnäolo on varmaan täyttänyt tietyn aukon elämässäni, mitä tulee tarpeellisiin kaverisuhteisiin. Sen lisäksi kävin yhden kerran ulkomailla joitakin vuosia sitten ja siitä alkoi avartava harrastus, joka on korvannut matkustelun puutetta. Kun näitä muistoja nyt ajattelee ja muistelee, niin mielessä vahvistuu ajatus siitä, että romansseihin liittyvät tunnemuistot olisivat niitä väkevimpiä ja kantavimpia. Mitään varsinaista todistettahan minulla ei siitä henkilökohtaisella tasolla ole, koska niitä muistoja ei ole, mutta on kai ymmärrettävää ajatella ihan biologisistakin elämänkaareen liittyvistä syistä niiden olevan tärkeitä. Niitä ei voi sinne aivoihin enää keinotekoisesti istuttaa valemuistoiksi. Niiden muistojen tilalla on lähinnä satunnaisia välähdyksiä tietokoneen kanssa vietetyistä tunneista ja kauempana telkkarin kimalluksia ja esisukupuolisen elämän rikkaammista vaiheista. Toki siellä on myös joitakin hetkiä, joissa olisi ollut ainesta vaikka mihin, jos niitä ei olisi tarvinnut kokea kokonaan yksin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos olet mukava ja naisia arvostava niin on meitä yksinäisiä naisia myöskin suomessa. Minulla on vain muutama ystävä ja kaipaan miestä jolla ei ole laajaa kaveripiiriä. Yhdessä voisi tehdä niitä muistoja ja matkustaa ja nähdä elämää.