Ikuinen puberteetti?

Hei!

Onko kellään hyvää keinoa saada ihon kuntoon? Olen kohta neljäkymppinen ja naama vaan kukkii. Ja se on jännä, kun finnejä tulee enemmän toiselle puolelle kasvoja kuin toiselle. Nytkin on toisen poskipään ympärillä vaikka kuinka ja toisella puolella ei mitään. Lisäksi leuka on otollista aluetta. Mutta se, mikä tästä kaikesta tekee ongelmallisen, on se että ihoni sen lisäksi kiiltää rasvasta ja on finnejä, myös hilseilee.

Mitä siis tehdä iholle, joka on rasvainen, epäpuhdas, mutta samalla pintakuiva? Rupean olemaan aika epätoivoinen...
61323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

itse olen 31 vuotias ja samainen ongelma tai siis oli.mutta olen käynyt 3vuoden ajan kosmetologilla puhdistuttamassa ihoani aluksi noin 3kuukauden välein,nyt pari kertaa vuodessa.kannattaa mennä.nimittäin itse et saa millään aineella finnejä puhdistettua syvältä.ihosta tulee tosi sileän näköinenkin.maksaa noin 27euroa riippuu paikasta.ei se minusta paljoa ole jos sillä saa ihon kuntoon.sit kannattaa olla käyttämätä meikkivoiteita että iho pääsee hengittämään.ainoastaan jos tarvii niin peitepuikkoa.ja kunnon esim.lumenen puhdistusmaito ja kasvovesi.päivä ja yövoide erikseen niin iho ei kuivukaan.siinä sulle apua.

Äänestä

tämä on ehkä aika epätodennäköistä mutta tulipa mieleen..nojaatko kädelläsi siihen poskeen, johon niitä finnejä tulee? sama juttu leuan kanssa..?

aikuisiän aknea aiheuttaa juuri pintakuiva iho. sun iho tuottaa liikaa rasvaa kun se yrittää kompensoida rasvan puutetta iholla. eli kokeile jotain kosteuttavampaa (ei rasvaisempaa) kosteusvoidetta. kosmetologilta voisi saada jonkun hyvän tuotteen.

Äänestä

Omassa hoitolassani mulla on lääketieteseen perustava sarja jolla voi hoitaa acne-ihoa.Sarjan nimi on Bion ja sen maahantuoja on TopKat.
Voit vaikka aloittaa syömään vaikka sinkkiä ja pellavanöljyä niin saat kehon kautta jo alkuhoitoa.Olen saanut itse sarjalla hyviä tuloksia asiakkailleni.

Äänestä

Aikoinaan ihoni parani c-vitamiinin ja sinkin syömisellä.

Äänestä
  • Mistäs sitä sinkkiä saa?

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Mistäs sitä sinkkiä saa?

    Eli apteekista tai luontaistuotekaupasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kolmekasi kirjoitti:

Hei!

Onko kellään hyvää keinoa saada ihon kuntoon? Olen kohta neljäkymppinen ja naama vaan kukkii. Ja se on jännä, kun finnejä tulee enemmän toiselle puolelle kasvoja kuin toiselle. Nytkin on toisen poskipään ympärillä vaikka kuinka ja toisella puolella ei mitään. Lisäksi leuka on otollista aluetta. Mutta se, mikä tästä kaikesta tekee ongelmallisen, on se että ihoni sen lisäksi kiiltää rasvasta ja on finnejä, myös hilseilee.

Mitä siis tehdä iholle, joka on rasvainen, epäpuhdas, mutta samalla pintakuiva? Rupean olemaan aika epätoivoinen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu