Sellainen ihminen, joka ei jää mieleen. Jonka nimeä kysytään monta kertaa ja jota ei katsota kun puhutaan porukassa. Koetko tällaista kummankin sukupuolen edustajien kanssa vaiko vain vastakkaisen?
Oletko näkymätön?
hiirulainen
1114617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 111
Vanhimmat
Kukaan ihminen ei OLE sellainen. Osa ihmisistä toki kehonkielellään ja käyttäytymisellään antaa itsestään sellaisen kuvan ja saa aikaan keskustelukumppaneissaan kuvaamasi reaktiot.
No pitää vain opetella erilaista kehonkieltä ja käyttäytymistä, niin alkaa samaan erilaisia reaktioita!
Roskaa! Monet tietynlaisen luonteen omaavat ihmiset ovat niin hiljaisia hissukoita, että heistö tosiaan tulee mieleen, että ovatko he olemassa vai eivät. Itse kuulun "näkymättömiin". Druidien (joo naurakaa vaan) puuhorokoopissa (saa nauraa meganaurut!) muistaakseni pähkinäpensas on sellainen luonne, joka on aika näkymätön. Olen tosiaan niitä, joista ei olla kiinnostuneita. Ukko minulla jo on.
Kyllä kuule jotkut OVAT sellaisia! Toiset ovat introvertteja ja toiset ekstroverttejä. Voi sosiaalisuutta jossain määrin opetella, mutta kuitenkin se on luonteeseen kuuluva ominaisuus, jota ei voi muuttaa. Voi opetella toisenlaista käyttäytymistä, mutta se ei tarkoita sitä, että se tuntuisi luontevalta tai mukavalta, ikävä kyllä! Ei todellakaan ole kyse siitä, että joku tietoisesti haluaisi antaa itsestään sellaisen kuvan, että HALUAA hukkua seinään...tai joo, voihan joku halutakkin, mutta se tuskin valittais sitä anonyyminä netissä?
Että tervetuloa vaan sullekkin tähän maailmaan!
Ei, eivät vain "ole". Asiat johtuvat aina jostain. Ei me muuten vaan olla intro- tai ekstroverttejä vaan meidät on sosiaalisissa tilanteissa saatu kasvamaan muotteihimme, ja KYLLÄ voimme muuttaa tätä asiantilaa. Ei pidä "alistua kohtalolle", jos siinä on huono olla.
Sinä nimimerkki Minävain1, en tarkoita tietenkään henk. koht. sinulle että olisi väkipakolla muututtava joksikin muuksi mitä oikeasti on, varsinkaan jos ei tunne sitä erityisesti toivovansa; tahdoin vain tuoda esiin tämän joitakuita toivon mukaan rohkaisevan tarinani.
Itse olin aiemmin varsin erilainen kuin olen nyt, eli olin todella introvertti eli ujo. Pikku hiljaa olen siitä sitten muuttunut siihen suuntaan mitä oikeasti koen olevani, siis, nyt saan puhua ihanien ihmisten kanssa niin paljon etten olisi uskonutkaan. Että olikin kauheaa joutua vain olemaan yksin ja hiljaa... olisinpa tiennyt silloin, että tällainen parempi aika vielä tulee koittamaan.
Elämä on
Ujo ei ole sama asia kuin introvertti. Ujo ei puhu, koska ei uskalla. Introvertti ei puhu, koska ei halua.
Kyllä ihminen paljon enemmän ainakin pystyy muuttumaan, mitä monet uskovatkaan. Lisäksi kun opettelee uusia tapoja toimia, niin siinä että uudet tavat eivät tunnu luonnollisilta ja mukavilta. On monesti kyse siitä että uutta opetellessa on pois mukavuusalueeltaan. Mutta kun uutta toimintaa jatkaa, alkaa se tuntua aina luonnollisemmalta - ja vanhaan palaaminen luonnottomammalta. Mitä tiukemmassa vanhat tavat ovat, sitä enemmän energiaa muutos vaatii.
Kun uudet toimintatavat alkavat kantaa hedelmää, siinä vaiheessa ajatus entiseen paluusta tuntuu jo todella luonnottomalta.
When someone says "I could do it, but I won't" that is just another way of saying "I can't"
Persikoopista näkyy Peris, horoskoopista näkyy ... puu.
Itse yritin esimerkiksi nuorena opetella esiintymään yleisön edessä. Siinä kävi vain niin, että esiintymisen inhoaminen muuttui esiintymisen vihaamiseksi. Ja yritin sitä kymmeniä kertoja. Eikä silläkään ollut mitään merkitystä onnistuinko tai en.
Jos henkilö ei todellakaan ole ulospäin suuntautunut, ei hänestä sellaista ikinä tule. Jonkin verran voi toki teeskennellä, mutta teeskentelyksi se tulee aina jäämään.
Kannattaa olla pitkä niin löytää tilansa pyytämättä.
"Muuttunut ihminen", sulle.
Olet onnekas. Jos on joskus tuntunutkin siltä, että elämä ja maailma on kääntänyt sulle (tai voisin vaikka tässä kohtaa sanoa - tai mulle) selkänsä, niin se ei ole ikuista.
Ajattelen, että meitä kantavat ikuiset käsivarret -
Mukava olisi jutella kanssasi - seesteisesti.:)
Joo, baarissa joskus naiset istuu syliin, kun ne ei huomaa, että mä istun jo siinä tuolilla.
Toi on jo paha ;D
Päin vastoin tuntuu että minua tuijotetaan kaikkialla.
Jopa kaupoissa vartijat seuraavat..
Otanpa osaa keskusteluun, sillä luulen / arvelen, että monelle voi olla kipeä kokemus, jos ei tule huomatuksi / noteeratuksi. Hyvänen aika! Sehän on ihmisen perustarve, tulla huomatuksi, katsotuksi HYVÄLLÄ. Niinkuin äiti katsoi (ideaalitilanteessa) silloin lapsena. Niinkuin opettaja (luokanvalvojani) silloin, kun aloitit ekaluokan (mun tapauksessa tuli 7-vuotissynttäreilleni. Voi miten iloinen olin! Sain häneltä joulukortteja varmaan vielä 15-vuotiaanakin, vaikka olin muuttanut toiselle paikkakunnalle. Albumissano on kuva, kun istun open sylissä 7-vuotispäivälläni, ja kampaan pikkuharjalla lahjaksi saamani MY little ponyn tukkaa.:D)
Itse olen saanut aina huomiota runsaasti, joko hyvällä tai pahalla. Jos huomiota ei ole liiennyt hyvällä, se on tullut otettua sitten väkisin vaikka sitten pahalla, esim. lapsena. Kamala olen ollut. Saatoin käydä kimppuun ja jopa PURAISTA 4-vuotiaana kylään tullutta 2-vuotiasta, jolla ei ollut osaa eikä arpaa tilanteeseen. Näin jälkeenpäin voin analysoida tilannetta niin, että siinä on varmaan tullut oltua kateellinen PIENEMMÄLLE, jota on ihasteltu ensisanoistaa/-lauseistaan, joka on varastanut huomion - ollut kenties huomion keskipisteenä.
Näin täkeää huomio on.
"Onneksi ei ole koskaan myöhäistä saada onnellista lapsuutta", sanoikohan noinTommy Hellsten (teologi, terapeutti, kouluttaja ja kirjailija.
Ja jokainen kypsyy ihmisyydessä omaan tahtiinsa. Sille on annettava oikeus / oikeutus ja ymmärryksensä. Itse nyt 34-vuotiaana elämän koulun ja kaikkien vaiheiden myötä alan vihdoin alkaa tuntemaan olevani AIKUINEN NAINEN.
Olen citynaisen kanssa samaa mieltä. Jos erehdyt katsomaan vartijaa tullessasi kauppaan ja tämä huomaa sen , satavarmasti lähtee seuraamaan.
Outoja ovat ja kokemattomia tai surkea koulutus ??
ammattitaitoisia ja ennaltaehkäisevät rikoksesi jo ennalta. Vartijat ovat oikeita ihmisystäviä, jotka kaitsevat lapsia ja lapsenkaltaisia aikuisia jotka eivät välttämättä ole koskaan oppineet ymmärtämään mikä ero on omalla ja toisen omalla.
Tai huonot esimiehet ja pomot ja heidän surkeat neuvonsa. Vartijat tekevät mitä käsketään. Ei ole välttämättä vartijoiden huonoutta.
Mulle on eräät pari isoegoista naista viitanuut sanoillaan, että oon hiirulainen. Oli niillä kyllä kokoakin.
Miehiltä olen saanut toisenlaisia kehuja...
Ei se hiirulaisuus ole välttämämättä negatiivinen ilmaus...
En puolusta noita isokokoisia mah. nasihirviöitä (itse en koskaan sanoisi kellekään noin)., mutta totean, että noinhan se menee USEIN JA USELLA naisella:
Ei sillä niin väliä, mitä toiset naiset aattelee ja sanoo, jos vaan miehille kelpaa, miehet tykkää ja välittää. Eli ajattelisin, että itsetunto rakentuu paljon sen varaan, millaista palautetta tulee miehiltä. Noinhan se menne usein juuri noilla feminiinisillä naisilla. Ei siinä mitään, on varman valtavirran normi.
Itseolen vähän kuriton, femineisti (kylläkin kiltti sellainen), ja haluan ennemminkin ottaa miehiltä sen oikeutuksen toimilleni niin, että vaikka toimin näin, vaikka oon tällainen, kelpaanko siltikin.? Ja ellen kelppa (kelle en kelpaa), en paljon menetä. Jos yhdelle kelpaan, kelpaisin - riittää mulle. Ei oo tarvetta hurmata kaikkia.
Ottakaa tai jättäkää. (tai siis ota tai jätä :D näistä katsannoista en oikein tiedä tällä hetkellä, miät aattelisin - :))
nyt kelpaa kuka tahansa joka ymmärtää myös antaa eikä vain anna ymmärtää...
Siitä se on kiinni.
Jos tarvii toista tuolla tavalla lähteä nimittelemään, niin täytyy olla melko kateellinen. - Kateus vie kalatkin merestä.
Eikä isokaan (pitkä) nainen näytä todella isolta, jos ei ole lihava. Tuohon seikkaan pystyy vaikuttamaan.
Hah!:D en voi olla nauramatta..
Asioilla on puolensa. Ihmisillä on myös pidäkkeensä, estonsa, itsekunnioituksnsa yms. Ja sitten on vielä soveliaisuus"säännöt" ja omatunto ja kaikki, et miten handlaa "kotiin päin". Ja varsinkin ajatellen sitä, ettei vaan tulis HYVÄKSIKÄYTETYKSI!
Itse olen näissä asioissa tosissani ja vakavissani. Mitään fuckbuddyä en tod. kaipaa.. Rakkautta kylläkin, ja sitä muuta kyllä sitten ajan myötä..
Herran haltuun! Hän pitää musta huolen. Eiköhän myös sinusta, ystäväiseni -
Kun naisporukan tapaa, niin sille kauneimmalle ja sosiaalisimmalle (miesten huomioon eniten tottuneelle) on kiva tehdä niin ettei muka muista hänen nimeään vaikka muiden muistaisikin =D
Entä jos kaikki porukan naiset on ulkonäköllisesti samaa tasoa? Miten silloin toimit? Harvoin nimittäin näkee sellaisia keskenään joissa on ääripäitä tyyliin susiruma nainen ja superkaunis nainen. Kauniit ja tavikset on yleensä omissa porukoissaan.
Silloin voi vaikka valita arpomalla sen yhden, jota negaamalla yrittää päästä pillun päälle ähkimään. Ei kai sillä väliä, jos ne kerran ovat kaikki yhtä pantavan näköisiä. Ja pelkkien rumien ämmien laumasta taas kannattaa poistua viivyttelemättä ja alkaa etsiä parempaa pantavaa.
Ravintolassa se naisporukan kaunein nainen on yleensä ujoin, epävarmoin ja hiljaisin. Hänelle ei todellakaan viitsi teeskennellä, etten muista nimeäsi.
Suulaita ja aina äänessä olevia voi hyvillä mielin dissata.
MIksi? Pitääkö olla perisuomalaiseen tapaan vaatimaton ja hiljainen ja antaa muiden kävellä yli? Eikö kaikille voisi olla kohtelias kuitenkin?
liikaa etsi ettet jää ilman. Ja muista että antavimmat löytyy sieltä kauneusasteikon alemmasta päästä.
Minä nimenomaan haluan olla mahdollsimman näkymätön.
'Jukisuus on täysin perseestä.
Tämä tosi-TV-kulttuuri on suoranaisen oksettavaa.
Miten tuon nyt ottaisi, joskus väitettiin että "viihdyn hyvin yksin" en tiedä sitten olinko näkymätön siinä vaiheessa vai ihmettelikö kaikki sitä yksinolemistani.
Muistan kun lukiossa kuulin yhden tytön sanoneen minusta että "sillä on vaan 1 kaveri!" Eli täysin näkymätön en kai ole koska minusta keksitään puhua negatiiviseen sävyyn.
Kyllä, kyllä kyllä.
Ulkonäöltäni olen erittäin geneerinen.
Voi olla, jos tuo numero viittaa syntymävuoteen - olet tulitiikeri.
"Butters on yksi niistä ihmisistä, joista et koskaan muista oliko hän paikalla vai ei."
Buttersin kaverit South Parkin episodissa: "The Last of the mehicaans" Cartmanin huomattua vasta keskellä yötä lasten pyjamakutsuilla, että Butters oli kadonnut ja eksynyt metsään edellisen päivän leikeissä.
Jotain samaa meissä on. Paitsi että minua ei olisi muistettu kutsua, kuin että katoamistani ei olisi huomattu.
Minä olen ihminen joka ei muistaisi nimeäsi mutta en kysyisi sitä ensimmäistäkään kertaa. En katsoisi sinua porukassa enkä kahden. Aivan sama oletko mies tai nainen.
Miks kadulla mun läpi kävellään?
Niinpä niin kun minäkin saan koittaa päästä muiden jaloista pois...
Musta taas tuntuu että kukaan ei näe tai kuule minua ja välitä eli olen näkymätön. Taas kaupassa ollessani tuntuu että kaikki tuijottaa ja ajattelee vaan pahaa.
Ihme tarve ihmisillä kuvitella toisten ajattelevan hänestä pahaa!
Ei ole kuvitelmaa eikä mikään ihme tarve. Joitain todellakin tuijotetaan ja puhutaan pelkkää pahaa. Se on totuus ja olen monet, monet kerrat nähnyt sellaista.
Olen näkymätön muille useimmiten, mutta minä näen kaikkien vastaantulijoiden kauneuden. Ehkä he luulevat että olen viinamäen miehiä, kun pukeutuminen on tyyliin ryysyt ja introvertti kun olen niin en hirveesti tuo itseäni esille porukoissa.
joskus kun saan hymyn vastaantulevalta niin tuntuu että ei kaikki ole niin kylmiä ettei voisi myös hymyillä myös niille ihmisille jotka ei sovi omaan muottiin..Eilen laitapuolen kulkija pyysi tupakkaa ja viinaa jota minulla ei ollut, mutta me naurettiin toisille ja siitä tuli hyvä olo loppupäiväksi kun oli mahtava iloisuus kaverilla sisällä, vaikka viina vähän aviittikin menoa.
En todellakaan ole näkymätön, en naisten enkä miesten keskuudessa. Useimmat ympärilläni (esim. töissä) tuntevat minut useammin kuin minä heidät. Äänenikin tunnetaan. Mutta jos kuvittelet, että tämä korreloisi jollain tapaa varsinaisen naismenestyksen kanssa, niin olet väärässä.
Baarissa minua ei huomata, mutta muuten kyllä nimi tuntuu jäävän ihmisten mieleen kuten myös kasvot. Olemukseni jakaa mielipiteitä ja ärsyttää monia.
Ottakaa selvää luonteestanne. Mikä on se tiedon avain, joka on ihmisiltä piilotettu? Kuka tai mikä taho määrittelee mitä on "rajatieto"? Miksi nk. horoskooppikirjat on löydettävissä siitä osastosta esim. kirjastosta? "Horoskooppi"? Eikö ihmisluonteen ajan seuranta kuulostaisi paremmalta?
Haluaisin olla näkymätön ja elää hissukseen.
Joskus olikin näin mutta halusin nähdä elämää ja maailmaa enemmän. Mutta sitten kun minut alettiin huomata, monet asiat kääntyivät minua vastaan.
Jos olet näkymätön hissukka, ei se välttämättä ole niin huono asia. Kunhan tulet itsesi kanssa toimeen.
Hik.sitähän minäkin.-Hmm.-Mutta resussit eivät aina sitä salli
Yleensä silloin huomataan ja muistetaan, kun tarvitaan jotain. Muuten voi menna viikkojakin, että kukaan vaivautuu edes tekstiviestiä laittamaan. Noin 2kk sitten on joku kylässäkin käynyt.
Tein asialle jotain ja jätin kaikki tietopimentoon. Mitäpä sitä pitämään yksipuolista yhteydenpitoa.
Baarissa toisinaan huomataan. "Hei sä oot sen kuolleen pojan isoveli. Mikä sun nimi taas olikaan?"...
Minä olen myös kyllästynyt yksipuoliseen yhteydenpitoon ja tein saman tempun mitä minä muita huomioin kun en heille ole sen tärkeämpi.Olen kait ollut kaikille koko ikäni se välttämätön paha nuorena kun jouduin aina kotona pahoinpidellyksi karkasin kotoa puoleentoista vuoteen en käynyt kotona mutta ei minun perääni kukaan kysellytkään, liekö edes huomanneet että olin poissa...niin surullista mutta niin totta.
Juu meillä mies ei katso edes päin kun puhuu joskus olen ruokapöydässä huomauttanu että heiiii minä olen täälläpäin..
Pöydän toiselle puolen, onhan sinut huomattu, kun kerran mies on siellä pöydän toisella puolen? Ei kai se omin luvin siihen ole istunut? Tai sinä hänen pöytäänsä?
Näkymättömyys on ihan hyvä.
Koulussa olin varsin huomaamaton, mutta olisin halunnut ollam kokonaan näkymätön. Eivätpä sitten olisi ehkä kiusanneet, kun eivät olisi huomanneet.
Myöhemminkin on huomaamattomuus hyvä. saa kokouksissa istua hiljaa, ei pyydetä sihteeriksi eikä johtokuntaan. Voi kuunnella juttuja, kun kukaan ei huomaa korvia paikallla. Ja ne jutut voi sitten vaikka muuttaa pakinoiksi ja myydä paikallislehteen
Muistatteko te muka kaikki entiset luokkakaverinne ja kaikki entiset opettajat? En minä ainakaan muista. Samoin työkavereista osa on painunut jo unholaan. Mieleen on jäänyt lähinnä ihastukset, vihastukset, hauskat ihmiset tai sellaiset, joissa on ollut jotakin erityistä (esim. meidän koulun ensimmäinen mustaihoinen).
Minä olen sellainen, jota ei varmastikaan muisteta ja se sopii ihan hyvin. En ole koskaan ollut kova puhumaan isossa ryhmässä ja olen tarkoituksella pukeutumisellani halunnut sulautua joukkoon. Ylipainoisena vältyn myös miehien yhteydenotolta ja saan olla rauhassa.
Pidän yhteyttä heihin, jotka ovat oikeasti tärkeitä. Vähemmän tärkeät ihmissuhteet säilyvät lähinnä silloin, jos törmään heihin kaupassa tms tai että tällainen ihminen on itse aktiivinen yhteydenpitäjä. Vahvuuksiini ei kuulu ihmissuhteinen aktiivinen ylläpito.
tulin, näin ja voitin.....mutta tyhjyys, äänettömyys ja hiljaisuus
Sosiaalisuudella ja huomaamattomuudella, Ei aina välttämättä oo mitään tekemistä keskenään: Vaikka olisi miten sosiaalinen, voi silti kokea/jäädä huomaamattomaks,joko syrjityksi,tai muuten vaan "nevörhööd" ja vastaavasti antisosiaalinen,sosiaaliton voi jopa useidenkin mielessä olla kuin julkkis
itse olen sosiaalisen ja antisosiaalisuuden sekoitusta: en siis kovinkaan ns sosiaalinen livessä, en omaa edes ainuttakaan kaveria, en silti myöskään oo täysin tuppisuu,näin netissä puolestaan juttua piisaa,että voisin vaikka kiven murusta tehdä kirjan, muutenki oon jollain tapaa hyvinkin puoleensa vetävä persoona ja minulle onkin aika moni nainen sanonut "sä oot niin erilainen" "silleen hyvällä tapaa erilainen" ja muutenkin,jotku tehneet varsin selväks,että ihan kuin olisin jotain ainutlaatuisen suurta,tai enemmänkin. Voisin hyvin uskoakin tuohon,koska pidän itsestäni,rakastan itseäni, voisin myös ihan hyvin uskoa,että vähintään puolet näistä ihmisistä ovat suoltaneet täyttä huttua,tai ihan hyvin sen 98-99% "rehelliset" kansalaiset. Ja mitä tulee itseeni, elämäni statukseen, yksinäisyyttä yksinäisyyttä ja joutuu todnäköisesti olemaan hautaan asti kaikesta viis. Jeps, ei tässä itseään mitenkään parempana ihmisenä pidetä ja Mitenkään poikkeavan erilainen tapaus en koe olevani kuitenkaan,että en esim hyppelehdi paikallani tai pitkin seiniä muiden läsnä :D saatika muuta perin "fiksua" joka mahd voisi olla kenties loogista yksinäisyydelle. ilmeisesti sitä on vain sitten jotenkin liiankin omanlainen joidenkin mielessä ja tästä syystä "näkymätön" ihminen jonka kanssa ei tahdota olla tekemisissä ja jota ei tahdota muistaa. Toisaalta kun miettii, ehkä sitä voisi olla näkyvä,mielenkiintoinen,ihana ja kaikkee,mikäli oikeesti hyppelehtisikin seinille ihan vaan yllättäen. Voisi kait kuvastaa ainakin joitain renttutapauksia/trendipellejä
Pidän tietoisesti matalaa profiilia.Muutin uuteen paikkaan,jossa olen asunut vuosia ja naapureitani en edes tunne,enkä nimiään muista.Olen huomannut että niin on parempi elää.Ihmiset on pääosin pahoja,ja harvaan voi luottaa.Tähän tietysti vaikuttaa aiemmat elämänkokemukseni.Kun pysyttelee näkymättömissä,eipä joudu kenenkään haukuttavaksi.Osaan kyllä puolustautua,en ole nynnerö,mutta ihmisten kanssa en välitä olla tekemisissä jollei ole välttämätöntä.Sukuunikin olen katkaissut kaikki välit.Kukaan ei tiedä missä asun,enkä osoitettani edes kertoisi.Vuosia olen saanut elää hyvin ja rauhassa.Olen hyvin onnellinen nykytilanteestani.Maalla asuminen on mukavaa,mutta kaipaan kyllä kaupunkien kahviloita,kirppareita,ja suuria ruokakauppoja tarjouksineen,mutta eihän kaikkea voi saada.Suomea on ajamassa konkkaan rahanahneet porvarit,ja maalle muutto on myös siksi ollut suunnitelmissakin.Pian kaupungit muuttuvat muslimien alueiksi yksi kerrallaan,ja niin lienee hrerrojen suunnitelmissa olevankin.EU:n kiroja.Suunnitelmissani on muutto ulkomaille,ei eu maahan,mikäli ensin löydän työpaikan.
quaqqi tuossa juuri sanoikin mitä meinasin. sosiaalisuudella ei ole juurikaan tekemistä ihmisen nimen muistamisen kanssa. kysehän on, oletko kiinnostunut ihmisen persoonasta vai et.
Tiedän monia, pälä pälä ihmisiä, joiden nimeä en kuollaksenikaan muista... :)
Ja kerran sattuikin oikein herkullinen tilanne, kun tälläinen "Minä,Minä, Pälä, Pälä" henkilö tuli asiakkaaseni, Ja hän vielä tavallaan työkaverini, jonka nimen periaatteessa pitäisi muistaa. - Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen kun sanoin." Anteeksi, mutta nyt en millään muista mikä se sinun nimi olikaan..." ; )
Nimenomaan ja omaan nimeen :) vaikka kyllä se yleisesti ottaen menee niin,että "ole sosiaalinen, olet hieno tyyppi ja sinut huomataan" ihmisissä on paljon muutakin kuin se sosiaalisuus ja antisosiaalisuus ja hyvinkin useat(ikävä kyllä) toimivat pelkkien ennakkoluulojen perustein,mitä tulee joidenkin tiettyjen ihmisten kohteluun.
Ei olen enemmänkin se outo tyyppi jota aina tuijotetaan
Tossa joku aijemmin blogitteli,että sillon huomataan kun tarvitaan jotain, se on kans ihan totta ja sitten viimestään, kun sen jonkun menettää, nähdään se ihminen aivan eri ihmisen silmin: pidetään hyvänä ihmisenä, arvostetaan ja jopa rakastetaan
Jotku persoonat kyllä huomataan, heidän positiivisesta asenteesta,jos he jotain valittavat, sitä ei huomata,joidenkin yksilöiden valitukset kyllä huomataan ja vaikka omaisivatkin samalla myös positiivisen elämän asenteen, niin itseensä, elämäänsä kuin muihinkin, ei huomata vaikka millä mitalla suoltaisi iloa ja positiivisuutta.
Kukaan ei ole toistaan parempi, mutta silti jotku (vähemmän mielenkiintoiset) persoonat,jaksavat kuin jaksavatkin ja kykenevät pysymään aina valokeilassa ja mielenkiintoisina.
Nää on näitä elämääkin mystisemmän suurempia asioita,joihin ei oo vastausta.
Näyin ainakin nuorena sekä naisille, että harmikseni myös miehille. Naiset pitivät minusta, miehet kiusasivat minua. Olin ujo ja aika hiljainen, mutta komea. Seksiä en kylläkään ole onnistunut saamaan, vaikka naisia onkin ympärillä aika paljon pyörinyt. Ei ole tullut vastaan sellaista aktiivista naista, joka ottaisi ohjat.
samanlainen paitsi että en ole komea ja naisia ei ole koskaan pyörinyt ympärilläni.
sit vielä jotku jaksaa ihmetellä,että kun toiset eivät omaa ns hyvää asennetta ? :-o
on paljon ihmisiä,joista ei varmaan uskoisi,mut heillä ollut terve/hyvä asenne itsensä,elämänsä ja muidenkin suhteen. Miksiköhän ei sitten? omakohtaisista kokemuksista,voinen ainakin painottaa,et vaikka tuon kuuluisan terveen asenteen omaankin mutta pääsemättä metriäkään pidemmälle asiassa,kuin esim voivottelemalla asioita, niin kyllä moinen jyrsii sisältä ja paljon. Miksipä sitä suotta siis aina kohdella muita hyvin,koska ei itsekään saa hyvää kohtelua. Mielestäni sen verran itsekäs "paskiainen" kukin saa kyllä olla, että on vara vaatia ansionsa mukaista kohtelua.
huomattu mies: on minutkin kyllä kiusaamisilla ja syrjimisillä huomattu ^^ ja eiköhän meitä raasuja miehiä,kuin naisiakin oo paljon tässä maailmassa,jotka kyllä huomataan "väärässä valossa" ja väärällä hetkellä. Esim jos kaipaat ns tosiystävän tukea,hyvin harva josko kukaan sua kuuntelee,jos yrität olla joskus vähänkin edes hauska ja täten piristää myös toisen mieltä ja mahdollisesti koko päivää, tai kerrot mitä tahansa positiivista,mutta ihmiset muistaa sussa vain ne vähäisetkin negatiiviset kertomukset/ominaisuudet.. sillon kun päin vastoin, heidän pitäisi avata silmänsä,nähdä ja arvostaa niitä valoisiakin asioita sinussa.
Et ole kyllä näkymätön, jos sinulta tulee suusta asiallista ja varmaa puhetta... Se on yksinkertaisin, ehkä myötäsyntyinen tapa, tulla näkyväksi...
En tiedä ainakaan omasta asiallisuudestani ^^ no kaipa minä kuitenkin asiallinen oon,näin koen. Asiallisia kertomuksia,on kyllä usein ilo lukea ja kuulla. Omista kokemuksistani, asiallisella käytökselläni "onnistun" vain karkoittamaan naisia ympäriltäni "D" ei monikaan nykyajan nainen tykkää jutella niitä ja näitä,koska heille se on yhtä kuin yrittäisi jutella säästä. Toista se oli 90 luvulla ja vielä 2000 luvun alussakin,kun neitoja innosti rupatella muustakin kuin "niistä" (: koettu meinaan sekin,että rupee jutteleen alapääjutuista,kyllä neidot innostuu ja samalla hyvinkin useet naiset,ne jaksavatkin keuhkota"eikö miehillä päässä liiku kuin pillu" "eikö miehet osaa muusta puhua" jees, että näin
Aina ku poliisi kuulustelee tuntuu että olen jutun keskipisteenä , ei välinpitämättömyyden häivää .
Kaikki naiset muuttuvat näkymättömiksi, kun täyttävät 50. Tai osa jo silloin, kun täyttää 40. Ärsyttää, kun ei enää kaupoissa saa katsekontaktia tai palvelua, vaikka meillä sitä ostopotentiaalia on.
Kyllähän se on niin, että jos ihminen itse haluaa olla näkymätön, eli ei halua
erottua tapetista niin ei häntä kyllä niin kovasti huomioidakaan.
Eikös asiat ole silloin hyvin, kun ihminen itse on juuri tätä halunnut ?
Olen naisten silmissä näkymätön.
Ainakin siihen asti, kunnes otan seisovan kikkelin esiin ja istun viereen bussissa. Sitten kyllä huomataan.
Joku voi olla tuppisuu, eikä osaa avata suutaan, ja jää huomaamattomaksi. Itsekin olen perusluonteeltani hiljainen, on joskus vaikea päästä sanomaan jotain väliin. Töissä olen huomannut, että kahvipöytäkeskusteluissa tulee välillä ns 5 sekunnin hiljaisia hetkiä, ja olen siihen väliin aina välillä heittänyt jotain jutunjuurta. En tietysti keskeytä mitään aihetta, vaan kun aihe loppuu ja tulee se 5sek tauko, niin yritän siihen heittää jonkin uuden aiheen, tai kysymyksen. Monesti käy kuitenkin sillä tavoin, että kysymykseeni vastataan yhdellä lauseella, ja minua katsotaan silmiin korkeintaan 1-2 sekuntia, kunnes keskustelupiiri alkaa keskustella keskenään jostain eri aiheesta, unohtaen minut ja avaukseni. He ikään kuin vaivaantuvat keskustelunavauksestani, ja yrittävät vastata siihen mahdollisimman nopeasti ja neutraalisti. Kukaan ei ilmeisesti halua menettää juttumiehen "mainettaan", keskustelemalla hissukan kanssa. Sitten kyllä kahden kesken minun kanssa jutellaan, mutta ei porukassa. Vaikka itse yrittäisin päästä mukaan.
JA tämä ei ole pelkästään työpaikan ongelma, vaan oikeastaan sama toistuu missä tahansa, missä on enemmän porukkaa. Esim joku kurssi tms, alussa porukka keskustelee kanssani, mutta suunnilleen ensimmäisen tunnin aikana, jokin saa aikaan sen, että minua aletaan välttelemään ns keskusteluissa, ja kukaan ei halua huomata. Uusien ihmisten kanssa on siis helpoin jutella, kun kukaan ei vielä tunne. Ja kukaan ei suoraan sano koskaan pahasti, vaan enemmänkin se on sitä välttelyä, katsekontaktin välttelyä, ja kysymyksiin vastaamatta jättämisiä, yms.
Joskus tuntuu siltä, että sitä on joko näkymätön tai selviö kuin tutun seinäpaperin kuvio, kunnes jättää jonkin velvoitteen hoitamatta. Siis laiminlyöpä laskuinmaksu, niin johan Sinusta ollaan kiinnostuneita! Tai tee jotain paheksuttavaa, niin muiden huomio herää. Ylenkatsottu kuvio astuu tapetistaan näykkäsemään lähimmäisten huomiota.
Tällainen huomio vain ei ole kovin haluttavaa...
Lindorffin huomion keskipisteenä haluaisi olla?
Osuit juuri asian ytimeen. Konkreettinen ja kaamea esimerkki tästä piirteistä yhteiskunnassamme oli Maunulan muumio. Niin kauan ei ketään kiinnosta kun vähänkään liikkuu euroja tilillä mutta annas olla kun nappula loppuu. Kyllä silloin riittää kyselijöitä ja ihmettelijöitä.
Ihmisyys ei tässä yhteiskunnassa ole mitään paitsi tyhjiä sanoja tutkijoiden ja toimittajien tekopyhissä juhlapuheissa. Raha on se joka puhuu - mutta itsehän ihmiset ovat tällaisen tunnekylmän yhteiskunnan rakentaneet äänestämällä sitä euronkiilto silmissä tukevia narsisteja poliitikkoja.
Ei sellaista ihmistä olekaan, joka ei mieleen jäisi. Vaikka ei nimeä muistaisi, niin jotain ihmisestä jää mieleen. Miten sinäkin (aloittaja) mitätöit itsesi noin pahasti? Ei ole "näkymättömiä" ihmisia, on hiljaisia mutta hekin ovat jossain toisessa asiassa parempia, kuin se näkkyvämpi. Itse pidän näitä itseään jokapaikassa korostavia ihmisia idiootteina, nousukkainen, ja ennenkaikkea he omaavat narsistisen luonteen. Katso peiliin ja ajattele, että minä olen hyvä, kaunis/komea ja muista että HYMY on se, jonka kaikki muistavat.
Minulla on päinvastainen ongelma. Minuun kiinnitetään aina huomiota enkä ole vieläkään oppinut sietämään sitä, saati nauttimaan saamastani huomiosta. Olen jo kolmekymppinen nainen.
Läheisenikin ovat huomanneet ja huvittuneina kommentoineet sitä, kuinka olen tällainen "huomiomagneetti". Jos menen vaikkapa ostoskeskukseen, tuntemattomat ihmiset _aina_ ohimennessään katsovat lyhyesti minuun. Jotkut tuijottavat, mitä vihaan. Baarissa saan paljon katseita ja ihmiset saattavat esim. tulla koskettamaan tai kysymään jotain, esim. mitä mieltä olen jostain poliittisesta ajankohtaisesta asiasta tms. Huonotuulinen ihminen saattaa reagoida minuun negatiivisesti, saattaa tulla haastamaan riitaa jostain aiheesta, joka ei liity minuun mitenkään, mikä on todella ahdistavaa :( Yleensä silloin vain hymyilen ja hiljaa käännyn poispäin.
Saamani huomio on laadultaan enimmäkseen neutraalia, mutta se voi olla myös positiivista tai negatiivista. Saan tällaista huomiota kaikenlaisilta ihmisiltä sukupuoleen ja ikään jne katsomatta.
Olen perusluonteeltani ujo ja sisäänpäinkääntynyt. Se, että saan tahtomattani tuntemattomilta ihmisiltä kaduilla, ostoskeskuksissa, baareissa jne niin paljon huomiota, rokottaa jatkuvasti voimavarojani.
Vaihtaisin omani aloittajan kuvaamaan ongelmaan heti, jos se olisi mahdollista.
Osta silinterihattu ja hiihtolasit ja hymyile pornosti kaikille.
Joitakin tiettyjä naisia **tuttaa suunnattomasti kun lennän vain voitosta voittoon, en masennu mistään ja voitan aivan kaikki haasteet. Se on myrkkyä heille, mutta polttoainetta minulle :)
Eli kyseessä suomalaisen perisynti; kateus. Ja lisänä ongelma siitä, ettei pyritä itse samaan, ainoastaan kieriskellään jossain käsittämättömässä itsesäälissä tekemättä lujasti töitä päämääriensä eteen. Onnistuu kaikilta, ellei sitten ole oikeasti aivan saakelin tyhmä yksilö, eli peilissä vastaus.
vielä jonakin päivänä tiput noista voittamattoman kuvitelmistasi ihan raakaan todellisuuteen.
Miksi se naisi **tuttaisi? Oletko homo, nimimerkkisi viittaa siihen.
Olen kyllä saanut turpaan ihan **tusti minäkin. Konkurssia, itsemurhia, vakavia sairauksia... vaan en anna niiden lannistaa.
Homo en ole, en edes bisse :D Hauskaahan se vaan olisi, kokeilla muutakin.
Tarkoitan lähinnä, että aurinko armas aina kuivaa satehen, mutta hämähäkki se vaan aina kiipeää. Tee sinäkin niin, älä anna muiden menestysten vaikuttaa kuin kannustavasti! Toki omia ongelmia voi olla niin paljon, että voimavarat vaan uupuvat, mutta kateus muita kohtaan väärin tulkittuna ei auta sinuakaan yhtään.
Luultavasti olen monen ulospäinsuuntautuneemman mielestä näkymätön ja suhtautuminen on senmukaista. En yleensä ota sitä läpikatsomista itseeni, vaan suhtaudun siihen kuten mihin muuhun vuorovaikutustilanteeseen tahansa, jossa toinen osapuoli yrittää nokittaa toista. Jokatapauksessa sitä joutuu taistelemaan asemastaan, ei siinä paljoa hyödytä alkaa tuhlaamaan energiaansa jonkun satunnaisen kukkoilijan kanssa. Niistä ei paljoa kostu, teki mitä hyvänsä.
Eri asia on ne tilanteet, joissa tarkoituksellisesti joku yrittää mollata toisten silmissä, jolloin on pakko reagoida jotta säilyttää kasvonsa.
Työyhteisössä tuskin, koska näen muut. Vaikeat toki jää vähemmälle ja antisosiaalisten tapausten kanssa en edes yritä jos olen jo kiivennyt tarpeeksi hyvään sosiaaliseen asemaan ja voin valita mielyttävimmän seuran.
Toki jos on uusi työyhteisössä, on paikka olla se näkymätön, mutta jonkun toisen näkymättömän kanssa voi yrittää nousta sieltä näkyväksi.
Sitten jos alkaa olla liikaa tuota karismaattisuutta niin yrittää pitää sen naamansa kiinni että saa olla välillä rauhassakin. Kyllä ne kuitenkin tietää että tuo karismaattisuus on yltiöpositiivistä farssia.
Onhan se toki kiva välillä herätellä työyhteisössä niitä epäsosiaalisia tapauksia jotka voivat sen työasemansa takia olla vähän sellaisia ja vetäytyä syrjään.
Enpä haluaisi olla mikään katsemagneetti. No eri juttu tietysti,
kun itse yrittää markkinoida itseään, niin silloin vitut'tais, jos
olisi ihan näkymätön.
Mut huomataan, mut nähdään, mut leimataan. Ja juostaan pakoon, hiljaa unohdetaan mielipiteet, annetaan olla. Ja leimataan massaan.
Avoimet ja yltiösosiaaliset ihmiset alkavat jutella kanssani välittämättä ihan alusta asti. He pääsevät sisääni ja avaavat minut. Ja heistä yleensä tulee kavereitani sadan muun ihmisen kanssa.
En ole ihan tavallisen näköinen, enkä kovinkaan sosiaalinen. Oma elekieleni ajaa yleensä suurimman osan ihmisistä pois. En ole heitä päin vaan pois päin. Tosin tunnen itseni, enkä odota muilta sitä, mitä en itse osaa.
Olla yhtä innostunut uusista ihmisistä, kuin kaikki ne minut avanneet sosiaaliset ja ihmisistä kiinnostuneet kaverit.
En ole näkymätön, en tyhmä ja ymmärrän aika hyvin elekielen ja ihmisen sosiaalisen käyttäytymisen merkkejä ryhmässä ja ilman sitä. Mut muiden mieleen jään ja helposti ihan vain oman erikoisen ulkonäköni ja toisaalta mauttoman vaatemakuni takia...
Minä haluaisin oikein mielelläni olla näkymätön jotta saisin olla rauhassa. Joskus on kivaa että saa keskustella jonkun kanssa ja onnistuu kävelemään yksikseni kaupungilla silloin kun jaksan täältä saareltani tulla. Mutta mihinkään kapakkaan minulla ei yksikseni ole mitään asiaa kun tulee joku naikkonen jo kysymään kaikenlaista. Joskus olisi kiva istua rauhassa jossain mutta minkäs tekee kun perässäni saattaa tulla vaikka millainen lauma kyselijöitä että mistä olen ja että pääsisikö mukaan kun lähden kotiin. Sen vuoksi jätän useimmiten tekemättä ostosreissut mantereelle ja kaupunkeihin. Ihan sama, menenkö Tallinnaan tai Helsinkiin tai vaikkapa Espooseen. Ehkä Porkkalan kahvilassa onnistun olemaan edes hetken rauhassa jos siellä ei samaan aikaan satu olemaan ketään muuta. Varmaan ymmärrätte että miksi haluan mieluusti olla näkymätön!
Relatkaa kaikki ja kuunelkaa tää hyvä Biisi
http://www.youtube.com/watch?v=0RiQDCWsk-U
Näkymättömyys johtuu usein siitä, että sinusta ei hyödy mitään. Tuntemattomatkin ihmiset saattavat tietää sinusta kaikenlaista, koska ihmiset juoruilevat. Eli jos ihmisestä ei hyödy vaikkapa sosiaalisesti, rahallisesti, häneltä ei saa apua tai mitään muutakaan niin silloin monet hylkäävät eivätkä ole huomaavinaan.
Minusta kiinnostuvat monet tuntemattomatkin. Mutta kun selviää että minulla ei ole yhtikäs mitään (kirjaimellisesti) olen köyhä ja syrjäytynyt niin kiinnostus loppuu ja nuo henkilöt häipyvät muuaalle ja hylkäävät. Eli minun tapauksessani huomaamattomuus johtuu siitä että minulla ei ole mitään eli eivät hyödy minusta mitään.
Olen nainen, joskus kun puhun porukassa jossa on muita saatan jäädä miespuolisten toimesta ns.dissatuksi tai että he jotenkin tietoisesti välttelevät puhumasta minulle, välttelevät jopa katsekontaktia mutta toisaalta saa paljon tuijotuksia miespuolisilta esim. kadulla. Olen todella ujo ihminen, joten en aina uskalla otaa kontaktia muihin ihmisiin, ajoittainen huomaamattomuuteni saattaa johtua siitä.
Toinen ääripää on se että tulen huomatuksi ihan mihin tahansa menenkin ja se on tuskallista. Tuntuu etten saa olla oikeasti rauhassa missään, kaikki, siis ihan KAIKKI ihmiset aina tuijottavat minua, jotkut jopa kiusallisen pitkään. En tiedä mistä se johtuu, vaikka olisin ihan hiljaa enkä tekisi mitään niin tulen huomatuksi. Persoonani ja olemukseni herättää paljon tunteita muissa ihmisissä ja ne reaktiot ovat harvoin neuraaleja, joko minua rakastetaan tai vihataan. Mistä tämä johtuu?
Olin nuorena nätti ja tosi ujo.
Miehet saattoin jotakin ADHD:ta lukuunottamatta vältellä ja naiset dissasi muuten vaan...
Kai minua luultiin ylpeäksi, vaikka oli ihan kamala sosiaalinen fobia.
Ei ollut helpot nuoruusvuodet.
Nyt on helpompaa. En ole enää ujo ja kauneus on kadonnut.
Mä välillä tunnen olevani ''näkymätön'' kun monet ei vastaa/puhu mulle jos puhun niille
Olen niin näkymätön kuin pystyn. Minulle ei jää ihmiset ja niiden jutut mieleen. Katson maahan ja vältän puhekontaktia, ettei tarvitse pitää kirjaa nimistä, naamoista ja juupajaapasta. Kunpa olisi näkymättömyysviitta.
Kaikki muut puhuvat keskenään mutta hiirulainen jää sivuun eikä häntä puhutella tai kuunnella.
Minä olen läski ja ruma ja kukaan ei huomaa
Sidotaan sinuun kyljyksiä, niin ehkä dobermanni suostuu leikkimään kanssasi.
Mistä tuolliseen kysymykseen ihan varmaa vastausta löytää? Onhan sekin mahdollista että on aidosti näkymätön. Vaikka kuolleen haamu. Eihän Ihminen loppujen lopuksi tiedä olevasta juuri mitän.
Tässäkin ketjussa näkee etteivät ihmiset ymmärrä mikä on näkymättömän ihmisen, introvertin ja ujon eroavaisuudet.
Näkymätön ihminen ei ole välttämättä kumpaakaan noista, eli ei ole mikään hiirulainen. Näkymätöntä ihmistä ei huomaa kukaan. Voisi sanoa että näkymättömän ihmisen viereltä ja jopa alta "tuolit viedään". Ei ujon tai introvertin luota tuoleja viedä.
En ihmettele miksi ihmiset tässä ketjussa puhuvat introverteista ja ujoista, Syy on siinä etteivät he ole koskaan nähneet sellaista näkymätöntä ihmistä. Näkymätön ihminen on sellainen ihminen joka ei herätä kenessäkään minkäänlaista tunnereaktiota. Ujo tai introvertti voi tunnereaktion aiheuttaa kenessä tahansa.
Kun ihminen on näkymätön, siitä ei pääse irti millään koska, ainakin itse epäilen näin, kyse on feromoneista eikä käyttäytymisestä, eli ihmisen tuoksuista. ilman feromoneja ihminen on vain olemassa jonkinlaisena näkymättömänä esteenä tai vastaantulijana jota väistetään mutta joka ei jää kenenkään mieleen.
Aivan loistava esimerkki tällaisesta on eräs opettaja joka ei voinut olla ujo eikä introvertti koska oli suostunut vetämään erästä harrastusryhmää. Ryhmäläiset kyllä katsoivat eteenpäin kun vetäjä puhui, mutta yksinkertaisesti he alkoivat hetken päästä puhumaan omiaan, eikä vetäjän antamia tehtäviä tehty, eikä sopimuksia muistanut kukaan. Hän oli täysin hajuton ja mauton. Hän oli kuin ei mitään.
Tässä näkymättömästä ihmisestä käytävässä keskustelussa on ongelmana sama kuin puhuttaessa rakkaudesta kun toiset väittävät että rakkauden vastakohta on viha, vaikka se ei pidä paikkaansa. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, eli tunteettomuus. Viha on tunne jotakin kohtaan, välinpitämättömyys ei voi sisältää kohdetta paitsi kun sitä tarkastellaan ulkoapäin kolmannen osapuolen näkökulmasta. Sama juttu koskee näitä näkymättömiä ihmisiä.
Eli itsensä näkymättömäksi kokeman ihmisen pitäisi tehdä jotain yhteisönsä normeja häiritsevästi rikkovaa tullakseen edes huomatuksi! Ei hyvä, enimmäkseen. Mutta ehkä on tilanteita, joissa sosiaalisen näkymättömyyden viitasta on hyötyä ... voihan sen varjossa tehdä jotain , vaivihkaa. Onko esimerkkejä vai luonko vain kuvitelmaa?
ÄH!
Paljon mukavampaa kun saa olla rauhassa. Ihmiset on tyhmiä ja ne vaan haluaa toiselta jotain. Lähinnä seksiä tai sen toisen rahat.
Tietokonekin on parempi ja luotettavampi kaveri. Mitään rakkauttakaan ei ole olemassakaan. Pelkkä luonnon luoma illuusio, joka saa meidät pysymään yhdessä, että lapsemme selviävät aikuisiksi. Nykyihminen on tosin erkaantunut luonnosta jo niin pitkälle, että ei edes välitä enää lapsistaan. Bailaaminen on hauskempaa ja kaikki muuukin aivottomuus, pää on saatava sekaisin keinolla millä hyvällä ja idiotismi on muotia!
Sosiaalisuus=laumasieluisuus. Kuka haluaa olla laumasielu? Yliarvostettua koko sosiaalisuus mutta toisaalta näitä laumasieluja on kyllä helppo viedä vaikka teuraaksi.
Niitähän ollaan kin vapaamuurarien taholta viemässä.Aivopestyä resukkaa porukkaa.
Lapsesta asti, koska olin kolmas tyttö oli tehtävä kaikenlaisia temppuja, että huomattiin.
Usein ne eivät olleet kaikki hyviä asioita ja siitä sai maksaa nurkassa seisomisella ja uhattiin remmilläkin, ja vitsalla, joka täytyi itse hakea metsästä ensin. Selkäsauna jäi tukkapöllöksi.
Hyvä, että hiukset vielä kasvavat.
Jos haluaa tulla joksikin, on itse tultava esiin ja niin minäkin, esiinnyin lavalla, mutta nyt kaipaan yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, mutta nimi on tehty ja maine ja kunnia ansaittu.
Olen ihan ambivertti eli introvertti-ekstrovertti asteikolla hyvin keskivaiheille.
Olen yhä lähes näkymätön kun haluan niin. En ole ihan liikkumassa porukoilla melkein lainkaan ,mutta sattumalta törmätä kaveriin joo että kuulumisia. Minähän aina yksikseni kaupungilla usein muun muualla ,koska tottuin. En murehtia enkä pettyä mistään. Pystyn ymmärtämään kyllä elekielen sekä kehonkielen kanssa.
Mielestäni ,että en ole ihan loistava sosiaalisessa mutta kyllä hieman löytyy.
En ole niin kovin ujo kun päätän itse ,että haluanko tai en ihmisten kanssa.
Ihmiset on erilaisia ,että mitä viihtyisi oikein hyvin joko yksin tai seurassa.
Siis olen yhä lähes tuntematon paikkakunnalla ihmisille eli olen vain pelkkä tuttava.
Ei ole väliä ,että onko hän sukupuolen vastakkaista tai samaa. Tuskin kukaan muka minusta kiinnostaa tai ajattelisi minusta mitään ,koska huomasin kumminkin asian.
Joskus en pidä ihmisistä vaikka pidän useammin ihmisistä kyllä joka toimeen. Jokainen oma yksilö eri ihmiseen mitä toimeen ja mitä ei toimeen.
Eihän kukaan koskaan kysyä minulta :"mennäänkö huomenna kahville tai leffaan" mutta en minä kysyä heiltä mitään. Ei siinä auta mitään. En valittamista ollenkaan vain jatkan elämääni mitä kävi vain kävi.
Tottakai olen yleensä hiljainen tyyppi ihmisten seurassa ,mutta pikkuhiljaa rohkaisen siihen ja oon vähän surkea ihmisten kanssa , ikävä kyllä.
Olin aikuiseen asti aika vähäpuheinen aina kuin nyt vähän parempi.
Siis olen nainen.
Joo en tosiaan ole mikään sosiaalinen ihminen, kavereita on todella vaikea saada muuta kuin saman tyyppisistä luusereista kun ei yksinkertaisesti osaa viihdyttää ympärillä olevia ihmisiä niinkuin muut. Ja jos ei tule juttuun edes saman sukupuolen edustajien kanssa niin eipä voi olettaa että toisen sukupuolen kanssa menisi sen paremmin.
Noita taitoja voi harjoitella, niin ovat muutkin tehneet. Kukaan ei osaa niitä syntyessään. Ja viihdyttää ei kyllä tarvitse jos se ei luonnistu itseltä, se on luonnollista toisille. Ihmiset ovat erilaisia ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Kaikkien ei tarvitse viihdyttää ja olla supliikkeja. Ne ovat mielestäni yliarvostettuja ominaisuuksia. Ihmisillä on paljon muitakin hyviä ominaisuuksia, jokaisen vahvuudet ovat erilaisia. Sosiaaliset eivät ole sen parempia vaikka niin kuvittelevat.
Ei ole pelkästään oma vika että ei pärjää sosiaalisesti. Silloin on toisten tehtävä tulla vastaan. Vuorovaikutus on kaksisuuntaista ja molemminpuolista. Sosiaalisemmat voivat hyvin hoitaa sosiaaliset tilanteet enimmäkseen, koska nauttivat siitä ja se ei ole edes rasittavaa heille. On syrjintää että jättävät toiset huomiotta. Ovat siis vain itsekkäitä ja ahnehtivat itselle enemmän.
Ei näkyvyys/näkymättömyys ole mikään "taito". On täysin eri asia opetella pois ujoudesta rohkeammaksi, tai introverttina opetella sietämään extroverttitilanteita, kuin yrittää tulla näkyväksi.
Tässä keskustelussa on ihan selkeä virhe siinä etteivät keskustelijat edes tiedä mitä näkymättömänä olo on. Ja syy on nimenomaan siinä etteivät he ole huomanneet sellaisia ihmisiä koskaan jotka ovat kaikille näkymättömiä.
Näkymättömät ihmiset ovat täysin hajuttomia ja mauttomia, eivät sosiaalisesti kömpelöitä, ujoja tai introvertteja. Onko tuon sosiaalisen tyhjyyden käsittäminen niin vaikeaa?
Joka viikonloppu introvertteja tai ujoja ihmisiä tullaan iskemään baarissa. Näkymättömiä ei tulla vaikka he yrittäisivät tehdä asialle ihan mitä tahansa.
Joka viikonloppu ujoille ja introverteille annetaan baareissa pakkeja. Näkymättömille ei anneta edes niitä, koska heidän iskuyrityksiä ei huomata. Eikä kyse ole mistään ujon tai introvertin hiirulaisuudesta.
Joskus tuntuu että olisi hyvä olla vähän näkymättömämpi, jostain syytä toisinaan ihmiset tuijottaa ja vilkuilee eikä se aina ole välttämättä mukavaa. Tänään kauppareissulla pari vanhusta ikäänkuin hätkähti kävellessäni läheltä ja pari muuta katsoi pitkään, joku nainen, ilmeisesti perheenäiti myös katsoi turhan tarkkaan, osin se toki voi johtua siitä kun oli aika värikäs takki päällä mutta ei se kaikkea huomiota kuitenkaan selitä, tosin näin on ollut aina että joskus vilkuillaan niin ei se hirveästi haittaa.
Nuorena jo ajattelin, että elän niin, että sitten on vanhana jotakin mitä muistella. Ihanaa aikaa nyt. On muistoja eletystä elämästä. Sellaisiakin , joita ei haluaisi muistella, mutta on niitä, jotka saavat hymyilemään ja onnelliseksi.
Elämä on lahja. Muistan japanilaisen miehen, joka oli ollut piilossa jossakin kuopassa kaksikymmentä vuotta ja ei tiennyt, että Toinen Maailmansota oli loppunut.
Mikä elämän tuhlaus. Myös miehen, joka juovuspäissänsä ajoi vaimonsa marjapuskaan ja vaimolla oli vaikea reuma. Sitten leuhki muille, että siellä se oli pylly pystyssä.
Kun kävin Suomessa 1976 ja puhuin ratikassa ja bussissa, ihmiset ajattelivat, että olen hullu. Yksi ainut, lääketiedettä opiskeleva alkoi sitten keskustella kanssani.
Suomalaiset ovat suppisuita. Relax...
Koen kyllä, että minut huomataan sekä positiivisesti että negatiivisesti. Olen tyytyväinen taviksena oloon. Minua säälittää ajoittain nämä julkkikset, jotka ovat kaikkien arvioitavana. Luulisin, että he ovat psyykeltään kuitenkin kaltaistani tavista kyvykkäämpiä. Nytpä tajusin, että ei heitä tarvikkaan sääliä sillä itsehhän he ovat itsensä julkisuuteen tuoneet. Heille siis sopii hyvin esilläolo. Me ihmiset olemme oikeasti hyvin erilaisia.
Mikä ihmeen tarve teillä on tulla huomatuiksi.Minulle riittää kun kohtelevat hyvin.En olle koskaan tuntenut oloani yksinäiseksi,en silloin kun asuin kaupungissa,ja en nyt kun asun maalla,ja voi mennä kuukausia etten tapaa muita ihmisiä lainkaan.Sosiaalisuudella ymmärrän tilanteen jossa kohtaan toisen ihmisen,ja pyrin käyttäytymään hyvin ja kunnioittaen tätä ihmistä.Mitä muuta vaaditaan kuin älä tee toiselle sitä mitä et tahtoisi tehtävän itsellesi.