Ollaan oltu vuoden verran yhdessä, viime ajat olosuhteiden pakosta vähemmän.
Meillä tuntuu olevan erilaiset odotukset siitä, että mitä yhdessäolon pitäisi tuoda elämään lisää.
Molemmat odottaa:
-ei lapsia (ollaan jo iällä, naisellani onkin ennestään)
-luottamusta
-seksielämä OK
-läheisyyttä
-rakkautta
-ei muita kumppaneita
Eli periaatteessa kaikki emotionaaliset asiat mitä suhteeseen yleensä kuuluu.
Mutta näiden lisäksi minulla on muitakin tarpeita, mutta naisellani ei tunnu niitä olevan. Niinpä en tunne saavani silti osin tyydytystä. Yritän selvittää niitä tässä ja kysyn lukijoilta, että odotanko liikaa suhteelta? Tai kohdistanko suhteeseen sellaisia tarpeita, mitkä pitäisi tyydyttää muilla tavoin?
-Haluan suhteen tuovan elämääni sisältöä. (vrt. harrastus)
-Haluan, että suhde muuttaa jokapäiväistä ajankäyttöäni.
-Haluan olla yhdessä toisen kanssa joka päivä.(en enää nauti yksinolosta)
-Haluan jotain uusia, yhteisiä visioita tulevaisuudesta, jotka muuttavat
sitä tulevaisuudenkuvaa mikä minulla oli ennen suhdetta.(uusiutumista)
-Haluan yhteisiä suunnitelmia ja sitoutumista niihin.(yhteenkuuluvuutta)
-Haluan suhteen täyttävän yksinäisiä hetkiä elämässäni(seuraa)
Olen puun ja kuoren välissä. Minun on vaikea lopettaa suhdetta koska en tunne olevani onnellinen näiden puutteiden vuoksi, mutta kuitenkin samaan aikaan tunnen saavani rakkautta ja välittämistä.
Kuten edellisestä saattoi päätellä, niin naisystäväni
-Ei tarvitse lisää sisältöä elämäänsä
-Ei halua muuttaa rutiinejaan
-Ei halua tavata joka päivä
-Ei ole kiinnostunut tulevaisuudesta(ei ole koskaan tainnut pahemmin olla, on asunut, käynyt töissä, samat harrastukset ja ystävät viimeiset 20 vuotta)
-Ei yleisestikään suunnittele mitään suurempia, käy vain töissä, harrastaa ja nauttii vapaapäivistään ja lomistaan
-Haluaa olla yksin, eikä silloin kaipaa minua
-Nauttii ystäviensä seurasta eikä silloin pahemmin minua kaipaa
Meillä tuntuu olevan erilaiset odotukset siitä, että mitä yhdessäolon pitäisi tuoda elämään lisää.
Molemmat odottaa:
-ei lapsia (ollaan jo iällä, naisellani onkin ennestään)
-luottamusta
-seksielämä OK
-läheisyyttä
-rakkautta
-ei muita kumppaneita
Eli periaatteessa kaikki emotionaaliset asiat mitä suhteeseen yleensä kuuluu.
Mutta näiden lisäksi minulla on muitakin tarpeita, mutta naisellani ei tunnu niitä olevan. Niinpä en tunne saavani silti osin tyydytystä. Yritän selvittää niitä tässä ja kysyn lukijoilta, että odotanko liikaa suhteelta? Tai kohdistanko suhteeseen sellaisia tarpeita, mitkä pitäisi tyydyttää muilla tavoin?
-Haluan suhteen tuovan elämääni sisältöä. (vrt. harrastus)
-Haluan, että suhde muuttaa jokapäiväistä ajankäyttöäni.
-Haluan olla yhdessä toisen kanssa joka päivä.(en enää nauti yksinolosta)
-Haluan jotain uusia, yhteisiä visioita tulevaisuudesta, jotka muuttavat
sitä tulevaisuudenkuvaa mikä minulla oli ennen suhdetta.(uusiutumista)
-Haluan yhteisiä suunnitelmia ja sitoutumista niihin.(yhteenkuuluvuutta)
-Haluan suhteen täyttävän yksinäisiä hetkiä elämässäni(seuraa)
Olen puun ja kuoren välissä. Minun on vaikea lopettaa suhdetta koska en tunne olevani onnellinen näiden puutteiden vuoksi, mutta kuitenkin samaan aikaan tunnen saavani rakkautta ja välittämistä.
Kuten edellisestä saattoi päätellä, niin naisystäväni
-Ei tarvitse lisää sisältöä elämäänsä
-Ei halua muuttaa rutiinejaan
-Ei halua tavata joka päivä
-Ei ole kiinnostunut tulevaisuudesta(ei ole koskaan tainnut pahemmin olla, on asunut, käynyt töissä, samat harrastukset ja ystävät viimeiset 20 vuotta)
-Ei yleisestikään suunnittele mitään suurempia, käy vain töissä, harrastaa ja nauttii vapaapäivistään ja lomistaan
-Haluaa olla yksin, eikä silloin kaipaa minua
-Nauttii ystäviensä seurasta eikä silloin pahemmin minua kaipaa
Vastaukset 35
Vanhimmat
Hankala tilanne.Onkohan nainen täysin rehellinen tai rakastunut edes sinuun, ehkä hän vain haluaa että vierellä on joku tai sitten on todella noin tavallinen.Onko hän huonotuloinen?Se voisi selittää ettei pysty mitään rahaa vievää tekemään.Jos nainen mieluummin viettää aikansa yksin kuin sinun kanssasi on hänellä todella korkea suojamuuri päällä tai et merkkaa hänelle yhtään mitään.Erilaisetkin ihmiset oppivat elämään ja asumaan yhdessä ajan kanssa jos vain rakkautta riittää!Toinen voi olla hyvinkin epäsosiaalinen ja koti-ihminen ja toinen levoton ja ylisosiaalinen.Ei siihen ole mitään määreitä, tosin voiko kaikkia asioita vaatia yhdeltä ihmiseltä kuten sinä tunnut tekevän, täyttäisikö ystävät tuon lopun tyhjiön.Onko teillä mitään yhteyttä tuon naisen kanssa vai tapatteko vain yksinäisyyttä?Mikä teitä viehättää toistenne persoonissa, nythän vain luettelit materiaalisia asioita ja vaateita suhteesta.
sinun täytyy päättää voitko hyväksyä nuo naisen asettamat rajoitteet vai et, toista ei kannata yrittää muuttaa vaikka toki on sekin tärkeää, että nainen panostaa suhteeseen. sanot saavasi rakkautta ja välittämistä, eli nainen ei kuitenkaan täysin ignooraa sinua.
Mielestäni hyvä suhde ei "tuo sisältöä" vaan on enemmän kuin mauste, joka piristää jo olemassa olevaa sisältöä. jos elämäsi on muuten paskaa ei se mauste mitään korjaa.
Mikäli haluat, että suhde toimii sinun täytyy alkaa taistella yksinäisyyttä vastaan hankkimalla omia harrastuksia, menoja ja tuttavia. tyttöystäväsi vielä tukehtuu kaikkeen tuohon huomion paljouteen jota häneltä vaadit. Myös koirat ovat hyviä yksinäisyyden paikkaajia.
Niin, mielestäni haluatte elää ratkaisevasti erillaisissa parisuhteissa; Sinä haluat elää oikeasti kumppanin kanssa arkea ja elämää.Jakaa hetkiä ja luoda suunnitelmia.Naisesi taas haluaa itselleen parisuhteen joka ei puolestaan tiivis vaan nähdään silloin kun molemille sopii.Yhteiset haaveet eikä suunnitelmat ole merkityksellisiä.Jos kärjistän niin sinun halusi on "Me" ja naisesi "Minä".
Käsityksenne ovat siis aivan päinvastaiset joten suhde ei ole mielestäni kumpakaan kohtaan oikein. Sinä olet ansainnut ihmisen, jonka kanssa tehdä yhdessä asioita päivittäin ja haaveilla tulevaisuudesta.Naisesi taas on ansainnut miehen joka käy kylässä silloin kun molemmille sopii sekä on aikaa keskittyä omaan elämään. Mielestäni teidän tulisi puhua asiasta vakavasti ja pohtia tilannetta.
Itse olen noista kahdesta"Me" henkinen enkä voisi ikinä alkaa edes seurustelemaan "Minä"-tyyppisen naisen kanssa.
Tätä juuri tarkoitinkin, että haenko vääriä asioita!
Kun nimittäin muistelen aikaa 20 vuotta sitten, niin minulla oli paljon harrastuksia ja ystäviä. Enpä sitten ollut kiinnostunut mistään tyttöystävän hankkimisestakaan. Kunhan joskus baarista tarttui joku yhden yön juttu mukaan.
Mutta kun aloitin ekan pidemmän seurustelusuhteeni n 15v. sitten, niin se tuntui niin paljon paremmalta, että esim. harrastusten tai kaverien seuran tuoma hyvänolontunne jäi kauas jälkeen.
Enpä sen jälkeen ole juurikaan pyrkinyt uusia kavereita hankkimaan ja vanhatkin ovat pikkuhiljaa karisseet eri puolille maailmaa tai muuten vain kuivuneet.
Mutta mitä noihin ehdotuksiin tulee, niin jos tosiaan hankkisin pari uutta harrastusta, muutaman hyvän ystävän ja vaikka vielä koirankin, niin mihin tyttöystävää sitten enää tarvitsisin?
Se on kyllä totta että jos etsit jotain kenen kanssa vihdoin vanheta ja harrastaa, ei ehkä ole sulle mikään napa 10!!!!
"Mutta mitä noihin ehdotuksiin tulee, niin jos tosiaan hankkisin pari uutta harrastusta, muutaman hyvän ystävän ja vaikka vielä koirankin, niin mihin tyttöystävää sitten enää tarvitsisin?"
Seksiin, läheisyyteen ja rakkauteen?
Sinä haet asioita joita naiset yleensä hakee parisuhteesta ja taas nainen elää kuin mies: ilman huolenhäivää. Teillä on roolit parisuhteessa väärinpäin. Siinä homma kusee.
Eli olet niitä ihmisiä, jotka odottavat kumppanin tekevän hänet onnelliseksi.
Naisystäväsi taas on niitä ihmisiä, jotka eivät odota, että joku tulee ja muuttaa heidän elämänsä, vaan hänellä on valmis elämä. Sanot, ettei naisystävääsi kiinnosta tulevaisuus... Ja perustelet sen, että hänellä on ollut sama asuinpaikka, työ, harrastukset ja ystävät viimeiset 20 vuotta. No mikä vika siinä sitten on? Ilmeisesti se, että sinä et tunne mahtuvasi hänen kuvioihinsa. Ehkä hänen elämässään on ollut sen verran pettymyksiä, että on tehnyt saman johtopäätöksen kuin minä: mitä enemmän tulee toimeen omillaan odottamatta liikoja keneltäkään, sen parempi.
Olen itse eronnut muutama vuosi sitten, ikää nelkyt ja risat. Elämäni on kunnossa, vakkari työ, pari kotona asuvaa teini-ikäistä lasta, liuta harrastuksia ja ystäviä. Elämä rytmittyy pitkälti työn ja lasten aikataulujen mukaisesti. On elämässäni mieskin, samassa elämäntilanteessa kuin minä, no tosin lapset hänellä vain joka toinen viikonloppu. Molemmilla tekemistä riittää, mutta silti meillä on toinen toisemme... Olemme yhdessä todenneet, että tietoisuus toisen olemassa olosta tekee hyvästä elämästä vielä vähän parempaa. Vaikka tällä hetkellä erillämme elämmekin ja yhdessä viettämämme aika on rajallista, se riittää juuri nyt. Olemme tapailleet reilun puolitoista vuotta ja todeneet, että hätäkös tässä, valmiissa maailmassa, otetaan päivä kerrallaan eikä tehdä kaikesta vaikeaa liialla suunnitelmallisuudella.
Teillä tosiaan on erilaiset näkemykset suhteesta luettelemiesi asioiden perusteella. Jos et ole tyytyväinen suhteeseen, on parempi erota, ja etsiä sopivampi kumppani.
Toisaalta tulee mieleen juuri päättynyt suhteeni, jossa mies odotti suhteelta paljon kaikenlaista, mutta ei itse edesauttanut toiveiden toteutumista oikein mitenkään. Hän halusi viettää aikaa yhdessä muutenkin, kuin vain petipuuhissa, mutta ei koskaan jaksanut väsymykseltään ja kolotuksiltaan tehdä mitään, eikä oikeastaan edes niitä petipuuhiakaan. Hän syytti minua ettemme tee mitään yhdessä, ja lopetti suhteen. Mutta hyvä niin, koska tarvitsen energisemmän kumppanin ja aktiivisemman seksielämän. Vaikka kyseinen mies seurustelisi sadan naisen kanssa, saisiko hän siltikään haluamaansa toimintaa elämäänsä, kun ei kuitenkaan saa itse pehvaansa sohvalta ylös.
Kuten yllä huomataan, näkemys ei aina ole totuudellinen. Voithan sinä itse olla läheisriippuvainen ja ylimustasukkainen kumppanisi ystävistä ja muusta elämästä, ja alentuneen itsetuntosi takia tunnet huonommuutta ja kelpaamattomuutta, kun sinä et olekaan aina ykkösenä, eikä siis naisessa ole syy onnettomaan olotilaasi.
Ehkä sun kannattaisi keskittyä etsimään persoonana samanlainen ihminen kuin itse, jota voisit sitten opettaa ja houkutella noihin harrastuksiin.
Olen samaa mieltä kuin nimimerkit ,.-,-.,.,-,.- ja taertae3waer. Itse suorastaan kavahtaisin, jos minulle esitettäisiin vaatimuksia siitä, että minun pitäisi tuottaa toisen elämään sisältöä tai täyttävän hänen yksinäisiä hetkiään. Eikä kyse todellakaan ole siitä, ettenkö olisi rakastunut.
Etsin itse miestä, jolla on "omat kuviot" ihan kuten minulla on omani. Tunnistan itseni lähes täysin tuosta naisystäväsi kuvauksesta, suunnitelmia minulla tosin on mutta nekin ovat sellaisia, jotka toteutan riippumatta siitä olenko parisuhteessa eli niitä ei ole laskettu kenenkään toisen ihmisen varaan.
En sano, että tämä olisi oikeampi tapa olla parisuhteessa, mutta selvästi teidän odotuksissanne on melkoinen ristiriita ja jotenkin se pitää ratkaista.
Me ihmiset olemme niin erilaisia, itse naisena kyllä kaipaan juuri tuota yhdessä oloa, yhdessä harrastamista, läheisyyttä ja yhteisiä ystäviä.
En oikein ymmärrä, miksi ei yhdessä voisi hankkia yhteisiä ystäviä tai tutustua toisen ystäviin ja saada sitä kautta yhteisiä ystäviä. Miksi pitää pitää tiukasti kiinni siitä minun oma elämä- jota ei tarvi jakaa toisen kanssa. Kai se jotakin sitoutumiskammoa on.
Ehkä noista asioista kannattaa keskustella uudelleen
Aloittajalta lainaus:
"-Haluan suhteen tuovan elämääni sisältöä. (vrt. harrastus)
-Haluan, että suhde muuttaa jokapäiväistä ajankäyttöäni.
-Haluan olla yhdessä toisen kanssa joka päivä.(en enää nauti yksinolosta)
-Haluan jotain uusia, yhteisiä visioita tulevaisuudesta, jotka muuttavat
sitä tulevaisuudenkuvaa mikä minulla oli ennen suhdetta.(uusiutumista)
-Haluan yhteisiä suunnitelmia ja sitoutumista niihin.(yhteenkuuluvuutta)
-Haluan suhteen täyttävän yksinäisiä hetkiä elämässäni(seuraa)"
Kun tuota listaa katsoo, tulee mieleen että sulla on edessä koiran hankinta.
Olen nainen itse, nelikymppinen. Aina olen jonkun kanssa seurustellut, toki välissä ollut aikoja yksinkin.
Seurustelusuhteissa miesten kanssa on toistunut ihan alusta asti kuvio, että mies tykkää kun on joku joka häntä palvoo ja kuuntelee. Ihailee hänen jokaista edesottamustaan ja kulkee rinnalla ja omistautuu.
Mies itse saattaa olla vaikka minkälainen taiteilija.
Nuorena päädyin katsomaan kun mies laittaa biljardipalloja reikiin, voittaa minut joka kerta tietenkin. Välillä olen katsomassa jonkun bänditreenejä.
Välillä olen metsästysreissulla kyytiläisenä, ja ihailemassa kun mies taas suoriutui jostain.
Tää on miehelle luonnollista. Ja nyt ihmetellään mitä itse tein. No vaikka tein ihan samoja asioita, eli harrastin asioita joissa olen hyvä ja olisin ehkä voittanut miehenkin, ei yksikään mies jaksa kentänlaidalla hengailla, lähteä kanssani lenkille, harrastuksiin, ei mitään.
Se on aina se mies, jota pitää palvoa, ja jonka ne uudet harrastukset lopulta on.
No jospa minä harrastankin yksinoloa ja rentoutumista. Mies luulee että olen jouten, että en tee mitään, että päässäni ja korvieni välissä ei tapahdu mitään, kun hän ei ole näkemässä minua.
Hän ajattelee että olen jouten, ja kun hänellä loppuu tekeminen kesken, niin minä - toinen ihminen, olen se hänen ajanviete.
Sanot että "
-Haluaa olla yksin, eikä silloin kaipaa minua
-Nauttii ystäviensä seurasta eikä silloin pahemmin minua kaipaa "
Onko ongelma siinä että naisesi ei kaipaa sua kokoajan? Eikö hän ole koira, joka on isännälle uskollinen?
"
-Ei yleisestikään suunnittele mitään suurempia, käy vain töissä, harrastaa ja nauttii vapaapäivistään ja lomistaan"
Pidät selkeästi naista joutilaana joka joutaisi ihan hyvin palvomaan sinua.
arvioit etteihänen elämänsä ole riittävän suurta, ja sisältörikasta, koska hän ei kaipaa sinua kokoajan.
Teet arvioita mitähän sitten tekee.
Musta tuntuu että sulla on jonkin sortin riippuvuus tai läheisriippuvuus, sä et elä etkä seiso jaloillasi..
Ei sulla oo tuo pariutumisviettinä, että tarvitset toisen.
Sä olet etäällä siitä suhteesta ja naisesta ihmisenä, et ehkä edes tunne häntä vielä kunnolla.
Ratkaisusi ei näytä olevan tutustua häneen, ja itseesi rauhassa viettäen erilläänkin aikaa (elämänsisällöksi ihan riittävä on tutustua itseensä mitä haluaa tehdä ja samalla toiseen) vaan ratkaisu on napata hänet irralleen omasta ympyrästään, ja asettaa hänet jalustalle seisomaan/olohuoneen nurkkaan nyökkäilemään ja kallistelemaan päätään, jotta hän toimisi kuulijana ja näkijänä sinun olemassaolollesi.
Olet kuin eläintenmetsästäjä, joka ei halua tarkkailla luontoa savannilla, vaan haluat vangita sieltä yhden eläimen ja viedä sen eläintarhaan häkkiin.
Oikeesti, jokainen tarvii silti joskus jotain, joka kuuntelee, on seurassa, ei koskaan jätä ja johon voi sitoutua,. Joka tuo arkeen rakennetta ja jonka kanssa voi yhdessä lähteä harrastamaan.
Mut edelleen, mulle tää kuvaus kuulostaa tosipaljon siltä mihin koira on tarkoitettu. Koira on senverran yksinkertainen, ettei se tarvi omaa elämää vaan se katsoo vaan mitä isäntä tekee ja haluaa aina olla sunkanssa.
Niin ja lisäksi, tuo mitä kerroin mukanaolostani aina miesten harrastuksissa,
mulle on tosiaan jäänyt siitä sellainen olo että monet miehet etsivät siis naisesta sitä, mitä nainen etsii koirasta.
Erotuksella tietenkin, että mies haluaa että hänen "koiransa" osaa puhua ja sitä voi panna.
Niin näin "vanhemmiten" jos 40 voi vanhaksi vielä sanoa, on jotenkin kyllästynyt olemaan miehen "elämänsisältö" ja se joka miehelle tuo jotain lisää elämään,
kun taas mies tuntuu monesti pohjattomalta kaivolta jolla ei ole mitään asiaa minulle. eikä annettavaa.
Olenkin alkanut etsiä suhteilta sitä, että mies ei ole vauva tai poika, eikä mikään joka pitää minua koirana,
vaan täysi mies jolla on myöskin tarve itsenäisyyteen, ja joka osaa olla omassa seurassaan ilman että tarvitsee jonkun palvomaan ja pitämään kädessä,.
Vain sellaisen miehen kanssa olen kokenut että myös hänellä on annettavaa minulle!
Jos mies alkaa tuollaiseksi kuin aloittaja, niin jatkan hyvin varmasti omaa elämää,
ja annan miehen sopeutua,
Jos mies välittää minusta tarpeeksi, hänestä tulee oikea mies ja joka kerta kun tapaamme, hänellä on jotain annettavaa ja sanottavaa, samalla kun hän kuuntelee minua pääkallellaan.
Sellaistakaan ei pitkään tapahdu, että on toiselle jotain sanottavaa joka päivä, jos tapaa joka päivä.
Ihminen viettäessään liikaa aikaa jonkun kanssa, menee ikäänkuin tyhjiin.
Kun ei muita virikkeitä tule, ei ole myöskään annettavaa toiselle.
Kokemuksesta tiedän, että viettäessä ihmisne kanssa tiiviisti aikaa, alkaa tapahtua kieroutumia ja ristiriitoja, joita ei ikinä tapahtuisi jos välillä olisi ilmaa.
Käy kuten BB-talossa ikään.
Jos haluaa jatkossakin olla yhdessä, ja mahdollisimman pitkään kehittää suhdetta ja antaa toisellekin tilaa muuttua, tutustua häneen uudelleen, niin jatkuva yhdessäolo on haitallista.
Olen samaa mieltä ap:n kanssa asioista, joita hän toivoo parisuhteelta. Ja minä olen nainen, joka on ihan tarpeeksi pitkän aikaa ollut yksin tietääkseen mitä haluaa. Nyt elän parisuhteessa (reilu 2 v. yhdessä) ja odotan siltä tiettyjä asioita minäkin. Miksi heti leimataan läheisriippuvaiseksi ja huonon itsetunnon omaavaksi jos haluaa viettää aikaa vaikka joka päivä rakastettunsa kanssa? Miksi ei saa haluta jakaa elämän ihania asioita ihmisen kanssa, jota rakastaa? Miksei saa haluta sisältöä elämäänsä?
Varsinkin jos suhde on suht tuore, on ihan normaalia haluta elää symbioottisesti ja toivoa ap:n edellä mainitsemia asioita. Kyllä sitä ehtii sitten murahdella vastauksia lehden takaa 15 vuoden kuluttua. Tai elää eri talouksissa jos siltä tuntuu ja se toimii. Elämästä pitää nauttia nyt ja tässä. Toki naisesi voi haluta nauttia elämästään eri tavalla kuin sinä ja jos tämä ei sovi sinun pirtaasi niin on aika suunnata katse toisaalle. Vielä ei ole liian myöhäistä kun olette olleet vasta vuoden yhdessä. Asiat nimittäin tuppaavat paisua ajan myötä. Voit punnita ne hyvät ja huonot puolet ja tehdä päätöksesi sen perusteella. Jos et ole valmis kompromisseihin niin turha jatkaa itsensä ja kumppaninsa piinaamista. Ja minä en elä kuten opetan, nimittäin olen itsekin samassa tilanteessa ja mietin mitä tekisin kun suhde ei tyydytä henkisesti. Elämä on valintoja täynnä ja itse kannamme vastuumme kaikesta. Ei kukaan toinen tee meistä onnellisia.
Eihän noita aloittajan toiveita voi "vääriksi" kutsua. Toisaalta ei ole myöskään mitään väärää jos odotukset ovat hänen puolisonsa odotusten kaltaisia.
Kyllä, jos nyt ympärillemme katselemme, monenlaisia odotuksia ja toteutuksia parisuhteesta näemme.
Omasta puolestani toteaisin parisuhteeni olevan ahdistava, jos en omaa yksinoloa siltä saisi. Onnekseni niin minä, kuin myös vaimoni olemme odotuksinemme (jo yli 10 vuotta yhdessä), hyvin tuon aloittajan kumppanin kaltaisia
Ilmeisesti olet väärillä jäljillä. Teillä ei tarpeet natsaa yhteen.
Haluaisit naisen, joka olisi enemmän kanssasi ja enemmän sinusta riippuvainen.
Tämä nykyinen nainen on itsellisempi, tyytyväinen siihen muodostettuun rutiiniin ja kuvioon, joka on rakentunut iän myötä ympärille.
Sinä olet pikku osanen siinä kuviossa.
Haluaisit ihmisen, joka olisi vasta hakemassa juurtumista ja kiinnittymistä. Heitä löytyy enemmän nuoremmista naisista, joilla identiteettikin vielä on horjuvampi ja näin ollen ripustautuvat mieheen tiiviimmin.
Joten olet iskenyt "koukkusi" liian vanhaan vonkaleeseen. Häntä ei käy syyttäminen eikä muuttaminen.
Sinun on siirryttävä toisille kalavesille, mistä löytyy tuorempaa saalista.
Jadette olet väärässä identiteetin horjuvaisuuden suhteen, että se olisi näin vain nuoremmilla. Ei se katso ikää vaan luonnetta. Voi nelikymppinenkin olla ripustautuva mutta ehkä harvemmin
Kun olen lukenut tätä aihetta sivuavia ketjuja, niin tässä tuntuu olevan sukupuolten välinen ero?
Jos nainen ei halua olla 100% kaikilla mahdollisilla tavoilla suhteessa mukana, niin puolustuksina kerrotaan:
-mies on läheisriippuvainen
-jokaisella pitää olla oma elämä, omat ystävät ja harrastukset
-haluan aikuisen ja itsenäisen miehen, en lasta jota täytyy kokoajan huomioida ja pitää kädestä
-haluan elämässä omaa aikaa ja rauhaa
Kun taas melkeinpä isompi osa kirjoituksista on niinpäin, että naisen mielestä mies ei ole täysillä suhteessa mukana, niin syiksi nähdään aivan eri asiat:
-se on pelimies
-hakee samaan aikaan parempaa
-sillä on toinen nainen jossain taustalla
-sitoutumiskyvytön
-ei ole puhtaat jauhot pussissa
- mies on kypsymätön
Usein asia on niin.
Itsenäiseltä kulkijalta vaikuttava mies paljastuukin valitettavan usein hamesankariksi.
Nainen joka luulee , että mies oli aikuinen ja tarvitsee tilaa.sen sijaan paljastuu, että miehellä vaan onkin useampia naisia joita pitää seuraneitinään vuorotellen. Ei osaa olla yksin minuuttiakaan, vaan kun seurustelukumppani haluaa viettää omaa aikaa, mies lähtee pettämisreissulle.
Kun taas nainen joka sanoo haluavansa viettää omaa aikaa, usein tarkoittaa just sitä mitä sanoo, eikä "vapaa-ajallaan" pelkästään runkkaa , vonkaa naisia baarissa, osta netistä seuranhakupalveluita, runkkaa, pelaa, ryyppää jne.
harvinaisuus on mies joka on aikuinen mies.
Johtuu näistä suomalaisista juoppojen miesten vaimoista, jotka lellii useimmat poikalapset pilalle.
vielä tuosta omasta tilanteestani;
Oma elämäni on tietynlaisessa muurros- ja päätöksentekovaiheessa sen suhteen, että missä asun, mitä työtä ja miten teen, jne.
Minulla on paljon vaihtoehtoja, melkeinpä toinen toistaan parempia.
Niinpä olen halunnut kysyä naisen mielipidettä, olen halunnut huomioida suhteemme osana päätöksiäni.
Mutta vastaukset ovat olleet ympäripyöreitä ja tuoneet esim. selviksi;
-hän ei halua minun muuttavan lähemmäksi häntä, koska hän ei halua minun liikaa roikkuvan hänen "kimpussaan" joka päivä
-vastaavasti hän pitää omasta asuinpaikastaan, eikä tod.näk. koskaan tunne halua muuttaa sieltä pois
Tämä on sikäli ristiriitaista, että jos mun sitten pitää itsenäisesti valita vaihtoehdoistani minulle paras, niin se vie meidät 95% erillemme, eikä aikaa ja mahdollisuuksia tapaamisiin edes nykyiseen malliin enää ole. Eikä hän sitäkään halua!
No tee kuule oma päätös, jos jäät naisen takia johonkin tilanteeseen mistä et tykkää, niin syytätkö sitten naista kun hän ei ole sinun ajanvietteenä.
Ainakin mulla tuo onnellisuus elämässä muodostuu monesta eri asiasta, olen valmis tinkimään esim. työasioista, jotta minulla olisi enemmän ja helpommin aikaa kumppanini kanssa. Johtuu varmaan siitä, että olen melkein 5-kymppinen ja riittävästi jo onnistunut ja totettanut niitä kunnianhimoisia pyrkimyksiä joita minulla nuorempana oli.
Joten missään nimessä en jäisi naisen vuoksi tilanteeseen mistä en tykkää.
Voi kuinka helpompia nuorempana suhteet olivatkaan, pidettiin toisistamme, muutettiin yhteen, suunniteltiin tulevaisuutta. Kyllä mulla ja mun kumppaneilla edellisissäkin suhteissa on ollut omaa aikaa, omia kavereita ja menoja, jne.
Omasta mielestäni olen iän myötä lisää kypsynyt ottamaan huomioon toisen tarpeet ja tunteet. Jos ajattelen miten toimin 10-20 vuotta sitten, niin aika kypsymätön omasta mielestäni olin. Ja siitä huolimatta aikaisemmat suhteeni ovat toimineet hyvin, ne erot tulivat sitten ihan eri asioiden vuoksi.
Joten mikä tässä nyt sitten on alkanut mättään?
Enkä ole edes ulkoisesti mitenkään huonosti itseäni hoitanut. Ulkona liikkuessani saan itseäni 10-20 vuotiailta naisilta hyväksyviä katseita. Mutta kun mua ei kiinnosta. Niin aika pettynyt olen sitten, että itseäni vähän vanhempi nainen, kenen kanssa olen viettänyt "täydellisen" vuoden, ei ole kuitenkaan kiinnostunut mistään vakavammasta.
Mitä sen vakavempaa nyt on enää 50-vuotiaille olemassa=) Toisekseen, mitä ihmeen tulevaisuutta? ;) nuorillehan se on vakava asia, että
-on saanut hankittua vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin (ei ole ikätovereidensa silmissä turha ja ei-suosittu, tai ruma),
-on alkanut leikkimään kotia (vitsi mikä iso tyttö ja iso poika, kun asuvat 50-luvun malliin ahtaassa asunnossa yhdessä, ja kokeilevat eri rooleja kodinhoidossa,opettelevat yhdessä rahankäyttöä),
tai kuten
-Olemme tehneet lapsen ja parempi asua yhdessä jotta meitä on kaksi hoitamassa
-OLemme ostaneet asunnon jonka myymme ja alkamme rakentaa omakotitaloa..
Eli mitä yhteen muuton (?)syitä tarviii enää 50 vee jolla
Yhteenmuuttojen ja muiden lapsellisuuksien pointti on aikaa sitten ohi.
Yhteenmuutot aiheuttavat riitoja ja tappeluja.
Mun mielestä sun kannattaa jutella sen naisesi kanssa, mitkä ovat hänen pointtinsa?
Sulla on jotenkin suuren kuuloiset odotukset, mutta oletko huomannut että elämä on tässä ja nyt.
Kaiken tuon oot kehittänyt sen ympärille että sulla on jonkinasteinen eroahdistus, etkä pysty olemaan yksin. Hae siihen apua, jos on oikeasti paha olla ja tarvitset jonkun kokoajan lähellesi ettet ahdistu.
Ainakin tuo seksitarpeiden tyydyttäminen on yksi syy, että miksi olisi hyvä asua saman katon alla tai ainakin parin kilsan päässä toisesta. Tuntuu aika työläältä ajaa joka päivä monta kertaa edestakaisin kymmeniä kilometreja.
Eikä edes naisystäväni tykkää mistään pikapanoista vaan mielellään torkahtaa mun kainaloon kun homma on ohi.
Ja mitä eroahdistukseen tulee, niin erosta on 10v. aikaa ja olen ollut pitkiäkin aikoja yksin sen jälkeen. Ihan hyvä arvaus, mutta ei osunut.
Saat asian kuulostamaan tosi "houkuttelevalta": kannattaa asua saman katon alla seksitarpeiden tyydyttämisen helpottamiseksi.
:-o
Taas päästiin siihen että naisen pitää olla käytettävissä miehelle kätevästi.
Toki onhan mies käytännön ihminen, että kun ojentaa käden vasemmalle sieltä löytyy tekarit lasista, kännykkä ja paperitollo,
kun ojennat käden oikealle sieltä löytyy naisen käsi jonka voit ohjata sieltä peiton alta oman peniksesi päälle, jotta se on valmiina heti siinä kun nainen herää ja hän voi suorilta alkaa vemputtamaan. Vasenta ja oikeaa toki vaihdellen, että kummin päin teillä nukutaankaan.
Noh, tuota en ymmärrä naisessasi, itse en ainakaan vaikka en miehen kanssa asu, jaksa sitä jos seksin takia pitää olla yötäkin.
Minulle sopii ihan hyvin, että mies tulee ja käydään hommiin, ja mies lähtee samantien koska olisi sääli menettää sitä omaa aikaa pelkän seksin takia liikaa.
Se että pitää jokaisen seksikerran takia katsoa elokuva, syödä, nukkua yhdessä, käy joskus tosi rasittavaksi.
Mutta jos mies alkaisi mua tuollatavalla vedättämään, että rakastaa mua ja haluaa suhteelta enemmän ja siksi mun olisi luovuttava omasta elämästä, tosiasiassa miehen muna vain haluaa olla lähistöllä siksi, että se voi milloin tahansa alkaa seistä. Niin kyllä harmittaisi jos menisin itsenäisyydestäni luopumaan moisen syyn takia, tai että mies edes moista yrittäisi minulle syöttää.
Mutta hienoa ett olet uskollinen.
Pitäisikö sun puhua tuosta seksihommasta naisesi kanssa, että kävisikö joskus ihan pikapano? Ootko ollut rehellinen siitä, että mitä seksiltä haluat.
Ettei nainen vain luule että suakin pitää halia seksiä saadakseen.Maailman tyhmin syy muuttaa yhteen:)
Seksi voi jopa vähentyä, kun ei ehdi koskaan kaivata toista.
".....itseäni 10-20 vuotiailta naisilta...."
itseäni 10-20 vuotta nuoremmilta siis tietenkin
Kerroit, että naisellasi on jo aiemmasta suhteesta lapsia. Tuskin olisit onnellinen, jos hän kuitenkin viettäisi paljon aikaa lastensa kanssa. Eikö nimenomaan ole parempi, että hän omassa kotonaan yksin ollessa huolehtii lapsistaan ja sitten kun hän tulee sinun luoksesi, niin hän keskittyy sinuun?
Minua ärsytti suunnattomasti aiemmassa (pisimmässä) parisuhteessani juuri se, että minun tapani rentoutua oli väärä miehen mielestä. Minäkin toivoin, että mies olisi itse käynyt kavereittensa kanssa golffaamassa tai muuten vain reissaamassa, mutta itse kaipasin asiakaspalvelutyön vastapainoksi vapautta ja rauhaa ilman aikatauluja. Onko niin, että sinä et enää ole työelämässä mukana, mutta nainen on? Tämä voi olla iso eroavuus, koska nainen saa työn kautta niitä sosiaalisia kontakteja, joita sinä et saa.
Taidatte haluta parisuhteelta eri asioita. Jos nainen on tyytyväinen, niin ongelma on silloin sinulla. Haluatko tehdä kompromisseja? Jos et halua, kannattaa suosiolla erota. Tuolla iällä ei enää kannata väkisin tapella ja vääntää asioista, kun parisuhteessa kuitenkin ollaan vapaaehtoisesti yhdessä.
Minusta kuulostaa oikein kivalta tuo mitä kerroit itsestäsi. Itse olen nainen (tosin hilkkua vaille 30v) joka arvostaa parisuhdetta, jossa ollaan YHDESSÄ. Miksi ryhtyisin suhteeseen, jossa toinen ei haluaisi läheisyyttäni, seuraani, mielipiteitäni, yhteisestä elämäämme yhtä paljon kuin minäkin. Ja tarve rakkaudelle, hellyydelle ja läheisyydelle juuri sen oikean ihmisen kanssa, jonka vierellä elämä tuntuu elämisen arvoiselle, on suuri. Miksi piilottamaan oikeaa minääni joka haluaa sitä kaikkea. Jokaisella on unelmansa elämästä ja minulla se on elämän/kokemuksien jakaminen kaikista rakkaimman ja ihanimman ihmisen kanssa.
Ihan sama olenko jonkin mittapuun mukaan sairas, mutta en tunne itse niin. Olen onnellinen tällaisena :)
Mulla on vähän samankaltaisia ongelmia mieheni kanssa
Mies on itse vielä keskenkasvuisenoloinen paljonkin mutta näemmä kavereiden perhe-elämää seuranneina haluaisi itse samat eli jopa oman talon ! Mutta mutta...
mies elää kuin poikanen ja asenne ja parisuhteessa olo on samaa luokkaa. Ahdistaa valtavasti hirveä paine johonkin taloon, mutta toisaalta mies ei vaikuta pystyvän sellaiseen aikuiseen parisuhteeseen mitä tuollainen perhe-elämä vaatisi vaan on vielä jotenkin teinin tasolla kaikissa kommenteissaan ja huomionhakuisuudessaan; kotonakin puuhastelee mieluiten yksin tv:tä katsellen ja niitä näitä valitellen kuin olisi edes sylikkäin minun kanssani tai uskaltaisi suunnitella yhteistä tulevaisuutta noin muuten. Emme ole keskustelleet edes avioliitosta kunnolla, mutta talo on ilmeisesti joku pakkomielle hänelle?! Toisaalta hän jättää aina tarkaportin auki kuvailemalla, että mehän vasta tässä tutustumme mutta seuraavassa käänteessä jo painostaa taas kolmella lapsella ja omakotitalolla, ne taitavatkin olla hänelle jokin kulissinomainen haave enemmän kuin unelma yhteisen elämän rakentamisesta juuri minun kanssani, eihän tuollaisia asioita suunnitella ilman hienovaraista keskustelua toisen osapuolen kanssa vai suunnitellaanko?
Mun mieheni on vuoden yhdessä asumisen jälkeen paljastunut tavan mielistelijäksi. Sillä on hirveä pelko olla eri mieltä ja kauhea halu välttää ristiriitoja, mutta tapansa elää ja toimia vievät juuri ristiriitoihin ja onnettomuuteen. Todelliset mieltymykset ja se mikä kullekin on oikeesti tärkeää, paljastuu kumminkin aina.
Munkin mieheni oli olevinaan samaa mieltä siitä että parisuhteen pitää tuoda sisältöä elämään. Puhuminen on tärkeää, innostuneisuus asioista. On tärkeää touhuta yhessä, syödä yhessä. Sitä tavallista siis, mitä luulis jokaisen suhteelta odottavan. Matkustellaan yhessä, jaetaan arkea, muttei tietty olla kuin paita ja perse. Jokainen sitä omaa aikaakin tarvitsee.
No, kun muutettiin yhteen ja parisuhteen olis pitäny todenteolla alkaa, vuorovaikutteisesti... Mitä tekee kumppani kaikista myöntelyistään huolimatta? Istuu aamusta iltaan mitään puhumatta ja kuulematta koneellaan pelaamassa. Ei oo vuoteen kertaakaan oma-aloitteisesti tehny yhtään mitään, mitään, yhteisen hyvän eteen, suhteen eteen. Ei pyykkää, siivoa, kokkaa, edes syö kanssani. Mättää roskaruokaa, tyytyväisenä. Ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin pintalöpinöistä parin kamunsa kanssa, joiden seurassa pelaa. Varoo ettei vain rasitu, vinkuu jos tarvii kaupasta kantaa muutamakin tavaraa kotio. Ja aina on "tarpeeksi kaunis sää pelata sisällä".
Seksiin ei tee alotteita koskaan, ikinä. Ei mihinkään muuhunkaan. Kaikki ilonen spontaanius ja semmonen puuttuu täysin.
Olis voinu suunsa avata ja kertoa millanen oikeasti on ja olla näyttelemättä suhteemme alussa. Luulen kumminkin ettei tuo edes tiedä minkälainen on ja mitä elämältään haluaa. Ei ole itsetutkiskelua harrastettu, yleissivistyskin nolla. Ei haittaa, jokainen on mikä on, mutta miksi hitossa mielistellä ja esittää muuta kuin on? Että sais palkinnon, kumpopanin. Ihan kuin kukaan tervepäinen jäis suhteeseen jossa huomaa pian tulleensa henkisesti petetyksi, täysin.
Mä olen erostamme jo ilmottanu. Koska haluan PARIsuhteen.
Tuntuu, näitä tämän(kin) sivuston juttuja lukiessa siltä, että on varsin epämuodikas asia tuo kompromissi. Tosiasia kuitenkin on, että saadakseen toimivan parisuhteen aikaiseksi niitä on tehtävä ja niihin on, enemmän taikka vähemmän tyytyminen.
Toisaalta tuo muun "esittäminen", kuin itse todellisuudessa on, saadakseen itselleen kumppani, on "sieltä ja syvältä!"
Mä en halua asua yhdessä, koska en jaksa passata ja olla kätettävissä koko ajan, viihdykkeenä ja seremoniamestarina. Kyllä ihmisen pitää olla sen verran itsenäinen, että keksii itelleen tekemistä! Mulla on sama kuin jollakin, että harrastan mietiskelyä ja ajattelua ja en halua tulla tökityksi aatoksistani 10min välein. Suututtaa semmonen. Mulla täytyy olla omaa rauhaa ja aikaa. Joillakinhan tämmönen onnistuu, kirjailijoilla on usein puoliso, mutta kotona oma työhuone, jonne ei koko ajan ängetä. En ikinä ja kenenkään kanssa jaksa olla kylki kyljessä 24/7. Ja miks mun pitäs ottaa vastuu toisen viihtymisestä?! Sehän on sen ongelma, mulla on tekemistä, ajattelemista ym. Kyllä nautin seurasta sopivassa määrin, mutta miehet usein roikkuu, oottaa valmista, sotkee, kiukuttelee ja mankuu. Voin olla samassa tilassa silloinkin kun vaikka luen, mutta suutun takuulla, jos koko ajan otetaan kontaktia.. Välillä juotas kahvit ja käytäs kävelyllä, mutta en halua että joku on mun kimpussa koko ajan.
Sä olet päättäny hyvin, koska haluat ilmeisesti antaa muille läsnäoloasi hyvin vähän, etkä halua jakaa elämääsi paitsi itsesi kanssa. Se on mahtava homma että mietiskelet ja tiedostat millainen olet, mitä tarvitset, mihin susta on, mihin ei. Hienoa! Mutta suhteeseen ryhtyneen täytyy jakaa elämäänsä, enemmän kuin tehdä lähinnä vain mikä itseä huvittaa ja olla uppoutuneena omiin aatoksiinsa. 10 min välein ei pidä kenenkään tulla "tökityksi" ja omaa reviiriä, aikaa ja tilaa kaipaa jokainen suhteessa eläväkin, totta munassa, mutta on se nyt vihu jos joku haluaa suhteen mutta jatkaa elämäänsä kuin olis sinkku yhä. Wi kuulla, nähdä, osoiteta minkäänlaista kiinnostusta, koskaan, ei ehdotella tai suunnitella mitään yhessä, ikinä, ollaan kuin perässä vedettäviä lapsia, joita pitäs passata ja joiden eteen pitäs tehdä kaikki. Sen verran täytys ihmisen itteensä tutustua, niin kuin nimim. "itekseen viihtyvä" on tutustunu, että tosiaan tietäs mitä haluu ja mitä ei halua.