Sinkku?

Kertokaa, onko eronnut tai leski sinkku? Olen luullut että sinkku on aina ollut sinkku.
11102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sinkun määritelmä tuskin on mikään absoluuttinen totuus. Minusta sinkku on parisuhteessa elävän vastakohta, joten minun logiikallani eronnut ja leskikin ovat sinkkuja. Moni on varmaan kanssani eri mieltä.

Äänestä
  • Tuolla logiikalla sinkulla, eronneella ja leskellä ei ole mitään eroa. Monessa kohtaa pitää kuitenkin valita joko sinkku, eronnut tai sinkku. Silloin se ei voi olla sama asia.

    Äänestä

  • anneli8 kirjoitti:

    Tuolla logiikalla sinkulla, eronneella ja leskellä ei ole mitään eroa. Monessa kohtaa pitää kuitenkin valita joko sinkku, eronnut tai sinkku. Silloin se ei voi olla sama asia.

    Ennemminkin päinvastoin. Vaikka eronnut tai leski voi olla sinkku, leski tai eronnut ei välttämättä ole sitä. Leski tai eronnut voi esimerkiksi aloittaa uuden suhteen ja mennä naimisiinkin. Eihän silloin enää olla sinkkuja.

    Siksi toisekseen naimaton, avioliitossa tai leski ovat valtion käyttämiä nimityksiä siviilisäädystä. Ei siellä ole vaihtoehtona sinkkua, äitiä tai yksinhuoltajaa. Tässä puhutaan tavallaan kahdesta eri asiasta sekaisin.

    Äänestä

Kuka mitäkin nimitystä tykkää käyttää. Omasta mielestä sinkkuäiti on varsin hupaisa... Onko sinkkuäidin lapsi neitseellisen sikiämisen tulos..?
On naisia, jotka haluavat lapsen, mutta eivät miestä - eivät mainosta olevansa erityisesti sinkkuäitejä.
Leski on leski ja eronnut on eronnut. Itse olen jälkimmäistä. Olen, vaikkei minulla ole lapsiakaan.

Äänestä
  • Olet ilmeisesti siis eronnut, jolla ei ole lapsia. Minä olen eronnut 90-luvun alussa lasteni isästä, olenko edelleen eronnut vai sinkku?

    Äänestä

  • anneli8 kirjoitti:

    Olet ilmeisesti siis eronnut, jolla ei ole lapsia. Minä olen eronnut 90-luvun alussa lasteni isästä, olenko edelleen eronnut vai sinkku?

    Tuotahan ei tarvitse miettiä muualla kuin nettideittailussa, mutta silloin kun sitä harrastin niin itse käytin sanaa 'eronnut'. Elävässä elämässä onneksi voi kuvata itseään osuvammin.

    Äänestä

  • Miten se neitseellisyys liittyy tähän asiaan? Kyllä lapsen voi saada aikaiseksi vaikka ei suhteessa olisikaan, jos sitä ajat takaa.

    Ehkä tuo sinkku-sanan käyttö on yleistynyt sen takia, että melkein kaikki olisivat tänä päivänä eronneita jos vanhan tavan mukaan asiaa ajattelisi. Erolle ei anneta enään niin suurta merkitystä kuin ennen, joten sitä ei ehkä sen takia tarvitse enään tähdentää. Kai siihen eroon ennen liittyi jonkinlainen stigma, ja sen takia oli erikseen sinkut ja eronneet. Nykyään ovat aika samaa sakkia. Ainakin nuoria eronneita pääosin kutsutaan sinkuiksi. Vanhemmista ihmisistä taas puhutaan enemmän eronneina, koska sinkku sanana liitetään mielissämme automaattisesti nuorempiin ihmisiin. Kai tässä on sellainen murros menossa, ja kohta kaikki vapaat ovat sinkkuja, paitsi leski-käsite varmasti säilyy.

    Äänestä

  • Sinkkuäiti on aivan kamala sana. Miten nainen voi olla sinkku, jos hänellä on lapsia? Mä miellän sinkuksi ihmisen, joka elää yksin, ei parisuhdetta eikä lapsia.

    Jos on eronnut, niin sitten on eronnut. Ja niinhän se menee virallisissakin papereissa. Jos olet ollut kerran naimisissa, olet eronnut.

    Itse olen ollut avoliitossa, josta tuli ero. Mä sanon itsestäni vaan, ettei mulla ole miestä, kun tulee puhe siviilisäädystä. En mä mikään sinkku ole, kun mulla on kotona asuvia lapsia.

    Äänestä

  • kuka mitenkin kirjoitti:

    Sinkkuäiti on aivan kamala sana. Miten nainen voi olla sinkku, jos hänellä on lapsia? Mä miellän sinkuksi ihmisen, joka elää yksin, ei parisuhdetta eikä lapsia.

    Jos on eronnut, niin sitten on eronnut. Ja niinhän se menee virallisissakin papereissa. Jos olet ollut kerran naimisissa, olet eronnut.

    Itse olen ollut avoliitossa, josta tuli ero. Mä sanon itsestäni vaan, ettei mulla ole miestä, kun tulee puhe siviilisäädystä. En mä mikään sinkku ole, kun mulla on kotona asuvia lapsia.

    Eikö äiti (tai isä) voi olla sinkku jos lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja ovat aikuisia, ja äiti asuu yksin, siis sinkkuna.

    Äänestä

  • Sinkkuisä kirjoitti:

    Eikö äiti (tai isä) voi olla sinkku jos lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja ovat aikuisia, ja äiti asuu yksin, siis sinkkuna.

    Sinkku=ei lapsia, ei parisuhdetta, asuu yksin, elättää itsensä yksin. Jokainen nimittäköön itseään miksi haluaa. Oikea sinkku ei mun mielestä ole elänyt parisuhteessa eikä hänellä ole lapsia. Mä tuskin käyn itseäni sinkuksi nimittämään edes sen jälkeen, kun lapset lentää pesästä. Mieluummin kutsun itseäni naimattomaksi naiseksi.

    Äänestä

Minusta tuo eronneen ja sinkun erottelu on nykypäivänä aika turhaa. Ihmiset elävät avoliitossa aivan samoin kuin avioparit, joten mitä eroa loppujen lopuksi on avioliitosta tai avoliitosta eronneella? Ei mielestäni mitään. Silti toinen heistä kai jonkun mukaan olisi eronnut ja toinen sinkku? Vai olenko käsittänyt väärin, ja myös avoliitossa eläneet ja eronneet ovat eronneita pikemmin kuin sinkkuja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anneli8 kirjoitti:

Kertokaa, onko eronnut tai leski sinkku? Olen luullut että sinkku on aina ollut sinkku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu