Jos luottamus on mennyt aviopuolison teon/tekojen takia niin onko sitä mahdollista saada takaisin? Jos on, miten? Jos ei, miksi? Miten sen tietää?
Voiko luottamuksen saada takaisin?
Ratkaisuja etsimässä
427952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kyllä luottamuksen voi saada takaisin, mutta se vie rutosti aikaa ja vaatii molempien tahtoa ja sitoutumista.
Jos "tekijä" ei näe vaivaa ansaitakseen luottamuksen takaisin, niin homma ei toimi.
Toivottavasti teillä toimii.
Ja tähän lisään vielä, ettei ei se riitä, että "tekijä" tekee kaikkensa ja osoittaa luotettavuuttaan, jollei kumppani osoita HALUAVANSA luottaa. Pitkään jatkuva aiheeton epäilykin voi nakertaa parisuhteen reunoja rankasti.
Ja vielä se, että toinen oikeasti muuttaa tapojansa, eikä tee sitä miellyttääkseen kumppaniaan. Jos muuttaa näennäisesti tapansa vain pelosta jäädä yksin, palaa lopulta samaan lähtöpisteeseen, käyttäytymään huonosti.
Näin varmaan on. Kyllä 'tekijän' ainakin täytyy osoittaa ymmärtäneensä tekonsa ja sen vaikutukset toiseen. Mutta mistä syntyy se olo, että pystyy luottamaan siihen että toinen oikeasti sitoutuu... Miten voi erottaa epäaidot syyt. Ja miten ns kääntä poid päältä epäilykset ja pelot kun kuitenkin taustalla on vahva syy luottamuksen menetykseesn...
Jätä se sika, ansaitset parempaa - Jssap!
Mulla sama tilanne tällä hetkellä. Mies jäi neljännen kerran vuoden sisällä kiinni valehtelusta ja asioiden salaamisesta. En haluaisi vielä luovuttaa, kun on yhteisiä vuosia 26 ja teini-ikäinen tytär. Menimme parisuhdeterapiaan, kerran olemme nyt käyneet ja ensi viikolla on toinen kerta. Luottamuksen palautumisesta en osaa sanoa, ehkä joskus. En oikein osaa sanoa rakkaudestakaan, päivä kerrallaan.
Voimia teille valpurikm. Kuulostaa kurjalta. Niinhän se juurikin on. Ei monen vuoden perhe-elämää voi heittää ihan tosta vaan romukoppaan. Mutta luottamuskin on niin valtavan tärkeää, erityisesti kun on sitä perhettä. Minulle on ainakin kovin vaikeaa tällä hetkellä nähdä kuinka saisin toista kohtaan sen täyden luottamuksen, joka oikeastaan yhdessäeloon tarvitaan. Varsinkin kun minun luottamukseni on mennyt tavalla, joka hämmentää minua kovasti. Ja mies ei ole kovinkaan avoin puhumaan asiasta, koska ei itse näe asiaa niin vakavana.
Mitä sitten on tapahtunut? Kyllähän sekin vaikuttaa uskottavuuteen. Jos mies ei halua käsitellä asiaa ja puhua siitä kanssasi eikä näe edes asiaa vakavana niin mitä syitä olisi häneen luottaakaan?
Ei. Voi.
Kun vaan ei voi. Luottamus kun katoaa, se ei koskaan palaa täysin takaisin. Se on vaan niin.
Valitan.
Kyllä se palaa kun molemmat haluaa. Aina on mahdollisuus.
Se on tahtotila niin kuin kaikki rakastumisen jälkeiseen rakastavaan parisuhteeseen liittyvä.
Kyllä sitä voi luottaa uudelleen... se vie aikaa ja vaatii töitä. Pettäjän on osoitettava olevansa luottamuksen arvoinen, petetyn on annettava toiselle mahdollisuus olla luottamuksensa arvoinen ja rohkeasti luottaa kun on valittu jatkaa yhdessä. Muutoin suhteella ei ole tulevaisuutta. Kyllä petetty aika nopeasti aistii, että pettäjä ei täysin avaa itseään hänelle ja tällä tapaa murentaa sen pohjan mille petetty joutuu alkaa jatkoa rakentamaan.
Jos ei pysty näkemään anteeksiannon jälkeiseen elämään uudelleenrakennetussa suhteessa puolisonsa kanssa, niin on mahdotonta uskaltaa luottaa uudelleen. Anteeksianto on paljon muuta kuin vain sanoa "saat anteeksi"... ja aivan samoin luottamuksen kanssa. Päätöksen jälkeen siihen on vain kasvettava sisään, tavallaan antaa luottamuksen tulla takaisin sinuun.
Mistä sen tietää, että toinen on tällä kertaa tosissaan. Hän kun itse vannoi niin jo edellisellä kerralla ja sitä edellisellä. Olisiko parempi lähteä ja alkaa rakentaa omaa elämää yksin. Jättää kaikki paska taakseen.
Jos kertoja on enemmän kuin yksi, niin tuskin muuttuu. Kun saa anteeksi toiselta, pitäisi sen tarkoittaa, että muuttaa käytöstään. Jos tekee samat virheet uudestaan= ei näe niissä mitään väärää. Anteeksianto on tarkoitettu kertaluonteiseksi. Se on keksitty vain siksi, että tekee virheen, koska ei silloin tiedä oikeasta tavasta toimia.
Aivan kuten "ratkaisuja etsimässä" sanoi -miehet eivät näe asioita vakavina.
Kysymys ei ole seksisuhteesta, mutta salaisesta ystävyydestä kyllä. Minä en sitä ole hyväksynyt, koska en halua jäädä katsomaan, mitä siitä tulee. Sama nainen on kyseessä ollut joka kerta. Tämä on kuitenkin ainut tapaus meidän 26 vuotta kestäneen liiton aikana, siksi vielä haluaisin yrittää, jos vaan voisin olla varma miehestä.
Miten voisit olla varma miehestäsi, et mitenkään. Ainoa asia, josta voit olla varma, on oma itsesi, keskity siis itseesi. Oletko ottanut yhteyttä tuohon naiseen? Minä ottaisin ja selvittäisin, mitä mies hänelle on kertonut, jos mahdollista. Salainen suhde toimii sillä varjolla, että kaikki todelliset asiat ovat hämärän peitossa. Viatonta ystävyyssuhdetta ei tarvitsisi salata (paitsi, jos olet hirveän mustasukkainen?) Joko olette käyneet pariterapiassa? Mene itse, jos mies ei lähde. Minä valmistautuisin jo ihan konkreettisesti siihen, että ero tulee. Jos niin käy, on kaikki mietitty valmiiksi. Itse ainakin koin niin, että se on turvani epävarmuudessa. Katselin asuntoja, eriytin rahat ja heitin pois tavaroita, joita kumpikaan ei halua. Olin valmis lähtemään muutamassa päivässä.
Joku aiemmin kirjoitti, että luottamuksen täytyy antaa kasvaa sisällä. Näin se on, ei luottamusta saa hetkessä takaisin eikä mielestäni kannata edes yrittää saada takaisin, jos toisen mielestä mitään vakavaa ei ole edes tapahtunut. Ellei toinen pahoittele aiheuttamaansa tuskaa eikä edes ymmärrä sitä, niin ei mielestäni ole järkeä edes yrittää kasvattaa luottamusta, koska uuden pettymyksen riski on niin suuri.
Asiat pitäisi selvittää ihan pohjamutia myöten terapiassa, jotta voisi päättää, onko suhteella tulevaisuutta, ei miettiä miten luottamusta saisi takaisin.
Olen jutellut myös naisen kanssa ja hän ei ymmärrä miksi minä en hyväksy heidän ystävyyttään. Syksyllä valehtelivat minulle molemmat, että yhteyttä ei ole pidetty. Mies on salannut jutun, koska tiesi, etten minä sitä hyväksyisi. Hän ei itsekkään hyväksyisi minulle samaa. Mies on pyytänyt anteeksi minulta ja tyttäreltämme (joka sai tietää asian n. kuukausi sitten). Terapiassa ollaan käyty ja kotiläksyjä tehdään. Mies on myös tunnustanut, että hänellä on jossakin vaiheessa ollut myös tunteita naista kohtaan. Tiesinhän minä sen, koska tunnen mieheni. Mies on tällä hetkellä kovin katuva, mutta kun pöly taas laskeutuu niin palaako hän entiseen. Olen myös miettinyt, että tällainen salailu saattaa myös olla koukuttavaa, koska se tuo jännitystä elämään.
Mieti, mitkä vaihtoehtosi ovat? a) Luottaa uudestaan mieheen ja katsoa, mitä siitä seuraa. b) antaa heidän olla avoimesti ystäviä -> ehkä asia tasaantuu, kun ei ole sitä sinun mainitsemaasi jännitystä. Kumpi on pahempaa: se, että he ovat avoimesti ystäviä ja et tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu vai se, että kiellät miestäsi, etkä voi olla ikinä varma, onko miehesi yhteydessä häneen? Mahdollisuus menettää miehesi on siis olemassa joka tapauksessa.
C) Hankit elämän, jossa sinun ei tarvitse miettiä huolehtimiasi asioita. Jos mies haluaa olla kanssasi oikeasti, tulee hän uudestaan sinun luoksesi.
On olemassa myös vaihtoehto D) Miehesi on oppinut vihdoin läksynsä ja aidosti haluaa muuttaa käytöstään.
Eniten huolestuttaa se, että kyseessä on sama nainen ja että miehesi katsoo oikeudekseen olla tämän kanssa ystävä, vaikka ei salli samaa sinulle.
En voi millään sallia heidän ystävyyttään, koska en halua, että se nainen on tietoinen minun perheeni asioista. Toiseksi, mieheni ei ole pelimies, joten heidän ystävyytensä vaikuttaa minun ja mieheni väleihin. Siten olen aina aavistanut, että he ovat pitäneet yhteyttä. Sen todistamiseen on vain tarvittu välillä hyvää tuuriakin. Olen myös miettinyt vaihtoehtoasi c ja jossain määrin sen varmaan toteutankin. Terapeutti kannustaa tekemään asioita yhdessä ja viettämään aikaa enemmän ihan kahdestaan.
Eikö tässä ole enemmänkin kyse sinusta, sinun ratkaisuistasi kuin miehestäsi? Joudut hyväksymään sen, että hän on rakastunut toiseen. Se ei muutu, vaikka hän ei tuohon naiseen pitäisikään enää yhteyttä.
Tutustuin työssä erääseen mieheen, jonka kanssa vaihdoimme ajatuksia joskus myös sähköpostitse. Minun puoleltani kyse oli puhtaasti ystävyydestä tai paremminkin tuttavuudesta, hän ei ollut lainkaan tyyppiäni, mutta mies rakastui minuun. Emme puhelleet intiimeistä asioista, vaan työasioista ja vapaa-ajan asioista, mutta hän mainitsi aina välillä vaimonsa eikä koskaan mukavaan sävyyn, minkä laskin hänelle miinukseksi. Kun hän tunnusti rakastuneensa irtisanoin ystävyyden tai tuttavuuden kokonaan, mutta mies lähetti minulle silloin tällöin viestejä jopa kolmen vuoden kuluttua toivoenuusivansa "ystävyyttä". Kun luin kertomuksesi, minulle tuli tämä mieleen.
On hyvin loukkaavaa, että ystävyyden varjolla tehdään avioliittoon salaisuuksia. Jos kyse on rakastumisesta niin silloinhan pitäsi puhua rakastumisesta eikä ystävyydestä. Sillä oikeatakin ystävyyttä voi olla naisen ja miehen välillä. En ymmärrä tuota toisen naisen osallistumista ystävyyden salailuun ollenkaan, ei kuulosta reilulta ystävyydeltä.
Ehkä siellä terapiassa osataan vahvistaa sinua niin, että osaat pitää huolen itsestäsi sen sijaan että keskityt mieheesi. Voi olla, että pitkässä liitossa tulee ihastumisia, en tiedä, kun ei ole kokemusta, mutta pitäisi niistä puhua ainakin niiden oikeilla nimillä, mielestäni.
Musta on kumma, että mies on toistuvasti laittanut jonkun toisen ihmisen teidän parisuhteen edelle. Ottanut monta kertaa tietoisesti riskin, että menettää perheensä tuon "ystävyyden" vuoksi. Myös se, että heidän välinsä vaikuttavat teidän elämään. Kyseessä ei ole siis ollut mikään kaverisuhde. Ainakaan miehen puolelta. Nainenhan on oikeasti saattanut olla kaverimielessä liikenteessä.
Viettäkää aikaa yhdessä, tuskin se on ongelma, koska teidän lapsikin on niin iso ja työt saa aina järjestettyä. Katsokaa, mitä siitä tulee. Mutta noin monen valehtelukerran jälkeen, olisit hölmö, jos alkaisit luottamaan välittömästi.
Tunteilla tarkoitin ihastumista, en rakastumista, koska he eivät ole tapailleet. Suhde on perustunut puheluihin, viesteihin ja satunnaisiin tapaamisiin yhteisissä tilaisuuksissa (päiväsaikaan). Sehän minuakin vaivaa, että joku toinen nainen on miehelleni niin tärkeä, että hän ottaa tyhmiä riskejä perheensä suhteen. Mies sanoi, ettei ajatellut että menettää mitään, koska luuli ettei jää kiinni! Vaikka asioista oli sovittu, niin mies ei sopimuksista piitannut vaan itsekkäästi ajatteli vain itseään. Ehkä nainenkin haki jännitystä elämäänsä, hänen miehensä ei jutusta välitä. Voi olla, että tunteet ovat olleet yksipuolisia, mutta minua ainakin ahdistaisi, jos joku mies minuun ihastuisi, mutta minä en häneen, lopettaisin heti sellaisen. Sanoin myös naiselle, että mieheni puolelta juttu alkoi olla muutakin kuin ystävyyttä, hän ei kommentoinut sitä mitenkään, taisi olla tyytyväinen.
Kyllä päiväsaikaankin voi pettää ja edes olematta samassa huoneessa. Uskoton ajattelee niin kuin miehesi, että ei haittaa, jos toinen ei saa tietää. Uusi suhde kannattaa tietysti pitää salassa, kun ei tiedä tuleeko siitä mitään.
On hirveä shokki huomata, miten laskelmoiva oma puoliso, johon on aiemmin luottanut, osaa olla. Loppujen lopuksi toiseen ei voi ikinä luottaa täysin, näin sen koen. Mutta enää en koe sitä taakkana, sillä voin itsekin rakastua toiseen. Pettämään en itse ryhtyisi koskaan niin kuin mieheni teki. Kuitenkin on aina hyvä olla valmis siihen, että liitto loppuu. Silloin ei pidä toista itsestäänselvänä. Nämä olivat hyviä asioita, jotka koituivat pettämisestä.
Siis luottamus ei minun mielestäni varsinaisesti enää koskaan palaudu, kun se kerran on mennyt. Se ei vain enää haittaa arkielämää.
Ja minusta tämä keskustelu alkaa muistuttaa noitavainoa. Tämä vatulointi ystävyydestä ja "ystävyydestä" sekä "luottamuksesta" parisuhteessa ja sen ulkopuolella on sairaan mielen kehittämää ajatusleikkiä, jolla saadaan päivittäinen mielenpahoitusmyrkytys aikaiseksi ja sillä oikeutettua oma huono käytös.
Pelko ja epäilys on näille itsestään epävarmoille sieluille loputon energian lähde. En voi luottaa, kun toisella on mahdollisesti jotain meneillään ajatusmalli on kuin itsensä toteuttava ennustus. Kun riittävän pitkään on ollut etäinen ja epäileväinen (siis hankala, ei luonteva) kumppaniaan kohtaan, niin ei ole ihme että tämän ajatukset kääntyvät miettimään olisiko jossain asiat paremmin. Siis oma epävarmuutemme ja pelkomme rikkoo sisältäpäin suhdetta. Turha siitä on toista tai ulkopuolista tahoa syyttää.
Emme voi kylvää epäilystä ja pahaa oloa ja odottaa siitä kasvavan jotain kaunista ja molempia humalluttavan tyydyttävää. Ei se niin mene.
Emme voi kieltää toiselta toisten ystävyyttä. Se on sairaan itsekästä ja toisen oikeuksien loukkausta. Puolet maailman ihmisistä on vastakkaista sukupuolta. Se on aivan liian suuri määrä ihmisiä hallittavaksi taikka kiellettäväksi. Paljon helpompaa luulisi olevan hallita omia tunteitaan ja vaimentaa omia pelkojaan.., ja ehkäpä vielä vähän luottaa siihen lähimmäiseen.
Anteeksi vaan valpurikm, minä en ymmärrä yhtään pätkää sinua, että kiellät toisen ihmisen ystävyyden! Ethän sinä hyvänenaika omista et miestäsi etkä lapsiasi. Toihan on jo henkistä väkivaltaa, ja sairasta mustasukkaisuutta, ja ennenkaikkea et luota sitten pätkääkään itseesi! Hakeudu hoitoon toi ei ole todellakaan normaalia.
Miehesi vaikuttaa todella rehelliseltä, ja avoimelta, sinä sen päin vastoin olet hullun mustankipeä ja epävarma itsestäsi. Miehesi pitäisi antaa sinulle kenkää niin että vinkuu, ja tuskin kukaan enään tommoista akkaa huolisi. Minulla on paljon naisia ystävänä, niin työn kuin harrastuksienkin parista. En ymmärrä sinua.
sinä olet hullu! sori
Luuletko todellakin, että miehesi ja hänen ystävänsä puhuu teidän perhe-elämästä? Ei tosiaankaan. Ketä kiinnostaa toisten perhe-elämä? Oletpa keksinyt itsellesi todellisen tekosyyn. Normaaleilla ihmisillä on muutakin puhuttavaa kuin vatvoa jonkun perhe-elämää.
Myrkytyksen oireet kirjoitat niin asiaa kuin olla ja voi
Kun mies ihastuu toiseen ja salaa tapaamiset, niin sekö on ystävyyttä? Ei minusta. Ja kokemusta on siitä, kun mies juuri tuollaisessa tilanteessa nimenomaan puhuu vaimostaan ja perhetilanteestaan ihastukselle, olin siis itse se ihastus, en vaimo.
Teoilla on seurauksensa. Valehtelemisesta yleensä seuraa luottamuksen menettäminen. Ystävyys vastakkaiseen sukupuoleen toimii vain, jos mukana ei ole ihastusta tai ainakaan siitä ihastuksesta ei ryhdy varattuna virittelemään mitään sen enempää.
Aiheeton mustasukkaisuus on tilanne, jossa mitään syytä epäillä ei ole.
Minulla oli tosi läheinen miespuolinen kaveri, jonka kanssa tavattiin usein. Tunsin tämän vaimonkin, mutta jostain syystä mies ei sitten kertonut vaimolleen tapaamisistamme. Yleensä minä sitten mainitsin jotain jossain asiayhteydessä jutellessani vaimon kanssa, joten se tuli aina ilmi. En tiennyt, että mies pimitti tällaista vaimoltaan. Minulle ne tapaamiset todellakin oli tapaamisia hyvän ystävän kanssa.
No, heillä ei sitten ilmeisesti ollut parisuhde kunnossa ja lopulta minä olin se, joka kertoi näistä tapaamisistamme pelkästään sen vuoksi, että osoitin tällä sitten vaimolle että saisin miehen omakseni jos haluaisin. Hullua, eikö? En tiedä, mitä mies on selitellyt vaimolleen ja täytyy sanoa, että ei paljoa kiinnosta. Mies on kyllä edelleen satunnaisesti pitänyt yhteyttä. Ilmeisesti salaa, enkä suorastaan enää välitä että kertooko vaimolleen vai ei. Meidän suhteemme perustuu täysin ystävyydelle ja täytyy myöntää että vaimon vihjailu otti niin paljon pannuun, että minun puolestani saavat itse hoitaa asiansa.
Se on hullua, jos normaalia ystävyyttä kielletään tai ei sallita, siis aiheeton mustasukkaisuus. Se pitäisi jotenkin pystyä käsittelemään niin ettei tarvitse valehdella, koska siitä valehtelusta epäluulot vasta heräävätkin.
Ymmärrän vaimoa, ei se tunnu kivalta, jos tietää miehensä ihastuneen toiseen. Tosi ikävään sävyyn tässä häntä syyllistettiin. Ystävän vikahan se ei ole, jos mies ihastuu. Ilmeisesti miehellä se ei toimi niin, että ystävä on nimenomaan sellainen, joka ei romanttisessa mielessä yhtään sytytä, joten joskus ystävyys voi johtaa tällaisiin ikåviin tilanteisiin. Ne on vain pariskunnan keskenään selvitettävä. Eihän pitkän avioliiton tarvitse yhteen ihastukseen kaatua, jos vaimon itsetunto sen kestää. Valehtelusta toipuminen vie aikansa tapahtui se mistä syystä hyvänsä.
Huono parisuhde. Siksi ei sallita vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä toisella. Näin se vain ikävä kyllä on.
Ehdottomasti pitää luottaa, ja jos ei luota, niin asia pitää käydä läpi niin itsensä kuin toisen kanssa. Miehet monesti ei kerro naispuolisesta ystävästään vain ja ainoastaan sen takia, että he eivät jaksa alkaa vatvomaan, kun ei ole mitään vatvottavaa. Miehet monesti ovat sanoneet, että tulee vaan turhaa härdelliä jne. Näin minun kaverit sanoneet, jotka ovat naimisissa, ja oikeasti ovat myös vain kavereita.
Monesti tuntuu, että naisista, joista tulee vaimoja, puhumattakaan äitejä, että niistä tulee jotenkin ihan "sekopäisiä" kumppaneita.
tottakai jokainen ystävyys on ainutkertainen, jotku jauhaa puolisoistaan tai eksistään, mikäs siinä. Mun mieskaverit eivät kyllä puhu omista parisuhteistaan, juuri koskaan. Ja, jos joku mun kaveri jauhaisi koko ajan omasta vaimostaan tai suhteestaan, niin sanoisin kaverilleni, että ole hyvä ja ota terapeuttiin yhteyttä. Tottakai on selvää, että joskus voi mainita, mutta en minä jaksaisi sellaista kaveria, olisi se sitten nainen tai mies, joka jauhaus samasta aiheesta aina vain uudestaan. Oman kokemukseni kautta, juuri miesten kanssa kaveruus on hauskempaa ehkä juuri siksi, että silloin keskitytään hauskanpitoon, ei terapiasessioihin. Tosin yksilöllistä tämäkin. Mutta monesti naisten kanssa aina jauhetaan jonkun tason ongelma
Sinulle valpurikm, ota ainakin aikalisä suhteeseen, esim. vuokraatte yksiön ja pistät miehen sinne miettimään, mitä on tehnyt, ja mitä hän oikeasti haluaa. Siinä sivussa mietit tietysti myös itse asioita, ja järjestelet ihan konkreettisesti asioita eteenpäin (talous, tulevaisuus jne.)
Hyvin todennäköisesti, mies on ihan karvojaan myöten rakastunut tähän kenties "tavoittamattomaan" naiseen, toisin sanoen mies haluaisi naisen, mutta naisella ei ole sen enempää tunteita, ehkä hakee vain vaihtelua. Nimittäin, jos mies jatkaa yhteydenpitoa saman naisen kanssa, vaikka sinä vaimona olet tullut tietämään siitä, kertoo se juuri sitä, että mies on niin rakastunut, että ei välitä enään mistään mitään. Eikä miehesi todennäköisesti tajua edes sen vertaa, että ei ole mahiksii tähän toiseen naiseen (kun ottaa tollaisia riskejä).
Kunnioita itsesi, ja heitä mies miettimään vähäksi aikaa muualle, näin viestität, että olet tosissaan, ja nyt on ratkaisujen aika. Eihän mies kunnioita sua pätkääkään tai on vaan niin järki seis, että ei pysty tunteilleen mitään. On selvää, että pitkässä parisuhteessa tunteita tulee ja menee, mutta aina sama nainen riskin oton kohteena. Yritä jaksaa, nämä asiat eivät ole kovin yksinkertaisia, mutta älä ole nösvä äijäsi suhteen, menee loputkin kunnioitus
minun jo nyt ex teki juuri tuota, piti yhteyttä vaikka oli jo kiinni jääny. Erosin ja eipä menny kauaa, kun rakensivat yhteisen kodin, eli suunnitelma oli jo valmiina, kunhan ensin pääsivät minusta..
Joskus ihmiset voivat olla todella kieroja, mutta eivät kaikki sentään. Ja ei ainakaan sen perusteella voi kieltää ystävyyttä (vastakkaiseen sukupuoleen), että kaikki on kuitenkin kieroja. Sillä logiikalla voisi kieltää myös muut ystävyyssuhteet, kun nekin voi olla kieroja. Kaiken kukkaraksi voi kieltää työnteon muualla kuin kotona, koska työpaikalla tai peräti työmatkalla voi tehdä kieroja juttuja. Varmuuden vuoksi kehottaisin kaikkia sairaalloisen mustasukkaisia ihmisiä, kannattaa lukita oma ukko tai akka kellariin, niin pysyypähän ainakin tallessa!
En osaa sanoa millainen ystävyys sinun miehelläsi valpurikm on tuon naisen kanssa.
Vaikuttaa kyllä ihastumiselta ja uuden etsimiseltä enemmän kuin ystävyydeltä kun se pitää sinulta noin tarkkaan salata. Tai sitten olet hyvin mustasukkainen ja mies sen takia piilottelee viattomiakin tapaamisia ja ne saavat liikaa painoarvoa sen piilottelun myötä.
Minun paras ystäväni on aina ollut poika. Tapasimme päiväkodissa minun ensimmäisenä päiväkotipäivänä ja siitä asti olemme olleet läheisiä toisillemme. Olin 3 vuotias ja hän 4. Olemme molemmat ainoita lapsia ja olemme luonteeltamme hyvin samanlaisia joten leikit menivät lapsena hyvin yksiin, samaten urheiluharrastukset ja koulussakin oltiin samoilla luokilla. Meillä tietysti on eri juttu silleen, että olemme aina avoimesti olleet ystäviä.
Teini-ikäisenä muutama poikakaveri jäi minulla sen takia, ja hänelläkin pari tyttöystävää, kun he eivät kestäneet meidän ystävyyttä. Meidän välillä ei ole koskaan ollut seksuaalista, ei edes sellaista ihastumista toisiimme, mutta suhteemme on läheinen, oletan että kuin keskenään hyvin toimeen tulevan siskon ja veljen välinen erittäin hyvä luottamussuhde.
Onneksi löysimme sellaiset puolisot kumpikin tahoillamme jotka eivät ole koskaan kummeksuneet ystävyyttämme ja tullaan hyvin toimeen pariskuntinakin. Oikea ystävyys ei vaadi salailua, kavereita voi olla täysin julkisesti, voi käydä lenkillä, voi käydä ravintolassa syömässä tai kahvilla lounastunnilla eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Tämän vuoksi en sanoisi miehesi ja tuon naisen suhdetta ystävyydeksi. Ehkä siinä on sitä muutakin viritettä mukana.
Hmm. Miehelläsi on siis "salainen ystävyyssuhde" . Salainen siksi, kun mies tietää ettet sitä hyväksy. Nyt kysynkin mikset hyväksy? Mitä menetät? Vai epäiletkö, että kyseessä on rakkaussuhde? Luotatko mieheesi ylipäänsä?
Itselläni on myös mielipuolisia ystäviä, tai sanoisinko, että etupäässä niitä. Yksi on entinen miesystävä, joka on ollut elämässäni jo yli 30 v (vaikkakin kumppanina vain 7v). Tapailen ystäviäni, myös näitä miespuolisia silloin tällöin ja olen muutenkin yhteydessä. Joskus sanon miehelleni tapaamisesta, joskus en. Riippuu tilanteesta. Samoin on naispuolisten ystävien kanssa, miesten tapailussa en tee eroa. Joskus siis kerron, joskus en. Joskus jälkikäteen, kun tulee joku juttu mieleen. Jos mieheni ei hyväksyisi näitä tai edes yhtä näistä ystävyyssuhteistani, niin se olisi ongelma, jos sen sellaiseksi tekisi. Vähän vaikea edes kuvitella, että mieheni mielestäni luottamus minuun olisi mennyt, kun tapailen ystäviäni "salaa". Jos näin kuitenkin olisi, menettäisin luottamukseni myös mieheeni. Minulle nyt vain ei sovi mies, joka ei hyväksy ystäviäni, olivat he sitten mies- tai naissukupuolta (tai muu sukupuolisia).
Ja vielä: luotatko itseesi?
Niin ap, minuakin kiinnostaisi tietää, luotatko edes itseesi? Siinäkin, että osaat arvioida nykyisen tilanteen, vetää siitä johtopäätöksesi ja päättää/ratkaista asia tavalla tai toisella? Loppuviimein sinulla on karkeasti ottaen kaksi vaihtoehtoa; joko erota miehestä, tai jatkaa hänen kanssaan. Jos jatkat sinä voit joko hyväksyä hänen naispuolisen ystävänsä, tai sitten et. Vaikka miehesi katkaisisi välit tähän naiseen, niin mitä sen jälkeen? Auttaisiko se lopulta yhtään luottamuspulaasi? Millaisia tunteita välien katkaisu sinussa herättäisi? Entä miehessäsi? Ja katkeisivatko välit edes oikeasti?
Itse en luopuisi yhdestäkään ystävästäni muuten kuin omasta vapaasta tahdosta.