Petetty

Tapasin syyskuussa miehen 42v. dettilinjan kautta, itse olin 44v. Alettiin seurustelemaan tiiviisti. Lokakuussa hän sanoi, että haluaa muuttaa minun luokse heinäkuussa. Hän käytänössä asui koko ajan minun luona. Asuntonsa sanoi irti heinäkuussa. Eräänä päivänäJoulukuussa kun menin yövuoron töihin (oli myös syntymäpäiväni) hän oli kotona illalla. Aamulla kun tulin kotiin hän haisi alkoholille ja oli krapula. Kun kysyin missä hän oli ollut. Oli kuulemma ollut paikallisessa pubissa ja sieltä lähtenyt taksilla keskustaan missä oli tavannut kaverinsa. Käynyt tanssimassa Ladymoonissa ja muut paikat läpi. Tullut vasta aamulla kotiin. Oli kuulemma 5 aikaan odottanut metroa. sanoin etten pidä siitä,ettei kerro mihin on menossa ja että vasta aamulla tulee kotiin. Takseja löytyy. Paikat menee kiinni viimeistaan klo 4.

Seuraavan kerran taas oli tanssimassa ladymoonissa kuulemma 4 saakka ja tullut kotiin klo 7. Kysyin missä oli ollut. Oli selittänyt, että oli mennyt Junalla Keravalle 5-6 aikaan aamulla, koska luuli, että hänen kaverinsa oli vielä hänen asunnossaan ja olisi halunnut vielä juoda lisää. Selitti vielä kuinka hän sankarillisesti oli vielä pelastanut nuoren tytön kun tumma mies oli ahdistellut. Kotona hän näytti puista pamppua, että sen hän haki kotoa ja että se oli todiste siitä että oli käynyt kotona.Olin ollut itse töissä yövuorossa.

En tiedä, ei tuntunut hyvältä.Epäilin taas että on pettänyt. Ja eikun taas se sama toistui. Hänen kaverinsa muutti Suomeen espanjasta(suomalainen)Olin ollut yövuorossa (kerran aina 3viikon välein)Huomasin sen jälkeen kirjahyllyssä kaksi kuittia, jossa luki että oli olutta strippi ja ilotyttöpaikasta
Alcatraz. Kun kysyin häneltä asiaa. Hän selitti että oli käynyt vain kahvilassa. Kun kovistelin hän kertoi, että oli ostanut kahvit ilotytöille ja myöhemmin kertoi, että shamppanjaan ja vielä myöhemmin kertoi, että hänen kaverinsa oli ostanut itselleen ilotytöt 150€ja että olivat keskustelleet ilotyttöjen kanssa sohvalla. hänen sanoi, että oli ollut kaverinsa kanssa koko ajan ja oli tullut kotiin aikaisin aamulla ennen kun palasin töistä, viinalle haisevana.

Tuntui pahalta ja suutuin pahast. Sanoin, että sen on loputtava. Lähdettiin ulkomaille ja loman alussa suutuin hänelle vielä. Hän lähti omille teilleen muutamaksi päiväksi kun pyysin, että tulee takaisin. Kun palasimme kotiin lomalta huomasin, että hän salailee sähkopostittelemistään ja varoi, etten tule lähelle kun hän oli tietokoneella. Sain selville, että lomalla hän oli tutustunut Espanjassa asuvaan naiseen. viesteissä oli pusu viestejä ja että on ikävä. Mies kutsui naisen tulemaan lomalle Suomeen,että pääsee tapaamaan häntä.

Suutuin pahasti ja vaadin yhteydenpidon lopettamista. Kun jäi kiinni alussa hän väitti, että nainen on vain ystävä.

Seuraavaksi hän keksi taas lähteä paikalliseen pubiin, eikä miestä kuulunut. tuli kotiin myöhään. Olin taas vihainen. Se toistui ja vastasi tällä kertaa puhelimeen ja sanoi, että oli kavereiden kanssa. myöhemmin yöllä soitin hänelle.Hän oli jättänyt puhelimen auki ja kuulin askeleita ja että ovi aukesi ja meni kiinni. Seuraavaksi hän sanoi että siina on nainen, jolla ei ole vatsaa, paita pois, pistä paremmaksi ja laski naista sanomaan minulle rumasti. Nainen sanoi, toivottavasti teen kuolemaa.

Seuraavana päivänä soitin miehelleni ja kerroin hänelle, että kuulin kaiken. Hän sanoi, että minä vain kuulen ja luulen vaan ja että kyllä hän tulee sinne meidän sänkyyn. Olin niin loukkaantunut, vihainen, että sanoin hänelle, että ei tarvitse enää tulla.

Hän ei enää tullut ja oli hakenut viikon sisällä tavaransa. Sain tietää vähän myöhemmin, että hän olikin muuttanut tämän toisen naisen luokse. Aika nopeata toimintaa. En voi käsittää koko asiaa. Olen aina pitänyt itsestäni huota olen nätti. viimeiset kuukadet kun olimme yhdessä, sairastelin ja muutama lisäkilo tuli mutta sen sain sitten laihdutettua pois,

Vieläkin tuntuu pahalta. Kertokaa mielipiteenne tuollaisesta miehestä. Sietäisittekö sellaista ja minkä takia hän ja se nainen teki minulle niin pahast. Oletan että olivat tavanneet siellä pubissa.

Uutta olen etsimässä.Yritän elämässä eteenpäin. En tiedä. Olisko pitänyt antaa anteeksi. Olisiko hän jatkanut toisen naisen kanssa. Sellaista en olisi jaksanut ja myös en enää luottanut hänen.
14348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Älä edes ajattele ottavas sitä sikaa takaisin!!!!
Jos olisit ottanut,ton sia takaisin,sama homma jatkuu parin viikon päästä.
Miten viittit edes mietii asiaa.
Jätä sika omaan paskaan sekoilee.
Hyvä kun lähti,siitä ei seuraa kuin sydänsuruja sulle.
Älä päästä miestä heti asumaan luoksesi,molemmilla pitää olla oma asunto.,ajan kanssa kattelet.
OLE ONNELLINEN KUN PÄÄSIT SIITÄ EROON.

Äänestä
  • . " Sietäisittekö sellaista ja minkä takia hän ja se nainen teki minulle niin pahast. Oletan että olivat tavanneet siellä pubissa. "

    Jos kerran miehesikään ei kyennyt sinua ajattelemaan, vaikka jaoitte
    keskenänne saman huushollin ,paruvuoteen . Kuinka voi edes väittää
    jonkun kapakassa tavatun naisen ajattelevan sinun parastasi .

    Lohdutukseksi vielä ei taida mennä 40 v piikkiin tuo kertomasi tarina .

    Äänestä

  • semmostapaseon kirjoitti:

    . " Sietäisittekö sellaista ja minkä takia hän ja se nainen teki minulle niin pahast. Oletan että olivat tavanneet siellä pubissa. "

    Jos kerran miehesikään ei kyennyt sinua ajattelemaan, vaikka jaoitte
    keskenänne saman huushollin ,paruvuoteen . Kuinka voi edes väittää
    jonkun kapakassa tavatun naisen ajattelevan sinun parastasi .

    Lohdutukseksi vielä ei taida mennä 40 v piikkiin tuo kertomasi tarina .

    En tiedä millaisesta naisesta oli tapauksessasi kyse mutta kuulostaapa
    kyllä melko lailla huumehörhöjen puheilta .

    Kapakoissa nyt liikkuu kaikenlaista väkeä .Osa on näitä huumehörhöjä
    miehiä / naisia .Puheet oat mitä ovat luokkaa ,kuten miehelläsikin.

    Tässä tarinassa toi espanjalainen ystävä on voinut olla mukana kuvioissa .
    Mitä siellä oikeastaan miehelläsi on muuta menossa kuin vain naiset ?

    En luottaisi pätkääkään ilman naisiakin vaikuttaa tosi epäilyttävältä
    tyypiltä tuo sinun miesvalintasi .Sori vaan .

    Äänestä

No jo on tarina. Oikeastaan ihmettelen vain yhtä seikkaa: miksi annoit äijälle tilaisuuden toisensa jälkeen jatkaa peliään? Sanot, että suutuit... Mutta eipä mies siitä ollut mitonansakaan. Äijä on epäluotettava liero, ymmärrä se nyt vihdoinkin!!!

Ja jätä nyt, hyvä ihminen, se uuden etsiminen hetkeksi ja kokoa oman elämäsi palapeli kuntoon. Kokemuksesta voin sanoa, ettei elämä ja miehet minnekään karkaa. Kun ihminen on rikki, hän tekee helpommin huonoja valintoja kehnoa oloaan lievittääkseen uudella seuralaisella.

Äänestä

Ei ole ollut huumehorhöistä kyse, Ihan tavallisista ihmisistä. Toinen nainen oli 47v. työssäkäyvä. Entinen mieheni kävi myös töissä. Asuu samalla kadulla 100 metrin päässä minun kodistani lähellä pubia. Nainen ei ollut se espanjalainen nainen vaan toinen.

Kiitos kun sain neuvoa, sain vahvistusta siihen että itseasiassa mies oli sika eikä minun olisi pitänyt sitää alkujaankaan.

Äänestä
  • ´Kiitos myös min1

    Äänestä

  • " Nainen sanoi, toivottavasti teen kuolemaa. "

    Kuulostaako sinusta tuo puhe normaalilta .Tästä syystä kävi mielessä
    huumejutut .Näillä ku tahtoo toi mopo karata .

    " että oli ostanut kahvit ilotytöille ja myöhemmin kertoi, että shamppanjaan ja vielä myöhemmin kertoi, että hänen kaverinsa oli ostanut itselleen ilotytöt 150€ja että olivat keskustelleet ilotyttöjen kanssa sohvalla. hänen sanoi, että oli ollut kaverinsa kanssa koko ajan ja oli tullut kotiin aikaisin aamulla ennen kun palasin töistä, viinalle haisevana. .Olihan sinun miehes käynyt jo siellä"

    Näissä porukoissa liikkuu myös huumeet .

    Äänestä

  • semmostaseon kirjoitti:

    " Nainen sanoi, toivottavasti teen kuolemaa. "

    Kuulostaako sinusta tuo puhe normaalilta .Tästä syystä kävi mielessä
    huumejutut .Näillä ku tahtoo toi mopo karata .

    " että oli ostanut kahvit ilotytöille ja myöhemmin kertoi, että shamppanjaan ja vielä myöhemmin kertoi, että hänen kaverinsa oli ostanut itselleen ilotytöt 150€ja että olivat keskustelleet ilotyttöjen kanssa sohvalla. hänen sanoi, että oli ollut kaverinsa kanssa koko ajan ja oli tullut kotiin aikaisin aamulla ennen kun palasin töistä, viinalle haisevana. .Olihan sinun miehes käynyt jo siellä"

    Näissä porukoissa liikkuu myös huumeet .

    Olin vielä kovin sairas silloin. Sain solusalpaajaa. Imeisesti mies oli mennyt kertomaan tälle naiselle siitä. Seksistäkään en koskaan pihtaillut. Paranin sitten vaivastani kun solusalpaajat olivat ohi.

    Toivon saavani lisää mielipiteitä.
    ANTAKAA PALAA!

    Äänestä

  • naruska2 kirjoitti:

    Ihmettelen kyllä noita sun juttujas myös .

    Kukaan tervejärkinen ei huutele syöpäsairaalle haluamallaisi tavalla ?

    Äänestä

Pitkat hiuksetkin pysyivät päässä, käytin ns. jäämyssyä. solusalpaajista huolimatta. Ulkonäköni ei muuttunut kuin muutamalla kilolla. Seksiäkin hän sai minulta aina kun halusi. Annoin thai hierontaa jne.

Silti näin kävi. Minustä tuntuu ettei entinen mies muutu koskaan. Ihan sama hänelle vaikka miten oma kulta hieroo, laitta ruokaa ja hoitaa kodin jne.

Äänestä
  • Jos miehet ei muutu niin on aika sinun muuttua !

    Palveletko miehiä liikaa ?

    Kannattaa ajatella nyt omaa parasta , takana vakava sairaus .

    Äänestä

  • Hoida oma, niin fyysinen kuin myös henkinen puolesi kuntoon, sillä noin rankan sairastamisen ja hoitojen jälkeen vie aikaa, ennen kuin olet normaali kunnossa! Unohda miehet - ja varsinkin ex-miehesi - täysin ja keskity itseesi. Nauti elämästä ja siitä, että olet käytyä hoidot läpi, seurantaa kestää vielä noin 5 vuotta, joten ota rauhallisesti.

    Mitä ex-mieheesi tulee, ensinnäkin tuo kova juhlimisen tarve - huorat mukana kuvioissa, runsas alkoholikäyttö, aamuun asti teillä tietämättömillä, kuulostaa todella pahalta. Älä ikinä jää tuollaisen miehen koukkuun - olipa hän miten hurmaava tahansa. Ihminen ei muutu paremmaksi, vaikka häntä kuinka hoivaisit!

    Elä itsellesi, millä tarkoitan sitä, että opi elämään yksin ja löydä hyvä olosi siitä - vasta sitten ihminen on valmis suhteeseen, sillä toinen ihminen ei koskaan voi tehdä sinua onnelliseksi - hän voi ainoastaan voimistaa onneasi.

    Äänestä

Vain todellinen idiootti ja lattiarätti olisi antanut moiselle "miehelle" anteeksi. Aivan sama missä ja kenen kanssa tuollainen moukka on. Maailmassa on PALJON parempia miehiä.

Äänestä
  • Kuinka et jo epäillyt mitään ?

    Tapasit miehen syyskuussa .Seurustelitte tiiviisi ? Heinäkuussa muutto yhteen .

    Ei noi sun tarinas ole kovin loogisia .Esim ANTAA PALAA !!!!!!!

    Miestyypin sanonta .On hyin mahdollista jonkun provoilevan ikävällä
    tavalla .

    Aloitukset ovat liiaksi yhteneviä provoilijoiden aloituksiin .

    Pian tulee vastaus et oli vuosia ta kaksi välissä ennen yhteen muuttamista .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

naruska2 kirjoitti:

Tapasin syyskuussa miehen 42v. dettilinjan kautta, itse olin 44v. Alettiin seurustelemaan tiiviisti. Lokakuussa hän sanoi, että haluaa muuttaa minun luokse heinäkuussa. Hän käytänössä asui koko ajan minun luona. Asuntonsa sanoi irti heinäkuussa. Eräänä päivänäJoulukuussa kun menin yövuoron töihin (oli myös syntymäpäiväni) hän oli kotona illalla. Aamulla kun tulin kotiin hän haisi alkoholille ja oli krapula. Kun kysyin missä hän oli ollut. Oli kuulemma ollut paikallisessa pubissa ja sieltä lähtenyt taksilla keskustaan missä oli tavannut kaverinsa. Käynyt tanssimassa Ladymoonissa ja muut paikat läpi. Tullut vasta aamulla kotiin. Oli kuulemma 5 aikaan odottanut metroa. sanoin etten pidä siitä,ettei kerro mihin on menossa ja että vasta aamulla tulee kotiin. Takseja löytyy. Paikat menee kiinni viimeistaan klo 4.

Seuraavan kerran taas oli tanssimassa ladymoonissa kuulemma 4 saakka ja tullut kotiin klo 7. Kysyin missä oli ollut. Oli selittänyt, että oli mennyt Junalla Keravalle 5-6 aikaan aamulla, koska luuli, että hänen kaverinsa oli vielä hänen asunnossaan ja olisi halunnut vielä juoda lisää. Selitti vielä kuinka hän sankarillisesti oli vielä pelastanut nuoren tytön kun tumma mies oli ahdistellut. Kotona hän näytti puista pamppua, että sen hän haki kotoa ja että se oli todiste siitä että oli käynyt kotona.Olin ollut itse töissä yövuorossa.

En tiedä, ei tuntunut hyvältä.Epäilin taas että on pettänyt. Ja eikun taas se sama toistui. Hänen kaverinsa muutti Suomeen espanjasta(suomalainen)Olin ollut yövuorossa (kerran aina 3viikon välein)Huomasin sen jälkeen kirjahyllyssä kaksi kuittia, jossa luki että oli olutta strippi ja ilotyttöpaikasta
Alcatraz. Kun kysyin häneltä asiaa. Hän selitti että oli käynyt vain kahvilassa. Kun kovistelin hän kertoi, että oli ostanut kahvit ilotytöille ja myöhemmin kertoi, että shamppanjaan ja vielä myöhemmin kertoi, että hänen kaverinsa oli ostanut itselleen ilotytöt 150€ja että olivat keskustelleet ilotyttöjen kanssa sohvalla. hänen sanoi, että oli ollut kaverinsa kanssa koko ajan ja oli tullut kotiin aikaisin aamulla ennen kun palasin töistä, viinalle haisevana.

Tuntui pahalta ja suutuin pahast. Sanoin, että sen on loputtava. Lähdettiin ulkomaille ja loman alussa suutuin hänelle vielä. Hän lähti omille teilleen muutamaksi päiväksi kun pyysin, että tulee takaisin. Kun palasimme kotiin lomalta huomasin, että hän salailee sähkopostittelemistään ja varoi, etten tule lähelle kun hän oli tietokoneella. Sain selville, että lomalla hän oli tutustunut Espanjassa asuvaan naiseen. viesteissä oli pusu viestejä ja että on ikävä. Mies kutsui naisen tulemaan lomalle Suomeen,että pääsee tapaamaan häntä.

Suutuin pahasti ja vaadin yhteydenpidon lopettamista. Kun jäi kiinni alussa hän väitti, että nainen on vain ystävä.

Seuraavaksi hän keksi taas lähteä paikalliseen pubiin, eikä miestä kuulunut. tuli kotiin myöhään. Olin taas vihainen. Se toistui ja vastasi tällä kertaa puhelimeen ja sanoi, että oli kavereiden kanssa. myöhemmin yöllä soitin hänelle.Hän oli jättänyt puhelimen auki ja kuulin askeleita ja että ovi aukesi ja meni kiinni. Seuraavaksi hän sanoi että siina on nainen, jolla ei ole vatsaa, paita pois, pistä paremmaksi ja laski naista sanomaan minulle rumasti. Nainen sanoi, toivottavasti teen kuolemaa.

Seuraavana päivänä soitin miehelleni ja kerroin hänelle, että kuulin kaiken. Hän sanoi, että minä vain kuulen ja luulen vaan ja että kyllä hän tulee sinne meidän sänkyyn. Olin niin loukkaantunut, vihainen, että sanoin hänelle, että ei tarvitse enää tulla.

Hän ei enää tullut ja oli hakenut viikon sisällä tavaransa. Sain tietää vähän myöhemmin, että hän olikin muuttanut tämän toisen naisen luokse. Aika nopeata toimintaa. En voi käsittää koko asiaa. Olen aina pitänyt itsestäni huota olen nätti. viimeiset kuukadet kun olimme yhdessä, sairastelin ja muutama lisäkilo tuli mutta sen sain sitten laihdutettua pois,

Vieläkin tuntuu pahalta. Kertokaa mielipiteenne tuollaisesta miehestä. Sietäisittekö sellaista ja minkä takia hän ja se nainen teki minulle niin pahast. Oletan että olivat tavanneet siellä pubissa.

Uutta olen etsimässä.Yritän elämässä eteenpäin. En tiedä. Olisko pitänyt antaa anteeksi. Olisiko hän jatkanut toisen naisen kanssa. Sellaista en olisi jaksanut ja myös en enää luottanut hänen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu