Millainen mies erotilanteessa kun jäänyt kiinni pettämisestä antaa kuva että välittää puheillaan toivottelee jaksamisia vaikka tietää että miltä musta tuntuu kun asia tuli ilmi. asiaa ei käsitelty loppuun. Kertoo entiselle vaimolle että seurustelee ja yhteiselle tuttavalle jotka kertovat asiasta minulle.
Pettäjä
kir5
10182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lue Suhteet, uskottomuus Petetty nimimerkilla naruska2.
Siltä tuntunut kans että mikää ei riitä. Ehkä keskenkasvuinen vielä ja kaltoin kohdeltu aiemmin niin jakaa eteenpäin samaa mitä itse on kokenut että kukaan ei ehkä välitä. Jos on saanut rakkautta ja välittämistä sitä osaa antaa myös. Olisihan se reilua sano kumppanille asiat suoraan ennen kun puhuu muille. meidän parisuhteessa on myös lapsia.
Sellainen mies on jäänyt kiinni kesken kiihkeintä uskottomuutta. Mielessä ei ole mitään muuta kuin tämä toinen nainen. On kyse sielujen sympatiasta yms. Todellisuudessa siis syvästä ihastumisesta ja tuoreesta himosta.
Tällainen mies ei välita vaimostaan oli suhde sitten kestänyt miten pitkään tahansa, tai olis sitten suhde ollut miten tyydyttävä tahansa.
Tällainen mies yrittää päästä vastuustaan hyvin vähin sanoin eroon,
ERITTÄIN TÄRKEÄ OHJE SINULLE: Älä syytä miestä mistään. Ota rauhallisesti. Menee kolmesta vuodesta viiteen, jona miehen hullaannus kestää. Jos haluat että edes loppuelämäsi on suht'koht normaali, niin odota rauhassa tuo aika.
Tuon ajanjakson aikana kakkonen ja miehesi kieppuvat omien napojensa ympärillä kiihkeästi, eikä mikään muu todellinen merkitse mitään. Ymmärrä se, että todellisuus on sinä.
Vastuusta yrittää päästä eroon huomannut kun myöntää että haluaa miettiä rauhassa mennä ja katsoa mitään ei lupaile.Epävarmuutta on mukana kun sääliä tuntuu kaipaavan kun nähdessä viimeksi halusi halata pyyteli anteeksi. Rauhassa olen mennyt enkä syytellyt mistään. Mies sanoi että soittelee kun ehtii mutta ymmärrän että lapsen takia. Puhumattomuus on kyllä huono asia muusta kuin lapsista mutta hyvähän sekin. Mies on kyllä mustasukkaista luonnetta huomannut tai utelias asioistani vieläkin.
Tilanne on meillä kyllä kriisissä ei pystytä paljoa puhumaan asioista kun mies joutuu suorittamaan rangaistusta vankilassa reilu 1kk.
lisäksi miehellä on alkoholi ongelma. Tällä hetkellä en voi muuta kun keskittyä itseni ja lasten hyvinvointiin.
Kannattaa varmasti käydä juttelees tuosta sun elämän vaikeudesta
jossain perhe -neuvonnassa !
On toi sun tilanne sen verran kinkkinen ,ettei se täällä tule sinun kohdalla
paikatuks ..
Varaa aika saat mahdollisuuden selvittää ( mies ei kykene )
omaa tulevaisuuttasi eteenpäin .
Miehen omatunto siellä kolkuttelee, mitä tulikaan tehtyä. Että häntä ja tekojaan paremmaksikin ajateltaisiin kun nyt näin teki vaimolleen. Yrittää mielistellä että se vika olisikin vaimossa, ei hänessä. Näin saattaisi olla.
Mutta myös näin saattaa olla, että mies todellakin häpeää tekoaan mutta halu on mennä. Omaatuntoaan tyynnytellessä toivottelee jaksamista, pyytäähän jotkut anteeksikin pettämistään.
Mitäs toi aloittaja tulevan ex-miehen omalla tunnolla tekee ?
Omallatunnolla !