Mitä ihmettä tekisin ?

Olen huomannut etten halua asua tällä paikkakunnalla jolla nyt asustan. muutin tänne ihmisen kanssa jonka kanssa olen, mutta olen huomannut että kaipaan sukulaisiani ja ystäviäni ja kaikkea sitä mitä kotikaupungissani minulla on ollut. Sen lisäksi tämä paikka on niin pieni ja olen enemmän suurkaupungin ihmisiä joten senkin takia tuskastun. Lisäksi, täällä ei ole alalleni sopivaa työtäkään eikä oikeastaan mitään mitä tarvitsen elämääni paitsi tietysti tämä ihminen jonka kanssa asun. Pitäisikö minun vain lähteä siis sinne missä koen oloni paremmaksi ? Kun sekin tuntuu pahalta kun toinen itkee ja suree tai on kiukkuinen kun tietää myös tämän tilanteen että harkitsen tätä kaikkea vakavasti eikä hän haluaisi erota ja on aivan masentunut. Hän itse ei pysty muuttamaan kyseiseltä paikkakunnalta itse pois. Mikä neuvoksi ?
1102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tietenkin sinä menet sinne missä on työtä!
Oli paikka sitten suuri tai pieni. Johan kuvailemastasi tyhjän panttina olosta tulee täysijärkinenkin aivan sekopäiseksi.

Ystävyyttä kaverisi kanssa ei kuitenkaan tarvitse lopettaa, ei teistä vihamiehiä tule sen takia että sinä omalla panoksellasi hankit korsia omasi ja yhteiskunnan kekoon!

Ainoa ero vain siinä että te kumpikin omalla tahollanne ponnistelisitte omina yksilöinä eteenpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päättämätön kirjoitti:

Olen huomannut etten halua asua tällä paikkakunnalla jolla nyt asustan. muutin tänne ihmisen kanssa jonka kanssa olen, mutta olen huomannut että kaipaan sukulaisiani ja ystäviäni ja kaikkea sitä mitä kotikaupungissani minulla on ollut. Sen lisäksi tämä paikka on niin pieni ja olen enemmän suurkaupungin ihmisiä joten senkin takia tuskastun. Lisäksi, täällä ei ole alalleni sopivaa työtäkään eikä oikeastaan mitään mitä tarvitsen elämääni paitsi tietysti tämä ihminen jonka kanssa asun. Pitäisikö minun vain lähteä siis sinne missä koen oloni paremmaksi ? Kun sekin tuntuu pahalta kun toinen itkee ja suree tai on kiukkuinen kun tietää myös tämän tilanteen että harkitsen tätä kaikkea vakavasti eikä hän haluaisi erota ja on aivan masentunut. Hän itse ei pysty muuttamaan kyseiseltä paikkakunnalta itse pois. Mikä neuvoksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu