Koulutyttöä epäillään rasismista

Lahtelainen koulutyttö kieltäytyi itseään huomattavasti tummempi ihoisen yllätysrakastajan kosinnasta Lahden Saksalassa. Poliisi vahvistaa että tyttö on jo toinen epäilty joka on kieltäytynyt julmasti samaisen rakastajan kosinnasta ilmeisimmin ihonväriin vedoten. Aiempi kieltäytyminen tapahtui Lahden Kärpäsen kaupunginosassa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014013117995673_uu.shtml
60505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Koulutytön kimppuun käytiin viime viikon perjantaina Lahdessa, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat. Tutkinnanjohtaja kertoo Iltalehdelle, että epäilty on sama kuin joulukuisessa raiskauksen yrityksessä.

LISÄÄ AIHEESTA

Koulutytön raiskausyrityksen tekijäksi paljastui alle 15-vuotias poika

LINKKI

Etelä-Suomen Sanomien uutinen

Poliisi tutki aiempaa, Kärpäsen koulun lähistöllä sattunutta tapausta raiskauksen yrityksenä. Nyt rikosnimikkeenä on pahoinpitely.

- Tutkinnan edetessä rikosnimike voi muuttua, komisario Markku Vornanen korostaa.

Esitutkinnassa teoissa huomattiin yhteneväisiä piirteitä. Poliisi epäilee niiden tekijäksi samaa, alle 15-vuotiasta poikaa.

- Tutkinta on vielä kesken, mutta on todennäköisiä syitä epäillä, että kyseessä on sama nuori.

Vornasen mukaan tällä hetkellä ei epäillä sitä, että tekijä olisi joku muu kuin tiedossa oleva henkilö. Hän ei ota kantaa siihen, onko nuori epäilty myöntänyt teon.

Viime perjantain päällekäynti ei poliisin mukaan aiheuttanut uhrille fyysisiä, vaan lähinnä henkisiä vammoja.

Ei etene syyttäjälle

Google-mainokset
S-Pankin S-Säästörahasto
Laita Bonus poikimaan nyt S-Säästörahastoon. Aloita heti.
www.s-pankki.fi/rahastot

Suojaa hapoton maha
Käytätkö haponestolääkkeitä? Onko sinulla hapoton maha? Tee testi!
acetium.com/suojaa-vatsasi

Kärpäsen koulun raiskauksen yrityksestä poliisi sai joulukuun aikana selville seuraavaa: Vasta yläasteikäinen uhri oli perjantaiaamuna matkalla kouluun, kun poika lähti seuraamaan häntä Kärpäsenkadulla sijaitsevan Siwan kohdalla. Poika kävi tytön uhrin kimppuun tämän jatkettua matkaansa Palokunnantieltä kevyenliikenteen väylälle.

Tyttö onnistui kuitenkin rimpuilemaan irti hyökkääjän otteesta, pakenemaan paikalta ja soittamaan apua.

Tekijä osoittautui alle 15-vuotiaaksi pojaksi. Nuoresta iästään johtuen hyökkääjä ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, eikä tapaus siis etene syyttäjälle.

Jumatsukka: jo toinen kerta.

Äänestä

Suomessa näyttää olevan vallalla tämä maalaisten käsitys siitä että raiskauksen uhri on aina se syyllinen. Nytkin tätä tyttöä on jo alettu pilkata monilla keskustelupalstoilla kuten tässäkin esimerkissä.

Missä on empatia? Miksei uhreista Suomessa enää välitetä? Onko kaikki inhimillisyys pystytty jo hävittämään Suomen maaseudulta?

Äänestä
  • Eikö tuota saatanan apinaa saada ulos täältä. Paskaläjä pitäisi ensin hakata siniseksi ja ulkoistaa pikavauhtia. Hyysärin järki........

    Äänestä

  • erth543yjh kirjoitti:

    Eikö tuota saatanan apinaa saada ulos täältä. Paskaläjä pitäisi ensin hakata siniseksi ja ulkoistaa pikavauhtia. Hyysärin järki........

    Kuten jo totesin, kaikki maaseudun inhimillisyys on jo mennyttä. Uhrien syyllistäminen lisääntyy ja väkivalta katsotaan ainoaksi ongelmien ratkaisukeinoksi.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Kiitos Jussuf(se sama) VALAISTUKSESTA !!! Nyt annoit vastauksen siihenkin MIKSI ISLAMISTISISSA maissa on niin paljon VÄKIVALTAA !!!! siis se on inhimillisyys juttu tai oikeastaa sen puute joka panee tappamaan ja räjäyttelemään pommeja ihmisjoukoissa???kerrankin jussuf (se sama p..ka) kertoi asiaa?

    Äänestä

  • uskonpolitiikkaa kirjoitti:

    Eipäs muuteta puheenaihetta. Suomi ei ole mitenkään islamilainen maa, paitsi ehkä jonkun maalaisen mielestä. Oli kyse ihan Suomessa tapahtuvasta väkivallasta, jonka uhria tässä ketjussa pilkataan.

    Miksi tuota tyttöparkaa syytellään ja pidetään syyllisenä kohtaloonsa? Eikö hän sen sijaan tarvitsisi sympatiaa ja ymmärrystä. Pois pilkkaaminen!

    Huumorintajuttomana maahanmuuttajana Jussuf ei mukamas huomannut että aloituksessa parodioidaan ns rasismikorttia eli sitä että tummempia tekijöitä suojellaan.

    Tapana kun maassamme on että etnisten vähemmistöjen syyllistyessä rikokseen kansalaisuutta ei koskaan kerrota. Montako tummaihoista olet nähnyt oikeudenkäyntikuvissa lehdissä Suomessa?

    Mutta jos kyseessä on suomalainen tekijä niin silloin kerrotaan, ikä, kotikaupunki ja ammatti ja kuvataan sieltä hupparinkin alta naama. Mikä on mielestäni ihan oikein mutta näin pitäisi toimia tasapuolisesti.

    Kaikki sympatia tapauksen uhrille ja tasapuoleisen ankara kohtelu väkivaltaan syyllistyjille ihonväriin katsomatta.

    Äänestä

  • tasa-arvovaltuutettu kirjoitti:

    No mitäs odotit Jussufilta? Sille kun ei olla kauhalla annettu.

    Äänestä

  • empaattinen mies kirjoitti:

    No mitäs odotit Jussufilta? Sille kun ei olla kauhalla annettu.

    Eihän tuolta Jussufilta voi mitää järkevää odottaakkaan ,on yhtä "älykäs" kuin vasemmanjalan saapas. Liekö sillä edes esinahkaakaan tallella?

    Äänestä

  • PIEKSETTÄVÄ takaisin puuhun !!!

    MITÄ NE MAASSA TEKEVÄT SELLAISET !!!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Kuten jo totesin, kaikki maaseudun inhimillisyys on jo mennyttä. Uhrien syyllistäminen lisääntyy ja väkivalta katsotaan ainoaksi ongelmien ratkaisukeinoksi.

    56789 3h

    Äänestä

  • APINAT ON kirjoitti:

    PIEKSETTÄVÄ takaisin puuhun !!!

    MITÄ NE MAASSA TEKEVÄT SELLAISET !!!

    Valloittavan hauska uusi termi! Kiitos! :)

    Äänestä

  • tasa-arvovaltuutettu kirjoitti:

    Huumorintajuttomana maahanmuuttajana Jussuf ei mukamas huomannut että aloituksessa parodioidaan ns rasismikorttia eli sitä että tummempia tekijöitä suojellaan.

    Tapana kun maassamme on että etnisten vähemmistöjen syyllistyessä rikokseen kansalaisuutta ei koskaan kerrota. Montako tummaihoista olet nähnyt oikeudenkäyntikuvissa lehdissä Suomessa?

    Mutta jos kyseessä on suomalainen tekijä niin silloin kerrotaan, ikä, kotikaupunki ja ammatti ja kuvataan sieltä hupparinkin alta naama. Mikä on mielestäni ihan oikein mutta näin pitäisi toimia tasapuolisesti.

    Kaikki sympatia tapauksen uhrille ja tasapuoleisen ankara kohtelu väkivaltaan syyllistyjille ihonväriin katsomatta.

    "Sympatia" ei juuri näy tuossa aloituksessa. Tyttöparkaa syyllistetään, kuten naispuolisia uhreja aina Suomessa. Kaikki naiset ovat tänne kirjoittavien mielestä "ämmiä" tai "prostituoituja", ihan poikkeuksetta.

    Sama juttu sen Jutan verkkosukkien kanssa. Ainainen ulina täällä osoittaa että suomalainen nainen ei SAA pukeutua seksikkäästi, vaan sillä tavoin hän on mukamas "maksullinen nainen". Monissa maissa, kuten Turkissa ja Kuwaitissa, nainen voi pukeutua verkkosukkiin ilman että häntä leimataan niiden käytöstä ikuisesti. Noista Jutan kuvistakin on jo kulunut kai kuusi vuotta, mutta silti ne ovat ainoa asia josta Juttaa moititaan.

    Tuo syyllistäminen ei ole "sympatiaa", vaikka maalainen niin luulee. Se on syrjintää ja ilkeää uhrin parjaamista. Uhri ei kaipaa tuollaista "sympatiaa", vaan ymmärrystä ja jonkun hyväksyntää: sen selittämistä että syy ei suinkaan ollut hänen. Maalaiset syyttävät naista jokaisesta raiskauksesta joka Suomessa tapahtuu. Muissa maissa näin ei ole, vaan uhria säälitään.

    Suomi on outo maa.

    "Tuo syyllistäminen ei ole "sympatiaa", vaikka maalainen niin luulee. Se on syrjintää ja ilkeää uhrin parjaamista."

    Kirjoittaa mies jonka kulttuurissa raiskauksen uhriksi joutunut nainen saa "sympatiaa" 100 raipaniskun muodossa !!!

    Eikä kuule joka puolella Turkkia nainen voi pukeutua verkkosukkiin. Suosittelen käymään esim. Karsin maakunnassa jos et usko. Tai jos ymmärrys puuttuu. Saudi-Arabian ja Iranin valtioiden sekä Afganistanin valtaväestön suhtautuminen seksikkäästi pukeutuviin naisiin on varmaan JOPA sinulla tiedossa.

    Olet kyllä sellainen netin trolli että taitaa jäädä jo Panu Höglund toiseksi!

    Äänestä

  • On siinä pelle kirjoitti:

    Täällä USA:ssa ei tosiaan raiskattuja syyllistetä tai ruoskita. Suomen maalaisilla vain on niin kieroontunut käsitys amerikkalaisuudesta että nuo mielikuvat ovat vallanneet heidän mielensä. Nähtävästi olet katsonut jonkun amerikkalaisen elokuvan jossa noin tapahtui, ja luulet sitä todellisuudeksi. Tiedoksesi: noin ei USA:ssa tehdä.

    Et ole tainnut käydä Turkin rantapaikkojen yökerhoissa. Kyllä siellä näkee verkkosukkia ihan niin kuin USA:ssakin. Enkä puhunut Saudi-Arabiasta vaan Kuwaitista ja Turkista. Onko sinun vaikea pysyä asiassa?

    Suomessa naisten paljastavaa pukeutumista inhotaan ja sitä ei koskaan "anneta anteeksi". Raiskauksen uhria syyllistetään, joka on HYVIN harvinaista missään länsimaassa.

    Ihmetyttää että ihminen joka vihaa Suomea ja on muuttanut USA:aan jaksaa seurata Suomen uutisia, kirjoittaa päivittäin suomi24 palstalle.
    Jos olisin asunut maassa mistä en pidä niin en todellakaan edes kusisi kyseiseen maahan päin, ei voi kun ihmetellä Jussufin järjenjuoksua.

    Äänestä

  • Keksi harrastus kirjoitti:

    Ihmetyttää että ihminen joka vihaa Suomea ja on muuttanut USA:aan jaksaa seurata Suomen uutisia, kirjoittaa päivittäin suomi24 palstalle.
    Jos olisin asunut maassa mistä en pidä niin en todellakaan edes kusisi kyseiseen maahan päin, ei voi kun ihmetellä Jussufin järjenjuoksua.

    Suomessa on paljon asioita joista pidän. Ystävät, sukulaiset, kolleegat, kotipaikan maisemat, Kaija Saariahon musiikki, ooppera, baletti... Muutama "maahanmuuttokriitikko" ei ole pystynyt minun Suomi-muistojani pilaamaan.

    Paha vain kun Suomi on nyt Allah-Ahon raiskauskehotusten myötä muuttumassa maaksi jossa naista syyllistetään ja pilkataan hänen raiskauksensa jälkeen ja jossa seksikäs pukeutuminen on niin tuomittava asia. Lisäksi englannikielen ja amerikkalaisuuden vihaaminen on saamassa valtavat mittasuhteet Suomessa, joten ehkä pidänkin yhteyttä Suomeen enää tällä tavalla "kaukaa seuraten".

    Harrasteita minulla on paljonkin. USA:ssa on paljon harrastettavia asioita joita ei vielä edes tunneta Suomessa, joten olen ihan tyytyväinen, kiitos kysymästä.

    Äänestä

  • erth543yjh kirjoitti:

    Eikö tuota saatanan apinaa saada ulos täältä. Paskaläjä pitäisi ensin hakata siniseksi ja ulkoistaa pikavauhtia. Hyysärin järki........

    Kuinka n eegeri hakataan siniseksi ???

    Äänestä

  • väriongelma kirjoitti:

    Kuinka n eegeri hakataan siniseksi ???

    Sininenneegeri ei ole tästä maailmasta

    Äänestä

  • väriongelma kirjoitti:

    Kuinka n eegeri hakataan siniseksi ???

    Käyttämällä 3.6 litran maaliämäpäreitä pinoteksia tms. Kansi kyllä siinä mäiskeessä aukeaa jossakin vaiheessa.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Suomessa on paljon asioita joista pidän. Ystävät, sukulaiset, kolleegat, kotipaikan maisemat, Kaija Saariahon musiikki, ooppera, baletti... Muutama "maahanmuuttokriitikko" ei ole pystynyt minun Suomi-muistojani pilaamaan.

    Paha vain kun Suomi on nyt Allah-Ahon raiskauskehotusten myötä muuttumassa maaksi jossa naista syyllistetään ja pilkataan hänen raiskauksensa jälkeen ja jossa seksikäs pukeutuminen on niin tuomittava asia. Lisäksi englannikielen ja amerikkalaisuuden vihaaminen on saamassa valtavat mittasuhteet Suomessa, joten ehkä pidänkin yhteyttä Suomeen enää tällä tavalla "kaukaa seuraten".

    Harrasteita minulla on paljonkin. USA:ssa on paljon harrastettavia asioita joita ei vielä edes tunneta Suomessa, joten olen ihan tyytyväinen, kiitos kysymästä.

    Et tiedä Suomesta kyllä yhtään mitään. Suomi on tasa-arvon edelläkävijä ja tämän enempää naisilla ei ole valtaa missään. Suomessa naiset saa kulkea ihan rauhassa vaikka persaus paljaana. Nykyään heidän uhkanaan on naisia vihaavat kulttuurinrikastuttajat.

    Sinun Halla-Ahosta kertomasi täysin perusteettomat herjat ja väitteet olisivat rikosilmoituksen arvoisia. Kannattaa vähän katsoa mitä puhuu. Koko arvomaailmasi on ihan yhtä sekaisin kuin Suomikuvasikin maalaisten vihaamisineen ja halventamisineen.

    Äänestä

  • Jussu pihalla taas.. kirjoitti:

    Totta. Allah-Ahon raiskauskehotukset ovat hyvinkin rikosilmoituksen arvoisia. Niistä myös tehtiin rikosilmoitus tuoreeltaan silloin 2006. Poliittisen painostuksen seurauksena poliisi ei kuitenkaan saanut asiasta syytettä nostaa.

    Jutta Urpilaisen verkkosukkakuva on saanut koko Suomen maaseudun kauhistuksen valtaan ja tämä levottomuus valtaa yhä maajussien mieliä. Naisen liian seksikäs pukeutuminen on Suomessa kiellettyä, ja Urpilaista haukutaan näillä palstoilla päivittäin. Maalaisten mielestä ainoa sallittu naisen vaatetus on musta palttoo. Tämän näkee kun vierailee Suomen maaseudulla.

    Hirveintä tässä on se, että tämän aloituksen kaltaista syyttelyä kohdistetaan raiskauksen uhriin. Miltä mahtaa tyttöparasta tuntua kun hän raiskaisyrityksen jälkeen näille palstoille eksyy ja täällä nimimerkki "nuorna vitsa" pistää hänen syykseen koko raiskaustapauksen. Tyttö joutuu miettimään mitä on tehnyt väärin ja millä tavoin hänen täytyisi seuraavalla kerralla käyttäytyä ettei tulisi syytetyksi.

    Tällainen raiskauksen vähättely on Suomen maaseudulla yleistä, ja se on väärin. Uhria pitää auttaa, eikä haukkua. Tätä ei vain maalainen mitenkään voi ymmärtää.

    Äänestä

  • jalla jalla uli uli kirjoitti:

    Eihän tuolta Jussufilta voi mitää järkevää odottaakkaan ,on yhtä "älykäs" kuin vasemmanjalan saapas. Liekö sillä edes esinahkaakaan tallella?

    Minun haukkumisestaniko haet oikeutta tuolle raiskauksen uhrin halveksunnalle?

    "Koska mielestäni Jussufilta ei voi odottaa mitään järkevää, on tuo tyttö syyllinen raiskaukseensa..." Näinhän se menee. Tämä on sitä "maalaisjärkeä"...

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Kuten jo totesin, kaikki maaseudun inhimillisyys on jo mennyttä. Uhrien syyllistäminen lisääntyy ja väkivalta katsotaan ainoaksi ongelmien ratkaisukeinoksi.

    Ei maaseudun, vaan pikkukaupungin. Maalta nyt vieläkin ajetaan joukolla pois sellaiset, joista ongelmia aiheutuu. Ihonväriin katsomatta. Ja hyvä näin, koska viranomaiset suomessa on munattomia.

    Äänestä

  • kkfkffnmflfmflfkfkkl kirjoitti:

    Ei maaseudun, vaan pikkukaupungin. Maalta nyt vieläkin ajetaan joukolla pois sellaiset, joista ongelmia aiheutuu. Ihonväriin katsomatta. Ja hyvä näin, koska viranomaiset suomessa on munattomia.

    Siittäkin tavallaan on etunsa että lähin poliisi on yli 200 kilometrin päässää. Saa ja pitää käyttää oman käden oikeutta. Viimme vuonna yksi ketku kööri murtautui markettii tuolla pohjoisessa ja paikalliset pienen takaa-ajon jälkeen nappasivat itse konnat kiinni. Olivat kuulemma konnat olleet äärimmäisen kiitollisia päästessään maijan kyytiin.

    Äänestä

  • korpilaki kirjoitti:

    Tuo on se yhteiskuntamalli johon persut pyrkivät. Katujen "maahanmuuttokriitikot" mukiloivat kaikki ne jotka eivät heitä miellytä, eli englanninkieltä puhuvat turistit, maahanmuuttajat, vammaiset ja raiskauksen uhrit.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    "Sympatia" ei juuri näy tuossa aloituksessa. Tyttöparkaa syyllistetään, kuten naispuolisia uhreja aina Suomessa. Kaikki naiset ovat tänne kirjoittavien mielestä "ämmiä" tai "prostituoituja", ihan poikkeuksetta.

    Sama juttu sen Jutan verkkosukkien kanssa. Ainainen ulina täällä osoittaa että suomalainen nainen ei SAA pukeutua seksikkäästi, vaan sillä tavoin hän on mukamas "maksullinen nainen". Monissa maissa, kuten Turkissa ja Kuwaitissa, nainen voi pukeutua verkkosukkiin ilman että häntä leimataan niiden käytöstä ikuisesti. Noista Jutan kuvistakin on jo kulunut kai kuusi vuotta, mutta silti ne ovat ainoa asia josta Juttaa moititaan.

    Tuo syyllistäminen ei ole "sympatiaa", vaikka maalainen niin luulee. Se on syrjintää ja ilkeää uhrin parjaamista. Uhri ei kaipaa tuollaista "sympatiaa", vaan ymmärrystä ja jonkun hyväksyntää: sen selittämistä että syy ei suinkaan ollut hänen. Maalaiset syyttävät naista jokaisesta raiskauksesta joka Suomessa tapahtuu. Muissa maissa näin ei ole, vaan uhria säälitään.

    Suomi on outo maa.

    pössyf hyvä. saako musliminainen pukeutua seksikkäästi?

    säälitäänkö muslimimaissa raiskattua naista?

    lopettaisit jo jonninjoutavat läpätyksen ja yrittäisit kerrankin kirjoittaa jotain järkevää.

    ymmärrän sen olevan vaikeaa, jopa mahdotonta mutta yritäpä pössyf edes.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    Vastaukset:

    1. Tottakai saa. Minusta mm. Huma Abedin pukeutuu oikein seksikkäästi, samoin Nasima Razmyar. Myös useat täällä USA:ssa tuntemani naismuslimit pukeutuvat oikein seksikkäästi. Suomessa haukotaan henkeä jos jollakulla on verkkosukat ja siitä puhutaan vuosia. Esim. täällä USA:ssa ei kukaan ihmettele Human pukeutumista.

    2. Säälitään, ja osoitetaan myötätuntoa. Suomessahan raiskauksen uhria ilkutaan mielipidepalstoilla.

    3. Jaksan kyllä edelleen kirjoitella, ja osoittaa suomalaisten kaksinaamaisuuden.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Suomessa on paljon asioita joista pidän. Ystävät, sukulaiset, kolleegat, kotipaikan maisemat, Kaija Saariahon musiikki, ooppera, baletti... Muutama "maahanmuuttokriitikko" ei ole pystynyt minun Suomi-muistojani pilaamaan.

    Paha vain kun Suomi on nyt Allah-Ahon raiskauskehotusten myötä muuttumassa maaksi jossa naista syyllistetään ja pilkataan hänen raiskauksensa jälkeen ja jossa seksikäs pukeutuminen on niin tuomittava asia. Lisäksi englannikielen ja amerikkalaisuuden vihaaminen on saamassa valtavat mittasuhteet Suomessa, joten ehkä pidänkin yhteyttä Suomeen enää tällä tavalla "kaukaa seuraten".

    Harrasteita minulla on paljonkin. USA:ssa on paljon harrastettavia asioita joita ei vielä edes tunneta Suomessa, joten olen ihan tyytyväinen, kiitos kysymästä.

    hahaha, pössyfillä ystäviä...se on pössyf juopporinki eikä ystäviä. samoin ne "kolleegat"... hohhoo...kotipaikan maisemat, miten se töölöläinen kerrostalon seinä eroaa vaikka vantaalaisesta?

    usassa on paljon pahvilaatikossa asuvia pummeja. siellä olisit kuollut nälkään tai muut pummit olisivat tappaneet sinut jo vuosia sitten.

    ole kiitollinen että suomalaiset elättävät sinut.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Vastaukset:

    1. Tottakai saa. Minusta mm. Huma Abedin pukeutuu oikein seksikkäästi, samoin Nasima Razmyar. Myös useat täällä USA:ssa tuntemani naismuslimit pukeutuvat oikein seksikkäästi. Suomessa haukotaan henkeä jos jollakulla on verkkosukat ja siitä puhutaan vuosia. Esim. täällä USA:ssa ei kukaan ihmettele Human pukeutumista.

    2. Säälitään, ja osoitetaan myötätuntoa. Suomessahan raiskauksen uhria ilkutaan mielipidepalstoilla.

    3. Jaksan kyllä edelleen kirjoitella, ja osoittaa suomalaisten kaksinaamaisuuden.

    nasima kyllä pukeutuu mielestäni normaalisti eikä seksikkäästi.

    en ole kertaakaan huomannut että raiskauksen uhria ilkuttaisiin, ja kirjoittele pois, mutta koeta saada järkeä edes hitunen sepostuksiisi.

    ameriikkaa et ole nähnyt kuin telkkarissa.

    No eipä ole pössyf käynyt muslimimaassakaan jos luulee että osoitetaan myötätuntoa. Taitaa pössyf olla joku maalainen peräkammarinpoika.

    http://www.independent.co.uk/news/world/africa/dont-kill-me-she-screamed-then-they-stoned-her-to-death-1003462.html

    Siinä Jussufin sääliä ja myötätuntoa...

    Ilkutaanpa hyvinkin. Esim. tässä ketjussa nimimerkki "nuoma vizza" kertoo että syy on yksin raiskatun, ja että häntä pitäisi syyttää oikeudessa.

    MISSÄÄN muussa maassa ei raiskattua syyllistetä samalla tavoin kuin Suomessa tapahtuu.

    Jos et kerran pidä Nasiman pukeutumisesta sen seksikkyyden vuoksi, sinun täytyy vain katsoa niitä oman maaseutusi mummoja joilla on sopivat palttoot päällä.

    USA:ssa elän edelleen. Suomessa eläminen on maahanmuuttajalle liian vaarallista.

    Äänestä

  • dfghjghjgh kirjoitti:

    No eipä ole pössyf käynyt muslimimaassakaan jos luulee että osoitetaan myötätuntoa. Taitaa pössyf olla joku maalainen peräkammarinpoika.

    http://www.independent.co.uk/news/world/africa/dont-kill-me-she-screamed-then-they-stoned-her-to-death-1003462.html

    Siinä Jussufin sääliä ja myötätuntoa...

    Muslimimaissa osoitetaan PALJON enemmän myötätuntoa raiskatulle kuin mitä Suomessa tehdään. Suomessa raiskattu on aina syyllinen, kuten tästäkin keskusteluketjusta ilmenee.

    Äänestä

Poika tulee alkeellisesta kulttuurista, jossa raiskaamisella pönkitetään miehisyyttä. Afrikka, tuo sivistymättömien pysähtynyt manner.

Äänestä
  • Aina kuitenkin muistetaan muituttaa että Afrikkan on ihmisen alkukoti... no miksi sitten afrikkalaisille kasvaa niin huonosti karvoitus esim parta tai viikset, koska alkuihmisethän olivat runsaskarvaisia ? Voisiko ollakkin niin että vaikka ihminen lajina SÄILYI afrikassa hankalina aikoina niin nyt siellä asuvat kansat ovatkin myöhäisempää kehityshaaraa kuin alku ihmiset jotka siirtyivät pohjoisemmaksi mm. Baskimaan luoliin. Lähtokohta harvoin merkitsee niinkään paljon kuin loppu tulos, rypäleistä saa sekä rusinoita että viiniä.

    Äänestä

Eikö sillä Lahdessa ole niin paljon aloitekykyä, että ajetaan varikset pois aidalta .Järjestyksen palauttaminen on toimintaa kysyvää tekemistä ,mutta jos mitään ei tehdä tyhjöllä on tapana täyttyä ja tyttöjen koulutie on estetty

Äänestä

Samassa hengessä kysyn että montako maahanmuuttajaa olet nähnyt asumassa veneen alla tai nukkumassa puistossa?

Voin vastata puolestasi: -Et yhtään. Siksi koska meillä maahanmuuttajilla on paljon paremmat oltavat kuin kantaväestöllä. Suomalainen saa syrjäytyä ihan rauhassa mutta maahanmuuttaja ei.

Missä on mennyt pieleen?

Äänestä

Onko sossun päivystys auki tänään lauantaina? Tarviin illalla disco- yms rahaa.
Mulla on nyt vain 200 euroa käteistä.

Äänestä
  • raiskaamalla säästät vähintään 200e jos et jää kiinni.

    Äänestä

  • Kauheata, kyynel valui poskea pitkin kun ajattelin että kunniakanslaiselta on discorahat loppu. Tässä ota 250 euroa että varmasti riittää. Monikulttuurisuus on rikkaus ja voimavara.

    Äänestä

Neekeriapinalta pallit pois, niin loppuu raiskailu.

Äänestä

On kyllä kumma , etteivät nuo muutiaiset saa pimpsaa muulla tavoin kuin raiskaamalla , vai olisiko niin , ettei seiso kuin raiskaustilanteessa.

Äänestä
  • Suomi tarvitsee ne kereitä, maailma parantuu!

    Äänestä

Ulos mutakuono ja joka lakupelle joita viidakossa on grillannut helle. Tää maa on suomalaisten. Niin eikös Se Irwin aikanaan laulanut näitä tosiasioita?

Äänestä
  • Muta--kuono on se sana joka Irwinin laulussa on

    Äänestä

  • muta--kuono kirjoitti:

    Muta--kuono on se sana joka Irwinin laulussa on

    Ai sen vuoksiko te tuota tyttöä pilkkaatte että hän oli tummaihoinen?

    Raiskauksen uhri on aina uhri, tummaihoinenkin. Suomi on varmaan ainoa länsimaa jossa uhria syyllistetään säälimisen sijasta.

    Äänestä

Suomi on suvainnut itsensä hengiltä siinä vaiheessa, kun afrikkalainen yrittää raiskausta, johon nainen ei suostu, ja uhria syytetään rasismista.
Tähän suuntaan Suomessa ollaan hyvää kyytiä menossa, kun vain suostuu suvaitsuudeltaan sen huomaamaan.

Äänestä
  • Tätä syytöstä tosin hokevat nykyisin maajussit. Suomen maaseudulla on aina halveksittu naisia, ja erityisesti raiskattuja naisia.

    Ei ole kysymys suvaitsevaisuudesta, vaan säälin ja inhimillisyyden puutteesta. Oikeasti raiskaus on uhrille hirveä asia ja vain maalaisten likainen mielikuvitus aiheuttaa tällaisia järjettömiä syytöksiä uhrista.

    Äänestä

Mun kotimaassani tytön alapää avataan synnytysaukoksi hänen täyttäessä 10 vuotta. Siitä on vaivatonta puklauttaa ulos uusi jälkeläinen vuosittain.

Äänestä

Lisää ohituskaistoja, kuin Lieksan Kelassa, kyllä afrikkalaiset ovat sitten tyytyväisiä.

Äänestä

Jussufissa menee humalat ja maltaat sekaisin. Poikaparka ei ole Suomessa maaseudulla koskaan edes käynyt ja sekoittaa suomalaisen maaseudun joihinkin afrikan kansanmurhiin luovasti ja kuvittelee että siellä asustelee joitakin hutuja ja tutseja kuin Ruandassa konsanaan.

Harvoin kuullee tuollaista soopaa vakavalla naamalla kerrottuna. Kundi on sekaisin kuin seinäkello. Ilmeisesti olivat laittamassa Suomessa sitä jo pakkohoitoon mutta onnistui pakenemaan maasta.

Äänestä

Sarkasmi on aina hauska asia vaikka asia onkin erittäin vakava ja huolestuttava.

Äänestä
  • Ehkä tuolta tytöltä pitäisi kysyä kuinka paljon hän nauttii maalaisten "sarkasmista" joka häneen kohdistuu. Tai niiltä "vihreiltä naisilta", joiden raiskaaminen olisi Allah-Ahon "hartain toive".

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ehkä tuolta tytöltä pitäisi kysyä kuinka paljon hän nauttii maalaisten "sarkasmista" joka häneen kohdistuu. Tai niiltä "vihreiltä naisilta", joiden raiskaaminen olisi Allah-Ahon "hartain toive".

    Jussuf kääntää velat taas saataviksi kun raiskaajamaahanmuuttajien suojelua kritisoidaan niin Jussun mukaan silloin tarkoitetaankin oikeasti maalaisia ja mollataan uhria. Logiikkasi on täydellisen hukassa.

    Olet pelkkä katkera herkkänahkainen nilkki joka pitäisi lähettää sinne savimajaan takaisin itkemään mistä olet tullutkin. Siellä kun on niin hyvä olla silloin kun eno ei vedä kuivana rektaaliin aina kun pässeiltään ehtii.

    Äänestä

  • voi jussun tussun... kirjoitti:

    Ja nuo kuvitelmasiko siis oikeuttavat tuon tytön nolaamisen? Kuvittelet häntä savimajaan ja raiskatuksi tuleminen Suomessa olisi savimajaan verrattuna parempi kohtalo?

    Suomalaisten maalaisten riekkumista raiskauksen uhreista ei voi eikä saa hyväksyä, vaikka maaseudun ihmiselle tuo pilkkaaminen on geneettinen ominaispiirre. Toivottavasti maahanmuuton lisääntyessä sivistyskin maaseudulla lisääntyy ja ihmiselle annetaan tulevaisuudessa ihmisen arvo.

    maalla ei pilkata muita kuin pössyfin kaltaisia harhaisia juoppoja sosiaalipummeja.

    jos olisit uskaltautunut edes kerran maalle tietäisit sen.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    maalla ei pilkata muita kuin pössyfin kaltaisia harhaisia juoppoja sosiaalipummeja.

    jos olisit uskaltautunut edes kerran maalle tietäisit sen.

    No, ainakin tässä ketjussa maalaiset pilkkaavat raiskattua. Tämä on maalaisille sellainen "geneettinen ominaispiirre", josta jo Allah-Aho mainitsi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nuorna vitsa kirjoitti:

Lahtelainen koulutyttö kieltäytyi itseään huomattavasti tummempi ihoisen yllätysrakastajan kosinnasta Lahden Saksalassa. Poliisi vahvistaa että tyttö on jo toinen epäilty joka on kieltäytynyt julmasti samaisen rakastajan kosinnasta ilmeisimmin ihonväriin vedoten. Aiempi kieltäytyminen tapahtui Lahden Kärpäsen kaupunginosassa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014013117995673_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu