OlenHalpa

Jaaha taas kerran ihastun vapaaseen naiseen. Ja
DING kuin taikasauvan iskusta hän jo
seurusteleekin. Olen tullut siihen tulokseen,
että minulla on ns. paskanen kosketus. Kuningas
Midas muutti kosketuksella kaiken Kullaksi. Minä
paskaksi (siis itselleni) Olisin siis Kuningas
Mädäs. Näin käy siis AINA !

Tarjoaankin nyt palvelujani. Jos piirität
jotakuta, niin voin iskeä silmäni häneen. Tulos
on takuuvarma hän rakastuu SINUUN.

Olen suht halpa. 1 Piiritys 'a 600 Markaa
2308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla on saman kaltainen ongelma, nainen joka ei
ole kiinnostunu mies seurasta sillä hetkellä,
kiinnostuu ensin minusta ja sitten joku toinen
vie naisen.
Sitä ei tapahdu em. naisien kohdalla jos he ei
ensin kiinnostu minusta.

Äänestä

Itse olen kokenut rakkauden tuskan monta kertaa,
kun rakkauteni kohde ei olekkaan vastannut
tunteisiini odotetulla tavalla.On aivan
hirvittävää olla rakastunut varsinkin jos näkee
ihastustaan joka päivä koulussa (on samalla
luokalla). Onnistun aina rakastumaan vääriin
naisiin (eli varattuihin tai saavumattomiin
minun "rahkeillani"). En tiedä enää uskallanko
rakastua kunnolla pelätessäni polttavani näppini
ziljoonan kerran. Nykyään etsinkin vain
lyhytkäisiä suhteita että en satuta itseäni enää
sen takia.
Ei auta vaikka kuinka koettaisin saada rakkaani
mielestäni pois. Love's a bitch

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PaskaSimo kirjoitti:

Jaaha taas kerran ihastun vapaaseen naiseen. Ja
DING kuin taikasauvan iskusta hän jo
seurusteleekin. Olen tullut siihen tulokseen,
että minulla on ns. paskanen kosketus. Kuningas
Midas muutti kosketuksella kaiken Kullaksi. Minä
paskaksi (siis itselleni) Olisin siis Kuningas
Mädäs. Näin käy siis AINA !

Tarjoaankin nyt palvelujani. Jos piirität
jotakuta, niin voin iskeä silmäni häneen. Tulos
on takuuvarma hän rakastuu SINUUN.

Olen suht halpa. 1 Piiritys 'a 600 Markaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu