1. Kor. 14:29
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot
En ole edes ennen syntymääni kuullut että helluntailaisissa olisi joku profeetta.
Siksi haluan kuulla teiltä nimiltä mainiten joka olisi profeetta keskuudessanne.
Kertokaa profeetoistanne
10
80
Vastaukset
Suomen Helluntaiherätyksessä kai ei liene ketään nostettu profeetaksi koskaan. Sen sijaan näissä pienissä helluntailais-karismaattisissa yhteisöissä esiintyy profeettoja Suomessakin. Mainittakoon esimerkkinä Kansakunnat Kristukselle -seurakunta Helsingissä, jonka johtaja Jari Pasanen (helluntaiseurakunnassa uskoon tullut) käyttää profeetta -nimitystä itsestään. Pasanen on niittänyt mainetta myös vähemmän mairittelevalla saralla ja ollut vankilassakin välillä.
- Eenokki 12
Miten sitten on jos ennustellaan eikö kysymyksessä ole nk. profeettoja?
On niitä jotka ovat itsensä voidelleet profeetaksi...nartusvoiteella. - jaikalii
Eenokki 12 kirjoitti:
Miten sitten on jos ennustellaan eikö kysymyksessä ole nk. profeettoja?
On niitä jotka ovat itsensä voidelleet profeetaksi...nartusvoiteella.Oikea profeetta on sellainen uskova josta toiset hengelliset Raamattua tuntevat uskovat antavat profeetan lausunnon ja tunnustuksen. Itse itsensä profeetaksi julistaja ajattelee tietenkin olevansa Jumalan valitsema profeetta. Hän ajattelee toisten uskovien olevan niin hengettömiä etteivät he näe ja ymmärrä että olen Jumalan valitsema ja voitelema profeetta. Siksi he kertovat toisille olevansa profeetta. Mutta mikäli kukaan muu ei tunnusta ihmistä profeetaksi kuin hän itse, en usko että hänen profeetan virkansa on Jumalasta. Oikea profeetta kyllä tulee julki tuomalla Jumalalta profetaalisia ilmoituksia jotka sitten osoittautuvat Jumalasta tulleiksi ilmoituksiksi.
Sellaisen ihmisen ei tarvitse kertoa olevansa profeetta. Hänelle kerrotaan että hän on profeetta. - Konttiska ennusteli
Eenokki 12 kirjoitti:
Miten sitten on jos ennustellaan eikö kysymyksessä ole nk. profeettoja?
On niitä jotka ovat itsensä voidelleet profeetaksi...nartusvoiteella.Eikös Helena Konttinen ollut jokin sortin profeetta. Ainakin ennusteli. Nardusvoiteeeseen tuskin oli varaa, kun ei kuulunut menestysteogien porukkaan.
I suppose.
- Sanon vaan
>>En ole edes ennen syntymääni kuullut että helluntailaisissa olisi joku profeetta
- RakentaaSrk_aa
Ei "tiedon sanoja " jonkun läsnäolijan sairaudesta tai synnistä" ,vaan "VIISAUS;TIETO "Joka on ilmoitettua ,kirjoitettua Jumalan Sanana > Sanan opetuksessa
Novum :"LOGOS SOFIAS”- sana viisauden
“LOGOS GNOSEOS”- sana tiedon"
(NIV-New International version ) 1.Cor.12:8. "To one there is given through the Spirit the message of wisdom, to another the message of knowledge by means of the same Spirit,.." ( "VIISAUDEN SANOMA", .."TIEDON SANOMA" )
(Kirkko Raamattu 1642 )1.Kor.12:8. "Sillä yhdelle annetan Hengen cautta puhua wijsaudesta: toiselle annetan puhua tiedosta/ sen yhden Hengen cautta: toiselle usco sijtä yhdestä Hengestä..."
(Biblia 1776 ) 1.Kor.12:8. Sillä yhdelle annetaan Hengen kautta puhua viisaudesta(*), toiselle puhua tiedosta, sen yhden Hengen kautta:.."
Room.15: 14." Veljeni, minä kyllä olen varma teistä, että te jo ilmankin olette täynnä hyvyyttä ja kaikkinaista tietoa, niin että myös kykenette neuvomaan toinen toistanne."
Kol.1:9. "Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,.."
Kol.1:27." joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. 28. Ja häntä me julistamme,." (Salaisuus paljastettu > tieto Jumalan salaisuudesta Kristuksesta )
Kol.2:2. "että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, 3. jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä..."
Profetoinnin yhteydessä ilmenevä "ilmestys tieto"
Paikallis srk:n kokoontumisen keskuudessa ilmenevää profetian lahjaa ei tule sotkea "viisauden ja tiedon sanoihin" .Profetoimisen lahjan ilmenemisessä silloin kun Herra tahtoo 1.Kor.14:24."... jos kaikki profetoisivat ....., niin kaikki paljastaisivat hänet.."
Tarkoitus nähdäkseni on ihmisen pelastukseen tähtäävä asia, EIKÄ JONKUN KIERTÄVÄN JOKA KOKOUKSESSA ILMESTYSTEN KERTOMINEN LÄSNÄ OLEVIEN SYNNEISTÄ JA SAIRAUKSISTA TMS.
1.Kor.14:24. "Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion, 25. hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä..." - Sanasta puhe.
Jo se, että luemme raamattua, on profetoimista, siitä on hyvä lähteä sitten etenemään. Siksi myös on parempi, ettei pitkitettäisi päivää liikaa puheilla, sanan äärellä. Myös sanan selittävä voidaan hyvin arvostella.
- Eenokki 12
No miten selität sen kun helluntailaiset ennustelevat huomisesta ja myös tulevaisuuden tapahtumista esim. Neuvostoliitto valtaa suomen?
- näin se vaan on
Sielullisia ennusteluita. Nk. profetioista vain pienen pieni murto-osa on oikeita. Eikös VT:n aikan nuo väärät profeetat saaneet hengellään maksaa vääristä sanomista? Nykyaikana on helppo laukoo mitä mieleen juolahtaa. Näin se vaan on.
- Eenokki 12
näin se vaan on kirjoitti:
Sielullisia ennusteluita. Nk. profetioista vain pienen pieni murto-osa on oikeita. Eikös VT:n aikan nuo väärät profeetat saaneet hengellään maksaa vääristä sanomista? Nykyaikana on helppo laukoo mitä mieleen juolahtaa. Näin se vaan on.
Näin se vain on ja en kyllä perusta prof. kutsumustani toisten arvioon vaan Jumalan kutsuun profeetaksi.
En ole profeetta eikä ole haluakaan siihen virkaan.
Uskon kyllä että jossainpäin maailmaa voi elää Jumalan kutsuma profeetta jolla on ennustuksen lahjakin sen lisäksi että osaa profetoida Jumalan sanaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041066
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581015Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103591Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53537
- 39528