Olenko ainoa sinkku, josta tuntuu tällaiselta muiden ihmisten parisuhdekuvioita seuratessa, ja suorastaan epäilyttää että olisiko minusta oikeasti tuollaiseen.
Yhtenä esimerkkinä olen huomannut,että aika monelle ihmiselle se oma parisuhde tuntuu olevan melkoista henkistä ja alitajuista valtataistelua. Koko ajan laskelmoidaan ja mietitään omia ja sen puolison sanomisia ja tekemisiä, että ei nyt vaan vahingossakaan ole tehty mitään ylimääräistä, mistä ei olisi saatu vastapalvelusta takaisin.
Esimerkiksi kerran eräs tuttavanainen kertoi usein tekevänsä miehelleen (ja itselleen) aamiaisen valmiiksi. Ja mihin toinen tuttavani heti arvostelemaan, että tuohan on ihan hölmöä touhua. Että nainen on kohta pelkkä miehen palvelija ja että mies ei suinkaan arvosta tuota elettä vaan pitää sitä pelkkänä itsestäänselvyytenä.
Yhtenä esimerkkinä olen huomannut,että aika monelle ihmiselle se oma parisuhde tuntuu olevan melkoista henkistä ja alitajuista valtataistelua. Koko ajan laskelmoidaan ja mietitään omia ja sen puolison sanomisia ja tekemisiä, että ei nyt vaan vahingossakaan ole tehty mitään ylimääräistä, mistä ei olisi saatu vastapalvelusta takaisin.
Esimerkiksi kerran eräs tuttavanainen kertoi usein tekevänsä miehelleen (ja itselleen) aamiaisen valmiiksi. Ja mihin toinen tuttavani heti arvostelemaan, että tuohan on ihan hölmöä touhua. Että nainen on kohta pelkkä miehen palvelija ja että mies ei suinkaan arvosta tuota elettä vaan pitää sitä pelkkänä itsestäänselvyytenä.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tuotahan se on.
Arvaa miksi olen sinkku? Tai en ole mielestäni edes sinkku koska sinkkuus merkitsee sitä että on kuitenkin mukana parisuhdemaailmassa.
En tiedä, onko parisuhteet liian vaikeita, mutta ainakin erityisenä ansiona pidetään, että ei lopeta suhdetta, jos se on vaikea. Jostain syystä pitäisi kärvistellä huonossa suhteessa ja pyrkiä epätoivoisesti korjaamaan sitä. Vaikka tietenkään toista ei voi muuttaa, vaan itseään ym. kliseitä joilla onnettomat buustaavat toisiaan.
On muka kunniakkaampaa olla luovuttamatta (eli olla olematta realisti). Kuulemma on aina helpompaa vaan lopettaa suhde, mutta jatkaminen, se vaatii luonnetta! (Mitä ilmeisimmin erityisen epävarmaa, riippuvaista ja näköalatonta luonnetta. Sen mukaiset on tulokset ja ilmeet kun näitä pareja näkee.)
Päätösten teko on vaikeaa hallituksessa, yrityksissä ja kotioloissa.
Yritätkö palstalla olla oikein tarkoituksella mahdollisimman vastenmielinen vai oletko sitä ihan aidosti?
Tarkoitatko, että sinut on jätetty ja siksi mielipiteeni satuttaa sinua, minkä mielessäsi muunnat lahjakkaasti minun vastenmielisyydekseni?
En kiellä, etteikö valheiden sisältö olisi aina miellyttävämpi kuin totuuden. Totuus tuntuu aina alkuun vastenmieliseltä, aivan kuten kuntoilun aloittaminen sohvaperunalle.
Vaikean suhteen jatkamisen yrittäminen voi kylläkin kieliä myös jonkinsortin älykkyydestä... ihmisethän ei tunnetuisti ole kauhean hyviä miettimään pidemmän päälle asioita pitkän aikavälin näkökulmasta, siksi ilmastonmuutos-aihekin on niin vaikeasti nieltävä ja aina kinastelua aiheuttava.
Tietynlaisille miehille on vaikea löytää sitä oikeaa, joten pitkän aikavälin suhteen onkin fiksua yrittää kärvistellä huonossakin suhteessa JOS se vaikka paranisi jossain vaiheessa kun "juoksut on juostu! -vaihe suhteessa ohi... toki mitä nuorempi nainen, sitä enemmän lyhyen tähtäimen nautintoon tähtääminen ja nopea vapautuminen jos tulee pieniäkin ongelmia on hyödyksi, koska tällöin "sen oikean" löytäminen on varmempaa.
Tietynlaisille miehille ja tietynlaisille naisille nämä pitkäaikaiset kärvistelyt vs. nopeat suunnanmuutokset tuulen mukaan ovat miettimisen arvoisia asioita, eri ihmisillä on eri mahdollisuudet. Ei kannata unohtaa sitä, kaikille ei sama strategia toimi.
Tarkoitan vain sitä, että olkoon aihe mikä hyvänsä, sinulta tulevat kylmimmät nihilistikommentit. En muista, että yksikään viestisi koskaan olisi sisältänyt ripaustakaan lämpöä tai inhimillisyyttä. Sen sijaan itsekeskeistä omahyväisyyttä ja tunteettomuutta ne pursuavat.
Jättämiset eivät nyt pääosassa.
Minusta se juuri on tuota riippuvuutta, jos tärkein päämäärä on, ettei vaan tarvitse olla tai jäädä yksin. Silloinhan ei oikein muuta vaihtoehtoa ole, kuin yrittää sinnitellä siinä, minkä on onnistunut saamaan.
Teet tulkintasi juuri niistä perinteisistä lähtökohdista, jotka tuottavat lopulta aina pettymyksen. Ilmeisesti keskeytät myös ajattelun siihen, kun tuntuu epämukavalta.
Totuus vaatii rohkeutta. Ei ole mistään kotoisin jatkaa kenenkään kanssa suhdetta pelkästä säälistä, ja olisi väärin uskotella vammaiselle lapselle, että hän on ihan niin kuin muutkin lapset. Valhe ei ainakaan ole huolenpitoa eikä välittämistä. Ei ole aina totuuskaan, mutta paremmat edellytykset lämmölle ja rakkaudelle totuuden lähellä on.
Minne se lämpö ja rakkaus on sinulta jäänyt?
Ei se ole minnekään jäänyt. Aloita sinäkin jo, ja kirjoita rohkeasti vakiintuneella nimimerkillä.
Kyse on nyt nyansseista - itsekään en *toivottomassa* suhteessa jaksaisi olla, parempi olla yksin mutta jos on vähänkään toivoa niin yritän kaikkeni koska vaihtoehto voi olla pahempi (etenkin jos olen monelta osin tyytyväinen kumppaniini)... tuo miten jokainen määrittelee "toivottaman" on tässä sun tapauksessasi se avainasia. Määritteletkö sen minkä asioiden perusteella, niin se määrittelee lopulta aika hyvin sinutkin.
Miksi se ei koskaan näy teksteissäsi?
Voiko täydellisen kylmän ja vastenmielisen näköinen olla oikeasti lämmin?
Nyt jäin ihan ihmettelemään, että miten kenelläkään on aikaa ja kiinnostusta tehdä mielessään jotain luonneanalyysia anonyymin kirjoittajan viestien perusteella? Herää kysymys, että mitä siellä oikein odotetaan? Ihme kyttääjä.
Minulta on moinen jäänyt tekemättä, vaikka muistelen kyllä, että muutama nikki täällä esittää usein katkeria ja naisvihamielisiä kommentteja. Ja niihin verrattuna Kiskisu on vailla lämpöä? Onpa siinä taas pohjaoletus naiseudesta (ja pohjakosketus ajattelussa).
Tiedoksi, että olen lomalla naiseudesta.
Vaikka sukupuolten sota onkin lempiharrasteesi, niin ei tämä liity naiseuteesi, vaan ihmisyytesi puuttumiseen.
Näkyy se teksteissäni. Kirjoitan ne juuri niin, että se, jolla on lämmön taju, huomaa. Kylmää lipeäkalaa ei pysty kukaan henkiin herättämään.
Eikä jonkun naisvihaajan sekopäisyys tee sinusta parempaa kuin olet. Toki voit lohduttautua sillä, ettet ole kaikkein surkein.
Kovin mahtipontisesti siellä ollaan huolissaan toisten ihmisyydestä, vaikka puskista huudellaan. Miksi kiinnostan sinua?
Onkohan palstalla kenelläkään tuollaista lämmön tajua?
Vastenmielisyytesi on vain pistänyt silmään, ei sinussa muuten mitään kiinnostavaa ole.
Kommenteissani ei oikeastaan ollut edes kyse minun määrittelyistäni sille minkälaisen suhteen itse näen toivottomaksi ja minkälaisen jatkamisen arvoiseksi, vaan näissä vaikeissa suhteissa pysyvien ihmisten sisäisestä epäloogisuudesta, juuri näistä "toista ei voi muuttaa, vain itseään voi" -hajatuksista. Sanotaan yhtä ja toimitaan toisin. Eihän sellaisesta tietenkään mitään tule.
Minä kyllä tiedän, minkälaista suhdetta en itse jatkaisi. Jos ongelmaksi muodostuu toisen perusluonteesta johtuva käytös, ei ole mitään tehtävissä. Jos kyseessä on vain tapa tai tottumus, asia selviää puhumalla.
Taitaapa olla jotain erityisen kiinnostavaa, vaikka juuri se vastenmielisyys, kun jaksat eri nimimerkein hyökkiä, ja lähestymistapa on aina sama. Hyvin vähän sanottavaa itse ketjun aiheeseen, kiire päästä keskustelemaan minusta henkilönä.
Avaa aiheelle oma ketju, jos noin voimakkaasti "pistää silmään".
Tuskin on, koska olemme kaikki erilaisia ja jokaisella on omansa.
Nyt, hyvä peräänliimautuja, mulla on muuta ohjelmaa. Jatkossa en halua lähestymisiäsi. Yritä keksiä sanottavaa ketjun aiheesta, jos kaipaat juttukumppania.
Et ole sen arvoinen, tämä oli tosiaan vain sivuhuomautus, jollaisia en ole aiemmin sinua kohtaan esittänyt.
Kovastihan sinulta näyttää juttua kuitenkin riittävän.
Hyvä juttu, sinulla onkin tuo suhteen jatkamisen kannattavuus ihan järkveästi pääteltynä.
Itsekin koen ongelmalliseksi tuon muiden ihmisten suhteiden analysointia - välillä kaverit nalkuttaa kuinka tylsää parisuhteessa on, ja toisaalta taas rivien välistä paistaa sellainen "tämä on tätä perheellisen arkea enkä vaihtaisi mistään hinnasta pois" (usein lapset kuvioissa vaikuttavat olean jonkinasteinen liima suhteessa). Eli ei oikein saa luotettavaa käsitystä siitä, että miten he *oikeasti* kokee sen parisuhteensa, etenkin kun ei ne muutenkaan avaa omia tunteitaan kauean helposti - heikkouksiaan ei voi koskaan myöntää jne. Kovin on ristiriitaista, kuten huomautit... vähän kuin, että ollaan töissä rahan takia ja valitetaan kuinka on paskaa duunia ja surkea liksa, mutta silti ollaan vaan niissä töissä eikä haeta toista työpaikkaa. Mukavuudenhaluisuutta vai riskien ottamispelkoa? Ehkä ne tosiaan on unohtanut millaista on olla yksin, ja pelkää sitä niin paljon koska saisi heidät tuntemaan itsensä luusereiksi kavereihinsa nähden...
Minä olen sinkku, koska en halua uhrata terveyttäni, kun mies pakottaa hormoniehkäisyyn ja ties mihin.
"Esimerkiksi kerran eräs tuttavanainen kertoi usein tekevänsä miehelleen (ja itselleen) aamiaisen valmiiksi. Ja mihin toinen tuttavani heti arvostelemaan, että tuohan on ihan hölmöä touhua. Että nainen on kohta pelkkä miehen palvelija ja että mies ei suinkaan arvosta tuota elettä vaan pitää sitä pelkkänä itsestäänselvyytenä."
Niinpä, feminismi on mädättänyt naisten aivot näkemään ystävällisyyden piikomisena josta pitää ehdottomasti kieltäytyä, tuo esimerkkisi ensimmäinen nainen ei ole vielä pilalla niin tuo toinen onnellisesta suhteesta kateellisena yrittää sen torpata yhtä onnettomaksi kuin oman laskelmoivan liittonsa, toivottavasti eka nainen pitää pintansa.
Tuon muutoksen muuten huomaa ihan siitäkin että nuoret naiset jotka eivät ole vielä katkeroituneet ovat usein ystävällisiä, tänään olen saanut kahdelta nuorelta naiselta hyvää asiakaspalvelua kauniin hymyn kera, jos olisi olleet kymmenen vuotta vanhempia ilmeet olisi olleet happamia kun tajuntaan olisi jo iskostuneet piikomismietteet.
Täytyy todeta tähän, että väillä sitä löytää itsensä miettimässä, että miten sitä itse toimisi ja suhtautuisi parisuhteessa. Ehkä sitten olen liian "feministi", mutta joskus sitä löytää itsensä miettimästäå, että mikä parisuhteessa ona aitoa välittämistä ja toisen huomioonottamista, ja missä sitten menee se raja, jossa sitä on liian kiltti ja pelkkä hyväksikäytettävä idiootti, joka palvelee ja passaa puolisoaan saamatta mitään takaisin.
Stressi kai lyhentää elämää, silti väittävät että parisuhteessa elävät eläisi sinkkuja pidempään joten vihjailevat että sinkut stressaavat silti enemmän sinkkuudestaan vaikka väittävät olevansa tyytyväisiä?
Ilmeisesti epävarmuudesta johtuva kärsimys on terveydelle haitallisempaa kuin varma kidutus - silloin ainakin tietää mitä tuleman pitää... ?
Juuri näin. En ole vielä yhtään onnellista paria tavannut elämäni aikana. Suurin osa suhteista päättyy eroon. Suurin osa ihmisistä on perseestä. Siinä on jo kylliksi syytä jättäytyä koko skenen ulkopuolelle.
Jos tässä ajassa elämisessä on edes jokin hyvä puoli, niin se on se, että ihmistä ei katsota kieroon, vaikka eläisikin yksin. Kun keskustelee nyt eläkkeelle jäävien ihmisten kanssa huomaa, että vielä 40 vuotta sitten paine suhteeseen on ollut melkoinen. Suurin osa näistä ihmisistä, joiden kanssa olen keskustellut aiheesta ovat sanoneet, että jos nyt voisi toisin toimia, niin ikinä ei olisi naimisiin mennyt tai hankkinut lapsia. Toki harvoja poikkeuksia on.
Otos on kuitenkin ollut sen verran laaja, että itse olen osannut ottaa oppia tästä. Jos vastassa on yhteensä satoja tai jopa tuhansia vuosia elettyä elämää verrattuna omaan alta kolmeenkymmeneen vuoteen, niin tyhmähän olisin, jos en tätä käyttäisi hyödyksi.
Parisuhdetta on ehkä hyvä kokeilla, mutta kun sitten toteaa, että ei siitä yhteiselosta mitään tule, niin pitäisi osata luovuttaa siihen. Ei se siitä vaihtamalla parane. Kerran tehty virhe on hyväksyttävää, mutta virheen toistamisesta syntyy jo elämäntapa.
Aina lässytetään, että suhde vaatii molemminpuolista panostamista. Miksi pyrkiä hankkimaan jotain, jotta saa hankkia lisää? Varsinkin, kun lopputuloksena on lähes varmasti pelkkää surua ja murhetta. Järjen vastaista.
Jos kaipaat läheisyyttä - lue joku ihana kirja. Jos kaipaat seksiä - tilaa huora. Jos kaipaat viihdettä - hanki apina.
Kyllä. Parisuhteet kuulostavat vaikeilta ainakin sivusta seurattuna. Minulla ei olisi halua, eikä varmasti kykyjäkään elää oikukkaan, vaativan, pirullisen tai yhdentekeväksi käyneen kumppanin kanssa. Toivoisin leppoisaa, paineetonta yhteiseloa, josta olisi iloa molemmille ja saisi jakaa kaiken toisen kanssa. Sellainen kyllä voittaisi sinkkuelämän. Näitä pariskunta on häviävän vähän. Tavallisempaa on, että toinen on kuin suuri kiukutteleva lapsi, joka hyödyntää toista pelkkänä palvelijana.