En muista olenko koskaan iskenyt yhtään naista, mutta välillä jauhan schaibaa suupielet ruskeina kuin itse ystävämme Alexander Stubb, joten joskus harvoin joku naisenpuolikaskin on saattanut vahingossa erehtyä mukaan ja matkaan viihtymään. Olkoonkin että en ole siunattu mitä parhaimmalla ulosannilla, saati jo keskiaikaisten germaaniritareiden naista ylevöittävälla gentlemanniasenteella, en toki tahtoisi suuremmalti arvon nais-inehmojamme loukata tahi syöstä aatoksia synkkyyteen. On kuitenkin yksi asia, jota en kertakaikkisesti voi ymmärtää: Miksi kummassa joka ikisellä mimmillä on nykyään KOIRA? Ihan sama, minkä naisen kanssa alkaa jauhamaan tuubaa, niin joku puudeli sillä kuitenkin on. Se on pitänyt hakea vaikka Pohjois-Koreasta tai kuun pimeältä puolelta hirveällä vaivalla, kunhan vaan on saanut sen eläimen hoidettavakseen.
Lienee sanomattakin selvää, että en suuremmin välitä noista nelijalkaisista ystävistämme, joskaan en sentään vihaa niitä. Kaikki kukat kukkikoon, mutta heti kun kuulen että naisella on koira, leukaluut loksahtaa yhteen, ja alan etsimään poistumisreittiä. Toisilla on jopa useampi koira, ja tilanteen näin ollessa en varpisti pyydä leffaan niin. Saatan olla itse jokin koira, koska koirathan pelkäävät asioita joita eivät ymmärrä. En ymmärrä koiranaisia, siis luonnostani kartan niitä.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, olen tavannut erään naisen, jolla on koira. Se on hänelle jostain syystä tärkeä kapistus. En pelkää niitä elikoita, mutta päätäni vaivaa se että MIKSI? Onko kyseessä jokin fixaatio saada itselleen tuon eläimen tarjoama kiintymys vailla ehtoja, siis eläimen, joka puree pään irti, jos siitä tulee tarpeeksi nälkäinen?
Itse kukin huomannee tässä vaiheessa, että naiseniskemiseni ovat hieman rajoitetuissa kantimissa, sillä vaikka toki nautin tuon kauniimman sukupuolen tarjoamasta seurasta, on tiettyjä spesifisiä asioita, jotka mättää oikein urakalla. Kutsukaa hulluksi, mutta en kaipaa seurakseni koiraa/koiria, vaan sen naisen, pehana. Kun tulen rättiväsyneenä kotiin duunista, en halua kusettaa koiraa, ruokkia sitä tai heittää sille puhki kaluttua vanhaa fudista. On mielessä ihan muut velvollisuudet.
Auttakaa siis minua ymmärtämään, ehkä jonain päivänä voitan pelkoni asioista, joita en ymmärrä. Iskuvinkkinä joku voisi kertoa, kuinka voi valehdella silmät päästään ja muka pitää koirista, ja kuinka voisi vielä elää itsensä kanssa.
Lienee sanomattakin selvää, että en suuremmin välitä noista nelijalkaisista ystävistämme, joskaan en sentään vihaa niitä. Kaikki kukat kukkikoon, mutta heti kun kuulen että naisella on koira, leukaluut loksahtaa yhteen, ja alan etsimään poistumisreittiä. Toisilla on jopa useampi koira, ja tilanteen näin ollessa en varpisti pyydä leffaan niin. Saatan olla itse jokin koira, koska koirathan pelkäävät asioita joita eivät ymmärrä. En ymmärrä koiranaisia, siis luonnostani kartan niitä.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, olen tavannut erään naisen, jolla on koira. Se on hänelle jostain syystä tärkeä kapistus. En pelkää niitä elikoita, mutta päätäni vaivaa se että MIKSI? Onko kyseessä jokin fixaatio saada itselleen tuon eläimen tarjoama kiintymys vailla ehtoja, siis eläimen, joka puree pään irti, jos siitä tulee tarpeeksi nälkäinen?
Itse kukin huomannee tässä vaiheessa, että naiseniskemiseni ovat hieman rajoitetuissa kantimissa, sillä vaikka toki nautin tuon kauniimman sukupuolen tarjoamasta seurasta, on tiettyjä spesifisiä asioita, jotka mättää oikein urakalla. Kutsukaa hulluksi, mutta en kaipaa seurakseni koiraa/koiria, vaan sen naisen, pehana. Kun tulen rättiväsyneenä kotiin duunista, en halua kusettaa koiraa, ruokkia sitä tai heittää sille puhki kaluttua vanhaa fudista. On mielessä ihan muut velvollisuudet.
Auttakaa siis minua ymmärtämään, ehkä jonain päivänä voitan pelkoni asioista, joita en ymmärrä. Iskuvinkkinä joku voisi kertoa, kuinka voi valehdella silmät päästään ja muka pitää koirista, ja kuinka voisi vielä elää itsensä kanssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tule muuta mieleen kuin että asioista ei kannata tehdä turhan monimutkaisia omassa päässään. Ja lohdutukseksi: koira elää keskimäärin vain 10 v.
Arvelisin että asia on varmaan suurin piirtein niinkuin sanoit. Seuraa niistä on, aina joku odottaa kotona aina joku änkee sohvalle viereen ja katsoo silmiin että sori ny, silittäisitkö? Onhan ne söpöjä ja uskollisia ja hellyyttäviä. Mutta myös rasittavia, ja rahaa, aikaa ja voimia vieviä.
Älä ota koiranaista! Jäät aina kakkoseksi sille koiralle!
Onhan monella miehelläkin koiraa varsinkin jos metsästää... Vähän tuntuu siltä että enemmän ne on harrastuksensa kanssa yhdessä kun vaimon tai avovaimon. Koirat ovat myös harrastus samalla tavalla kun ratsastus tai salibandy ovat joillekin.
Mieheni eivät ole koskaan puhunut mitään minun harrastuksista johon kuuluu koirien kouluttaminen ja kasvattaminen. En minäkään mene arvostelemaan hänen golfin pelaamista:)
Lienee syytä myöntää, että tunnen toki tarvetta huolehtia siitä oliosta, joka jonain päivänä on oleva tuo käteni voimakkaassa, mutta silti lempeän ohjailevassa sekä (mikäli olosuhteet sen suovat) johdattelevassa syleilyssä. Tunnistan toki tuon - jopa itsekkään - piirteen sisimpäni ytimen kiintopisteessä. -Itsekkään siksi, että saan mielihyvää huolehtiessani tuosta oliosta. Vaikeaa sanoa miksi näin on, mutta niin se vain on.
Ehkäpä hankin kasvin.