Uusioperhehelvetti

Tapasin naisen, yksinhuoltajan. Muutin hänen ja kolmen lapsensa kanssa heti yhteen...

Kaikki alkoi hienosti, kunnes sitten naisystäväni ja hänen miehensä avioerosta johtuen lapset alkoivat oireilemaan. Oli levottomuutta, agressiivisuutta ja monenlaista muuta ikävää. Parhaani mukaan yritin tukea sekä heidän äitiään sekä lapsia. Olin valmis antamaan 100%sen tukeni koko perheelle. Tiskasin, siivosin, remontoin, yhdessä laitettiin ruokaa, leikin lapsien kanssa, autoin läksyissä ja yritin rohkaista heitä sen ison muutoksen edessä jne.

Aikaa kului ja ongelmat eivät hellittäneet. Huomasin, että heidän äitinsä on hyvin boheemi söheltäjä. Laskuja vinopino mennyt ulosottoon, velkataakka suuri, rutiinien hoito vaikeaa, aina "miljoona asiaa" tekemättä, lastenkasvatus on suurpiirteistä ja välinpitämätöntä. Lapsille ei asetettu mitään rajoja... iltatoimet, ruoka-ajat, siivoaminen, käytös jne. Kaikki ihan retuperällä. Tässä vaiheessa aloin ottaa sitten enemmän isän roolia ja pitää jöötä talossa. Kun keskustelimme asioista vakavasti, niin sanoin, että tässä talossa ei siskoja huoritella, veljeä homotella, ei lyödä, ei revitä tukasta, ei varastella toisillta rahaa ja muuta omaisuutta, mennään tiettyyn aikaan nukkumaan, ei myöhästellä koulusta eikä muualtakaan, hoidetaan asioita säntillisesti jne.

Rangaistuskeinoni oli mielestäni normaaleja... puhuttelu, kotiaresti, xboxit yms. pois hetkeksi, ei TV:tä jne. Sitten oli tietysti pieniä tukkapöllyjä, mitkä sattui kylläkin enemmän henkisesti kuin fyysisesti, mutta kontakti oli aina paikallaan silloin, kun meno yltyi liian hurjaksi, eikä mikään sana mennyt perille. Sain mielestäni asioita vähitellen parempaan suuntaan, mutta sitten heidän äitinsä pilasi kaiken. En saanut mitään tukea häneltä, enkä todellisuudessa edes siunausta, että minusta tulisi heille uusi "keinoiskä". Selvisi myös, että hän ei kyennyt sietämään, että joku "vieras" komensi hänen lapsiaan. Vähitellen sitten lasten ongelmaisuus, kasvava ahdistus, perhe-elämän kaoottisuus ja päämärättömyys ajoi myös heidän äitinsä ja minut riitoihin.

Vuosi tolkulla yritin takoa hänen päähänsä... sekä ystävällisesti ja rakentavasti, että tiukasti ja ärähtämälläkin... että lapsien turvallisuudentunne yms. kärsii, jos hän ei äitinä aseta rajoja heidän elämälleen, ei tue riittävästi eikä sanan varsinaisessa merkityksessä ole heille äiti eikä tee selväksi, että myös minua totellaan, että me ollaan nyt perhe. Etääntyminen lapsistaan sekä välttelemällä pakollisia asioita lapset tietenkin kärsivät jatkuvasti ja henkiset ongelmat paheni.

Pahin vaihe alkoi kun lasten äiti alentui kääntymään minua vastaan ja otti lapset mukaan. Ymmärsin, että vuosien jankuttamiseni oli kuitenkin jotain saanut aikaan hänen päässään ja nyt alkoi tulla hätä... tai ehkä hän sääli lapsiaan niin paljon, että antoi heille mahdollisimman vapaan elämän, mikä on iso virhe... ja tapa jolla hän toimi sai mut ihan hoomoilaseksi... en sitten tiennyt miten reagoida tai miten tästä eteenpäin. Nelistään he puhuivat minusta pahaa selkäni takana, tuli mm. ohjeistuksia, ettei minua tarvitse totella eikä kuunnella, kun en ole heidän oikea isä. Heidän äitinsä nimitteli minua lasten kuullen, ja vähitellen myös lapset homotteli ja haistatteli. Äidin mukava "kannustus" todella näkyi heidän käytöksessään.. ivaamista, naureskelua, pilkkaamista, suoranaista naamalle räkimistä. Ja jos tällaisesta käytöksestä suutuin ja sanoin, että nyt on kotiaresti tms. niin heidän äitinsä sanoi, että mitään kotiaresteja ei tule, niistä päätän minä jne. Kehoitin sitten häntä juttelemaan lastensa kanssa, että aikuisille ei noin puhuta ja että jotain rajaa käytökseen. Mitään keskusteluja ei pidetty, eikä lapsia lapsia rangaistu millään tavalla, eikä myöskään ohjeistettu, että miten pitää käyttäytyä. Eikä tarvinnut olla kymmeneen menessä iltapalat, hammaspesut yms. hoidettu. Siellä se poikakin surffaili pornosivuilla aamutunneille, ja usein. Ja joskus hän pomppasi ylös sängystä aamuyöllä ja alkoi harjoittelemaan jotain hiphop-tanssia. Nyt tänäpäivänä 9, 15 ja 17 vuotiaat lapset valvoo lähes joka yö 00-08 asti. Ja sitten kehitellään tekosyitä, ettei tarvii lähteä kouluun kun on lähes taju pois. Ulkona ollaan välillä puoleenyöhön asti. 15 ja 17 vuotiaat polttaa, ja poika pureskelee myös purutupakkaa. Pornoa surffataan, pelejä pelataan, kännykkää räplätään yöt läpi. Ihan käsittämätöntä. Mutta en ole enää puuttunut siihen...
21416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

..Jos mennään vähän ajassa taaksepäin... työttömyys alkoi yllättäen, mikä sai mun fiilikset entistä huonommaksi... mutta se ei riittänyt... sekä hän että lapsensa alkoivat suhtautua muhun kuin pummiin. Lapset töksäyttelivät "äitinsä suulla" monenlaisia halveerauksia. Tällaista oli kuukausi tolkulla. Sitten eräänä iltana pyysin häntä tulemaan makkariin, jossa ilmoitin, että olen päättänyt jättää hänet. Alkoi itku ja anelu ja lupausten ryöppy. Mutta mikään niistä ei koskaan toteutunut. Tämä erouhka tapahtui myöhemmin vielä useita kertoja, ja aina annoin periksi ja luotin, että nyt tällä kertaa hän toimii toisin. Mutta ei... nyt viikko sitten taas päätin lähteä, ja tällä kertaa myös lähden. Asunto on ollut jo yli vuoden haussa, mutta jonot on pitkät. Tämä on ollut yhtä kidutusta... voimat on ehtyneet, olo on passiivinen ja apea, mikään ei oikein enää motivoi, en edes jaksa hakea töitä... öisin en saa nukuttua, kun mielessä pyörii monenlaiset ajatukset... pettymys, ihmettely, suru... Yli vuoden olen ollut eristäytyneenä heistä ja omissa oloissani. Tiskaan omat astiani ja pesen omat pyykkini... yritän välttää riitoja ja kaikenlaisia kontakteja hänen lastensa kanssa... hän yrittää olla välillä sovitteleva, antaa välillä lupauksia, mutta luottamus on jo mennyt ajat sitten.

Huomenna lähden "lomalle" äitini asuntoon kun hän lähtee viikoiksi pois. Saan hengittää vapaata ilmaa, nähdä uusia maisemia, ja saan ladata akkujani. Äsken tuli häneltä tekstari jossa hän sanoi, "en halua erota, sillä sinunlaistasi ei ole toista..." Vastasin, että "miksi et kuunnellut minua vuosia sitten, kun sanoin mihin tämä tulee johtamaan, jos et tee muutoksia. Tämä ei ole ollut tasapainoista eikä tasapuolista perhe-elämää vaan kaoottista ja täysin epänormaalia sielua syövää p.askaa, jossa me kaikki kärsitään."

Mutta, nyt on se hetki, minkä näin jo vuonna 2011. Surullista, että vaikka pistää itsensä täysillä likoon, niin palkkio siitä on tämä... ero. Ei enää uusioperheitä.

Äänestä
  • Jospa lasten ongelmat ja aggressiivisuus eivät alkaneet heidän vanhempiensa erosta, vaan sinun tullessa taloon. Lapset voisivat olla nyt tasapainoisempia ellet olisi mennyt häiritsemään heidän ja äitinsä omia kuvioita.

    Täytyy sanoa, että olisin itse alkanut antamaan sinulle lemppuja siinä vaiheessa, kun olisit antanut ensimmäisen rangaistuksen lapsille ja viimeistään sitten ainakin, kun olisit käynyt fyysisesti käsiksi lapsiini. Olisin tehnyt sinusta rikosilmoituksen saman tien!

    Ajatusmaailmasi lapsista ja heidän kasvatuksestaan on vanhanaikanen ja alistava. Käyttämilläsi keinoilla lapsista saadaan aggressiivisia itseään ja maailmaa kohtaan.

    Hyvä, kun lähdit, eikä todellakaan kannata mennä enää kenenkään lapsia kiusaamaan.

    Äänestä

  • lapsiraukat kirjoitti:

    Jospa lasten ongelmat ja aggressiivisuus eivät alkaneet heidän vanhempiensa erosta, vaan sinun tullessa taloon. Lapset voisivat olla nyt tasapainoisempia ellet olisi mennyt häiritsemään heidän ja äitinsä omia kuvioita.

    Täytyy sanoa, että olisin itse alkanut antamaan sinulle lemppuja siinä vaiheessa, kun olisit antanut ensimmäisen rangaistuksen lapsille ja viimeistään sitten ainakin, kun olisit käynyt fyysisesti käsiksi lapsiini. Olisin tehnyt sinusta rikosilmoituksen saman tien!

    Ajatusmaailmasi lapsista ja heidän kasvatuksestaan on vanhanaikanen ja alistava. Käyttämilläsi keinoilla lapsista saadaan aggressiivisia itseään ja maailmaa kohtaan.

    Hyvä, kun lähdit, eikä todellakaan kannata mennä enää kenenkään lapsia kiusaamaan.

    Aivan, juu juu... Aloittajahan on opettanut kakarat kiroilemaan ja haukkumaan toisia. On opettanut, ettei muita tarvitse kunnioittaa ja ottaa huomioon. Hän on selvästi myöskin opettanut tupakan polton ja pornosivuilla surffailun. Ja valvomaan yöt läpeensä. Niinhän ????
    Samoin aloittaja on syyllinen siihen, että nainen on holtiton boheemi, huono hoitamaan kotia ja raha-asioita......

    Äänestä

  • i9uhpijö kirjoitti:

    Lasten käytös on seurausta perheen sisäisestä pahoinvoinnista. Naisen olisi ollut pakko itse ryhtyä toimenpiteisiin kotiin ja lapsiin liittyvissä asioissa, jos mies ei olisi mennyt väliin tunkemaan omia juttujaan. Lapset olisivat voineet paremmin, eivätkä alkaneet käyttäytymään itsetuhoisesti ja epäsosiaalisesti, jos vieras mies ei olisi mennyt heidän reviirilleen kukkoilemaan.

    Kyllä lapsikatraan kanssa toimivan yh-äidin pitäisi tajuta, että lapset tarvitsevat myös isää. Kukkoilusta ei ole kyse vaan lapsia tulee ohjata ja heille tulee asettaa rajat. Nyt äiti vei lapsilta mahdollisuuden siihen itsekkäistä syistä, eikä kyennyt antamaan mitään tilalle. Hänen olisi tullut olla samassa rintamassa miehen kanssa.

    Äänestä

  • 4+3 kirjoitti:

    Mieshän oli selvästi lapsia vastaan. Itse en äitinä milloinkaan nousisi lapsiani vastaan, vaan ainoastaan olemaan lasteni puolella. Yksikään mies ei mene lasteni edelle, enkä anna yhdenkään miehen rangaista ja kurittaa lapsiani.

    Alistaminen ja rankaisut eivät ole ohjaamista, vaan sadismia. Ap ei ole lasten isä millään muotoa, vaan heidän biologinen isänsä on. Ap:n olisi pitänyt alun perinkin olla muuttamatta perheeseen, mutta kun nyt kerran muutti, niin jos ei perhe sellaisenaan kelvannut, niin hänen olisi pitänyt muuttaa saman tien pois.

    Jos lasten biologinen isä on kyvytön olemaan isä lapsilleen, niin ei kukaan toinen mies pysty sitä aukkoa paikkaamaan, jos on kyse jo kouluikäisistä lapsista. Kaverina mies voi olla, mutta ei kasvattajana, koska siitä seuraa aina vain pelkkää vastustusta.

    Kokemuksesta voin kertoa, että lapset kasvavat tasapainoisiksi ja onnellisiksi aikuisiksi ilman isääkin. Lapset eivät aina tarvitse toista vanhempaansa tai kumpaakaan vanhempaa, jos on kuitenkin jokin muu tai jotkin muut aikuiset hänen turvanaan ja huoltajanaan.

    Eli mielestäsi, jos joku mies muuttaa naisen kanssa yhteen ja tuolla naisella on lapsia jotka käyttäytyvät kuvaillulla tavalla, miehen tulisi vain "ottaa vastaan" kaikki se mitä tuleman pitää?!
    Minkähänlaisen kokemuksen äänituollaista puhuu??

    Äänestä

  • Just just kirjoitti:

    Miehen olisi pitänyt muuttaa pois, eikä yrittää väkisin hampaat irvessä leikkiä isää, mitä hän ei kumminkaan ole. Ap oli jo ainakin kolme vuotta nähnyt itsensä eronneena tuosta perheestä, itseään siis saa syyttää pitkittyneestä kärsimyksestään, kun ei aiemmin lähtenyt.

    Ap ehkä tunsi jotain ylemmyyttä mennessään "auttamaan" hulttioperhettä, mutta ketäänhän ei voi muuttaa pakolla, ja katkerana hän nyt kyynelehtii, kun muut ihmiset eivät muuttuneetkaan sellaiseksi, kuin hän olisi halunnut.

    Lapset ainakin huokaavat helpotuksesta, kun heidän kiusaajansa on poissa.

    Samaa mieltä, että olisi aiemmin pitänyt muuttaa pois. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lasten äiti ei ole samaa mieltä kasvatusasioista!
    Vanhempien ollessa samalla kannalla kasvatustavoista, voi äidin uusi puoliso osallistua kasvatukseen ja tulisikin se tehdä. mikäli kuitenkin, käsitykset kasvatuksesta eroavat merkittävästi en kyllä näe mitään järkeä ajatellakaan yhteenmuuttoa.

    Tuossa uusioperheessä nainen ei ole ottanut vastuuta yhtään mistään.

    Helppo valittaa kun ei ota aikuisen vastuuta ja lahjoa kakaroitaan "pitämään itsestään". Kaikin puolin keskenkasvuista, lapsellista ja narsistista toimintaa naiselta.

    Emme tiedä naisen näkemystä asioista, totuus voi hyvinkin olla toisenlainen.

    Äänestä

  • vain yksi näkemys kirjoitti:

    Totuudesta toinen puoli tuokin!
    Nämä täällä käytävät keskustelut perustuvatkin aloitusten antamiin tilanteisiin. Totuudella, puhumattakaan koko totuudella, ei ole välttämättä mitään tekemistä niiden kanssa.

    Äänestä

  • Voimia kamu, tiedän tunteen. Minäkin pistin itseni 100% likoon mutta lastensa äiti tuli aina väliin. Maksumieheksi kelpasin kyllä ja koulutehtävissä avustajaksi, kun äitin matikkapää loppu ala-astetasolle, samoin kielitaito. Mutta minäkään en saanut esittää sääntöjä, seuraus siitä oli teiniraskaus. Ei 13-vuotiaan tytön kotiintuloaika mielestäni ole aamulla vaan noin klo22 viimeistään. Eipä kuunneltu, haukuttiin vaan ja sanottiin ettet sä mun lasten isä ja määrääjä oo. Olisin rakastanut mutta siihen ei annettu mahdollisuutta.

    Sulla on ollut vieläkin karmeempi sirkus kuin mulla mutta osaan kuvitella tilanteesi.

    Nyt oltu 1,5 vuotta erossa, lapsensa ovat feissikamujani ja joskus jutellaan ja mun ovi on aina auki heille, vaikka ei kaikki muksusita ehkä sitä edes tiedosta. Äitiinsä ne kuitenkin tukeutuu jos tulee murheita ja mikäpä siinä, onhan sekin oikein tietysti. Mutta että jos paha paikka tulis niin en hylkäis vieläkään, en niin katkeraksi tullut kuitenkaan.

    Tällä hetkellä tilanne on hyvä, uusi nainen, täysin erilainen luonteeltaan. Lasten kanssa voimistellaan edelleen mutta tällä kertaa meillä on kaksi aikuista joilla on sama rintamalinja niin asiat toimii paljon paremmin :)

    Voimia mies, toivotan parempaa onnea jatkoon.

    Äänestä

  • vain yksi näkemys kirjoitti:

    Emme tiedä naisen näkemystä asioista, totuus voi hyvinkin olla toisenlainen.

    Totuus on että nainen on ADHD, kyvytön itsekin pitkäjänteiseen kasvatustyöhön. Miehen avulla homma olisi saatu hanskaan. Mutta näin menneessä tarinassa varhainen huostaanotto olisi ollut lasten paras etu. Olisivat saaneet koulut käytyä kurinalaisesti ja menestyksekkäästi, ja oppineet miten järjestäytyneessä yhteiskunnassa käyttäydytään.
    Minua "huvittaa" puhe syrjäytyneisyyden periytymisestä. No tässä hulttioäiti on mallioppimisen, laiminlyöntien ja huonojen geenien avulla saanut aikaiseksi kolme tulevaa ongelmayksilöä ja luuseria.

    Äänestä

Tuota, aika hurjaa menoa.Sinun kannattaa kuitenkin muistaa, että lapset eivät ole sinun vastuullasi millään tavoin kuten ei naisen holtiton kasvatus tai käytöskään.
Joten, ei muuta kuin katselet itsellesi mukavan asunnon jostain ja lähdet omille teillesi.Pieni hetki yksinäsi elellen suodatellen kokemuksesi pois ja etsit itsellesi oikeasti mukavan kumppanin.Tuosta kuvioista kun ei voi seurata mitään hyvää.Lisää kaaosta ja jopa erittäin isoja ongelmia lasten suunnalta.

Äänestä

Huh huh... Ihmettelen kuinka edes jaksoit tuota noin pitkään. Saat tuon erosi kuulostamaan aika makoisalta kaiken tuon jälkeen.

Äänestä

Miten olet jaksanut elää neljän kiusaajan kanssa saman katon alla? Jos sinua on halveksittu koko "perheen" osalta, niin eipä kovin fiksulta vaikuta edes tämä onneton yksinhuoltaja.
Nyt pois, kauas heidän luota. Selkeä pesäero, ei sinun tarvitse olla enää heidän elämässään mukana tuollaisen ryöpytyksen jälkeen. Sinä, ainoa aikuinen, joka jotain tolkkua ja järjestystä yritit lasten elämään saada, voit hyvillä mielin lähteä. Yritit sentään. Täysin älytöntä, että edes lasten äiti ei yritä laittaa lapsilleen rajoja... Etenkin jos olet jo vuoden ajan elellyt heidän kanssaan "yksinäsi", niin on aika päivittää omaa elämää ja statustaan.

Nyt uusi suunta elämään, ansaitset parempaa ja varmasti löydät myös parempaa! Varmasti löytyy muitakin kuin yksinhuoltajia, joiden kanssa voisit yhteistä elämää suunnitella. Enkä tarkoita leimata kaikkia yksinhuoltajia.

Äänestä

Mutta kun.. ongelmana on se että ensinäkään et ole noiden lasten isä, et ole vielä luonut eds luottamussuhdetta jo omilla aivoillaan ajatteleviin isäänsä tottuneisiin tenaviin. Erittäin typerästi tehty tuo yhteenmuutto pian eron jälkeen, ette ole vastuullisia ihmisiä, ettekä ole antaneet lasten sopeutua edes eroon!!! Sama homma jos kuvio toisinpäin ja lapset uuden naisen hoiteisiin. Muuttakaa erilleen, tuosta voi tulla isoja konflikteja.

Äänestä
  • Samaa mieltä siinä että muutitte yhteen aivan liian pian tapaamisenne jälkeen.

    Tuosta yleensä seuraa pahoinvointia , oli lapsia tai ei.

    Olisit todellakin tehnyt paljon älykkäämmin jos olisit ensin viitsinyt nähdä vaivaa tutustua naiseen ja ehkä vuoden, parin seurustelun jälkeen , hänen katraaseensa. Sen sijaan kiipesit perä edellä puuhun. Ja saat maksaa kalliin hinnan äkkiryntäyksestäsi.

    On todellakin parasta että jätät tuon naisen. Muuta omillesi.Tee selväksi lapsille että HE ovat tervetulleita vierailemaan luonasi, tee heille selväksi että sinäkin et hylkää heitä. Että pallo on heillä jos haluavat elämän ohjeita ja Sinun tukeasi tulevaisuudessa.

    On todennäkoistä että he eivät tule sitä apua hakemaan. Kuitenkin jätä heille ovi avoimeksi.

    Äänestä

Miksi pitää heti muuttaa yhteen? Eikö voi seurustella ja tutustua rauhassa sekä siihen kumppaniin, että hänen lapsiinsa aiemmista suhteista? Jos viikonloput sujuvat hyvin yhdessä ja asiat etenevät rauhallisesti, niin sitten ajan kanssa voi harkita yhteenmuuttoa.

Omat kokemukseni uusperhekuvioista ovat sellaisia, että jos vain taloudellisesti on mitenkään mahdollista, niin kannattaa kummankin pitää omat kodit. Sillä tavalla kumpikin voi vastata omien lastensa kasvattamisesta itse eikä tarvitse vetää lapsia mukaan kuvioon.

Lähinnä ihmetyttää, että mikä sinut pitää tuossa naisessa ja hänen perheessään kiinni? Miksi alistut saamaan tuollaista kohtelua? Olet yrittänyt enemmän kuin tarpeeksi, mutta sinua ei silti kunnioiteta eikä kohdella oikeudenmukaisesti. Jos avovaimosi ei halua apuasi, niin et voi sitä väkisin tyrkyttää. Sinun itsesi kannalta olisi tärkeää, että etsit oman asunnon. Jos sinulla on rakkautta vielä avovaimoasi kohtaan, niin seurustelkaa ja etsikää uusi parempi tapa rakastaa. Tuo nykyinen ajaa sinut masennukseen. Nyt olet koiraakin alemmalla tasolla perheessä.

Äänestä

Huh, kamalalta kuulostaa. Minulla oli onni löytää eron jälkeen kaltaisesi mies, joka oli valmis tulemaan perheeseen ja kantamaan aikuisen vastuun lapsesta, sekä näyttämään hyvää miehen mallia. Niitä ei kasva joka oksalla, jotka moiseen pystyvät - ei ole helppo rakastaa toisen lasta. Onnellinen uusperhe on ollut kasassa jo yli 10 vuotta.

On käsittämätöntä, ettei kumppanisi ole osannut arvostaa sinua yhtään. Lapsista en sano mitään, mutta kasvatus (tai sen puute) tuskin on oikea ratkaisu, jos heistä tahtoo saada yhteiskuntakelpoisia ja omillaan toimeen tulevia. Hämmästyttävän pitkään olet kestänyt moista hyväksikäyttöä. Toivottavasti löydät vielä rinnallesi jonkun, joka osaa arvostaa sinua. Älä kuitenkaan uuta hänen kanssaan yhteen liian pian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uusioisä kirjoitti:

Tapasin naisen, yksinhuoltajan. Muutin hänen ja kolmen lapsensa kanssa heti yhteen...

Kaikki alkoi hienosti, kunnes sitten naisystäväni ja hänen miehensä avioerosta johtuen lapset alkoivat oireilemaan. Oli levottomuutta, agressiivisuutta ja monenlaista muuta ikävää. Parhaani mukaan yritin tukea sekä heidän äitiään sekä lapsia. Olin valmis antamaan 100%sen tukeni koko perheelle. Tiskasin, siivosin, remontoin, yhdessä laitettiin ruokaa, leikin lapsien kanssa, autoin läksyissä ja yritin rohkaista heitä sen ison muutoksen edessä jne.

Aikaa kului ja ongelmat eivät hellittäneet. Huomasin, että heidän äitinsä on hyvin boheemi söheltäjä. Laskuja vinopino mennyt ulosottoon, velkataakka suuri, rutiinien hoito vaikeaa, aina "miljoona asiaa" tekemättä, lastenkasvatus on suurpiirteistä ja välinpitämätöntä. Lapsille ei asetettu mitään rajoja... iltatoimet, ruoka-ajat, siivoaminen, käytös jne. Kaikki ihan retuperällä. Tässä vaiheessa aloin ottaa sitten enemmän isän roolia ja pitää jöötä talossa. Kun keskustelimme asioista vakavasti, niin sanoin, että tässä talossa ei siskoja huoritella, veljeä homotella, ei lyödä, ei revitä tukasta, ei varastella toisillta rahaa ja muuta omaisuutta, mennään tiettyyn aikaan nukkumaan, ei myöhästellä koulusta eikä muualtakaan, hoidetaan asioita säntillisesti jne.

Rangaistuskeinoni oli mielestäni normaaleja... puhuttelu, kotiaresti, xboxit yms. pois hetkeksi, ei TV:tä jne. Sitten oli tietysti pieniä tukkapöllyjä, mitkä sattui kylläkin enemmän henkisesti kuin fyysisesti, mutta kontakti oli aina paikallaan silloin, kun meno yltyi liian hurjaksi, eikä mikään sana mennyt perille. Sain mielestäni asioita vähitellen parempaan suuntaan, mutta sitten heidän äitinsä pilasi kaiken. En saanut mitään tukea häneltä, enkä todellisuudessa edes siunausta, että minusta tulisi heille uusi "keinoiskä". Selvisi myös, että hän ei kyennyt sietämään, että joku "vieras" komensi hänen lapsiaan. Vähitellen sitten lasten ongelmaisuus, kasvava ahdistus, perhe-elämän kaoottisuus ja päämärättömyys ajoi myös heidän äitinsä ja minut riitoihin.

Vuosi tolkulla yritin takoa hänen päähänsä... sekä ystävällisesti ja rakentavasti, että tiukasti ja ärähtämälläkin... että lapsien turvallisuudentunne yms. kärsii, jos hän ei äitinä aseta rajoja heidän elämälleen, ei tue riittävästi eikä sanan varsinaisessa merkityksessä ole heille äiti eikä tee selväksi, että myös minua totellaan, että me ollaan nyt perhe. Etääntyminen lapsistaan sekä välttelemällä pakollisia asioita lapset tietenkin kärsivät jatkuvasti ja henkiset ongelmat paheni.

Pahin vaihe alkoi kun lasten äiti alentui kääntymään minua vastaan ja otti lapset mukaan. Ymmärsin, että vuosien jankuttamiseni oli kuitenkin jotain saanut aikaan hänen päässään ja nyt alkoi tulla hätä... tai ehkä hän sääli lapsiaan niin paljon, että antoi heille mahdollisimman vapaan elämän, mikä on iso virhe... ja tapa jolla hän toimi sai mut ihan hoomoilaseksi... en sitten tiennyt miten reagoida tai miten tästä eteenpäin. Nelistään he puhuivat minusta pahaa selkäni takana, tuli mm. ohjeistuksia, ettei minua tarvitse totella eikä kuunnella, kun en ole heidän oikea isä. Heidän äitinsä nimitteli minua lasten kuullen, ja vähitellen myös lapset homotteli ja haistatteli. Äidin mukava "kannustus" todella näkyi heidän käytöksessään.. ivaamista, naureskelua, pilkkaamista, suoranaista naamalle räkimistä. Ja jos tällaisesta käytöksestä suutuin ja sanoin, että nyt on kotiaresti tms. niin heidän äitinsä sanoi, että mitään kotiaresteja ei tule, niistä päätän minä jne. Kehoitin sitten häntä juttelemaan lastensa kanssa, että aikuisille ei noin puhuta ja että jotain rajaa käytökseen. Mitään keskusteluja ei pidetty, eikä lapsia lapsia rangaistu millään tavalla, eikä myöskään ohjeistettu, että miten pitää käyttäytyä. Eikä tarvinnut olla kymmeneen menessä iltapalat, hammaspesut yms. hoidettu. Siellä se poikakin surffaili pornosivuilla aamutunneille, ja usein. Ja joskus hän pomppasi ylös sängystä aamuyöllä ja alkoi harjoittelemaan jotain hiphop-tanssia. Nyt tänäpäivänä 9, 15 ja 17 vuotiaat lapset valvoo lähes joka yö 00-08 asti. Ja sitten kehitellään tekosyitä, ettei tarvii lähteä kouluun kun on lähes taju pois. Ulkona ollaan välillä puoleenyöhön asti. 15 ja 17 vuotiaat polttaa, ja poika pureskelee myös purutupakkaa. Pornoa surffataan, pelejä pelataan, kännykkää räplätään yöt läpi. Ihan käsittämätöntä. Mutta en ole enää puuttunut siihen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu