Hei ihmiset. Tänään kävi niinkuin olen pelännyt
jo jonkun aikaa. Eli meni poikki tyttöystävän
kanssa. Sovittiin, että pysymme ystävinä, ja
pitäisimme yllä myös seksisuhdetta.
Kuitenkin muhun sattuu, ja paljon. Haluaisin,
että asiat olisivat hyvin, niinkuin ne joskus
alussa oli. Emme ole olleet yhdessä, kuin n. 5
kuukautta, mutta sekin tuntuu jo ikuisuudelta.
Vietimme aina niin paljon aikaa yhdessä.
Rakastuin häneen, ja nopeasti. Hänen tunteet
eivät kai olleet yhtä syvät, mutta kyllä hän
välitti minusta ja paljon!
Jossain vaiheessa sitten ei enää mennyt niin
hyvin. Alkoi riitely, ties mistä asiasta, en enää
edes muista. Vähitellen nähtiin vähemmän ja
vähemmän, lopulta ehkä vain viikonloppuisin...
Pari viikkoa sitten, hän sanoi, ettei enää halua
olla kanssani... en oikein käsittänyt sitä, en
oikein vieläkään, mutta olen kyllä hyväksynyt sen.
Sen verran kuitenkin tiedän, että jos ja kun
jatkan tätä yhteydenpitoa, johon tulee siis
kuulumaan seksi, niin en tiedä miten sydämeni
sitten tulee toimimaan, että se käsittäisi, että
kyseessä on pelkkä seksi, ettei mukana ole mitään
tunteita. Pelkään pahasti, että tulen kärsimään,
ja paljon. En ehkä nyt aluksi, mutta mitäs sitten
tapahtuu kun hän löytää jonkun toisen, ja
seksisuhteemme loppuu?! Tiedän itsestäni myös
sen, että en koskaan tule kestämään sitä, että
hän on jonkun toisen kanssa. Se sattuisi liikaa.
Tunteeni tyttöystävääni kohtaan, joka siis nyt on
ex-tyttöystäväni ovat todella voimakkaat, ja
rakastan häntä... Siispä minun täytyy löytää joku
muu ennenkuin hän löytää toisen...
On tässä taas mulla ongelma... Onko kenelläkään
ollut vastaavanlainen tilanne? Mitä tekisin?
Neuvoksi joku varmaan antaa, että unohtaisin
hänet kokonaan, niin pääsen hänestä yli. Tunnen
itseni kuitenkin sen verran hyvin, että sitä en
tee. Olen kuitenkin niin seksinnälkäinen, että jo
pelkästään seksin takia haluan yhä nähdä häntä.
Ja ystäviäkään minulla ei juuri ole, eli olen
melko yksinäinen, joten en saa mistään lohtua,
seuraa tai tukea...
Tiedossa mulla olisi kyllä treffit yhden tytön
kanssa jonka tapasin kauan sitten, mutta näin
hänet viime viikonloppuna, ja siitä sitten
jotenkin alettiin juttelee, ja nyt ollaan
tekstailtu. Hän ei tietenkään tiedä mitään
tyttöystävästäni, eikä tyttöystäväni tästä
uudesta tytöstä...
Apua...

Vastaukset 5
Vanhimmat
näytät tuntevas ittes hyvin...
eli, toivottavasti löydät uuden akan ennenkuin
tyttöystäväs löytää, nimittäin jos se löytää
ensin niin sulla näyttäis olevan vain yks
vaihtoehto. Tyttöystäväs tappaminen. Olet sen
verran mustasukkainen ja kiintynyt että et
varmaan kestäisi ajatusta että se on jonkun
toisen kanssa. Monet ovat aikoinaan päätyneet
samaan ratkaisuun.
Mutta yritä nyt hyvä ihminen löytää joku toinen
tyttö ettei asian täydy mennä siihen! Onnea.
Tunnen itseni hyvin... koska näin on käynyt
ennenkin. Silloin olin kyllä tosi sekaisin, ja
olisin varmasti ollut valmis tappamaankin...
tosin ei kyllä tehnyt mieli tappaa exää, vaan
lähinnä sen uutta äijää... no onneksi en tehnyt
mitään, koska löysin paljon paremman muijan, eli
tää mun nykyinen ex... ja luultavasti seuraava on
sitten taas vielä parempi... huonompi ei edes
kelpaisi... Ja se uus joka on kiikareissa, on
kyllä tosi kaunis ja pari vuotta nykyistä exää
vanhempi, joten se on kai plussaa... eli kai ihan
lupaavalta näyttää - aika näyttää. Mutta tän
nykyisen exän kanssa on kyllä tosi mahtavaa
harrastaa pelkkää seksiä, ei sitten tarvitse
kestää kaikkea nalkutusta ja muuta paskaa, sekä
siinä säästää rahaakin, kun ei aina tartte maksaa
kaikesta, kuten esim. jos lähtee ulos syömään
tms...
Suunnitelma on siis seuraava: Nain nykyistä exää,
ja siinä ohessa hankin uuden tyttöystävän. Ja jos
oikein kivasti menee, ja pokka pitää, niin miksen
naisi molempia, ilman että niistä kumpikaan
tietää toisistaan... :) Kerranhan sitä vaan on
nuori...
Tolla asenteella syntyy kestäviä onnellisia
parisuhteita. Olisi toivottavaa, että naisetkin
voisivat asennoitua yhtä vapaasti suhteisiinsa.
Kaikki vaan kaikkien kanssa, yhtäaikaa, tässä ja
nyt, heti! Ei millään ole mitään väliä, koska
hukkaan heitettyä päivää ei saa takaisin.
Ihan oikein, että naises jätti sut! Taidatkin
olla niin kiero ja kaksnaamainen, ettei kukaan
sun kanssa viihdy. Et taida tietää terveestä
parisuhteesta, aidosta välittämisestä ja
uskollisuudesta mitään. Oot vaan mustasukkainen
takertuja, joka tukahduttaa suhteen kuin suhteen,
ja ajattelet vaan itseäsi ja seksitarpeitasi.
Kertomasi perusteella olet tunteeton pinnallinen
pikku paskiainen... Toivottavasti kieroilusi
kolahtavat vain omaan nilkkaasi!!! Ja jos olet
vielä tyhmäkin kaiken lisäksi, niin tiedoksesi,
että edellisetkin vastaajat vain piilokettuilivat
sun surkeudellesi!
miten niin hän on se vitun sika??? rajaa... et
osaa lukea vai etkö ymmärrärtänyt lukemaasi,
hänen tyttöystävänsähän se alunperin tahtoi
jatkaa seksisuhdetta!!! sinua ei varmaan ole
koskaan jätetty, sillä jätettynä sitä on valmis
tekemään mitä tahansa...sad but true. pistähän
poika välit lopullisesti poikki entiseen
tyttöystävääsi ja kerro että tapailet toista, voi
olla että joku menettää yöunensa.