Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Softengine MAHTAVAA!!!

Best1

Kerrankin Suomesta lähtee kunnon edustaja Euroviisuihin.

Mahtava biisi!!!

Paljon Onnea Euroviisuihin. Kyllä tällä mennään sielläkin finaaliin.

139

2868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12 = 6 + 6

      Minusta biisi menettelee, mutta ei siinä kyllä mitään mieleen painuvaa ole, ei mitään pätkää joka jäisi soimaan mieleen tms. Biisi voi mennä finaaliin, mutta voittoa tuskin tulee. Se hyvä puoli kipaleessa ja laulajassa on, että niitä ei sentään tarvitse tänä vuonna hävetä. Hyvä kokemus tulee nuorille pojille mikäli pokka kestää suurella lavalla sillä matka lienee pitkä Seinäjoen kellaribändille miljoonayleisön eteen... mutta onnea heille!

      • God bye bye.

        Asiantuntija tahot huomaa että kappale on koottu oasiksen ja coolplayn tuotantoa mukaillen, kiekaisuja myöten, ei nyt suoranainen plagiaatti mutta vaikutteet turhankin alleviivattuja.
        EI MITÄÄN omaperäistä, ei edes lavaelehdintä, niitä on nähty.


      • kaamoswkaappi

        Hahhhaa. Ei suomalaijuntti maailmalla pärjää. Tuskin pääsevät edes varsinaiseen hoilotuskisaan asti. Koko euroviisuhomma on pelkkää pelleilyä


      • Kuunainen
        kaamoswkaappi kirjoitti:

        Hahhhaa. Ei suomalaijuntti maailmalla pärjää. Tuskin pääsevät edes varsinaiseen hoilotuskisaan asti. Koko euroviisuhomma on pelkkää pelleilyä

        Aloittajalle. Höpö höpö ja höpö.

        Parempaa euroviisua ei suomesta enää ikinä löydy mitä oli Lordin - Hard Rock Hallejua, vaan jostakin kumman syystä tuo koko voitto silloin ja biisi katosi samantien kuvioista ja esim YLE ei sitä voitonkaan jälkeen enää soittanut, eikä paljoa ennekään, vaikka koko juttu oli tavallaan historiallinen euroviisujen pitkässä historiassa, koska biisi keräsi suurimmat pisteet silloin, mitä kukaan oli siellä ikinä saanut.


      • Ettekö jo opi?
        God bye bye. kirjoitti:

        Asiantuntija tahot huomaa että kappale on koottu oasiksen ja coolplayn tuotantoa mukaillen, kiekaisuja myöten, ei nyt suoranainen plagiaatti mutta vaikutteet turhankin alleviivattuja.
        EI MITÄÄN omaperäistä, ei edes lavaelehdintä, niitä on nähty.

        Taas täällä jotkut elättelevät toiveita voitosta, mutta sitten kuitenkin jumboillaan :D


      • ei omaperäistä
        God bye bye. kirjoitti:

        Asiantuntija tahot huomaa että kappale on koottu oasiksen ja coolplayn tuotantoa mukaillen, kiekaisuja myöten, ei nyt suoranainen plagiaatti mutta vaikutteet turhankin alleviivattuja.
        EI MITÄÄN omaperäistä, ei edes lavaelehdintä, niitä on nähty.

        mulle tuli myös joistakin biisin kohdista ihan selvä coldplaykopio mieleen.hävettää vähän kun tommoinen koipio lähtee kaikkien kuultavaksi.


      • hk,

        ei uskois,, että on edustaja ja suomesta huh huh pieleen meni taas,, johan ne kylän kolitki nauraa meille,,,,,,,, ihan turhaa hukataan rahoja,,,,,, voe että..niinpä


      • Karmea myötähäpeä
        Kuunainen kirjoitti:

        Aloittajalle. Höpö höpö ja höpö.

        Parempaa euroviisua ei suomesta enää ikinä löydy mitä oli Lordin - Hard Rock Hallejua, vaan jostakin kumman syystä tuo koko voitto silloin ja biisi katosi samantien kuvioista ja esim YLE ei sitä voitonkaan jälkeen enää soittanut, eikä paljoa ennekään, vaikka koko juttu oli tavallaan historiallinen euroviisujen pitkässä historiassa, koska biisi keräsi suurimmat pisteet silloin, mitä kukaan oli siellä ikinä saanut.

        tuolloin Loordin voittaessa. Eurovision laulukilpailu EI OLE TARKOITETTU puberteetti-ikäisille. Kävi niinkuin oli odotettukin: koko bändi hävisi kuvioista samantien. Minkähän kannon alle painuivat häpeämään. Voi sitä hehkutusta tälläkin saitilla. Nyt jo alkaa naurattaa näin monen vuoden jälkeen muttei tuolloinen häpeä jää mielestä koskaan.


      • God bye bye. kirjoitti:

        Asiantuntija tahot huomaa että kappale on koottu oasiksen ja coolplayn tuotantoa mukaillen, kiekaisuja myöten, ei nyt suoranainen plagiaatti mutta vaikutteet turhankin alleviivattuja.
        EI MITÄÄN omaperäistä, ei edes lavaelehdintä, niitä on nähty.

        Juu, mutta oli kyllä Norjan biisissäkin vaikutteita ainakin tv-sarjasta "silta", ja meni Suomen edelle.


      • Kuunainen kirjoitti:

        Aloittajalle. Höpö höpö ja höpö.

        Parempaa euroviisua ei suomesta enää ikinä löydy mitä oli Lordin - Hard Rock Hallejua, vaan jostakin kumman syystä tuo koko voitto silloin ja biisi katosi samantien kuvioista ja esim YLE ei sitä voitonkaan jälkeen enää soittanut, eikä paljoa ennekään, vaikka koko juttu oli tavallaan historiallinen euroviisujen pitkässä historiassa, koska biisi keräsi suurimmat pisteet silloin, mitä kukaan oli siellä ikinä saanut.

        Tyyliin tulin, näin voitin... koko bändi taitaa olla telakalla nykyjänsä(?)


    • naurattaa

      Koko kisan huonoin biisi voitti. Kisan huonoin laulaja. Laulaja ei olisi missään kilpailussa päässyt karsinnoista läpi. Hävettävän ruokoton kokonaisesitys.

      En tiedä mitä kytkyjä klopeilla oli ja mihin suuntaan mutta yleisön tahto ei tässä voittanut.
      Onhohan noloin biisi ikinä mikä suomesta on lähtenyt. HYI VATTU!

      • paljon nähty

        Njaa. Eiköhän se noloin biisi ja noloin laulaja ollut mukana jo viime vuonna. Se minua ei edes naurattanut, itkin melkein. Voiko sen huonompaan enää mennä?


      • hyväkysymyseikö
        paljon nähty kirjoitti:

        Njaa. Eiköhän se noloin biisi ja noloin laulaja ollut mukana jo viime vuonna. Se minua ei edes naurattanut, itkin melkein. Voiko sen huonompaan enää mennä?

        Mikä siellä oli viime vuonna?


    • normaali 1lka

      Ovatko kaikki sofengenen pojat normaaleita,siis heteroja?Ulkoisesti näyttää huolestuttavalta,,mutta eikös ne euroviisut olekkin ollet puppeleiden ja lettuloiden juhlia?Ransujakin mahtuu mukaan?

      • kunhan käyttäytyvät

        Ihan sama muuten mitä ovat, kunhan eivät ala esityslavalla nuolemaan toisiaan niinkuin se viimevuotinen lepakkomorsian (mikäsenniminytoli?).


      • :DDDDD
        kunhan käyttäytyvät kirjoitti:

        Ihan sama muuten mitä ovat, kunhan eivät ala esityslavalla nuolemaan toisiaan niinkuin se viimevuotinen lepakkomorsian (mikäsenniminytoli?).

        Ehkä he päivänä muutamana tulevat ulos kaiutinkaapeistaan :D
        Bändin nimi muuttuu. Gaysoft.


      • Talviyössä
        kunhan käyttäytyvät kirjoitti:

        Ihan sama muuten mitä ovat, kunhan eivät ala esityslavalla nuolemaan toisiaan niinkuin se viimevuotinen lepakkomorsian (mikäsenniminytoli?).

        Vastaan on tullut "tietoa", että mammojen mussu mikko. Olisi Sillanpään tapaan homo. Sama mulle, homo, vai hetero edustaa. Homot ainakin yksilöinä parempia. Eivät lisäänny, yleensä, ja siten eivät rasita maapalloa kulutuksellaan, eivätkä ole yhteiskunnan taakkana. Kuten ovat n. suuret heteroperheet. Totuus. Pointti on, että tämä asettelu, Krista pussasi naista yms. On tyhmää, kun itse laitoitte Sillanpään edustamaan ja nyt toivoitte toisen homon lähtevän edustamaan Suomea. Anteeksi, jos tällä nyt tuhosin "äikän open" märät unet? LOL.


    • Suomi Neito

      Eikös tämä UMK tuomaristo halunnutkin tämän biisin voittavan? - Ihmettelen, miten tämä raati sai ensin valita kaikista biiseistä mukamas parhaimmat ja sitten vielä finaalissa sai antaa pisteet? Vähä haiskahtaa puolueellisesta.... kuhan ei vaan olis sovittu juttu... viisveisaukset puhelinäänestyksille!

      Edelleenkin ihmettelen, miksi tämä sama jengi vuodesta toiseen saa häärätä tämän saman asian puolesta. Eikö pitäisi antaa muillekin mahdollisuus vai ovatko he niin päteviä, ettei kenestäkään muusta ole tähän arvostelutehtävään?

      • Takahuonepuheita.

        Raatilaisilla yhdelläkään ei ole musiikkialan pätevyyttä saati näyttöjä, että osaisivat tehdä hittibiisin.
        Yleisöllä, äänestäjillä maksatettu show koko viisupelleily.
        Vertauskohtana käy ihan hyvin Putinin vaalit ja muiden diktatuuristen maiden vaalit. Voittaja valittu ennen kuin kisa edes alkoi.


      • Ettäs kehtaatte

        Just näin. Mitä hittoa tuomarit sekoili? Ensin kaikki liputti Hannan puolesta ja likka meni suoraan finaaliin. Sitten Hanna ei finaalissa tuomareiden mielestä enää ollutkaan niin hyvä ja pisteet oli surkeat...
        Oliko yksi tuomaripiste sama kuin yksi äänestysääni? No tuskin. Voihan olla että jostakin syystä tuomarit päättivätkin keskenään laittaa Pohjanmaan pojat Tanskaan ja latasivat kaikki sen puolesta. Katsojille ei kerrottu tuomaripisteiden äänimäärää. Ketuttaa.
        Ja tuo Apulannan tyyppi nyt ei ainakaan ole kelvollinen valitsemaan Euroviisubiisiä! Sama kuin paskakuski valitsisi parfyymiä. Niin on eri maailmat.
        Redrama hoilotti finaalissa jonkun oman lihapitoisen renkutuksen ja kaikki oli ihan että wooouuu olipa upeeta....iso on räppärin ego, voi olla että kohta on kupla otsassa. Nöyryyttä vähän myös tuomareille, musiikki on myös tunneasia. Tai siis musiikki on hyvinkin tunneasia ja siksi minä loukkaannuinkin oman ehdokkaani puolesta moisesta tuomarien sekoilusta. Näin.


    • MrJuha82vaan

      Mahtava biisi, jossa mahtipontisuutta, mutta eihän tää musa ole mun makuuni ollenkaan ja mun mielestä YUP;n kaikki biisit voittaa ton biisin silti paremmuudessa.
      Ja Röyhkän useat biisit voittaa ton.

      Mutta tolla biisillä voijaan pärjätä hyvinki.

      Äänestin silti Mikko Pohjolaa, mikä kertoo vain kovasta tasosta, sillä Mikkoki ois ollu kova valinta kisoihin.

    • asdsa1

      Biisi tylsä. Jää mieleen niin kuin 3 promillen humalan aikaiset tapahtumat. Eli ei mitenkään.

      Koko biisi toistaa vain ikivanhaa ti di dy dy dyy di -kaavaa. Ei finaaliin mitään asiaa.

      Huonoin edustusbiisi aikoihin. Jopa lesbo sickfreak oli parempi.

    • ihan jees ihan ok

      Tää nyt on semmoinen hajuton ja mauton viisu. Ei jää mieleen, mutta eipä kauheesti nolota. Ihan hyvä valinta siis. Toivottavasti pojat ei ihan jäädy isolla lavalla, tuhansien ihmisten edessä. Ei ole varmaan helppoa nousta kellaribändistä tuhansien ihmisten eteen. No mutta sehän on UMK:n tehtävä, tiputtaa kokemattomia nuoria hurjaan pyöritykseen.

    • Pehmiksiä--

      Ompahan bändillä outo nimi: "Pehmeäkone". ??? No ehkä ne vielä "kovettuu" ajan myötä...

    • Jumbofinaalissa

      Joo viimeinen sija on jo nyt varma

      • jumbooo

        Samaa mieltä


      • Nukutaan pommiin.
        jumbooo kirjoitti:

        Samaa mieltä

        Nolla 0-Kojo saa seuraa.


    • hazardihommia

      Biisin olen nyt kuullut kaksi kertaa enkä muista siitä mitään. Todennäköisesti se ei tule pärjäämään viisuissa, vaan tulossa on limbo ja nolla pojoa ilman naapuriapua. Pojat aika pihalla voiton varmistuttua, ehkä liian kova paikka heille olla suorassa euroviisut-lähetyksessä. Olisi pitänyt valita kisoihin sopivampi eurohumppa, joka toimii sen ajan minkä kisat kestävät, sitten sekin jää unholaan kuten voittobiiseille tuppaa käymään. Olisi tullut edes keskikastin sijoitus, mutta nyt ei tule sitäkään.

    • Dementiikko

      Kuuntelin jokin aika sitten ja jios nyt kysytään niin en muista koko biisiä.

      Facepalm.

    • Neuropliisut

      Ei tule pärjäämään! Jää alkukarsintoihin. Piste.

    • Bänd

      Onneksi ainakin Oikea bändi ettei mikään taustanauha joukko !! Niitä on jo nähty tarpeeksi.Ihan keskikastissa luulis olevan ettei aina se vimppa Lordia lukuunottamatta.

      • faktat kuntoon

        Euroviisut on jo vuosia vedetty tausta nauhoilla.. Kaikki paitsi laulu.. Mikä koshahtikin esim Cascadaa komeasti nilkkaan viimevuonna.


    • Max Martin

      Ei se varmaankaan voita, vaikka siinä tavallaan onkin sellaista uudenlaista Haloo Helsinki!-tyyliä englanniksi. Mutta voi se sitten ollakin yllättäjä, jos ulkomailla ei olla vielä edes kuultu Haloo Helsinkiä! yhtään ja sitten Haloo Helsinki! on ihan uskomattoman suosittu Suomessa eli se voisi teoriassa olla jopa yllätysvoittaja. Eli se on niinkuin tehty Suomen suosituimman bändin hittibiisireseptillä englanniksi, joten sen sijoitus onkin aika jännittävää. Se voi olla mitä vaan viimeisestä top vitoseen.

    • justeeri4

      Vaikka olis millainen kipale, niin me ollaan tuomittu peränpitäjiksi

      Joku siinä vaan on, joten en viitsi edes katsoa viisuja.

      • kakakakkkk

        euroviisutappio tuli jo kun "raatilaiset" julkistettiin!! ainoat "hitti-biisejä" tehneet Tony ja Redrama,Apulanta on levyttänyt aivan shittiä vuosikaudet,R. taas yhden hitin äijiä. ei tollaisilla biiseillä Euroviisuihin lähdetä! ottakaa mallia vaikka norjalaisilta kettuveljeksiltä miten tehdään biisi joka kerta kuulemalta erottuu... ei sinne taide-pläjäytyksiä kannata lähettää,raatilaiset olivat kuin jonkin proge-lehden hifistelijä levyn arvostelijoita


    • Hallelujah!

      Suomen kansa ei ikinä opi! Taas kerran ei saaha mitään muuta ku kylmää vettä niskaan ja kunnolla. Ei toiveitakaan päästä edes finaaliin. Ainoa mistä saa olla ylpeä aina ja ikuisesti on Lordi! Ei voi muuta sanoa ku Hallelujah!

      • KALLE KELLO

        Juu, Suomen euroviisut ja suomen miss tusinapimu uriversumi-kisoihin menossa, AINA voitto taattu, joka ikinen vuosi sama voittohehkutus lehdissä. Ja mitä tapahtuukaan vuodesta toiseen, tullaan maitojunalla takasin ja selitellään "en mä olis halunutkaan voittaa". HAHHAA.. Ei ole Lordin voittanutta


    • Osaispa itekin

      Niin, kovasti täällä arvostellaan, mutta onkohan porukalla itellä taitoja tuommoseen. Nuo on oikeesti tosi nuoria ja siihen nähden erittäin taitavia. Levysoppari on jo taskussa, ihan sama, miten lopullisissa kisoissa käy. Eipä nuo muidenkaan maiden biisit mitään erityisiä ole. Koko kisa semmosta b-luokan kamaa. Mut kauheesti porukka jaksaa täällä Suomea mollata. Istupa ite pianon ääreen ja ala säveltää. Ei muuten ole helppoa. Antaa siis poikien yrittää. Yleensä fiksut ihmiset tsemppaa ja toivoo toisille parasta. Vai ollaanko sitä kateellisia?

      • ONNEA!

        Paras biisi noista kahdeksasta. Toivotan vain onnea kovasti pojille, että jaksavat hoitaa koko rumban kunnialla.

        Pohjolan biisi ei vielä viidennelläkään kuuntelukerralla jäänyt mitenkään mieleen. Ai no, se kotiin, kotiin ehkä.


      • pointseja

        Kovasti nämä ei -artistit ovat voimiensa tunnossa päättäneet että ei pojat tule pärjäämään. Eikö olekin ihana tunne tämä ennakkoasenne? Hirveellä vimmalla pauhataan että hyi kamalaa ja ne on kyllä sitten aivan pihalla siellä isolla lavalla.. Oho, ja ennustaakin osaavat. Muka. En ensin tykännyt kyseisestä kappaleesta, mutta kun katsoin ohjelman (sivuutin. Amerikan Idolin), niin huomasin kuinka tempaava ja intoa täynnä poikien bändi oli. Suosikkejani olivat Miau ja Mikko Pohjola. Kunnes Lauri ja Soft :n pojat valloittivat sydämeni..


      • minäpä

        Niinpä! Vaan se on aina niin tosi helppoa olla kaikessa vastahankaan. Ei ymmärrä tätä mentaliteettia, että nenänvartta pitkin katsellaan ja tuomitaan. Voihan sitä tosiaan tsempata nuoria, vaikkei nyt kipale oman maun mukainen olisikaan.


      • hohhoijaa5
        pointseja kirjoitti:

        Kovasti nämä ei -artistit ovat voimiensa tunnossa päättäneet että ei pojat tule pärjäämään. Eikö olekin ihana tunne tämä ennakkoasenne? Hirveellä vimmalla pauhataan että hyi kamalaa ja ne on kyllä sitten aivan pihalla siellä isolla lavalla.. Oho, ja ennustaakin osaavat. Muka. En ensin tykännyt kyseisestä kappaleesta, mutta kun katsoin ohjelman (sivuutin. Amerikan Idolin), niin huomasin kuinka tempaava ja intoa täynnä poikien bändi oli. Suosikkejani olivat Miau ja Mikko Pohjola. Kunnes Lauri ja Soft :n pojat valloittivat sydämeni..

        Lauri olisi tuonut viisuihin tyylikästä ja mahtavaa laulua lavakarismalla silattuna.
        Harmi että tuomarit sähläs tän homman.


    • pyöreä nolla

      Finland - zero (0) points!

    • hööteetä

      Öö.. tuota ..ei mitään mahkuja. heh heh. Jää erittäin todennäköisesti semifinaaliin. Koko umk on tosi kökkö esitys ja ohjelma valita euroviisuedustaja.

      Ruotsalaisten melodifestivalen on kuin toiselta planeetalta kaikilta osin. Jo ekassa alkuerässä oli parempia biisejä kun suomen finaalissa.
      Tuota ruotsin karsintaahan voi seurata suomessa yle fem kanavalta. Sekään ei oikein auennut miksi fem on nyt muka HD kanava ja näytti sitten kuitenkin tuon ohjelman huonolaatuisena sd kuvana. Kummaa pelleilyä. No seurasin sen svtHD kanavalta joka on aitoa HD:tä eikä mitään katsojien pettämistä.

      • Tämä johtuu siitä, että Suomessa ihmiset katsovat vielä kuvaputki-tv:stä lähetyksiä. Ihan turha lähettää HD:nä :)


    • Odotellaan

      Kyllä tämä selvä homma on,tuskin millään maalla parempaa biisiä on?Suomi on aina pärjännyt loistavasti viisuissa.

    • euronull

      Yllättävän hyvä biisi kilpailun tasoon nähden mutta ei kyllä mitään verrattuna muihin aiempiin euroviisuehdokkaisiin. Formaatti on jees mutta taso ei nouse kovin korkealle koska on muitakin musiikin tekijöitäkin kuin ne jotka osallistuvat UMK:n.

      Eihän tässä voiteta mutta ei ihan viimeisiä niin onhan sekin jo jotain. Aika surkee biisi mutta makuasioista ei voi kiistellä :)

      • Maruna2

        Softengine ei lähde kisaan tällä, vaan tekevät työtä. He muokkaavat ja parantavat. Tämä on vasta alkua. Vaan miten sen saisi menemään perille muka aikuisille, jotka kiukkuilevat kuin 4 vuotiaat karkkihyllyllä. Suomi24 näyttää olevan koulukiusaaja asteelle jääneiden onnela: opettele kirjoittamaan yms. Kommentit ovat ala-arvoisia. Mikael Saaren olisi kuulunut edustaa Suomea 2013. Mutta se juna meni ohitse, ihmiset haluaa kuulla jo muutakin. Pidin Mikostakin, mutta olihan se lapatossuserenadi hieman.. Hanna esitti saman Helsingissä räväkämmin. C: Onnea vain, Softenginelle ja faneille.


    • kaverixxx

      Höpön, höpö sanon minä. Joo, voihan sitä yrittää, mutta huonosti käy. Suomi menee taas munamaan itsensä kuten aina.

    • Liian matkittua musa

      aaa. Tuli mieleen Abba kun aloittivat. Mutta sitten menikin piipityksen puolelle :((

    • mölkkimöllöttäjä

      Vaikka kappale olisi meidän mielestä hyvä, niin muiden mielestä ei.
      Sama kaava aina. Meidän pitäisi jo luovuttaa ja lopettaa itsemme
      nolaaminen.

      Totuushan tämä on...

    • Ei todellakaan tule. Tämä ei sinänsä johdu siitä, että kappaleessa olisi vikaa, vaan siitä, että Suomi on hyvin yksin näissä äänestyksissä. Edes Ruotsi ei viimeksi antanut kuin säälipisteet Suomelle, vaikka Suomen edustaja oli käytännössä ruotsalainen. Lordin voitto tuli kaikille yllätyksenä, mutta ajat olivat silloin toiset. Mm. Kreikka ei ainakaan anna Suomelle enää yhtään pisteitä kun Urpilainen on siellä vähän huonossa maineessa. Suomella ei myöskään ole yhtään kivoja naapureita, Norjaa lukuunottamatta.

      Tulee tällekin euroviisuedustajalle köntsät housuun kun pisteitä aletaan laskea.

      • jotain unohtui

        No siinähän se ongelma olikin, kun se edustaja oli ruotsinkielinen. Eivät ne ruotsalaiset siellä Suomea äänestä vaan sadat tuhannet RUOTSINSUOMALAISET, jotka haluvat kuulla SUOMEA kaipuussaan.

        Vaan mitä heille tarjotaan? Ruotsia, ruotsia ja ruotsia ja tänä vuonna jotain ihan outoa englantia. Ihan taatusti ei tipu tänäkään vuonna pisteitä RUOTSINSUOMALAISILTA.


    • Haukottaa vain

      Ei mennä, onneksi.

    • EVVK

      Mahdollisuudet voittoon on aina 50/50. Olen ainakin iloinen poikien puolesta kun saavat mahdollisuuden. Biisissä sinänsä ei ole mitään vikaa. Mutta siitä lähtien kun UMK:n kautta on viisuihin edustajat valittu niin kyllä siitä voitosta on turha edes puhua. Eipä mua liiemmin koko euroviisut edes kiinnosta, ei ole kiinnostanut vuosiin eli mitähän mä tässä edes kirjoittelen...

    • pera k

      Ei todellakaan ole mikään eurovoittaja tää mengele bändi...tasa purkkaa koko juttu

    • Ei pääse edes finaaliin. Turhaa rämpytystä, ei ole kansainvälinen biisi.

    • omaperäistä?

      Hmm...duoda duoda.......Erästä tunnettua musiikkigurua lainatakseni: "kitararäimebrittipoppi on keksitty jo -90 luvua alussa" ???

    • En kannata

      Nämä homojen omat urheilukisat eivät paranna kenenkään elämänlaatua. Peruttakaa euroviisujen lähetys suomessa ja ottakaa kypsempi venäjäläismäisempi asenne homouteen.

      Eihän homoja tarvitse vihata, mutta ei heitä tarvitse millään tavoin ainakaan enempää kannustaa homouteen.

    • MHGtde

      Eipä kuullostanu kovin hääviltä. Mun mielestäni Mikko Pohjola olisi saanut mennä viisuihin, mutta minkäs teet.

      Eli ei finaalipaikkaa.

    • Mikko Pohjolalla oli hyvä biisi, mutta EI euroviisu. Suomella, eikä tällä biisillä ei olisi myöskään pärjätty. Niin, kuin ei tulla pärjäämään valitullakaan biisillä...

    • HardYeah

      Lordi on ainut (ja oikea) Suomen voittaja, en usko, että muita enää tulee.

    • KOKENUTTA KEHIIN

      Olis kait Suomessa kokeneitakin laulajia Kuten Anna Abreu ja muita huviä,miks tollasia kokemattomia laulajia,eihä ne siellä pärjää.Ihan hyvä kappale pojilla oli muyyei Euroviisuissa menestyvä

    • Miau on paras

      Softengine ei ole mielestäni mitenkään erityisen hyvä eikä ole omaperäinen millään tavalla ja sillä on euroviisuihin sellainen perusbiisi. Miau puolestaan on tosi värikäs ja muista erottuva bändi, jolla oli räjähtävä, tosi hyvä ja special biisi kuten myös lavashow. Olisi myös todella erottunut euroviisuissa muista bändeistä, jolla saa monesti paljon ääniä niissä.

    • euroviisufani

      Tämä kappale ei tule pärjäämään, koko kisassa ei ollut kunnon biisiä, missä suomalaiset huippu artistit , suomessa kyllä osataan tehdä hyvää musiikkia jos on halua ja hyviä bändejäkin on jotka on ulkomaillakin pärjänneet, joten bliis tehkää kunnon kappaleita ja kunnon esittäjät joita riittää suomessa.

      • Annan ylen

        Siksi näitä aloittelijoita kun niitä voi palkatta pomputtaa ammattilainen vaatii ja ottaa työstään palkkaa.


    • Eipä kovin erikoinen ollut.Se nainen ja mies ois ollu paras niistä.

    • Ei voita,viimeinen on! Get Heavy!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • elv5

      Finland zero point.

    • 20+3

      ei asiaa loppukilpailuun

    • -------1-------

      kokea ja näkeä tekijän oikeus se seisoo kuulolla vaikka missä, en aiemmin vastuuttomanpaa - edes euroviisus 1 suomessa ajalla, tämä 2014parhain kokea ettei vain tulisi suomessa sästölinjaa järkyttää, taas paras, yritys, nimenomaan ettei vain saataisi suomeen 1 sijaa näillä valinnoilla, suomi on yhtenäinen nyt tässä ... joo ja vielä muistin miten, osallistuminen jäi minulta, pidän ....... 1 .........

    • tiuku111

      Joka kertahan me näin ajattelemme mutta mutatuntuma on että nyt VOISI olla mahdollistakin todella taitava moderni juttu..

    • Fanfrom2006

      Oota kun Ruotsi, tanska, Norja, Venäjä, azerbaijan, saksa ja UK iskevät niin taitaa Suomi jäädä maton alle. Että mä rakastan suomalaisia kun ovat niin itsevarmoja, nolaatte ittenne.

    • totuussattyy

      Ainoa syy miksi bändi voitti UMK:n oli sen kotiseudulla esiintynyt massiivinen hypetys alueen teinien keskuudessa, eli voitto ei ollut niinkään ansaittu.

      Tiedän provosoivani monia tällä kommentilla, mutta se on valitettavasti totta,

      Onnea pojille levysopparista silti, vaikka heidän musiikkinsa ei tuokkaan mitään uutta markkinoille, ehkä hyvän tuottajan käsissä heistä saadaan aikaan omalaatuinen kokonaisuus.

      • virren sävellys

        niin omakohtainen usko tehdä musiikkia ja oloihin eurooppa on talous alue ja näin se näen ... se mitä aikanaan saatiin ... perustella olemassaololla euroviisut, ei nykyään aika enää ole riittävä, ajat on muuttuneet, virsikirja on paras kirja ...


    • Täyttä huijausta

      Eräs muutamia vuosia sitten euroviisukarsintoihin osallistunut tuttavani kertoi kuulleensa, miten juontaja ja raati jo väliajalla sopivat, että Saara Aalto voittaa ja se ruotsalainen täysin tuntematon bändi tulee toiseksi. Äänestyksellä ei ollut mitään merkitystä, Yle kerää siillä vain rahaa ja se nähtiin nytkin. Raati valitsi pojat voittajaksi ja äänestyksen tulos oli nytkin muka sama eli etukäteen sovittu juttu! Yle ei koskaan kerro äänien määrää eikä sitä minkä verran kukin niitä sai. Täysin epärehellistä ja katsojien pettämistä koko touhu ja on ollut vuosikausia tämä meininki. Äänimäärät pitäisi määrätä julkistettavaksi, muutosta ei muuten tule ja tuskin sittenkään. Osaavat pelata omaan pussiinsa.

    • ainakin ottaisin noin vain yks*kantaan vapaa ajan seurailla esim. Nina Hagenin tapaan ... näistä ylin pistelukema tulee ...

      • ........................................................... 1 .............................................................


    • Näin on marjapuuro!

      Hah hah haa...EI todellakaan tule pärjäämään...koko biisi oli juuri sitä ittiään eli täyttä pas... !

    • Taas saa hävetä!

      Masentavaa. On häpeällistä, että euroviisuihin lähetetään nykyään esittäjiä, joilla ei ole mitään kokemusta, taitoja tai karismaa. Aloitteiljoita, jotka eivät ole ehtineet näyttää kynsiään edes Suomessa.

      On lapsellista luulla, että söpöt maakuntatason aloittelijat pääsisivät loppukilpailuun edes säälistä, sillä pikkutytöt ja isoäidit eivät noissa skaboissa ratkaise mitään.

      Ammattilaiset siis asialle ja nämä nimettömät kellaribändit harjoittelemaan, kiitos!

    • MikkoPohjola =winner

      Miksi ihmeessä Sängyn reunalla ei päässyt jatkoon? 10 kertaa aidompi ja koskettavampi. Se peruskaura valitaan taas kun halutaan ottaa varman päälle.

    • heh, sankarit?

      Ei menesty nämä euroviisusankarit(niin kuin toinen iltapäivälehti heitä nimitti) niin että pääsisivät finaaliin.

    • Softenginen dissaajille voisi sanoa, "Hard Rock Soft Engine". Ihan samanlaista narinaa se oli Lordin suhteenkin, mutta voidaan nyt jo todeta, että ne perisuomalaiset ulinabiisit on menneen talven lumia ja nyt tarvitaan energiaa. Tätä Softenginen pojat antaa ja se on hyvä se. Ihan hyvät mahkut niillä on päästä kisan 1:ksi. Vielä pikkaisen lisää energiaa ja hyvää fiilistä, niin kyllä se voitto kotiin tulee. Samaa myös suomalaisille toivon.

    • jeppe2

      Ei tule! P*ska koko sakki!

    • --------------------- }}}} o 1 o {{{{ -------------------

    • Nolla pistettä...

      Todella mitäänsanomaton kappale. Esiintyjät keltanokkia ja melodia unohtuu hetkessä, eikä laulajan äänikään kestä vertailuja, no, mihinkään.

      Mutta näillä mennään, finaaliin asti ei kylläkään.

    • PASK***

      Kyllä saa huonompaa biisiä hakea, että ei todella päästä edes finaaliin. Eipä silti, eipä siellä ollut muutkaan biisit kovin erikoisia, joten pashasta on paha valita. Miaun biisillä olisimme kuitenkin mielestäni päässyt finaaliin edes.

    • daimundo

      Ja taas kateelliset itkee! On se jännä miten itsestään epävarmat ihmiset täällä esiintyvät musiikkialan ammattilaisina. Kiva että saadaan toinenkin voittaja viisuihin, Suomesta. Hyvä pojat!

    • HUKKAMAMA FANI!!!!!!

      MIKSI HUKKA JA MAMA EI PÄÄSSYT FINAALIIN?

      • immeinen:espoosta

        onnkesi ei tuollaiset pellen näköiset Hukka ja Mama päässeet, jotian esustavuutta sentään pitää olla.


      • immeinen:espoosta kirjoitti:

        onnkesi ei tuollaiset pellen näköiset Hukka ja Mama päässeet, jotian esustavuutta sentään pitää olla.

        Ei Hukka ja Mama huonoja olleet missään nimessä, mutta juttu on nyt niin että senkaltainen musiikki iskee paremmin koto-Suomessa kuin Euroopassa. Ja heillä on levytyssopimus tehtynä joka tapauksessa.


    • Vedonlyöntiä?

      Valitettavasti en jaksa uskoa että he pääsevät edes jatkoon, biisissä kun ei ole sitä jotain ja se on tasaisen harmaa ja väritön. Pojat tarvitsevat paljon esiintymisiä vielä ennenkuin tuosta jäykkyydestä päästään ja tietysi ikääkin lisää. Onhan se toki hienoa päästä noinkin pitkälle missä nyt jo ovat ja levytyssopimus taskussaan. Euroviisua tällä kappaleella ei kuitenkaan voiteta.

      • tätä mieltä

        En usko menestykseen, mutta onnea pojille!

        Jotenkin tuntuu nämä karsinnat oudoilta, kun aivan kansalle tuntemattomia valitaan edustamaan suomea euroviisuissa, joilla ei ole kansan suosiota hankittu, vaan täysin pystymetsästä laitetaan edustamaan, joita ei edes monikaan ole aiemmin kuullut olevankaan.

        En halua moittia poikia, mutta mielestäni suomesta löytyy taidokkaampiakin esiintyjiä ja vuosien kokemuksien, sekä karismaattisen esiintymistaidon omaavia taiteilijoita, jotka kuuluisivat euroviisu edustajiksi.


      • voittoa kohti

        valittakaa vaan, minä juhlin voittoa jo etukäteen. Kerrankin edustaja jota ei tartte hävetä tekopirteyden tai teennäisyyden takia ja ei yritetä mitään ylimääräistä vaan poijat soittaa ihan perusmeiningillä peruskeskinkertaista brittipopmukaelmaa. Olkoon vaan coldplaytyyliä mutta senkin voi tehdä tyylikkäästi


    • toivotaan että pärjä

      En tiedä koko yhtyettä enkä biisiä, muttei voi olla huonompi kuin viimevuotinen hevosnaama....oikeasti ei sellaisella naamalla pärjää muualla kuin suomessa.

    • sof1

      Hyvä, tarttuva korvamato-biisi, energinen, ei teennäinen vaan luonnollinen lavaesiintyminen. Söpöt ja kunnolliset pojat soittaa ja laulaa taitavasti! Toivottavasti ehtivät haastatteluilta musatreeneihin. Uskon ja toivon menestystä!

    • Macy1

      Todella tylsä biisi, ei jäänyt mieleen ollenkaan. Ei tarttuvaa kertsiä, tylsä esitys kaikinpuolin. En ymmärrä tuomareiden hehkutusta tämän kappaleen osalta. Tämä ei pääse edes semifinaaliin. Käsittämätön valinta.

      • Heidän tyyppistään musiikkia on jo ollut kansainvälisillä listoilla pilvin pimein. Omaperäisyydestä tai uutuudesta pisteitä siis jäänee uupumaan.


    • Tämä on nimimerkki

      Kappale on kohtalainen. Tuskinpa se siellä viisuissa ihmeellisemmin pärjää, mutta kuten täällä jo aikaisemminkin todettiin, eipä tarvitse tänävuonna ainakaan hävetä.

      Ainoa suurempi ongelma kappaleessa on sen kertosäe, sillä se ei saavuta sitä eeppisyyttä ja menevyyttä, mitä kappaleen rakenne vaatisi.

      Toisaalta luovuin Suomessa pidettyjen euroviisukilpailujen jälkeen homman seuraamisesta. Pisteitä jaetaan ainoastaan politiikan nappuloina ja maailmassa on muutenkin liikaa swag-pop/kebab-komppi kappaleita. Ei sitä oikein jaksa katsoa.

      • Tämä on nimimerkki

        Lisään vielä, että vaikka tuollainen tilaisuus on varmasti upea tilaisuus aloittelevalle bändille, niin ihmettelen suuresti tätä Suomen tapaa valita edustajat. Täytyykö sitä joka vuosi valita aivan tuntematon/greenhorn bändi? Ei näin tarvitsisi mielestäni joka vuosi tehdä. Muut maat kuitenkin tykittävät suhteellisen kovatasoisia artisteja.

        On totta, että euroviisuista voi saada tietynlaisen "leiman" ja ei se menestymättömyys nyt maata suuntaan tai toiseen pahemmin liikuta, mutta olisi se nyt kansallisen identiteetinkin vuoksi ihan kiva, että joskus saataisiin joku hiukan tunnetumpi poppoo mukaan ja menestymään.

        Suomesta löytyy varmasti lukemattomia bändejä, jotka ovat jo ottaneet pari askelta eteenpäin musiikkibisneksessä ja olisivat viisuihin hiukan valmiimpia, vaikkakin ihmeellisempi läpimurto puuttuu vielä. Näin oli esimerkiksi Loordilla. Tuli voitto viisuista ja lähti nimi nousuun.


    • lordimac

      melko jonnnin joutava kipale. Tarttuvuus puuttuu ts.sinä ei ole mitään erikoisen mieleenpainuvaa. Sääli.

    • Voitto muille

      Jääkaappitaukobiisi näin totesin voiton ratkettua. Joidenkin Maiden aina sellainen tarjoiltava tänä vuonna sen tarjoaa suomi.

    • puttepossu

      Paskaa sanon mä, perseestä!!! Homojen hommaa,IIIK.

    • dated

      Eiks toi brittipoppi jo mennyt pari vuotta sitten. Ihan hyvää, mutta vanhaa kamaa..sori!

    • KALLE KELLO

      Tusinatavaraa.. Ei minkäänlaista saumaa. Turha jauhaa ja hehkuttaa tuota samaa sontaa vuodesta toiseen. Lehtiväkikin kaivaa vanhat hehkutukset vuodesta toiseen naftaliinista, ei tarvi vaihtaa kun esiintyjän nimi, paikka ja vuosi.. Surkeaa kuunneltavaa. Loordi on ja pysyy suomen ainoana viisuvoittajana. Ei tarvis ottaa suomesta näiden surkeiden piipittäjien edes osaa koko kisoihin. Surkea taas kerran

    • SÄNGYNreunalla

      Vaikka olenkin jyrkästi vastaan suomenkielisen biisin lähettämistä euroviisuihin niin olisi ollut parempi kuin softengine. Tätä roskaa parempi olisi ollut ->Lauri Mikkola

      • Clarissa ja Josh eivät nyt olisi tuoneet mitään uutta Euroviisuihin. Samaa huttua mitä siellä ollaan nähty jo sata kertaa.


    • Täydellisesti samaa mieltä! Kelpaa soittaa muuallakin kuin YlenYkkösellä!

    • Piisi ei mistään kotoisin, laulaja ei edes keskinkertainen.

      0 poäääng.

      • SANSAN3

        Sellainen, joka ei osaa edes kirjoittaa sanaa: BIISI oikein. Puhumattakaan ranskankielestä, tai nimimerkkiä. Ei taida olla kypsä arvostelemaan?


    • ketä kiinnostaa

      kuka voittaa "euroopan huonoin biisi" kilpailun? ja kuka edes kehtaa ylpeillä näin kyseenalaisella kunnialla? lordikin oli huono vitsi ja tyhmät patri-idiootit eivät tajua että tekivät itsetään ja koko kilpailusta vielä suuremman vitsin kun oli jo alunperinkin.
      Finnland, Finnland über alles!

    • Ihmettelijä

      Ihan noin periaatteessa kysyn. Miten suomalainen amatööribändi voisi edes teoriassa saatikka käytännössä pärjätä Euroopan ammattilaismuusikkojen kisassa? Mielestäni UMK-idea on jo lähtökohtaisesti väärä. Amatöörit ei ammattilaiskisoissa pärjää.

    • Sängyn reunalla

      Kun on nyt nähty, ettei Softenginella ole kansan tukea, niin eikö he voisi luopua edustuksesta ja päästää todellisen tähden MIKKO POHJOLAN, jolle menestys on taattu, Kööpenhaminaan?

      • ldfjlöjlds

        Iltiksen kyselyssä 50% Softenginen puolesta, 50% vastaan eli ei tämä suomi24n keskustelupalsta ole mikään luotettava mittari...


      • Paikalla ollut

        Niinpä??? Musiikkia on vaikea tietenkin verrata, mutta SÄNGYN REUNALLA ei olisi menestynyt finaaliin asti, koska Köpiksessä oli uskomattoman hyvä balladeja useita.


    • Biisejä hävis usaan

      Onnea nuorille miehille, kovasti pidin heidän asenteestaan ja sillä bändi pärjää! Tekemisen meininki oli kovasti esillä ja se kehittyy koko ajan eli tarvitse hävetä tätä meininkiä.Omia biisejä vaan lisää kasaan, niin hyvä tulee.
      Minäkin teen itse sanoituksia sekä suomeksi ja englanniksi. Sinne on kyllä laitettu nyt kasa tekstejä ulkomaillekin, mutta palautetta ei ole saatu. Hävisikö jo käyttöön sinne Usaan, ehkä muokataan ja käytetään, eli sinne hävisivät, no ei ainakaan nimeäni voi käyttää siellä markkinoinnissa, vaikka en voi olla siellä tuntematon enää!
      Eipä hätiä mitiä, minulla on kuitenkin jo toiseen kertaan tai kolmanteen kertaan muokatut sanoitukset jäljellä itselläni englanniksi. Pian tehty siis 20 sanoitusta ja säveltäjää vailla in english. Teoston jäsen olen itsekin.

    • Näin on, ja mennään finaaliin....

      • pehmeä moottori

      • Tarkkailija

        Mennään, mennään. Suomi on asettunut rankkauslistoilla sijalle 3, onpa joillakin jopa sijalla 1. Kumman varmasti listat ovat pitäneet paikkansa. Lordi, Rybak, Loren ja Emelie olivat koko ajan listojen kärjessä. Monta maata on kuitenkin vielä tulossa, joukossa naapurimaitten äänestäjät. Suosiossa näkyy olevan rock ja pop. Latviallakin tyrkyllä on heavy metallia ja rockia.


      • Tarkkailija kirjoitti:

        Mennään, mennään. Suomi on asettunut rankkauslistoilla sijalle 3, onpa joillakin jopa sijalla 1. Kumman varmasti listat ovat pitäneet paikkansa. Lordi, Rybak, Loren ja Emelie olivat koko ajan listojen kärjessä. Monta maata on kuitenkin vielä tulossa, joukossa naapurimaitten äänestäjät. Suosiossa näkyy olevan rock ja pop. Latviallakin tyrkyllä on heavy metallia ja rockia.

        Ihan oikeesti finaaliin, heittämällä? En oo kuullu/nähny vastustajia. Millä listoilla 3:s?


      • Tarkkailija
        ppp.jjj1 kirjoitti:

        Ihan oikeesti finaaliin, heittämällä? En oo kuullu/nähny vastustajia. Millä listoilla 3:s?

        Viisukuppiloita ja mielipideluetteloita tehdään muuallakin kuin Suomessa Googlettamalla löytää sivustoille. Rock näyttää olevan 2014 juttu, myös Italia kärjessä.


    • 13+14

      Miettikää nyt vähän noi jätkät on 17-19 vuotiaita ja tekee tollasta musiikkia! Mitä ite ootte sen ikäisinä tehneet? Aivan mahtavaa että kyseinen bändi valittiin viisuhin ja toivon menestystä myös sielä!

      • Tarkkailija

        Jep, Jep. Finaalissa ollaan. Mutta Silja sais tulla panemaan ruotuun kusisukka valittajat täälläkin. Olipahan sen verran mehukasta tekstiä.


    • Kuulostaa minusta yhdistelmältä One Directionia, Coldplaytä ja Three Days Graceä.

    • Puhukaa!

      Naurattaa joka kerta noitten poikien haastattelut: puhemiehiä on kolme ja kaksi sälleistä ei suostu sanomaan sanakaan! Jos mikki tulee vahingossa suun eteen, niin pää kääntyy heti puhemiesten puoleen!

      • maruna3

        Minua taas naurattaa sinun kommenttisi. Netti on pullollaan Softenginen haastatteluja, joissa juttu kulkee. Harmi, kun et osaa niitä hakea, vaan omaa itsetuntoasi kohottaakseesi tulet tänne parjaamaan. Haukkuiko pomo?


    • pilattiinko esitys

      Ammattilaisraati antaa pisteensä toisen harjoituksen perusteella. Ihmettelin Softenginen kyseisen harjoituksen kuvausta. Pimeää lähes koko ajan, Topi oli osittain valaistu, mutta muuta bändiä ei juurikaan näytetty. Ne harvat hetket, kun lava oli valaistu, kamera oli salin takana. Suomen karsinnoissahan pidettiin hyvänä sitä, että soittajat liikkuivat lavalla ja vaihtelivat soittimia. Mielestäni sekä kuvaus että ääni olivat pielessä. Ääni tuntui nyt kaikuvan omituisesti ja esitys kuulosti aivan toiselta kuin ennen. Eikö paikalla ollut ketään suomalaista ääni- ja valoasiantuntijaa varmistamassa, että kaikki menee hyvin?
      Miksi muuten panostetaan kovasti siihen, että saadaan hyvä edustusiisi eikä sitten ensinkään promota bändiä ja biisiä etukäteen Euroopassa?

      • Softari

        Ei tuo ollut se harjoitus, minkä perusteella tuomaristo antaa äänet. Se harjoitus on toinen pukuharjoitus, joka on keskiviikkona illalla. Tuo kuvaus on myös erilainen kuin oikea tv-kuvaus ja äänet ovat pielessä (liikaa kaikua). Odotellaan vielä.


    • minä vaan

      Torstain esitys meni erittäin hyvin, toisin kuin harjoitusesitykset ja tuomareille esitys, joissa äänityksen miksaus ei mielestäni ollut kohdallaan. Nyt bändi kuulosti yhtä hyvältä kuin kotimaan karsinnoissa. Toivottavasti tuo riittää. Äänestäjät kun eivät ole välttämättä samoja, jotka kehuvat bändiä Tubessa, vaan ehkä vanhoillisempia, jotka eivät ymmärrä rockia.

    • Pehmetä

      Ei pääse finaaliin, veikkaan ma.

      • huti tuli

        väärin veikkasit. Hyvä pojat!


    • ESCapade

      Melkein mainasin innostuakin, mutta kun menin katsomaan netistä esityksen, nopeasti ladattu, tajusin että finaalin jumbokamaahan tää on kuin onkin.

      Vaikka biisikään ei ole mikään ikimuistettava, suurin vika on esityksessä.
      Tuollainen hermostunut, hätäinen läpijuoksu kuin suulin taa kuselle. Vokalistin, Patukkako se oli nimeltään, ääni kuulostaa livenä sellaselta epäkypsältä teinipojan yninältä ihan kuin olis flunssa tai ei äänenmurros kokonaan ohi.

      • ESCapade

        Ja muuten: Kuinkas ne sitä kuohuviiniä saivat vetää alaikäisinä?


      • skål
        ESCapade kirjoitti:

        Ja muuten: Kuinkas ne sitä kuohuviiniä saivat vetää alaikäisinä?

        Taitaa Tanskassa olla vähän vapaampaa.


    • taas sitä samaa

      AAAHHAHA haukkukaa nyt täällä sitten ja rypekää itsesäälissä kun Suomi oli VASTA 11. sijalla:D paska mikä paska koko Softengine siis :D jätkien ikää ja kokemusta kun katsoo niin vetivät kyllä samalta viivalta "viisukonkareiden" kanssa. Ei tuossa ollut mitään hävettävää,ihme ruikutusta täällä taas. Harvinaisen kova taso MUN mielestäni tänä vuonna viisuissa ja Softenginen sijoittuminen tuossa porukassa oli kyllä positiivinen yllätys! Esim. Ranska, Islanti, Latvia, Georgia aiheuttivat myötähäpeää ainakin tässä katsojassa. ei tuo Tanskakaan mikään hyvä ollut.. Mutta mielipiteensä kullakin.

    • ;;:::::::::

      no ei todellakaaan tarvi suomen hävetä! Koskas sitä ollaan viimeksi oltu noin hyvällä sijalla? lordin voiton jälkeen ollaan oltu aina häntäpäässä että silleen!

    • Euroviisut katottu.

      Oliks eurovisut playbackinä :D Jotenki tuntu sille

    • Awdrgyjilpä

      Hahaa, muistan kun Softenginen voitto Umk:ssa sai aikaan pessimistisiä ajatuksia Suomalaisille, itse tykkäsin biisistä kovasti ja finaalin jälkeen teki mieli haistattaa vitut kaikille jotka luulivat että suomi ei saa yhtään ääntä eikä pääse finaaliin :D Sija 11 on loistava suoritus!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2238
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1934
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      77
      1658
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1588
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1321
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe