Solmussa...

Olen eronnut nainen. Eron jälkeen vietin jonkin aikaa iloista ja mukavaa, vähän villiäkin sinkkuelämää. N. vuosi sitten eräs vuosia tuntemani mies lähestyi minua. Olen ollut aika lailla ihastunutkin häneen, meillä on aina synkannut mahtavasti ja välillämme on ollut kemiaa. Ilmeisesti hänkin on ollut minuun ihastunut. Vuosi sitten ajauduimme suhteeseen. Hän on kuitenkin varattu ja ajattelinkin juttua lähinnä hauskanpitona vaikka tunnetta olikin mukana. Kesällä vähän mielijohteesta laitoin nettideittiprofiilin. Löytyikin eräs mies joka halusi seurustella. Lopetin toisen suhteen ja aloin olemaan nettimiehen kanssa. Alkuun menikin ihan hyvin ja ajattelin että näin on hyvä. Syksystä lähtien uusi suhde on kuitenkin alkanut tuntua enemmän ahdistavalta kuin ihanalta. Tämä mies kyllä rakastaa minua paljon ja on valmis tekemään mitä vaan puolestani. Hän on kiltti ja kaikin puolin kunnollinen mutta mättää vaan ja pahasti. Minua ahdistaa jatkuva kysely kihloista ja yhteenmuuttamisesta ja lisäksi hänessä on piirteitä jotka hirveästi ärsyttää. Minulla ei oikein ole enää mitään tunteita häntä kohtaan! Kaiken kukkuraksi tämä vanha ihastukseni alkoi ennen joulua pommittaa minua uudelleen viesteillä ja ilmaisi että hänellä on vahvoja tunteita minua kohtaan! Olemme tavanneet ja vanha kipinä roihahti uudelleen :) itse asiassa rakastuin häneen korviani myöten!! Nyt parisuhde ahdistaa entistä enemmän...

En oikein tiedä enää mitä teen. Tiedän tekeväni väärin seurustelukumppaniani kohtaan mutta kun ei näille tunteille oikein voi mitään! Tuntuu vaikealta ja väärältä jättää häntä mutta onko sekään oikein että annan hänen uskoa yhteiseen tulevaisuuteen vaikka sitä ei välttämättä ole. Ja ennenkaikkea onko oikein valehdella itselleen? Ajattelen jatkuvasti tätä toista, viestit lentävät ja hänen näkemisensä on uskomattoman ihanaa!!

Mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa??
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

et ole nainen, olet pikkutyttö,, tiedät tasan tarkkaan mitä sinun tulee tehdä.

Äänestä

Ehkä äälit noita miehiä, ja luulet että jos mies rakastaa sua tai sanoo niin, niin sun on sitten heti pakko reagoida ja rakastua takaisin? Lisäksi olet imartelulle herkkä ja lähdet aina sen matkaan, joka osaa parhaiten lirkutella ja tekstailla?
Lisäksi sulla on suuremmat kuvitelmat siitä toisesta miehestä, kuin se itse suhde. Helppohan se on ihqutella kun tekstareita vaan on, eikä sitä arkea. Kärsit varmaan myös läheisyyden pelosta ja siksi vieraannut seurustelukumppanistasi? Tai sitten et alunperinkään kokenut aitoa vetoa häneen, koit vaan että on kivaa kun joku edes haluaa olla sun kanssa ja aloit hänen kanssa periaatteessa säälistä. Ja nyt oot sitten pettämässä häntä, joko ymmärretään mitä tarkoittaa sanonta "sääli on sairautta"?
Sun ois hoidettava se suhde, jossa seurustelet, ensin. Tavalla tai toisella. Joko erota tai päättää olla yhdessä ja toimia sen mukaan.
Muuten susta tulee pettäjä vaan, ihan kuten monista muistakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Just me kirjoitti:

Olen eronnut nainen. Eron jälkeen vietin jonkin aikaa iloista ja mukavaa, vähän villiäkin sinkkuelämää. N. vuosi sitten eräs vuosia tuntemani mies lähestyi minua. Olen ollut aika lailla ihastunutkin häneen, meillä on aina synkannut mahtavasti ja välillämme on ollut kemiaa. Ilmeisesti hänkin on ollut minuun ihastunut. Vuosi sitten ajauduimme suhteeseen. Hän on kuitenkin varattu ja ajattelinkin juttua lähinnä hauskanpitona vaikka tunnetta olikin mukana. Kesällä vähän mielijohteesta laitoin nettideittiprofiilin. Löytyikin eräs mies joka halusi seurustella. Lopetin toisen suhteen ja aloin olemaan nettimiehen kanssa. Alkuun menikin ihan hyvin ja ajattelin että näin on hyvä. Syksystä lähtien uusi suhde on kuitenkin alkanut tuntua enemmän ahdistavalta kuin ihanalta. Tämä mies kyllä rakastaa minua paljon ja on valmis tekemään mitä vaan puolestani. Hän on kiltti ja kaikin puolin kunnollinen mutta mättää vaan ja pahasti. Minua ahdistaa jatkuva kysely kihloista ja yhteenmuuttamisesta ja lisäksi hänessä on piirteitä jotka hirveästi ärsyttää. Minulla ei oikein ole enää mitään tunteita häntä kohtaan! Kaiken kukkuraksi tämä vanha ihastukseni alkoi ennen joulua pommittaa minua uudelleen viesteillä ja ilmaisi että hänellä on vahvoja tunteita minua kohtaan! Olemme tavanneet ja vanha kipinä roihahti uudelleen :) itse asiassa rakastuin häneen korviani myöten!! Nyt parisuhde ahdistaa entistä enemmän...

En oikein tiedä enää mitä teen. Tiedän tekeväni väärin seurustelukumppaniani kohtaan mutta kun ei näille tunteille oikein voi mitään! Tuntuu vaikealta ja väärältä jättää häntä mutta onko sekään oikein että annan hänen uskoa yhteiseen tulevaisuuteen vaikka sitä ei välttämättä ole. Ja ennenkaikkea onko oikein valehdella itselleen? Ajattelen jatkuvasti tätä toista, viestit lentävät ja hänen näkemisensä on uskomattoman ihanaa!!

Mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu