Miltä tuntuu kun puoliso arvostelee ulkonäköä. Minulla oli mies joka aina muisti huomauttaa että, mulla on hänen mielestään liian iso maha. Kerrankin olimme ulkomailla ekaa iltaa, olin alasti ja mies rupesi kertomaan mistä olen liian iso ja mistä liian pieni. Loukkaannuin niin että se ilta meni pilalle. Minusta se kertoi että hän ei oikeasti rakastanut minua. Kun minä rakastan jota kuta, hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on.
Ulkonäkö
anneli8
12275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onhan noita. Muistan kun mies valitti tavattuamme kaverilleen, että mulla on leveämpi perse kuin hänen exällään... Kuulin tuon, hän ei kuitenkaan ole koskaan myöntänyt sanoneensa niin, vaikka ihan selvästi kuulin. Hän myös joskus sanoo reisiäni paksuiksi, mitä ne varmaan ovatkin ainakin verrattuina mallirimpuloihin. Hänen suvussaan on paljon pitkiä ja hoikkia ihmisiä.
Silloin tällöin aina mietin, että mies varmaan pitää mua vastenmielisenä ja kyllä se meidän suhteessa vaivaa, minua ainakin. En halua olla alasti miehen kanssa esim. saunassa. Olen rakenteeltani sellainen leveähkö, siis lantio on leveä ja reidet voimakkaat, samoin hartiat on leveähköt, mutta vyötärö hoikka. Siroa/ kapeaa minusta ei saa mitenkään.
Miehet on tyhmiä, ja on todella loukkaavaa arvostella toisen ulkomuotoa. Enkä kyllä viitsisi arvostellakaan toista, kun ne itsekkään ole mikään muotovalio.
Kaippa nuo arvostelijat on sitten itse täydellesiä? Minä ainakin sanoa läväyttäisin arvostelijalle itselleenkin kaikki hänen puutteensa ja virheensä. Oppisi ainakin
Mä olen joskus sanonutkin. Ja parasta on, jos ensimmäiset arvostelijat tekevätkin SIITÄ suuren numeron ja valittavat kaikille asiasta. Se on hieno asia, tuo emotionaalinen epäkypsyys.
Mulle mies sanoi kerran kännissä muka vitsinä, että sä olet tuollainen ryhävalas, mutta kaunis sellainen...? siis täh? En tosiaankaan ottanut kehuna tuota enkä vitsinä vaikka siksikin yritti kommenttiaan vääntää.
En ole mallimitoissa, jokunen kilo on ylimääräistä tullut vuosien varrella mutta en tosiaan ole sairaalloisen ylipainoinen tms. että tuollaiset kommentit olisivat hyväksyttäviä. Sitäpaitsi miehellä on itsellä ollut paljonkin ylipainoa ennen kuin aloimme seurustelemaan, mutta on tiputtanut kilojaan tasaisesti ja on nyt ihan normimitoissa. Mutta silti on tarvetta tuollaisille kommenteille.
Meni maku kyllä koko miehen kanssa olemisesta jos noin ajattelee. Ei paljoa kiinnosta näyttäytyä alasti ainakaan hänen edessään.
Emme ole arvostelleet kielteisessä mielessä.
Olen kehunut vaimoni litteää vatsaa, vahvaa selkää, kimmoisia reisiä ja napakoita pakaroita.
Kun hän lääkärin määräyksestä nosti painoaan 6kg en ole ottanut tuota puheeksi mutta häntä itseään se tuntuu hieman kiusaavan.
Ei häiritse minua.
Pahin mitä vaimoni on sanonut minusta on se, että olen takaa katsoen paljon nuoremman näköinen kuin edestä.
Hän viittaa ristiriitaan uurteisen naamani ja kroppani välillä.
Tai sitten se, että todetessani tyytyväisenä painoni olevan vain 5kg korkeampi kuin treenipainoni 23:na hän loihe lausumaan "paino pysyy, mitat muuttuu".
Jokainen lisäkilo oli vyötärölläni.
Olen aikanaan repsahtanut. Silloinkaan ei vaimoni viitannut ylipainooni vaikka pudotin sitä 16kg.
Emme dieettaa mutta minä valmistan sapuskamme, normalia sekaruokaa, ajatuksella ja suunnittelen kokonaisuudessaan omat syömiseni.
Pyrimme huolehtimaan itsestämme jo elämisen laadunkin vuoksi.
Kotonamme on alkoholia mutta emme nauti sitä itse.
Vieraatkin ovat jo vuosia olleet päiväkävijöitä!
No eikai nyt kellään järkevällä ihmisellä käy mielessäkään moittia puolisonsa ulkonäköä!! Hyi hävetköön! Kai sitä sen sijaan keskittyy kehumaan niitä hyviä asioita mielummin.. Mitähän tuollainen mollaava puoliso oikein ajaa takaa? Tuollainenhan voi käydä itsetunnon päälle.... Itse suuttuisin todella jos puolisoni arvostelisi ulkomuotoani.
Ei ole aitoa rakkautta ilkeillä. Ehkä tämmönen ihminen tarvii täydellisen itsensä rinnalle jonkun joka suostuu kuuntelemaan tommosta puhetta. Saa kokea ylemmyyttä.. Miksi muuten tämmönen haukkuja alkaa seurustelemaan "epätäydellisen" kanssa?!
Voihan rakkaalleen nätisti ilmaista huolensa, jos toinen esim masentuneena alkaa lihoa, mutta mä sanoisin ja mulle se ois tottakin, että olisin huolissani terveyssyistä.
Oikea rakkaus sisältää armon ja hyväksymisen. Ja toisekseen "täydellisessä" kropassa voi olla v-mainen luonne. Sehän on ihan valintakysymys, nostetaanko vertailuun fysiikka vai psyyke.
Ei alistuta tämmöseen siskot!
Lihava ihminen saa motivaatiota kun joku arvostelee, sitten hoikkana voi miettiä että onneksi joku sanoi asiat suoraan eikä valehdellut. Molemmat hyötyy.
Jos parisuhteen alusta normaalipainoinen puoliso kerää sanotaan nyt yli 10 kg ylipainoa ilman syytä, niin kyllä se kertoo jonkin olevan vialla. Suhde ei ole syy antaa terveellisten elämäntapojen repsahtaa tai jatkaa epäterveellisiä elämäntapoja, päinvastoin suhteessa elävä voisi käyttää suhteesta saamaansa energiaa terveellisempien elämäntapojen ylläpitämiseen.
On aika lapsellinen odotus vaatia kumppanilta "hyväksy mut just sellaisena kuin olen", varsinkin jos suhteeseen mentäessä syötiin terveellisesti ja liikuttiin enemmän ja oltiin aktiivisempia. Suhteen pitäisi tarjota paikka ja tilaa kehitykselle yhdessä tai erikseen. Ei se tarjoa sitä, jos toinen vain arvostelee paljon, mutta ei myöskään silloin kun mitään ei toiselta haluta kuulla loukkaantumisen nojalla.
Ei kai tässä ole kyse pelkästä painosta vaan muustakin ulkonäön arvostelusta. Jos vertailee kumppaninsa lantion leveyttä exiin ja kyse on ruumiinrakenteeltaan erilaisesta ihmisestä. Kaikki ei ole samalla tavalla antiikin ihanteiden mukaisia. Vaikkapa hartiat voi olla kapeammat ja lantio leveämpi. Ja jos "ottaa" ihmisen epätäydellisenä, miksi haukkuu? Ei sit alkais seurustelemaan olenkaan. Kaikki ei ole eikä halua olla sofiaruusiloita. Siksi toisekseen monet miehet nimenomaan antaa itsensä turvota kaljanjuonnilla ja vaimot pysyy hoikkina, eikä silti keljuile.
Ihan itsensä takia kannattaa huolehtia kunnostaan ja terveydestään. Parhaassa tapauksessahan liikunnallinen elämäntyyli on yhdistävä harrastus.
Jotkut miehet on niin kärkkäitä arvostelemaan sellaisiakin asioita, joille ei voi mitään kuten vaikkapa tissien koko tai nenän muoto tai hiusten väri. Jatkuva piikittely ei kuulu parisuhteeseen, vaan on vallankäyttöä ja alistamista.. MIKSI sitten ylipäätään alkaa seurustelemaan, jos toisessa on vaan vikoja!?!??
Monesti esim. liiallinen yhdessäolo aiheuttaa miehessä turhautumista joka voi tulla ulos naisen arvosteluna. Jos mies sättii ja tiuskii ulkonäöstä, niin on syytä miettiä missä vika todellisuudessa piilee.
Alussahan usein halutaan olla vain yhdessä ja lähentyä toista. Moni pariskunta hylkää tässä vaiheessa koko joukon harrastuksia ja vanhoja kavereita koska halutaan yhteistä aikaa.
Jossain vaiheessa mies alkaa tuntea tarvetta erillistyä ja itsenäistyä. Moni nainen säikähtää tätä vaihetta ja luulee, että mies on etääntymässä ja lähtemässä ja vaatii miestä pysyttelemään kotona ja saatavilla - vaikka kyse on vain normaalista tarpeesta omaan aikaan ja harrastuksiin. Jos mies joutuu mielestään liikaa mukautumaan naisen vaatimuksiin yhteisestä ajasta, hän tuntee naisen vanginneen hänet.
Nämä ei mene aina yksi yhteen, koska joskus mies voi luopua aktiivisemmasta elämäntavastaan pelkästään koska hän vain luulee, että niin on tapana tehdä. Tai esimerkiksi ex on vaatinut elämään kotielämää ja hän luulee, että näin pitää tehdä uudessakin suhteessa. Tällöin mies YHÄ kokee naisen vanginneen hänet, vaikka nykyinen nainen ei olisi vaatinut miestä lojumaan kotona.
Yksi vaihtoehto mikä voi olla vikana on, jos nainen on passivoitunut ja unohtaa kodin ulkopuolisen elämän ja lojuskelee lähinnä kotona. Niinpä esim töistä palaava mies saattaisi joskus kaivata hetken rauhaa ja yksinäisyyttä, mutta siellähän istuu se nainen hiljaisine ja lausuttuine vaatimuksineen niinkuin aina.
Toisen naamaan saattaa niin sanotusti leipääntyä vaikka tätä samanaikaisesti rakastaakin, eikä tämä ole ainoastaan miessukupuolen juttu vaan naisillekin näin voi käydä.
Tuo on mahdollista mutta pitempää, kokoaikaista yhdessäoloa ei ole tullut kokeilluksi.
Toisaalta on masentavaa jos meidän kummankin omat harrastukset ovat mielestämme tyytyväisen parisuhteen takana.
Jo työelämässä ollessa olimme arkisin melko paljon erillään johtuen minun puutteentorjunnastani.
Nyt kokoaikaisesti kotona kahdestaan vietetyt 13-vuotta ovat olleet tapahtumia ja harrastuksia täynnä.
Lauantait ovat ainoita täysin kahdestaan viettämiämme päiviä.
Minulla puntti- / kuntosali.
Vaimolla viikottain vesijuoksu, vesijumppa ja eläkeläis- ja kutomiskerhot sekä 4:nä aamupäivänä viikossa lenkki entisen työkaverinsa kanssa.
Lisäksi vaimo on vuosittain muutamaan otteeseen reisuillaan 3pv > 3viikkoa.
Emme ole syvemmin pohtineet asiaa mutta tämä tuntuu sopivan meille.
Yhteistä tekemistä ja harrastamista on riittävästi.
Päättelyssäsä saattaa olla vinha perä.