Mieheni viettää aikaa kavereiden kanssa ja käy välillä baareissa. Meilla on yksi lapsi ja olen lapsenhoidossa kiinni aika paljon. Öisin minun on hoidettava tyttömme sillä täysimetän vielä. Viime kuukausien aikana mies on ollut paljon viihteellä, mutta kyllä hän paljon kotona ollessa auttaa. Tällä hetkellä eniten häiritsee se, että mieheni on saanut imettyä itsetuntoni lähes kuiviin. Hän ei juurikaan kehu ulkonäköäni vaikka tiedän kyllä itse että olen ihan hyvännäköinenn ja muilta kyllä kehuja saan, mutta harvoin mieheltäni. Nyt hän on ruvennut kehumaan kuinka oli baarissa paljon naisia ympärillä ja vientiä olis, mutta kuitennii hän on minun kanssa, vaikka jos sinkkuna elelis ni olis lähtenä niien naisten matkaan. Mieheni pitää minua jotenkin itsestäänselvyyteni ja se ahdistaa. Usein tulee olo että mies naureskelee mun jutuille vähän halveksuvasti ja pitää ehkä vähän säälittävänä kotiäitinä jolla ei oo omaa elämää. Mitä tämä kertoo ja mitä pitäis tehdä että arvostus nousis
Luottamuspula
Vihannielijä
10131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miehelläsi itsellään taitaa olla itsetunto heikoilla, kun pitää hakea hyväksyntää ja huomioita muualta, ja vielä kehuskella viennillä. Hän kalastaa sinulta kiitollisuutta ja arvostusta, kun hän on sinun kanssasi, eikä lähde toisen matkaan.
Mitäs jos puhuisitte mikä on homman nimi, ja miltä kummastakin tuntuu. Lapsen tulo perheeseen saa parisuhteen ihan uudenlaiseksi. Mies tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja toissijaiseksi, kun lapsi vie lähes kaiken huomion. Sitten sitä lähdetään viihteelle huomionhakuun..
Oletko itse kehuskellut miestäsi lähiaikoina?
Muuten hyvä kommentti, mutta en lähtisi ap:n kirjoituksen perusteella kauheasti miestä kehuskelemaan ja "palkitsemaan" tuosta käyttäytymisestä. Vähän ku lasten kanssa..
Ap:lle en muuta pysty sanomaan, kuin vie lapsi isovanhemmille päiväksi hoitoon ja vakava keskustelu miehen kanssa ilman kiirettä ja tekosyitä jättää asia kesken.
Miehelläsi on elämäntilanteesta johtuva aikuistumiskriisi ja se voi pahimmillaan johtaa pettämiseen. Hän kokee, että tässäkö tämä oli. Ja on varmasti jollain tasolla tyytymätön suhteeseenne, ehkä kokee (syystä tai ilman), että hän on lapsen tulon myötä unohdettu ja menettänyt asemansa miehenä. Miehen täytyy saada olla mies, ei pelkkä isä.. ihan sama kuin naisilla.
Miten voi vauvan isällä olla toistuvia tilaisuuksia viihteeseen? Ei ainakaan meillä onnistunut kolmeen ensimmäiseen vuoteen eikä juuri sen jälkeenkään.
Ei niitä tilaisuuksia varmaan oikeasti olekaan, mutta senku lähtee vaan?
Sinussa on poliitikon ainesta! Perisuomalainen piirre on kiitoksen kerjääminen ulkkareilta.
Mikä hiivatin tarve sinulla on kerjätä sitä mieheltäsi?
Eikö tavallinen elämä toimineen, puheineen ja äänensävyineen riitä ja ole todellisempaa?
Tämä naisten tarve tulla oman ukon kehumaksi on käsittämättömän yleistä näillä palstoilla!
Mitä se pyhittää?
Sinänsä ukkosi käytös on törkeää ja mielestäni on viisainta, ettet kiinnitä siihen sen kummempaa huomiota.
Tulee järkiinsä jos on tullakseen.
Minusta hän on lähinnä säälittävä!
"Tämä naisten tarve tulla oman ukon kehumaksi on käsittämättömän yleistä näillä palstoilla!"
En minäkään sitä ymmärrä mutta kunnioitan kuitenkin. On ihmisiä, varsinkin naisia, jotka tarvitsevat kehuja elääkseen. On ihmisiä, varsinkin miehiä, jotka tarvitsevat seksiä elääkseen. Kummatkin kituuttavat avioliitossa puutteessa. Saman luokan asia.
Minua taas hämmästyttää päivästä toiseen, että "naiset" tekevät lapsia "miehelle", joka ei ole valmis isäksi. Eikö niitä lapsia tehdä silloin, kun kummankaan menojalka ei enää vie ihmistä? Eniten hämmästyttää kuitenkin se, että te naiset valitatte täällä asiasta, mutta ette tee mitään asian suhteen. Oletko edes sanonut miehelle, että toivoisit hänen jäävän kotiin ja ottavan vastuuta OMASTA LAPSESTAAN? Ei tuollaisesta asiasta yleensä tarvi edes muistuttaa, jos mies on kypsä isäksi.
Tarkennan vielä. Meillä mies nimenomaan oli se joka halusi lapsen ja kun lapsen saimme ei hän ollut siihen kypsä. Ja hän on sen myöntänyt. Olen antanut hänelle vapautta mennä ja parisuhteemme on tähän asti toiminut hyvin. Itsetuntoni on ollut hyvä, miehelläni ei ole, ja hän on sen itse sanonut. Olen paljon kehunut häntä ja seksielämämme toimii hyvin. Nyt vain alkaa tuntua että kaipaus tuonne sinkkuelämään alkaa kiinnostaa enemmän. En tarvitse jatkuvaa kehumista yms, mutta ainainen toisten naisten kehuminen ja minun halveksuminen alkaa kyllä syömään sisältä. Ap
Sano sille, että saa mennä loppuelämäksi, jos siellä baarissa kerta niin ihania naisia on! Älä ota paskaa vastaan. Täytyy olla todella huono itsetunto, jos täytyy tuolla lailla loukata toista. Tai sitten ei rakasta.
Ei kannata odottaa kehuja, kun mies on vielä noin kypsymättömässä vaiheessa kehityksessään, että baariviihde ja kaverit nousevat arvoon arvaamattomaan.
Jotta osanottoni, sillä nyt sinun on nostettava itsetuntosi omin keinoin.
Sillä jos itsetunto on lapsellisen miehen varassa, niin hyvin ei ole pullat uunissasi.
Aikuiseen parisuhteeseen kuuluu se, että toista muistetaan kannustaa, kiittää ja kehaista silloin tällöin.
Iso mutta tulee eteen silloin kun suhteen toinen osapuoli on teiniaivoinen, jolle tärkein on itse ja itsen viihtyminen kulloisessakin tilanteessa.
Lapsen syntymän tuomaan henkiseen vastuuseen eivät miehesi kynnet ole riittäneet, ja hän on livennyt rivistä.
Miehesi pakenee takaisin jengivaiheeseen, jossa sinkkuus antaa vapauden siitä raskaasta vastuusta, minkä lapsi ja perhe tuovat elämään.
Totta kai miehesi naureskelee sun kotijutuille, kun ei ole tajunnut aikuisuuden koko kuvaa vielä. Niin naureskelisi 17 -vuotias pojan jäbänenkin, jos kotiäiti kertoilisi päivänsä kuulumisia hänelle.
Minusta sinun olisi ilmaistava selvästi mielipiteesi, että et halua kuulla näistä baarin pimatsuista yhtään hauskaa kertomusta. Etkä siitäkään, että kuka veisi tämän prinssin, joka on muuttunut sammakoksi takaisin.
Muuten et voi oikeastaan tehdä miehesi kypsymisen edistämiseksi mitään.
Aika näyttää, miten tilanne edistyy hänen kohdallaan.
Siihen asti et voi muuta kuin odottaa, sillä tyhjästä on paha nyhjästä.
Itsestäsi riippuu kuinka jaksat odottaa, riittääkö rakkaus, vai loppuuko kesken pelin.
Kaikki itsetuntojutut joudut kuitenkin kelaamaan yksin tai muiden ulkopuolisten kanssa, hyvät ystävät, työkaverit, sukulaiset ym. voivat ehkä auttaa siinä.