Sinä juuri. Kuinka lähellä olet?
Jos joku on ollut kelvollinen saavuttamaan läheisen yhteyden Jumalaan vanha liiton ja juutalaisen perinnön pohjalta, niin se on ollut apostoli Paavali. Hän oli ”hebrealainen hebralaisista syntynyt” (Fil. 3:5) ja ”lain vanhurskauteen nähden nuhteeton” (3:6). Hän oli kiihkeä isien uskon puolustaja ja tiesi kaiken Jumalasta – kunnes Herra itse löi hänet maahan Damaskoksen tiellä.
Sen myötä kuitenkin selvisi, että Hän ei tuntenut Jumalaa ollenkaan. Hänellä oli vanhaan liittoon perustuva suhde Jumalaan mutta ei henkilökohtaista sellaista. Hänen kääntymyksensä maksoi hänelle tässä mielessä kaiken minkä eteen hän oli tehnyt työtä.
Hän menetti sosiaalisen statuksensa, ystävänsä, asemansa synagogassa ja kunnioituksen juutalaisessa yhteisössä. Mutta – niin kuin hän myöhemmin todistaa – sen hän laski roskaksi Kristuksen tuntemisen rinnalla.
Tärkein uskonkappaleemme, jonka voimme omistaa, on todellinen Jumalan tunteminen ja keitä olemme suhteessamme Häneen. Westminsterin lyhyen katekismuksen mukaan ”Jumala on Henki, ääretön, ikuinen ja muuttumaton olemuksessaan, viisaudessaan, voimassaan, pyhyydessään, oikeamielisyydessään, hyvyydessään ja totuudessaan.”
Tämä on varsin kaikenkattava kuvaus, joka auttaa meitä tietämään millainen Jumala on mutta kysymys kuuluu tämänkin jälkeen – tunnenko minä Jumalan? Henkilökohtaisesti? Petri kertoo lisää täällä
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/508/kuinka_lahella_jumalaa_olet_tanaan

Vastaukset 18
Vanhimmat
elää elämäänsä vain Jumalassa. Miten on ihmisen sydämen asenne Jumalaa kohtaan Jeesuksessa on tietysti se keskeinen asia elämässään! Jumala tahtoo rakkautta Jeesusta kohtaan ja tarkoittaa sitä että ihminen tekee kuten Jeesus on opettanut kaikille ihmisille Raamatussa annetun ilmoituksen mukaan.
Laodikean opetus on tärkeä ja myös muilla kuuden seurakunnan ilmoitukselle on tärkeä opetuksensa kaikille ihmisille. Rakkaus Jeesusta kohtaan on myös Jumalan kymmenen käskyn ensimmäinen ja tärkein, samoin suhteen lähimmäisiin on hyvä olla kunnossa jokaisella ihmisellä ja tämä on evankeliumin lupausten täyttymistä.
...
voi paeta Jumalaansa minnekkään vaikka voi olla välinpitämätön tästä suhteestaan täysin elämässään mahdollisesti. Jumala tietää kaiken eikä yksikään varpunenkaan menetä henkeään Jumalassa tietämättään. Autuaina ihmisinä saamme turvata Isään Jumalaan Pojan Jeesuksen nimessä ja Totuuden Hengen opetusta ja hyvää hengellistä ja voimaa anoa, ja tämä on hengellistä köyhyyttä meissä ihmisissä.
konkreettisesti läsnä siinä missä kaksi ihmistä on koolla nimessään ja vastaa myös rukouksiin nimessään aina ja tavallaan ja ajallaan. Jeesus on elämää ihmisessä ja ihmiset ovat luomakunnan arvoikkaimpia asioita, paljon arvokkaampia kuin eläimet tai kasvit tai materia elottomana. Jokainen atomi ja solu varsinkin on toki elossa myös Jumalan Sanassa eli Jeesuksessa juuri siten kuin on luotu noin kuusi vuosituhatta sitten ja pysyy voimassa Jumalassa alkuaineet ja kaikki elämä myös.
tärkeä kysymys on tämä "voiko ihminen tuntea Jumalan tekoja ja miten hyvin?"
vaan myös Jumalan olemuksesta on kysymys. Raamatussa on Isästä ja Pojasta ja Hengestä kerrottu, samoin verellä ja vedellä on tärkeä todistus.
uudestisyntyessään vedestä ja Hengestä lähemmäksi Jumalaa, on aika vertauskuvallinen kysymys tämä, mutta varmuudella nimensä kirjoitetaan Jumalan elämänkirjaan tässä yhteydessä, ja kerrottu myös selvästi mikä on keskeinen kriteeri Jeesuksella tässä asiassa. Pyhitytään totuudessa ja ymmärretään tärkeän perusasiat Jumalan valtakunnan lapseudesta ja Jeesuksen opetuslapseudesta.
Kun Jeesus ja valtakuntansa tulee, niin suuri ero on niiden kahden ihmisisten sieluista koostuvan ryhmän välillä, sillä vain ne, joiden nimet ovat elämänkirjassa pääsevät valtakuntaansa ja Yljän kanssa häihin siihen Uuteen Jerusalemiin joka on Yljän Morsian kirjoituksien mukaan. Paljon on asuisijoja Jumalan valtakunnassa ja Jumalan tahto on se että maailma täyttyy ihmisillä tässä ja tulevassa ajassa. Ihmeellistä on lukea siitä että kutsun saadessaan kutsutuista osa kieltäytyy kutsusta ja eivät viisaina tahdo perille Jeesuksen valtakuntaan. Todella ihmeellistä, sillä juuri tämä seitsemäs vuosituhat on se hyvä evankeliumin päämäärä, eikä vain nykyisen elämän elämä.
syntyneellä ihmisellä Jeesukseen on se hengellinen ulottuvuus Jumalan lapsena vaikka myös lihan mieli vaikuttaa jos saa sijaa Jeesuksen opetuslapsessa. Joka kylvää hengelliseen tekee hyvin ja ristiinnaulittuna Jeesuksessa tulisi sen lihan mielen olla. Pyhitys on Jumalan Hengessä.
fariseus piti itseään Jumalan ihmisenä ja halveksi sitä publikaania, joka vanhurskaampana lähti temppelistä ja sanoi "ole Jumala minulle syntiselle armollinen". Näinhän se on myös Laodikean kohdalla farisealaisuus saanut sijaa ja rakkaus Jeesusta kohtaan oli lähinnä ihmisten sanoja siinä seurakunnassa. Paavali tunsi itsensä ja näkyy kirjoituksistaan tämä selvästi, samoin Pietari kielsi Herran ja tuli surulliseksi Jeesuksen kysymyksestä kun kysyi Herra rakastamisen sijaan Herran pitämisestä Pietarilta kolmannella kerralla.
Jumalan Hengen täyteydessä saamme rakastaa Jeesusta Herran Hengessä eikä omaa voimaa tarvita farisealaisuudessa.
ajatella totuudellisesti "tahtooko Jumala Isänä tuntea ihmisen?" Tietysti Jumala tahtoo pelastaa jokaisen mutta ihmisen kannattaa kavahtaa ulkokultaisuutta ja laittomuutta ja sitä ettei tahdo elää Jeesuksen Hengen yhteydessä ja voimassa.
ovat niitä fariseuksia.
Isältä tulee myös lähimmäisille. Jeesuksen risti on siunaamista eikä miinustelua.
syyttäjät ja ristille hänet huutaneet tekivät sen tietämättömyydessään. Ihmisinä saamme kilvoitella ja varmuudella Isä tuntee lapsensa ja hyvää suo moninaisesti myös. Lähimmäisiään halveksivat eivät voi rakastaa Jumalaa eikä Jeesustakaan, vaan parannusta kannattaa tehdä kuten Laodikean.
saamme rukoilla pahantoivojille: "Isä, anna heille anteeksi, sillä eivät tiedä mitä tekevät". Näinhän ei fariseukset Jumalassa voi rukoillakaan sillä rakkauden sijaan on heillä viha tai penseys tunnusmerkkinään ja vain ohi menevät lähimmäisistään, jotka apuaan tarvitsevat. Tietysti pahat syyttää Jeesuksen opetuslapsia ja rohkaiset laittomuuden tekijöitä keskenään ja osoittavat hyväksyntää väärintekijöitä kohtaan.
Sauluksesta ennen Jeesuksen kohtaamista, että kun jumalaton vihaa vanhurskasta luulee samalla palvelevansa Jumalaa, samoin tässä lopunajassa jopa itsemurhaiskijät luulevat pääsevänsä Jumalan Paratiisiin ja samoin luulevat palvelevansa Jumalaa ja islamissa on tämä piirre, samoin se oli kristittyjen kirkkojen syyttäjillä inkvisiitiossa ja ristiretkillä ja samoin juutalaisuudessa Saulus näin toimi ja pidemmälle oli edistynyt kuin ikätoverinsa oman ilmoituksensa mukaan.
Jeesuksessa Paavalina sitten rakasti Herraa ja niitäkin juutalaisia ja todisti Jeesuksesta heille vaikka sai vainoa tästä osakseen heiltä. Myös kristityt Jeesuksessa esilläpitävät hyvää totuudellista vaikka valheita heistä levittävät valheellisen Jeesuksen seuraajat, jotka vihaavat heitä. Islamissa samoin Jeesukseen syntyneet rakkaudessaan todistavat Herrastaan vaikka voivat jopa tulla surmatuksi islamin opin mukaan ja pitävät petturina entistä islam-uskoista, jos ottaa kasteen Jeesukseen ja todistaa Herrasta Jeesuksesta entinen muslimi.
Helposti voimme nähdän sen hedelmän eron mikä on Jeesukseen uskovalla ja rakastavalla verrattuna niihin jotka vihaavat lähimmäisiään näistä kolmesta uskonosta tulleiden välillä totuudelliseen Herran Jeesuksen rakastamiseen.
Tietysti olemme aina vajavaisia ihmisinä, mutta omassa voimassa ei meitä olekaan kutsuttu palvelemaan vaan Herran Hengessä, amen, halleluja!
Hengellä kiittäen Isää Jeesuksen nimessä koko sydämistämme, tässä on hyvä tie.
Hyvä on tällaistakin aihetta pohtia.
Päivittäisessä rukouksessa olemme lähellä Jumalaa.