Luottamuspula

Olen tapaillut jo pitemmän aikaa mukavaa miestä. Jo suhteen alkuvaiheessa sain varoituksia siitä, että kyseinen mies on naistenmies. Olen kyllä aikasemminkin ollut ns.playerien kanssa tekemisissä, joten suunnilleen osaan sellaisen tunnistaa.

Nykyinen vaikuttaa kuitenkin kaikin puolin olevan vakavissaan kanssani... ottaa minut huomioon, kuluttaa aikaansa minuun, on nähnyt paljon vaivaakin eteeni. Kuitenkin on kertonut oman historiansa naisten suhteen ja huomaan, että on kokenut esim.sängyssä ja tietää paljon naisista, osaa siis lukea naista melkein kuin avointa kirjaa.

Alussa olin hyvin varovainen.. hiljalleen tietyt piirteet hänessä kuitenkin jäi kaihertamaan. Hän heittää minulle välillä läppää naisista aivan kuin jollekin jätkäkaverille, siihen sävyyn ei tyttöystävälle saisi mielestäni puhua. Asiasta en ole suoranaista kantaani näyttänyt, olen melkeinpä naureskellut, että hehheh hyvä vitsi. Kun mietin asiaa toisin päin, olen jopa asiaa testannutkin, niin hänen suhtautumisensa minun samankaltaisiin puheisiini on hyvinkin negatiivinen.

Alussa hän myös totesi mulle, että saan vaikka lukea vapaasti hänen viestinsä jos tahdon... en silloin kokenut tarvetta siihen. Sorruin siihen kuitenkin hiljattain, enkä oikein tiedä mikä mut siihen ajoi. Olenko vain huonon itsetunnon omaava ja mustasukkainen, kun minussa sitäkin vikaa on. Vai onko miehen käytös ajanut mut siihen tilaan.

Viesteistä en löytänyt mitään tyyliin: "ah,oli kiva yö viime vkloppuna,koska uusiksi". Mutta pientä smalltalkia mm.expanon kanssa, jonka tiedän, sekä tuttujen/kavereiden kanssa joo... en ole päässyt selville onko ne kavereita vai naisia, kenestä hän on ollut aikaisemmin kiinnostunut. Ylipäätään, ennen kun alettiin olemaan yhessä, tuntui olevan sen tyylinen kaveri,että flirttaili vaikka lyhtypylväälle kadulla. Aikaisemmin,ennen kun tutustuttiin paremmin, annoin tyypille pakit,koska ärsytti liika flirtti. Olen kuitenkin yllättynyt, miten erilainen hän on todellisuudessa, kun paremmin tutustuttiin. Hirveän sosiaalinen ja kaikille mukava hän on kuitenkin, kun taas minä sisäänpäin sulkeutunut ja valikoin ihmiset kenen kanssa olen tekemisissä.

Nyt mikä on alkanut pistämään silmään on facessa toisten naisten kuvien tykkäily...alkuvaiheessa sitä ei esiintynyt, kun vasta nyt.

Vähän sekavaa tekstiä... kun on ristiriitaiset ajatuksetkin! En ole viitsinyt asiasta vielä nostaa suoraan kissaa pöydälle, koska en halua vaikuttaa liian omistushaluiselta ja mustasukkaiselta. Enkä halua rajoittaa toisen elämää. Sitten taas olen miettinyt, että onko se tietynlainen käytös vain miehen ajattelemattomuutta. Siis suoranaisesti välillä tuntuu, että hän lesoilee minulle naisillaan, menneillä ainakin... herää kysymys, että miksi? Hakeeko hän YLIPÄÄTÄÄN hyväksyntää naisilta??

Ja mitä vielä miehestä voisin sanoa, olen huomannut hänenkin puoleltaan mustasukkaisuutta ja esim. baarissa kun ollaan, niin pelkää, että muut miehet alkavat iskemään mua. Baarikäyttäytymisemme on siis käytännössä sitä, että ollaan vierekkäin jatkuvasti. Suutahti kun kerroin, että lähetin eräälle miespuoliselle henkilölle viestin yhdestä asiasta, syystä lähetin, kun oli asiaa josta kysyä. Huomioi pukeutumiseni, ei saa olla liian paljastavaa.

Välillä ajatuksissa käy sekin, onko lie mahdollista, että miehet pitävät ns. ykkösvaihto-ehtoa (suhteemme on kuitenkin aika tuore ja alkuvaiheessa) ja sitten pitää jollain tapaa varalla noita muita, ettei sulje ns. mahdollisuuksia pois, jos ykkösen kanssa menee kuseen ja saveen?
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

liguliglig kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu