"Suomen Akatemian rahoittaman "Eriarvoinen lapsuus: vertaileva tutkimus Pohjoismaissa" - projektin tulokset kertovat suomalaisten lasten ulkonäkökriisistä. Huoli omasta ulkonäöstä kasvaa iän myötä. Erityisesti tytöillä kehitys on dramaattinen. 7 - 9 vuoden iän jälkeen tyytymättömyydestä omaan ruumiiseen tulee enemmän sääntö kuin poikkeus. 10 - 11 -vuotiaista tytöistä peräti 75% näkee ulkonäössään vikoja tai pitää itseään rumana. 12-vuotiaista tytöistä enää 10% on tyytyväinen ulkonäköönsä. Vastaavaa ilmiötä ei tapahdu Ruotsissa eikä Norjassa. Siellä lapset eivät ole tyytymättömiä ulkonäköönsä.
Itsetuhoajatukset voimistuvat sekä tytöillä että pojilla kriisi-iässä, jonka lapsi kohtaa kuin kulttuurishokin. 9 - 10 -vuotiaista tytöistä lähes 40% ja 10 - 11 -vuotiaista pojista 30% haluaa satuttaa itseään. Eriarvoinen lapsuus -projektin aineistossa pojat kertovat halustaan satuttaa toisia. Tytöt taas ovat korostuneen itsekriittisiä ja tuntevat olevansa ruumiillisesti riittämättömiä; se ilmenee myös psykosomaattisena eli mielen ja kehon vuorovaikutukseen liittyvänä oireiluna.
Kun ihminen ei pysty selviämään ympäristön paineista, hän kääntää huomionsa omaan lihaansa. Ympäristö tarjoaa hänelle runsaasti vihjeitä, miten menetellä. Keinojen kirjo ulottuu kuntosaleista plastiikkakirurgiaan, implantteihin, syömishäiriöihin, lävistyksiin, itsensä viiltelyyn ja amputaatioihin. Ruumiinsa avulla ihminen pyrkii kertomaan itselleen ja muille, kuka hän on. Ulkonäön varaan perustuva minuus on kuitenkin hauras. Se vie ihmisen pahimmillaan häpeän ja satuttamisen kehään, josta ei pääse irti."
Helsingin Sanomat 02.02.2004
Itsetuhoajatukset voimistuvat sekä tytöillä että pojilla kriisi-iässä, jonka lapsi kohtaa kuin kulttuurishokin. 9 - 10 -vuotiaista tytöistä lähes 40% ja 10 - 11 -vuotiaista pojista 30% haluaa satuttaa itseään. Eriarvoinen lapsuus -projektin aineistossa pojat kertovat halustaan satuttaa toisia. Tytöt taas ovat korostuneen itsekriittisiä ja tuntevat olevansa ruumiillisesti riittämättömiä; se ilmenee myös psykosomaattisena eli mielen ja kehon vuorovaikutukseen liittyvänä oireiluna.
Kun ihminen ei pysty selviämään ympäristön paineista, hän kääntää huomionsa omaan lihaansa. Ympäristö tarjoaa hänelle runsaasti vihjeitä, miten menetellä. Keinojen kirjo ulottuu kuntosaleista plastiikkakirurgiaan, implantteihin, syömishäiriöihin, lävistyksiin, itsensä viiltelyyn ja amputaatioihin. Ruumiinsa avulla ihminen pyrkii kertomaan itselleen ja muille, kuka hän on. Ulkonäön varaan perustuva minuus on kuitenkin hauras. Se vie ihmisen pahimmillaan häpeän ja satuttamisen kehään, josta ei pääse irti."
Helsingin Sanomat 02.02.2004
Vastaukset 2
Vanhimmat
syyttävä sormi mediaa kohti..
ajatelkaas vaikka 8vuotta takaperin. silloin tyttöjen ei tarvinnu yrittää olla jotain, vaan kulettiin flanellipaidoissa ja 501:sissä,ja meikkikin oli luonnollinen.. nykyään kuletaan entistä vähemmissä vaatteissa ja yritetään näyttää barbilta, kiitos mtv:n ja muun median tuotos,missä on in miellyttää miehiä laihoina,vähäpukeisina, kauniina ja isorintaisina.. ja jätkille ei muunlaiset naiset enää kelpaakkaan. siinä meille suomalaisille tavoite: pitää olla entistä kauniinpi ja seksikkäämpi että enää kelpaa jollekkin.
myönnän kuuluvani tähän joukkoon,en yksin kertaisesti kestä jätkien jatkuvaa ihailua ulkomaisia barbeja kohtaan.. väkisinkin siinä tuntee itsensä huonommaksi. moniko muu tunnustaa?
Lehdissä nähtävät mallien kuvat on useimmiten käsitelty tietokoneella ennen julkaisua. Se on nykytekniikalla äärimmäisen helppoa ja nopeaa. Näin voidaan vaivattomasti ja keinotekoisesti silotella rypyt sekä häivyttää ihon epätasaisuudet, luomet jne. Myös vartalo saadaan kuvia käsittelemällä näyttämään hoikemmalta ja muutenkin juuri sellaiselta kuin halutaan.
Netistä löytyy myös valtava määrä sellaisia manipulaatioita, joissa on yhdistetty yhden naisen kasvot ja toisen vartalo. Yksi kuva voi siis valehdella enemmän kuin tuhat sanaa. Aivan tavallisenkin näköisestä naisesta on mahdollista loihtia hienon näköisiä otoksia huippustudiossa ammattimeikkaajan, hiuslisäkkeiden ja tietokoneen avustuksella.
Mainoskuvilla ei yleensä ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa. Yhdenkään ihmisen ei kannata verrata itseään digitaalisesti käsiteltyihin kuviin tai kuvanauhoihin. Jokaisen naisen olisi paljon järkevämpää määritellä itse omat kauneusihanteensa eikä tyytyä mainosmaailman tarjoamiin usein epäterveellisiin, epätodellisiin ja mahdottomiin standardeihin.