ideat loppuu..

Alkaa tosiaan ideat loppumaan ruuan suhteen on tehty kaikkee kasviksista ja syöty salaatteja lihan ja kanan kanssa...ei meinaa keksiä enää mitään uutta.Joka päivä ei jaksa samoja pöperöitä vetää
19116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No mutta mitä sinä söit aiemmin? Kuinka vaihtelevasti söit perunaa, riisiä, pastaa, perunaa, riisiä, pastaa..? Vai leipäkö tai sen puute se on se onglema?

Minä teen ihan samat kastikkeet, käytän kermaa ja kookosmaitoa, joskus teen vain liemen ja perunan tilalla syön vaihtelevasti kasviksia. Pelkkää salaattia tai kasviksia ilman "makuaineita" en kauan jaksa vetää. Kastike on minulle se must.

Kastike voi olla myös kermaviili tai smetanapohjainen kylmä, varsinkin kanan kanssa sopii.

Syön esimerkiksi lounaaksi usein kanaa. Laitan fileet tai palat pannuun, paistan vain nopeasti vähän väriä ja käännän, lisään valkosipulin ja chilin ja heti perään kerman tai kookosmaidon tai veden. Lisään kurkumaa, currya tai maustetahnaa, pippureita, suolaa. Kaneliakin voi käyttää. Inkivääriä. Vaihdellen mausteita saa erilaista pöperöä samoista aineista.

Haudutan vähän aikaa ja syön höyrytettyjen kasvisten kanssa, porkkanaa, kukkakaalia tai parsakaalia useimmiten, sillä niitä saa Siwastakin. Lisäksi vähän salaattia.

Vaihtelun vuoksi joskus öljyssä paistelen paprikaa, kuullotan lanttua tai ihan mitä sattuu. Varsinkin kesäkurpitsasta ja munakoisosta saa hyvää oliiviöljyssä paistamalla. Munakoiso vetää öljyä ihan niin paljon kuin uskallat laittaa. Munakoiso pitää itkettää ensin, joten lounaaksi se ei ole ihan niin nopea. Paitsi, että äkkiä senkn tekee, jos aloittaa niistä ja alkaa sitten paistella broileria.

Broilerin koivet taas ovat aivan eri makuiset! Osta marinoimattomia, laita laakeaan astiaan, lisää runsaasti oliiviöljyä, niin, että ne osittain uivat. Lisää valkosipulia reippaasti, pippuria ja chiliä (Sambal Ölek -tyyppistä tai tuoretta). Joku yrttimauste tuo vaihtelua: basilika, salvia, timjami, rosmariini. Varsinkin rosmariini.

Tuo on niin hyvää, että aivan sama vaikka söisit puutikkuja sen kanssa! Öljyä kanankoiven sivusta vähän vain valutat päälle.

Pihvin taas jos paistaa, niin samaan pannuun kermaa sillä aikaa kun pihvi vetätytyy foliossa. Sekaan pippuria ja viintä tai viinietikkaa, suolaa. Ja kastike on valmis. Taaskaan ei tarvitse perunaa sen kanssa, kesäkurpitsa käy hyvin.

Jos en jaksa tehdä kastiketta tai grillaan sen broilerin, niin käytän kylmää kermaviilikastiketta tai laitan kasvisten päälle sulaa voita tai oliiviöljyä, voi on siinä paremman makuista.

Salaatti on mulle alkuruoka tai ruuan jälkeen nautittava. Iltaisin syön jotain ruokaisampaa salaattia, mutta muuten salaatti ei pidä nälkää. Vain jonkun tosi ison pihvin kanssa voin syödä pelkän salaatin. Kesällä enemmän, kun salaatit ovat hyviä ja tuoreita.

Koita tehdä kasviksia perunan tai pastan tapaan.

Miksi olet vhh:lla? Laihdutatko? Oletko laihtunut? Pyritkö terveellisempään ruokailuun, vai käytätkö eineksiä?

Rasva korostaa makuja, joten mausteita on helppo käyttää. Kaikkia mausteita ei kannata laittaa kerralla, esimerkiksi yrttejä, valitse vain yksi ja seuraavaksi toinen. Valkosipuli, jos siitä tykkää, antaa makuun pyöreyttä ja täyteläisyyttä.

Ja käytä tuoreita kasviksia, Lidlin pakastetut ovat myös hyviä, sillä niitä ei ole keitetty kypsiksi kuten suomaliset pakasteet.

Äänestä

Taitaa olla provo aloitus, aiemmin oli eri nimerkillä vastaava avaus.
Mahdollisetti alfretti tai luutunen.

Vastauksiin ei tullut järkeviä kommentteja, kaikki oli kuulemma kokeiltu. Ei pidä paikkaansa, netissä on satoja karppireseptejä, niiden koikeiluun ei riitä neljä kuukautta, puhumattkaan että niihin ehtisi siinä ajassa kyllästyä.

Kannattaa olla siinät apuksessa parivikkoa paastolla niin näkkileipäkin maistuus herkulliselle pihville..

Äänestä

Häirikkösian aloitus, Verkko on täynnä VHH reseptejjä.

Äänestä
  • Mitä tolle Vp?:pitää Oikeen tehdä että Pitäis turpansa tukossa.Täällä yritetään asiallisesti kysellä niin heti on tämä Yks soittamassa suutaan.Mene nyt hitossa hoitoon kun noin henkeen ottaa...

    Äänestä

Miksi turhaan rajoittaa ruokavaliotaan ja ryhtyä vhh:lle?

Äänestä
  • Ihan älyttömästi ruokavalioon tuleekin rajoituksia, kun viljat jättää pois.

    Kertoo enemmän siitä aiemmasta ruokavaliosta, jos perunan, pastan ja leivän jättäminen pois ruokavaliosta saa syömisen vaikeaksi.

    Äänestä

  • 16+16 kirjoitti:

    Ihan älyttömästi ruokavalioon tuleekin rajoituksia, kun viljat jättää pois.

    Kertoo enemmän siitä aiemmasta ruokavaliosta, jos perunan, pastan ja leivän jättäminen pois ruokavaliosta saa syömisen vaikeaksi.

    Viljaton ruokavalio ei ole sama kuin vhh. Vhh:lla jää pois, tai ainakin vähenee minimiin peruna, makaroni, riisi, leipä, sämpylä, kaurapuuro, pulla, leivokset, makeiset, sokeri, jäätelö, valmisruoat, hedelmät, mehut, olut, maito, margariini, murot, hampurilaiset, pitsa...

    Vhh:n laihduttava vaikutus voisikin olla se, että normaali "sohvaperuna" ei voi syödä enää mäkkärissä lounasta, ottaa joka ilta muutamaa olutta ja syödä telkkua katsoessa makeisia ja pellillistä pullaa. Samaan pääsisi lautasmallillakin.

    Äänestä

  • Veijon tupakkalakko kirjoitti:

    En ole sohvaperuna ollut koskaan, mutta viljattomalla vhh:lla tuli liikkumiseenkin ihan uutta virtaa. Ja läski alkoi mahasta sulaa.

    Viljaton ruokavalio on vhh:ta . Suurin osa tuntemistani karppaajista eivät syö viljaa., edes vähää.

    Eikö mielestäsi hiilihydraattia ole muussa kuin viljassa? Irtokarkkeja ja jäätelöä saa syödä mielinmäärin ja on silti vhh:lla? Entäs ruokavalio jossa syödään pelkkiä hedelmiä, onko sekin vhh:ta?

    Äänestä

  • Veijon tupakkalakko kirjoitti:

    Eikö mielestäsi hiilihydraattia ole muussa kuin viljassa? Irtokarkkeja ja jäätelöä saa syödä mielinmäärin ja on silti vhh:lla? Entäs ruokavalio jossa syödään pelkkiä hedelmiä, onko sekin vhh:ta?

    Just. No en syö irtokarkkeja, jäätelöä ja hedelmiäkin vain vähän. Parempi?

    Vhh kattaa aika paljon erilaisia vaihtoehtoja syödä.

    Äänestä

En ymmärrä aloittajan ajatusta.

Normaali kysymys on, jos jollekkin tuttavalle kertoo, että olen jättänyt vilja tuotteet ja perunan pois ruokavaliosta, niin kysytään, mitä te sitten syötte.
Johon minä puolestani, että ettekö te sitten syö mitäänn muuta kuisn viljatuotteita ja perunaa?

Äänestä

VHH:n teho perustuu juuri siihen, että kun 80% ruuista jää pois, ruokavaliosta tulee niin yksitoikkoinen, ettei enää tee mieli syödä paljon.

Toki useimmat alkavat pikku hiljaa lipsumaan dieetistä ja lopulta unohtavat sen kokonaan. Muutama uppiniskainen jää turhautuneena noudattamaan yksitoikkoisia ruokailutaipumuksiaan, eikä edes ymmärrä tai tiedosta lisääntynyttä vihaisuuttaan.

Äänestä
  • 80% ruuista jää pois? Kuinka paljon sinä oikein sitä perunaa ja ruisleipää oikein syöt? Jos pari ruoka-ainetta poisjättämällä ruokavaliosta tulee yksitoikkoinen, eikös se ole aika yksipuolinen ollut jo alun alkaen?

    Väitän syöväni monipuolisemmin kuin suuri osa suomalaisista. Ainakin ruuan ravinteikkuudella mitattuna.

    Äänestä

  • oikeesti? kirjoitti:

    80% ruuista jää pois? Kuinka paljon sinä oikein sitä perunaa ja ruisleipää oikein syöt? Jos pari ruoka-ainetta poisjättämällä ruokavaliosta tulee yksitoikkoinen, eikös se ole aika yksipuolinen ollut jo alun alkaen?

    Väitän syöväni monipuolisemmin kuin suuri osa suomalaisista. Ainakin ruuan ravinteikkuudella mitattuna.

    Ruokailusta jää pois kaurapuuro, leivät, sämpylät, makaronilaatikko, risotto, perunaruoat, mehut, pitsat, hampurilaiset, hedelmät, karjalanpiirakat...

    Vai että pari ruoka-ainetta, joopajoo. Jää aika moni perinteinen suomalainen ruoka syömättä jos on tiukka karppaaja, kuten palstan rasvapapat. Sitten pitää korvata hyviä ruokia joillakin kukkakaaliversioilla alkuperäisestä. Silti vatsat pömpöttää.

    Syöt siis 80% ruuistasi hiilihydraatteja??

    Se on paljon. Jopa enemmän kuin THL suosittaa.

    Äänestä

  • No oikeesti. kirjoitti:

    Ruokailusta jää pois kaurapuuro, leivät, sämpylät, makaronilaatikko, risotto, perunaruoat, mehut, pitsat, hampurilaiset, hedelmät, karjalanpiirakat...

    Vai että pari ruoka-ainetta, joopajoo. Jää aika moni perinteinen suomalainen ruoka syömättä jos on tiukka karppaaja, kuten palstan rasvapapat. Sitten pitää korvata hyviä ruokia joillakin kukkakaaliversioilla alkuperäisestä. Silti vatsat pömpöttää.

    No oikeesti nuo jää pois. Harvinaista herkkua minulle. Karjalanpiirakoita tosinaan syön ja syön kyllä omenan päivässä. Mehujakaan ei kaikkia tarvitse jättää, marjamehua menee. Löysin Lidlistäkin mustikkamehua!

    Riisiä syön toisiaan, joten risottokin käy, se on se määrä, se määrä!

    Pizza on kyllä hyvä jättää, samoin hampurilaiset. Ne sekoittavat suolistoni hetkessä ja ripaska alkaa. Silloin todellkain pömpöttää. Kaikki, joilla on samaa vaivaa, kannattaa kokeilla ja ottaa vhh-vinkistä vaarin!

    Koska olen aina ollut ihannepainoinen, en ole juurikaan mutuenkaan pizzoja ja hampurilaisia harrastanut. Ne maistuvat einekselle ja niissä on usein paljon aromivahvennetta, joten niistä tulee röyhtäisyjä.

    Kun ei täytä vatsaansa makaronilla, niin jaksaa syödä kasviksia paljon enemmän. Paljon enemmän.

    Äänestä

  • No oikeesti. kirjoitti:

    Ruokailusta jää pois kaurapuuro, leivät, sämpylät, makaronilaatikko, risotto, perunaruoat, mehut, pitsat, hampurilaiset, hedelmät, karjalanpiirakat...

    Vai että pari ruoka-ainetta, joopajoo. Jää aika moni perinteinen suomalainen ruoka syömättä jos on tiukka karppaaja, kuten palstan rasvapapat. Sitten pitää korvata hyviä ruokia joillakin kukkakaaliversioilla alkuperäisestä. Silti vatsat pömpöttää.

    Hedelmät ei kyllä ole lähteneet ruokavaliostani mihinkään. Syön edelleen hedelmiä, en tosin päivittäin.

    Joo, en syö hampurilaisia. Syön kyllä jauhelihapihvejä joiden päällä on siivu cheddarjuustoa. En syö makaronilaatikkoa, mutta juures-jauhelihavuokaa kylläkin. Syön toisinaan uusia perunoita, perunamuusia ja valkosipuliperunoita (ei kermaperunoita, vaan oikeita valkosipuliperunoita). Mutta arkena valitsen mieluummin ravitsevampaa ruokaa, kuten kukka- tai parsakaalia tai bataattia.

    Perinneruokia. Kaalilaatikko? Karjalanpaisti? Poronkäristys? Lihakeitto? Onko kukkakaalipyre mielestäsi kukkakaaliversio perunamuusista? Meillä on tehty kukkakaali- ja bataattisosetta aina, jo ennen karppausbuumia, eikä se ole ollut mikään perunamuusin korvike vaan ihan erillinen ruokalaji.

    Mehuja ei pitäisi kenenkään juoda. Aivan turhia kaloreita, käytännössä pelkkää sokeria. Mitä terveellistä on pitsassa? Tai karjalanpiirakoissa?

    Vatsani ei pömpötä, kiitos vain.

    Äänestä

  • 13+19 kirjoitti:

    Mitä terveellistä on sianrasvassa, kermassa, makkarassa ja pekonissa? Aivan turhia kaloreita joita kukaan ei tarvitse, silti rasvapapoille maistuu.

    Karjalanpaistin kanssa syödään perinteisesti perunoita, poronkäristyksen kanssa perunamuusia. Kaalit raakana niin c-vitamiinit säästyy.

    Kukkakaalipyre kuulostaa todella pahalta. Minusta ruokailun kuuluu olla nautinto eikä kärsimys.

    Äänestä

Hienoa, että palstan karppaajat auttaa alkuperäistä kysyjää! Yksi ainoa asiallinen vastaus (ilmeisesti) karppaajalta.

Onko tämä jokin fundamentalistikarppaajien kasterituaali, että kun joku aloitteleva karppaaja kysyy jotain, niin heti haukutaa trolliksi ja häirikkösiaksi? Annetaan niinkuin esimerkki siitä, miten pitää ihmisiä kohtaan käyttäytyä?

Avun antaminenhan olikin todella suuren työn takana.

http://karppaus.info/resepti/

Missähän puussa ne karppauksen vastustajat taas istuikaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rasvalinko.... kirjoitti:

Alkaa tosiaan ideat loppumaan ruuan suhteen on tehty kaikkee kasviksista ja syöty salaatteja lihan ja kanan kanssa...ei meinaa keksiä enää mitään uutta.Joka päivä ei jaksa samoja pöperöitä vetää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu