Lopetan työnhaun, ei vaan kannata enää Suomessa

Ajattelin lopettaa työn hakemisen kokonaan. Olen lähettänyt varmaan kymmeniä ja taas kymmeniä työhakemuksia, eikä kutsuta edes työhaastatteluun. Toisinsanoen minua ei tarvita työelämässä, joku muu tekee työni halvemmalla.

On aika laittaa stoppi työn hakemiselle ja tehdä jotakin muuta. Olen sitten työttömänä eläkeikään saakka, saa jäädä koko työelämä, kun ei kiinnosta enää tanssia yhteiskunnan pillin mukaan.

Ei Suomessa enää suomalainen mies mitään töitä saa, kun työpaikat menee virolaisille halpatyöntekijöille ja ***** somaleille. Tehkööt sitten työt, minä keskityn viettämään vapaa-aikaa ja harrastuksiin nyt kun aikaa kerran on.

Kokoomus on ajanut maan tähän jamaan, että tavallinen ammattikoulutettu duunari ei saa töitä, etenkin jos kehtaa pytää palkan työstä.

Vaan antaapa tosiaan olla, vetelen yhteiskunnan tuilla eläkkeelle asti. Tätähän kokoomus halusi mamuttamalla Suomen ja jakamalla työpaikat ulkomaalaisille.

Myönnetään etten osaa juurikaan markkinoida itseäni enkä ole mikään loistava työhakemuksen kirjoittaja, joten yhdelle ja samalle pohjalle kirjoitettu hakemus ei varmaan erotu työnhaussa. En aio myöskään yrittää sen enempää koska enpä suostu kilpailemaan parempien kanssa työpaikoista. Haluan työpaikan näkemättä vaivaa sen eteen pätkän vertaa. Olen vaivani aikanaan koulutuksessa nähnyt jo.

Ei todennäköisesti koskaan enää työelämään mitään asiaa.
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tee nyt jotain kumminkin että pysyy mieli virkeänä ja positiivisena, kirja viikossa ja herää aikaiusin ja yritä jotain harmaata businesta

Äänestä
  • Keskityn harrastuksiin ja säästämään rahaa tuista. Jos saisi sen verran kasaan, että voisi siirtyä vaikka Ruotsiin hakemaan töitä tai sitten Norjaan alalle, missä ei kukaan kysele mitään koulutuksia tai osaamista. Eli kalastusalukselle duunia painamaan.

    Suomen työnhaun suhteen antaa olla, heitän pyyhkeen kehään.

    Harmaatakaan duunia ei voi painaa kun en sellaista löydä. Menisin töihin heti jos joku tarjoaisi pimeää työtä. Eipä taida enää raksallakaan olla mitään pimeää työtä mistä ei jäisi kiinni poliisille. Tarkoitus kun olisi kuitenkin tehdä rikosta eli toimia pimeästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


loppu työnhaulle kirjoitti:

Ajattelin lopettaa työn hakemisen kokonaan. Olen lähettänyt varmaan kymmeniä ja taas kymmeniä työhakemuksia, eikä kutsuta edes työhaastatteluun. Toisinsanoen minua ei tarvita työelämässä, joku muu tekee työni halvemmalla.

On aika laittaa stoppi työn hakemiselle ja tehdä jotakin muuta. Olen sitten työttömänä eläkeikään saakka, saa jäädä koko työelämä, kun ei kiinnosta enää tanssia yhteiskunnan pillin mukaan.

Ei Suomessa enää suomalainen mies mitään töitä saa, kun työpaikat menee virolaisille halpatyöntekijöille ja ***** somaleille. Tehkööt sitten työt, minä keskityn viettämään vapaa-aikaa ja harrastuksiin nyt kun aikaa kerran on.

Kokoomus on ajanut maan tähän jamaan, että tavallinen ammattikoulutettu duunari ei saa töitä, etenkin jos kehtaa pytää palkan työstä.

Vaan antaapa tosiaan olla, vetelen yhteiskunnan tuilla eläkkeelle asti. Tätähän kokoomus halusi mamuttamalla Suomen ja jakamalla työpaikat ulkomaalaisille.

Myönnetään etten osaa juurikaan markkinoida itseäni enkä ole mikään loistava työhakemuksen kirjoittaja, joten yhdelle ja samalle pohjalle kirjoitettu hakemus ei varmaan erotu työnhaussa. En aio myöskään yrittää sen enempää koska enpä suostu kilpailemaan parempien kanssa työpaikoista. Haluan työpaikan näkemättä vaivaa sen eteen pätkän vertaa. Olen vaivani aikanaan koulutuksessa nähnyt jo.

Ei todennäköisesti koskaan enää työelämään mitään asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu