pikkusiskoni?

en tiedä tuleeko tämä kysymys oikealle palstalle
mutta täällä tuntuu olevan kaikkein asiallisinta
keskustelua, niin kymysykseni koskee pikku
siskoani joka täytti vasta äskettäin 14 ja kertoi
salaisuuden jota on muka pitänyt sisällään jo
jonkin aikaa niin pikkusiskoni kertoi olevansa
homoseksuaali en kysynyt tarkempaa määritelmää
eli onko lesbo vai bi, niin sitä kysyisin että
voiko ton ikäinen tietää jo seksuaalisuutensa
suntautumisen itse olen 17 ja kyllä jo ymmärrän
aika paljon asioitten päälle mutta en ole oikein
pystynyt antamaan pikkusysterilleni minkäälaista
vasta kaikua asiassa vaikka siskoani rakastan ja
toiseksi meillä on tosi konservatiiviset
vanhemmat jotka eivät varmasti helpolla sulata
siskoni suuntautumista, olisiko teillä mitään
kannanottoja/neuvoja tähän asiaan?
5901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

erittäin hyvä ystäväni kerran kertoi että tiesi
homoutensa jo tarhassa, joten kai sen tietää.

seksuaalisuus kuitenkin kehittyy vielä hyvin
pitkään, elämässä tulee niin paljon eri
kehitysvaiheita, jotka eivät suinkaan lopu täysi-
ikäisyyteen. myös vanhat ihmiset harrastavat
seksiä ja totta kai se on erilaista kuin nuorena.

Äänestä
  • ...kuitenki tukea siskoasi, ei varmasti oo helppoa
    tajuta noin nuorena kyseinen asia. tai no...
    joitakin se ei heilauta ollenkaan, joitakin taas
    heilauttaa, mutta jos siskosi pyytää tukeasi tai
    jotain niin auta. ja puolusta myös vanhemmiltasi,
    jos he alkavat huutaa tms. siskos kuitenki kerto
    sulle aika tärkeän asian, luultavasti
    ensimmäisenä(?), joten varmastikin teillä on hyvät
    välit, vai? uskosin niin. mutta on siis totta että
    seksuaalisuus kehittyy, niin kuin edellinen
    kirjoittaja sanoi.

    Äänestä

  • Laura kirjoitti:

    ...kuitenki tukea siskoasi, ei varmasti oo helppoa
    tajuta noin nuorena kyseinen asia. tai no...
    joitakin se ei heilauta ollenkaan, joitakin taas
    heilauttaa, mutta jos siskosi pyytää tukeasi tai
    jotain niin auta. ja puolusta myös vanhemmiltasi,
    jos he alkavat huutaa tms. siskos kuitenki kerto
    sulle aika tärkeän asian, luultavasti
    ensimmäisenä(?), joten varmastikin teillä on hyvät
    välit, vai? uskosin niin. mutta on siis totta että
    seksuaalisuus kehittyy, niin kuin edellinen
    kirjoittaja sanoi.

    Oikeasti 14 ikäinen, edes varhaiskypsä ihminen,
    on vielä täysin hukassa oman seksuaalisuutensa
    kanssa, ajan kuluessa jopa itseään varmasti
    lesbona pitävä saattaakin huomata heteroutensa ja
    toisin päin. Voi olla raakaa väittää ettei
    ihminen itse tiedä, mutta asiasta on kirjoitettu
    paljon ja vain aika näyttää.

    Äänestä

Olet varmasti jo huomannut, että vanhempana
sisaruksena elo on vähän erilaista kuin noilla
junioreilla. Ei tarvitse edes sanoa, että meidän
tehtävänämme on olla se tuki ja turva
tarvittaessa, koska ko. tehtäväkokonaisuus
lankeaa osallemme täysin luonnollisesti. Niin
nytkin. Olemme vain ihmisiä - kaikkea ei pysty
sulattelemaan aivan niin nopeasti, mutta
tärkeintä on että pikkusiskosi tietää sinuun voi
aina luottaa. Kuten hän varmasti tekeekin. Kyllä
asia valkenee vanhemmillenikin aikanaan, siihen
asti sinä toimit erinomaisesti tukena.

Äänestä

Ota rauhallisesti...
...monellakohan eri tarinalla olet ajatustasi
täällä koeponnistanut? Toivon itsesi, mutta ennen
kaikkea sisaresi puolesta, että pysyt järjissäsi
ja löydät muun kohteen ajatuksillesi - se voi
olla, ja toivottavasti onkin, seksielämän
ulkopuolelta. Hanki harrastuksia, ulkoile, etsi
muuta ajateltavaa. Olet tosiaan vähän vaarassa
tulla luokitelluksi "pipiksi". Valitse, vielä kun
näet voit, oletko sukurutsari vai et!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isosisko kirjoitti:

en tiedä tuleeko tämä kysymys oikealle palstalle
mutta täällä tuntuu olevan kaikkein asiallisinta
keskustelua, niin kymysykseni koskee pikku
siskoani joka täytti vasta äskettäin 14 ja kertoi
salaisuuden jota on muka pitänyt sisällään jo
jonkin aikaa niin pikkusiskoni kertoi olevansa
homoseksuaali en kysynyt tarkempaa määritelmää
eli onko lesbo vai bi, niin sitä kysyisin että
voiko ton ikäinen tietää jo seksuaalisuutensa
suntautumisen itse olen 17 ja kyllä jo ymmärrän
aika paljon asioitten päälle mutta en ole oikein
pystynyt antamaan pikkusysterilleni minkäälaista
vasta kaikua asiassa vaikka siskoani rakastan ja
toiseksi meillä on tosi konservatiiviset
vanhemmat jotka eivät varmasti helpolla sulata
siskoni suuntautumista, olisiko teillä mitään
kannanottoja/neuvoja tähän asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu